Kotoutuminen ei ole vain kielen oppimista

Tässä kohtaa haluan tuoda mukaan jotakin, mitä alkuperäisestä edellisestä blogitekstistäni

AfD. Mitä tapahtuu demokratialle, kun ihmiset kokevat, ettei heitä enää kuunnella?

puuttuu kokonaan: 

mitä kotoutuminen oikeastaan tarkoittaa?

Tähän asti olin seurannut alkuperäisen kirjoittajan ajatuksenkulkua ja yrittänyt erottaa toisistaan hänen esittämänsä faktat, tulkinnat ja poliittiset johtopäätökset.

Nyt haluan siirtyä aiheeseen, josta minulla on omaa käytännön kokemusta: kotoutumiseen.

Sillä maahanmuuttoa koskevassa keskustelussa puhutaan usein ihmisistä, rahasta ja tilastoista, mutta aivan liian vähän siitä, mitä yhteiskuntaan kotoutuminen oikeastaan tarkoittaa.

Ja juuri tässä kohtaa Saksa ja Suomi ovat erilaisia — mutta eivät ehkä niin erilaisia kuin voisi ensin ajatella.

Suomessa kuulee usein puhuttavan kotoutumisesta ikään kuin se olisi hyvin yksinkertainen prosessi:
maahanmuuttaja oppii suomen,
löytää työpaikan,
maksaa veroja
ja asia on kunnossa.

Ei se niin mene.
Olen itse opettanut maahanmuuttajille suomea ja nähnyt käytännössä, kuinka monesta eri asiasta ihmisen pitää selvitä voidakseen todella tulla osaksi yhteiskuntaa.

Minä tiedän tämän, koska olen nähnyt sen.

Olen vastuukouluttajana vetänyt monia kotoutumisryhmiä monia vuosia. Vedin lisäksi normaalin kotoutumiskoulutuksen lisäksi, eli normaalin toimeni lisäksi työkaverieni kanssa hiljan mys kaksi koto-kurssia, joissa opiskelijoina olivat ne, jotka jostain syystä eivät pääse normaaliin kotoutumiskoulutukseen. Se tosiasia, että nämä ihmiset saivat kokea, että heitä kuunneltiin, että hekin olivat meille suomalaisille tärkeitä, avasi heille aivan uusia ovia, ja nyt jälkeenpäin he ovat kertoneet päässeensä elämässään eteenpäin, uskaltavansa tehdä asioita, joita eivät ennen Suomessa uskaltaneet, ja tulevat suoraan halaamaan, kun tapaamme kaupungilla. Ja vain siksi, että me näimme heidät. Heille syntyi kokemus:

Minä olen täällä tärkeä. Minut nähdään. Minua kuunnellaan. Minä osaan. Minä pystyn tähän.

Kieli on tietenkin aivan keskeinen asia.
Mutta kieli ei ole päämäärä. Se on väline.
Sen avulla ihminen pystyy hoitamaan asioitaan, ymmärtämään viranomaisia, puhumaan lasten opettajien kanssa, etsimään työtä, käymään lääkärissä, solmimaan ystävyyssuhteita, osallistumaan harrastuksiin ja ennen kaikkea ymmärtämään, miten tässä yhteiskunnassa toimitaan.

Ja juuri tuo viimeinen asia jää suomalaisessa keskustelussa usein vähälle huomiolle.

Kun opetan suomea, joudun jatkuvasti selittämään myös sitä, miksi suomalaiset tekevät asioita niin kuin tekevät.
Miksi jokin viranomainen toimii tietyllä tavalla.
Miksi Suomessa on tällainen järjestelmä.
Miksi joku ilmaus tarkoittaa jotakin muuta kuin sanakirjan perusteella voisi kuvitella.
Miksi työpaikalla käyttäydytään tietyllä tavalla.
Miksi suomalainen sanoo ”katsotaan” silloin, kun hän ei oikeastaan vielä lupaa mitään.
Miksi ”ihan hyvä” voi joskus tarkoittaa todella hyvää ja joskus varsin keskinkertaista.

Nämä eivät ole pelkkiä kielikysymyksiä.
Ne ovat kulttuurisia ja yhteiskunnallisia koodeja.
Kotoutuminen on siis myös yhteiskunnan lukemisen oppimista.
Ja tässä kohtaa Saksalla on oma historiansa.

Saksan maahanmuutto on ollut määrällisesti ja historiallisesti aivan toisenlaista kuin Suomen. Saksassa on ollut vuosikymmenten ajan suuri maahanmuuttajaväestö, erityisesti niin sanotun Gastarbeiter-järjestelmän seurauksena. Myöhemmin pakolaisuus ja vuoden 2015 jälkeen tapahtunut suuri turvapaikanhakijoiden määrä muuttivat tilannetta vielä lisää.
Siksi Saksassa kysymys ei ole enää vain siitä, miten yksittäinen ihminen kotoutuu.

Kysymys on myös siitä, miten kokonaiset maahanmuuttajataustaiset yhteisöt ovat kiinnittyneet saksalaiseen yhteiskuntaan.
Tämä on paljon vaikeampi kysymys.
Ja juuri tästä syystä en pidä järkevänä ajatusta, että maahanmuutosta pitäisi puhua vain joko myönteisesti tai kielteisesti.
Molemmat ovat liian yksinkertaisia.

Minä voin samaan aikaan sanoa:
Maahanmuuttajat ovat ihmisiä, eivät ongelma.
Ja:
Maahanmuuttopolitiikassa voi olla vakavia ongelmia.
Nämä eivät ole ristiriitaisia väitteitä.

Minulle kotoutuminen ei tarkoita sitä, että maahanmuuttajan pitäisi muuttua suomalaiseksi tai saksalaiseksi. Hänen tulee oppia yhteiskunnan pelisäännöt, mutta vastaanottavan yhteiskunnan on puolestaan annettava hänelle aito mahdollisuus oppia ne. Kotoutuminen on kaksisuuntaista.
Maahanmuuttajan täytyy haluta oppia uuden yhteiskunnan toimintatavat.
Mutta myös vastaanottavan yhteiskunnan täytyy haluta ottaa hänet mukaan.

Olen nähnyt opetuksessa, ettei ihmisen näkeminen ole pieni asia. Se voi olla koko kotoutumisen alku. Mutta samalla on oltava mahdollista sanoa myös tämä:
Jos ihminen ei opi uuden yhteiskunnan kieltä eikä sen toimintatapoja, eikä järjestelmä pysty auttamaan häntä siinä, kotoutuminen epäonnistuu.

Silloin ei auta se, että epäonnistumisesta ei saa puhua.
Silloin pitää kysyä, miksi se epäonnistui.
Ja minusta juuri tämänkaltaista keskust: elua Saksa tarvitsee nyt.
Ei pelkästään kysymystä siitä, onko AfD hyvä vai paha.

Siksi minua kiinnostaa AfD:n kannatuksen kasvussa ennen kaikkea se, miten tämä kuulluksi tulemisen kokemus liittyy poliittiseen protestiin.

Naamakirjaan kirjoittaneen teksti jatkuu näin:  

” AfD:n vuoden 2025 liittopäivävaaliohjelmassa on todellakin paljon sellaisia asioita, jotka eivät ensi silmäyksellä kuulosta mitenkään äärioikeistolaisilta: perheiden tukeminen, byrokratian vähentäminen, verotuksen keventäminen, talouskasvun edellytysten parantaminen, järjestyksen ja turvallisuuden korostaminen sekä ajatus siitä, että valtion pitäisi keskittyä perustehtäviinsä. AfD itse kuvaa ohjelmaansa suunnanmuutokseksi, jossa painotetaan vaurautta, turvallisuutta ja yhteiskunnallista yhteenkuuluvuutta.

Myös perheen merkitys on ohjelmassa vahvasti esillä. AfD pitää perhettä yhteiskunnan perustana ja haluaa tukea lapsiperheitä muun muassa taloudellisesti. Ohjelmassa korostetaan myös monenlaisia perhemuotoja, kuten yksinhuoltajia, uusperheitä sekä sijais- ja adoptioperheitä.

Tässä kohtaa on helppo ymmärtää kirjoittajan vertaus entiseen CDU:hun.

Mutta sitten tulevat erot.

AfD:n suhtautuminen maahanmuuttoon ei ole vain vaatimus siitä, että laiton maahanmuutto pitäisi saada kuriin. Puolue haluaa erittäin voimakkaasti rajoittaa maahanmuuttoa, kiristää turvapaikkajärjestelmää ja palauttaa kansallista päätösvaltaa maahanmuuttopolitiikassa. Ohjelmassa vaaditaan muun muassa tiukkoja rajatarkastuksia, kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneiden nopeaa poistamista ja sosiaalisten etuuksien rajoittamista henkilöiltä, joilla ei ole oikeutta jäädä Saksaan. Samalla AfD hyväksyy jonkin verran laillista maahanmuuttoa, erityisesti Saksan talouden tarpeisiin.

Tämä on tärkeä ero.

Ei ole sama asia sanoa:

”Saksan on pystyttävä valvomaan rajojaan ja poistamaan ihmiset, joilla ei ole oikeutta oleskella maassa.”

kuin sanoa:

”Maahanmuutto itsessään on Saksan ongelma.”

AfD:n ohjelmassa nämä näkemykset osittain yhdistyvät.

Lisäksi AfD suhtautuu hyvin kriittisesti Euroopan unioniin. Puolue haluaa palauttaa jäsenmaille huomattavasti enemmän päätösvaltaa ja on ohjelmissaan jopa pitänyt Saksan EU-erosta eli niin sanotusta Dexitistä mahdollisena tavoitteena, jos EU ei pystytä muuttamaan haluttuun suuntaan.

Tämäkin on paljon enemmän kuin perinteinen CDU:n euroskeptisyys.

Ja juuri tässä kohtaa minun mielestäni kannattaa olla tarkkana sanan ”konservatiivinen” kanssa.

Konservatiivinen politiikka voi tarkoittaa perheen, järjestyksen, kansallisen kulttuurin, taloudellisen vastuun ja yhteiskunnallisen jatkuvuuden arvostamista.

Mutta konservatiivisuus ei automaattisesti tarkoita samaa kuin AfD:n nykyinen poliittinen kokonaisuus.

Saksan liittovaltion poliittisen koulutuksen keskuksen bpb vuonna 2026 julkaisemassa AfD:n ohjelmaa koskevassa analyysissä puolueen ohjelmaa kuvataan EU-kriittisten, maahanmuuttovastaisten, kansallismielisten, konservatiivisten ja oikeistopopulististen elementtien yhdistelmäksi. Analyysissä kiinnitetään huomiota myös puolueen johtavien toimijoiden käyttämiin etnis-völkisch-sävyisiin käsityksiin kansasta ja ”remigraatioon” liittyvään keskusteluun.

Tässä on siis olennainen ero:

puolueohjelman lukeminen ei tarkoita, että kaikki puolueen edustajien puheet pitäisi hyväksyä – eikä myöskään sitä, että kaikki puolueen äänestäjät pitäisi samaistaa sen kaikkein jyrkimpiin edustajiin.

Saksassa tästä keskustellaan paljon juuri siksi, että AfD ei ole enää pieni protestipuolue. Sen kannatus on kasvanut valtavasti.

Ja siksi minusta on aivan liian helppoa sanoa:

”AfD:n äänestäjät ovat natseja.”

Mutta yhtä liian helppoa olisi sanoa:

”Koska AfD:n ohjelmassa on järkeviä asioita, puolue ei voi olla äärioikeistolainen.”

Molemmat päätelmät ovat liian yksinkertaisia.

Myös Saksan perustuslain suojelusta vastaavan Bundesamt für Verfassungsschutzin kanta on syytä tuntea. AfD:tä on käsitelty virastossa oikeistolaista ekstremismiä koskevana epäilytapauksena, ja Nordrhein-Westfalenin ylempi hallintotuomioistuin vahvisti vuonna 2024, että virastolla oli oikeus seurata puoluetta tällaisena epäilytapauksena. Vuoden 2024 Verfassungsschutzbericht toteaa samalla, että AfD:n sisällä on edelleen ollut erilaisia virtauksia eikä kaikkia puolueen jäseniä voida pitää ääriliikkeiden kannattajina.

Tämä viimeinen huomio on minusta erittäin tärkeä.

Puolueen kannattaja ei automaattisesti ole puolueen ideologian täydellinen edustaja.

Ihminen voi äänestää AfD:tä, koska hän pelkää työpaikkansa puolesta. Hän voi olla kyllästynyt byrokratiaan. Hän voi vastustaa nykyistä energiapolitiikkaa. Hän voi olla huolissaan rikollisuudesta. Hän voi olla pettynyt CDU:hun. Hän voi pitää tärkeänä perinteistä perhekäsitystä. Hän voi vastustaa EU vallan kasvua.

Ja hän voi samalla olla täysin eri mieltä jostakin AfD:n toisesta tavoitteesta.

Jos haluamme ymmärtää, miksi AfD kasvaa, meidän pitäisi ehkä ensimmäiseksi lakata kuvittelemasta, että kaikki nämä ihmiset ovat liittyneet samaan puolueeseen samasta syystä.”

 

Maahanmuuttajat eivät tunne tulevansa kuulluiksi. Kantaväestö ei tunne tulevansa kuulluksi. Ihmiset protestoivat maahanmuuttoa vastaan, mutta tosiasiassa he protestoivat vallitsevaa konsensusta vastaan.  Yhteiskunta jakautuu kahtia.

Siis:  mitä kotoutuminen oikeastaan tarkoittaa?

Sama kuin mitä yllä Suomesta kirjoitin, pätee Saksaan. Jos ihminen muuttaa Saksaan, hän tarvitsee muutakin kuin saksankielisen viranomaislomakkeen ja työpaikan. Hänen täytyy vähitellen oppia lukemaan ympäröivää yhteiskuntaa. Mutta myös yhteiskunnan täytyy oppia näkemään hänet ihmisenä eikä pelkästään tilastona, työvoimana tai ongelmana.

Ja tässä kohtaa syntyy helposti kaksi aivan erilaista epäonnistumista.
Jos maahanmuuttajalle ei opeteta yhteiskunnan toimintaa, jos kielen oppiminen jää puolitiehen eikä hän pääse kunnolla mukaan yhteiskuntaan, syntyy ongelmia.
Mutta jos vastaanottava yhteiskunta alkaa suhtautua kaikkiin maahanmuuttajiin ensisijaisesti ongelmana, syntyy aivan yhtä varmasti ongelmia.

Siksi minua kiinnostaa AfD:n kannatuksen kasvussa ennen kaikkea yksi kysymys:
Miksi niin moni ihminen kokee, ettei häntä enää kuunnella?

Siihen kysymykseen ei vastata kutsumalla häntä natsiksi.
Mutta siihen ei vastata myöskään sillä, että hyväksytään automaattisesti kaikki hänen poliittiset johtopäätöksensä.
Ihmisen kokemuksen voi ottaa vakavasti ilman että antaa hänelle automaattisesti oikeutta kaikkiin hänen päätelmiinsä.
Minusta juuri tätä keskustelua Saksassa nyt tarvitaan.

Erityisen kiinnostava on se ristiriita, että samaan aikaan voi olla totta:

• AfD:n kannatukseen liittyy todellista tyytymättömyyttä ja kokemusta siitä, ettei tulla kuulluksi.
• AfD:n ohjelmassa on asioita, jotka ovat varsin lähellä perinteistä konservatiivista politiikkaa.
• AfD:ssä on myös selvästi radikaaleja ja äärioikeistolaisia elementtejä, joita ei pidä sivuuttaa.
• Ja silti kaikkia AfD:n äänestäjiä ei voi niputtaa yhdeksi ideologiseksi joukoksi. 

Sitten: voiko puolueen eristämisestä tulla itseään vahvistava mekanismi?
Eli jos miljoonat ihmiset äänestävät puoluetta, mutta muut puolueet ilmoittavat etukäteen, ettei sen kanssa koskaan tehdä yhteistyötä, mitä tapahtuu näille äänestäjille? Alkaako heille syntyä tunne, että "meitä vastaan on rakennettu muuri"?

Se ei tee AfD:stä automaattisesti oikeassa olevaa. Mutta se voi auttaa selittämään, miksi Brandmauer ei välttämättä ole pysäyttänyt AfD:tä vaan osaltaan jopa vahvistanut protestivaikutusta.

Saksa ja Suomi – sama ilmiö, erilainen historia

• Saksassa AfD:n nousu liittyy vahvasti myös Itä-Saksan historiaan, yhdistymisen kokemuksiin ja nykyiseen taloudelliseen epävarmuuteen.
• Suomessa perussuomalaisten nousulla on oma historiansa, eikä sitä voi suoraan rinnastaa AfD:hen.
• Molemmissa maissa kuitenkin näkyy luottamuksen rapautuminen perinteisiin puolueisiin.
• Molemmissa on ihmisiä, jotka kokevat, että heidän huolensa esimerkiksi maahanmuutosta, turvallisuudesta, taloudesta tai alueellisesta eriarvoisuudesta sivuutetaan.
• Ja molemmissa on houkuttelevaa vastata tähän sanomalla: ”Nuo ihmiset ovat vain äärioikeistolaisia.”
• Mutta silloin jää kysymättä se kiinnostavin kysymys: miksi heistä tuli niin suuri joukko?

Samalla voi sanoa, että juuri tästä syystä epäonnistunutta kotoutumista ei pidä kieltää tai kaunistella.

AfD, perussuomalaiset ja muut eurooppalaiset protestipuolueet eivät siis ole jutun varsinainen päähenkilö. Päähenkilö on menetetty luottamus.

Ihmistä voi ymmärtää ilman, että hänen kanssaan on samaa mieltä. Ehkä demokratian pitäisi pystyä paljon useammin juuri tähän.

 

 

Maahanmuutosta Suomeen – haittoja, hyötyjä

”Suomen julkistalous hyötyy maahanmuutosta – vieraskieliset maksavat enemmän veroja kuin saavat tukia

Maahanmuuttajat eivät ole julkistaloudel­linen rasite, vaan päinvastoin – erityisesti työllisinä he tuottavat enemmän kuin kuluttavat, selviää uudesta tilastolliseen vertailuun perustuvasta tutkimusraportista. Tutkimus julkistettiin marraskuussa 2025.

Tutkimusraportti kumoaa maahanmuuttajien työllisyyteen ja toimeentuloon liittyviä myyttejä. Sen mukaan vieraskielisten työllisyysaste ja aktiivisuusosuus ovat korkeammat (61 prosenttia) kuin kotimaisia kieliä puhuvilla (50 prosenttia).

– Vieraskielisten osuus väestöstä on noin kymmenen prosenttia, mutta heidän osuutensa tulonsiirroista on vain viisi prosenttia, mikä osoittaa yleisen käsityksen maahanmuuttajien julkistaloudellisesta rasitteesta virheelliseksi, toinen raportin kirjoittajista, Pekka Myrskylä, sanoo. ”

https://www.sttinfo.fi/tiedote/71577765/uusi-tutkimus-suomen-julkistalous-hyotyy-maahanmuutosta-vieraskieliset-maksavat-enemman-veroja-kuin-saavat-tukia?publisherId=69818205&lang=fi

 

Lähde: Iltalehti

Kotoutumiskouluttajana näen, mitä tapahtuu. Hyvin näkyvät työllistyvän. Jokainen tavallinen ihminen haluaa ansaita itse elantonsa. Näen, miten paljon enemmän maahanmuuttajan täytyy tehdä työllistyäkseen kuin suomalaisen.  Ja aina on väliinputoajia. Kumpikaan asia ei mitenkään riipu kansalaisuudesta. 

Seuraavat numerot olen poiminut erilaisista tilastoista.  

Yllä olevan tutkimuksen tulokset:
Vieraskielisiä on noin 10 prosenttia väestöstä, mutta heidän osuutensa tulonsiirroista on vain viisi prosenttia.
Vuonna 2023 vieraskieliset maksoivat veroja 2,7 miljardia euroa ja saivat tulonsiirtoja 2,4 miljardia euroa, joten heidän saldonsa oli 225 miljoonaa euroa plussalla.
Vieraskielisten työllisyysaste (61 %) oli raportin mukaan korkeampi kuin kotimaisia kieliä puhuvilla (50 %).

Kyse lieneekin vallan muusta, ja sosiaaliavustuksia pidetään mittarina. Perussuomalaisten ainoa sanoma on maahanmuuton vastustaminen.

Meillä Suomessa on kummallinen vaatimus osata ensin suomea ja sitten voi saada työpaikan, silloinkin kun ei työssä tarvitse sanaakaan suomea ja muutenkin kaikki puhuvat työpaikalla englantia.

Väestönvaihtoteoria on uskomus, jonka mukaan valkoinen väestö pyritään länsimaissa tarkoituksellisesti ”vaihtamaan” eli alistamaan vähemmistöksi ja vähitellen korvaamaan ei-valkoisella maahanmuuttajaväestöllä. https://fi.wikipedia.org/wiki/V%C3%A4est%C3%B6nvaihtoteoria

”Väestönvaihtoteoria perustuu oletuksiin, jotka ovat ilmeisen virheellisiä ja rasistisia.”
https://www.villeniinisto.fi/fi/blog/miksi-vaestonvaihtoteoria-on-salaliittoteoria-kerron

Kantaväestö. Mitä se on? Suomalaisten alkujuuret ja perimä ovat sekoitus eri puolilta Eurooppaa ja Aasiaa tulleita väestöjä, joita yhdistää suomen kieli.

Suomeen on muuttanut väestöä tuhansien vuosien ajan sieltä täältä. Noin 370 000 suomalaista muutti Pohjois-Amerikkaan vuosien 1860 ja 1944 välisenä aikana. Tuolloin suomalaisia oli kolmisen miljoonaa.  Jatkosodan jälkeen 420.000 karjalaista muutti jäljelle jääneen Suomen alueelle. 1960- luvulla 500.000 suomalaista muutti töihin Ruotsiin, ja he ovat siellä yhä. Miksi ei noista isoista muuttoaalloista käytetä sanaa ”väestönvaihto”?

Lähde: Maahanmuuttovirasto

Nyt väestö Suomessa vanhenee eikä ole jälkikasvua juurikaan eli ei tulevaisuuden työntekijöitä. Ja samalla osa väestöstä on järjettömän huolissaan maahanmuuttajasta. En ymmärrä näitä mittasuhteita.

Kuinka paljon maksaa kouluttaa Suomessa syntynyt suomalainen lapsi työelämään? Kuinka paljon maksaa kouluttaa aikuinen maahanmuuttaja työelämään?

Lapsen kasvattaminen vauvasta työikäiseksi aikuiseksi maksaa suomalaiselle yhteiskunnalle keskimäärin noin 300 000 euroa. Tämä summa muodostuu julkisista palveluista, kuten koulutuksesta, terveydenhuollosta ja erilaisista perhe-etuuksista. Kustannukset jakautuvat valtion, kuntien ja hyvinvointialueiden kesken. Vanhemmille yhden lapsen kasvattaminen maksaa noin 130.000 euroa.

Virallisten tilastojen mukaan kotoutumiskoulutus maksaa valtiolle keskimäärin noin 7 450 euroa asiakasta kohden vuodessa. Koulutus kestää yhden vuoden. Sen lisäksi tulee mahdollisesti pätevöityminen suomalaiseen yhteiskuntaan eli mahdollinen ammattikoulutus tai sen täydentäminen. Koulutuksen hinnan lisäksi valtiolle syntyy muita välillisiä kustannuksia opintojen ajalta, kuten maahanmuuttajan saama työttömyysturva, kotoutumistuki tai toimeentulotuki.

Taloustieteilijät ja virkamiehet painottavat, että onnistunut kotouttamiskoulutus maksaa itsensä nopeasti takaisin. Jos maahanmuuttaja työllistyy koulutuksen ansiosta ja siirtyy tukien saajasta veronmaksajaksi, alkuvaiheen tuhansien eurojen koulutusinvestointi kääntyy yhteiskunnalle positiiviseksi nettotuloksi.

Maahanmuuttajien, etenkin naisten, työllistymistä vaikeuttavat puuttuvat verkostot ja lastenhoito, ei niinkään puuttuva kielitaito tai joidenkin maiden käsitys naisen asemasta kuten yleisesti oletetaan. Sitä vanhoillista asennetta ei tarvitse hakea kauempaa kuin Saksasta, siellä naisella on paperilla samat mahdollisuudet kuin miehilläkin, mutta käytäntö on varsin usein toinen. Mutta sama asia pätee myös Suomessa. Työelämä on hyvin sukupuolittunutta: miehet tekevät työtä useammin teknisillä aloilla ja naiset hoiva-alalla. Eikä me too -kampanja ollut Suomessakaan tyhjästä temmattu.

Itse olen naisena kokenut tätä neuvotteluissa, kerran yhden ison saksalaisen firman johtaja kommentoi puhettani näin: ”Mutta Tehän tiedätte, mistä puhutte!” Johon vastasin, että enhän muuten olisi tätä asiaa esittelemässä. Vaan mitenkähän yhteiskunnan kävisi, jos hoitajia ei olisi? 

Maahanmuuttajia on viime vuosina ollut keskimäärin 50.000 joista arviolta vajaat 38 000–39 000 oli muita kuin tilapäistä suojelua hakeneita ukrainalaisia.   Tilapäisen suojelun piirissä tulleet ukrainalaiset ovat pitäneet maahanmuuttomääriä korkeina viime vuosina. Suuri osa maahanmuutosta on työ- ja opiskeluperäistä. Perheenjäsenten perusteella saapuvat ovat niin ikään merkittävä ryhmä. Turvapaikanhakijoita Suomeen saapuuu vuosittain noin 1 500–2 500.

Mitä haittaa maahanmuutosta on, paitsi edellä mainittu raha?  Että tulee erilainen uskonto, erilainen vaatetus, erilaiset tavat ja ruoat? Miten suomalaista on peruna, kahvi tai pitsa? Isoäitini ei lähtenyt minnekään ilman huiviaan. Suomi on luterilainen, koska Ruotsin kuningas niin määräsi. Tiedämme myös, että tärkeimmät innovaatiot maailmassa ovat juuri maahanmuuttajien aikaan saaneita.

Suomi ei olisi kehittynyt ilman ulkomailta tulleita yrittäjiä ja korkean luokan osaajia. Siihen on tarvittu muun muassa eräs norjalainen, joka ihastui Suomen metsiin, ja skotlantilainen lähetyssaarnaaja, joka vaikuttui Tammerkosken kuohuista. Nyt uutta menestystarinaa rakentaa chileläinen Douglas Castro, joka puolestaan ihastui Riihimäkeen. https://esignals.fi/kategoria/yrittajyys/suomi-on-maahanmuuttajien-rakentama/

 

Lähde: https://www.tagesspiegel.de/politik/eine-weltkarte-der-wanderung-5332459.html

Lähde: https://www.spiegel.de/wissenschaft/mensch/datenlese-migration-die-welt-ist-konstant-in-bewegung-a-960820.html

 

Olen kirjoittanut Suomesta. Muissa maissa asiat eivät näytä samalta, mutta emmehän me ihmiset yleensä näe muuta kuin oman nenämme. Miten mikäkin valtio toimii maahanmuuttajiensa kanssa riippuu siitä, mitä lakeja maassa noudatetaan ja missä kukin maa sijaitsee. Se, että meille on tullut eniten muuttajia Venäjältä ja Italiaan Marokosta, on selvää, kun katsoo karttaa. Lisäksi kaikenlaiset poliittiset päätökset suuresti vaikuttavat kyseisiin tilanteisiin.

Ja ylipäänsä: miksi puhumme maahanmuuttajista? Eivät he nyt muuta minnekään. Hehän asuvat täällä. Meidän pitäisi puhua maahan muuttaneista. Vielä hullumpaa on puhua toisen tai kolmannen polven maahanmuuttajista. Lapset ovat syntyneet Suomessa. Toisin sanoen: minäkin olen jonkun polven maahanmuuttaja, sillä eihän täällä jääkaudella asunut ketään.

Vaan onhan siellä Turkuun mennen tien varrella myös lvi-yrityksen kyltti: ”Vettä jo toisessa polvessa”  ja Kokoomus tiedotti 2019: ”Autot kuuluvat teille”.

 

 

Pirjo opettaa

Nyt olen kai sitten vanha. Keväällä kun täytin jo 74 vuotta. Lienee aika tehdä yhteenvetoa…

Ai että ei saa itseään kehua. Ei kai. Opiskelijat sanovatkin, etten ole "kovin suomalainen".  

Lapsena oli yksi ammatti, jota en missään tapauksessa halunnut: opettaja.

Kun lukiossa uraa suunniteltiin, ajattelin pyrkiä Sibelius-Akatemiaan, mutten ollut varma, olisiko se hyvä valinta. Luokanopettaja sanoi, että minun energiallani voisin hyvin suorittaa kahdetkin opinnot. Tulos on nyt: olen tehnyt tuhannenmonenlaisia töitä, varsin monipuolissa kansainvälisissä yhteyksissä ja toimipaikoissa ja opiskellut kieliä kyllä, mutta ei minusta koskaan tullut ”mitään”. Paitsi että lukemattomat ihmiset ovat sanoneet minulle, että olen ”mielenkiintoinen keskustelukumppani…” Jännitystä ei ole puuttunut, nimekkäiden ihmisten kanssa on ajatuksia päässyt vaihtamaan ja työssä tuloksia on tullut. Kokemus opettaa. Myös kokemus ulkomailta, vaihtelevat kotikielet ja runsas matkustaminen Euroopassa ja paljon myös sen ulkopuolella. Ylioppilasjuhlan jälkeen lähdin töihin Pariisiin… ja saksalaisen mieheni kanssa Saksassa puhuimme vuosikausia kotona ranskaa. Ja tokihan venäjästä on ollut hyötyä, nyt kun ukrainalaisia on Suomessa paljon.

Opettajan työni alkoi täysin suunnittelematta vuonna 1986. Olin kyllä vetänyt kaikenlaisia ryhmiä ihan pienestä asti ja olin jo lapsena tykätty ”johtaja”. Partio ja seurakunta sekä oma kansakoulu olivat antaneet siihen mahdollisuudet.

Saksassa totesin, että omat lapseni tarvitsevat enemmän suomea kuin vain ”istu nätisti ja syö lautanen tyhjäksi” ja niin vein heidät ja saman tien naapurin lapset Frankfurtiin kielikouluun. Se oli vuonna 1986.
https://www.oph.fi/fi/kansainvalisyys/suomi-koulut-maailmalla

Siellä tarvittiin neljäntoista tarhaikäisen apuopettaja, ja koska olin paikalla joka tapauksessa, suostuin apulaiseksi. Sitten yllättäen ryhmän opettajan lapsi sairastui ja etsittiin kiireesti ryhmään opettajaa, joten valinta osui loogisesti minuun. Kielet ovat toki aina olleet mielenkiintoni kohde ja ryhmiä osasin ohjata, koska olin tehnyt sitä jo nuorena, joten ryhdyin toimeen. Siitä vaan ei oikein mitään tullut, kun ryhmän 12 poikaa halusi tehdä eri asioita kuin minä. He kujeilivat ja kiipeilivät portaissa kuuntelemisen sijaan. Niinpä minulle jäi kaksi vaihtoehtoa: joko pitää tiukka kuri - tai tehdä ohjelmasta niin mielenkiintoinen, että kaikki haluavat seurata sitä. Valitsin jälkimmäisen, mutta valmistelu oli kokemattomalta kovan työn takana. Vaan siitäpä aiheutui kummia! Lapset olisivat varmaan seisseet päällään, jos olisin sitä heiltä pyytänyt.

Pian perustin naapurikuntaamme eli lähemmäksi asuinpaikkaamme uuden ryhmän, joita ryhmiä sitten yllätyksekseni tulikin kolme, kun muillakin oli sama tarve. Frankfurter Rundschau – joka ei ole ihan pieni lehti, sillä on arviolta 800.000 lukijaa - oli kuullut hankkeesta koululta, jonne opetuksen sovimme, ja halusi heti ensimmäisenä päivänä tehdä asiasta jutun. Lapset, toimittaja ja minä tulimme kyllä paikalle, mutta kaksi muuta opettajaa eivät – koska juuri sinä aamuna junat eivät kulkeneet. Selvisin ihan hengissä toimittajan kyselyistä, eihän hän voinut oikeasti tietää, mitä me puuhasimme! 
 

 

Toiminta jatkui ja jatkuu yhä tänäänkin, nyt tosin naapurikaupungissa. Sitten muutimme pois Frankfurtin seudulta Bodenjärvelle, ja paikalliset suomalaiset kyselivät uutta suomi-koulua. Syntyihän sellainen, kunhan ensin olin selvinnyt nuorimmaiseni synnytyksestä, ja sekin kielikoulu toimii yhä. Näistä kokemuksista kerron julkaisussa ”Me ja meidän suomi-koulu” (https://suomikoulut.fi/wp-content/uploads/2017/08/Me_ja_meidan_suomikoulu.pdf, sivut 198-201).

Kokemusta tuli runsain mitoin. Kaikki materiaali oli tehtävä itse, kun ei ollut ensimmäistäkään kirjaa - eikä koko oppiainetta S2 eli suomi toisena tai vieraana kielenä ollut olemassa. Ajan myötä minut valitsivat toisten kieliryhmien opettajat ensin Saksan kielikoulujen taloustoimikuntaan ja sitten pedagogiseen neuvostoon. Keräsimme materiaalia, järjestimme koulutuksia, autoimme missä kykenimme ja kaikki suurin piirtein nälkäpalkalla. Opetussuunnitelmankin laadin yhdessä kahden kollegan kanssa, ja se on voimassa yhä, vaikkakin opetushallitus onkin tehnyt uudemman suosituksen.
https://suomikoulut.fi/wp-content/uploads/2012/09/opas_liite_4.pdf

Positiivista palautetta tuon ajan oppilailta tuli paljon – ja tulee edelleen!

Saksalainen mieheni väitteli tekniikan tohtoriksi ja hän halusi minusta kiltin kotiäidin, mutta ei suomalaisesta naisesta ole sellaiseen. Sehän ei ollut ongelma niin kauan kuin ei ollut lapsia, ja vielä ensimmäisen synnyttyä olinkin jatkanut tuolloisia töitäni Saksan ydintutkimuskeskuksessa kansainvälisessä projektissa, kunnes hän sai työpaikan Frankfurtista Saksan toiseksi suurimmasta rakennusfirmasta. Tuli toinenkin lapsi, silloin ei saksalainen nainen enää voi käydä kodin ulkopuolisessa työssä. Tein tosin tuolloinkin paljon käännös- ja tulkkaustöitä ja opetin suomea, osin myös englantia ja ranskaa. Mutta sitten perustin oman suomalaisia pk-yrityksiä palvelevan yrityksen ja se lopulta johti avioeroon. Toimipaikkani teknologiakeskuksessa, jossa on edelleenkin oman sähköpostini palvelin, jäi minua ilmeisesti kaipaamaan, kun muutin suomalais-saksalaisen hankkeen myötä Hampurin lähistölle, koska jopa kunnanjohtaja tuli minua henkilökohtaisesti hyvästelemään. Suomeen jouduin palaamaan 2008 olosuhteiden pakosta, en mitenkään vapaaehtoisesti, eikä paluumuuttajalle Suomessa totisesti tehty elämää helpoksi.

Työtä ei aluksi Suomessa juuri ollut, muutaman tulkkikeikan lisäksi, mutta yksi rekrytointikeskustelu johti ”kaiken varalta” opettajan työhön, ja niinpä vedin pari ammattikurssia Lappeenrannassa sekä yhden varsinaisen kelikurssin. En ollut tuohon mennessä koskaan kuullut opiskelijoiden palautteesta työvoimapalveluille (nk. OPAL), opiskelijat tekivät sen ja sain palautetta nuo kuuluisat mutta harvinaiset 4,5 pistettä. Riemuissani kerroin siitä kollegoille, mutta eivät he tykänneet. Työnantaja sen sijaan järjesti kiitollisena minulle juhlat.

Hain yliopistoon suorittamaan pedagogiikan opintoja, mutta hakemukseni hylättiin sillä perusteella, ettei minulla ollut jatkuvaa työsopimusta.

Yksityiselämässä tapahtui, menin uudestaan naimisiin ja muutin Kalajoelle. Siellä minut vastaanotti ensimmäisenä ortodoksipiispa ja sitten kaupunginjohtaja – olimme perustaneet yhdistyksen, jonka tavoite oli rakennuttaa hiekkasärkille tsasouna. Olin työtön ja sattumien summana sain työpaikan suomen ja englannin opettajana Petroskoista. Vuosiviisumi minulla oli ja aloitin työt, mutta palkkaa en saanut, koska työlupa oli vielä työn alla. Sitä lupaa en sitten koskaan saanut, siinä möhlivät yhdessä Venäjän viranomaiset ja DHL. Kun olisin luvan saanut, oli minulla jo toinen työpaikka.

Ihmiset kyselivät tuolloin, mitä harrastan. Rakennan kirkkoa. Siellähän se Kalajoen hiekkasärkillä seisoo, nyt tosin toisen omistuksessa. Siitä kirjailija ja rakennusmestari Jari Haapa-aho teki kirjan. (https://www.kustannushd.fi/kirjailijat-haapa-aho.htm)

Mitäpä en olisi tehnyt, olinhan jo Saksassa perustanut kaksi lastentarhaa ja kaksi kielikoulua. Toinen lastentarha, nykyisin suomeksi päiväkoti, oli Montessori-tarha, josta syystä perehdyin Montessori-menetelmiin. Suosittelen edelleen! Tsasounan rakentamista suunnitellessa piti perehtyä puu- ja perinnerakentamiseen. Olimmehan saaneet Kalajoella sen aikaiseksi, ettei arvokasta vanhaa kestikievarirakennusta purettukaan. Keskustelimme hirsikurssista paikallisen ammattikoulun vastaavan kanssa, ja hän kysyi, mitä tein töikseni. Kerroin taustastani ja että olen työtön. Hän vinkkasi työpaikasta Ylivieskassa. Keskustelun jälkeen soitin annettuun numeroon. Siellä vastasi ammattiopiston kielivastaava ja tenttasi osaamistani. Sitten hän kysyi, koska voisin aloittaa. Ilmoitin, että vaikka heti. Siihen hän vastasi: ”Hyvä, työ alkaa huomenna kello 8.” Siellä kouluttaja oli lähtenyt kesken pestin, ja etsittiin kuumeisesti jatkajaa.

Vedin kotoutumiskoulutuksen kurssin lopun ja kaikki olivat hyvin tyytyväisiä, jopa niin, että muutamaa kuukautta myöhemmin sain soiton toisesta opistosta ja työtarjouksen seuraavaksi vuodeksi, ja sillä tiellä olen edelleen. Samanaikaisesti tein tuntityötä sekä kansalaisopistolle että kahdellekin kansanopistolle, työstä eikä positiivisesta palautteesta ollut pulaa. Osin vedin myös muita kursseja, kuten viestintää ja kymppiluokan äidinkielen opetusta.

Sitten hanke, joka minut oli työllistänyt, loppui ja jälleen kerran olin työtön. En kuitenkaan ehtinyt kotona istumaan, kun Spring Housen Anka varmuuden vuoksi haastatteli ja aika pian sen jälkeen tarjosi työpaikkaa Helsingistä. Muutin vuodeksi Helsinkiin, vedin siellä kahta kotoutumiskurssia, toista vastuukouluttajana. Onnenkantamoisena hyvä ystäväni tarjosi minulle sattumoisin tyhjänä olleen asuntonsa nimellistä vuokraa vastaan, joten asuin Taka-Töölössä kävelymatkan päässä työpaikasta.

Siinä vaiheessa aika moni ihmetteli, miten olin tuonkin taas tehnyt, mutta eihän minun elämästäni ole koskaan jännitystä puuttunut. Mitä kaikkea yritysaikana Saksassa tapahtui, sitä ei äkkiseltään usko kukaan, kyllä työni usein hyvin jännittävää oli. Neuvontaa, sopimusriitoja, vero- ja viranomaisasioita, pankkiasioita, ongelmanratkaisua läpikotaisin. Tulihan siinä sivussa satoja autoja Suomeen roudattua ja metsäkoneitakin myytyä. Ja oli aikoja, jolloin siirtelin ja kuljetin mukanani huomattaviakin summia rahaa. Tuli samalla koko Eurooppa varsin tutuksi, kun vuodessa kertyi ajokilometrejä sadantuhannen verran, osin myös oikeasti isoilla autoilla.

Spring Housella kymmenen vuotta tuli marraskuussa 2025 täyteen. Monet kurssit olen vastuukouluttajana vetänyt. En tänäkään päivänä ymmärrä, miksi joku ELY-keskus minut hyväksyi, toinen taas ei. Tuntiopettajana olen ollut valmis menemään minne vaan ja tekemään mitä vaan milloin vaan. Kokemus kertoo, että sopeudun melkein mihin vaan enkä jää koskaan neuvottomaksi. Suoraan sanoen ei kenelläkään pitäisi olla isommin valittamista, ei minulla, ei firmalla, ei kollegoilla, ei opiskelijoilla eikä työllisyyspalveluilla. Jyväskylän, Tampereen ja Savonlinnan (ja ennen Spring Housen aikaa Lappeenrannan ja Pohjois-Pohjanmaan) työllisyyspalveluilta olen saanut palautetta, josta voi jopa Spring House olla ylpeä. Peräti kahdesti kommentin ”Näin tehokasta ja opiskelijoille omistautunutta kouluttajaa en ole ennen tavannut”.  Useamman kerran eri puolilla Suomea opiskelijat ovat vaatimalla vaatineet, että jatkan kurssin kouluttajana… 

Nyt olen kokoamassa kirjaa kokemuksistani. Yhden kirjan olen kirjoittanut, voi kai toisenkin kirjoittaa. Mikä tekee opettajasta nk. hyvän opettajan? Se ei ole yliopistosta saatu paperi, se on jotain aivan muuta. Opiskelijat ovat kertoneet, että myös isossa ryhmässä he kaikki ovat kokeneet olevansa opettajan huomion keskipiste. Olen kuitenkin samalla varsin vaativa opettaja. En ole koskaan istunut opettajan pöydän takana luennoimassa mitään, vaan olen aktiivisesti osallistunut opiskelijoiden murheisiin ja ongelmiin, kierrellyt, katsellut, lukenut, kertonut, opastanut. En aina noudata annettuja ohjeita, vaan menen opiskelijan tarpeiden mukaan, ja se tarve selviää vasta kommunikaatiossa opiskelijan kanssa. Ihmiset näes oppivat edelleen samalla tavalla, sanovatpa uudet opetussuositukset mitä hyvänsä. Lisäksi huumori ja hyväntuulisuus ovat opetustyössä hyvä mauste. Yksinkertaisesti tiedän, mitä pitää tehdä. Kai se on intuitiota. Ei ole olemassa toivottomia tapauksia. Kaikki ihmiset ovat tärkeitä, mutta jokainen on erilainen. Sehän juuri on elämän rikkaus. 

Kaikki oppivat, mutta kukin omalla tavallaan. Niinpä voin hyvällä omallatunnolla kertoa opiskelijalle, että hänen kannattaa katsoa positiivisesti tulevaisuuteen, sillä oppiminen – tai minkä hyvänsä uuden asian omaksuminen - on opiskelijan omasta motivaatiosta kiinni. Opettajan tärkein tehtävä on kannustaminen. Ja hyvin näkyvät entiset opiskelijani työllistyneen, yhtään ei tarvitse tekemisiään hävetä.  

Kehityskeskustelussa muistan antaneeni esimiehelleni Haapavedellä palautteena, että hän on hyvä esimies, koska hän antaa minun tehdä työni. Nauratti, kun hän kertoi tuolloin kahden kollegani sanoneen samoin.
Spring Housella olen onnellinen siitä, että firma kaikin tavoin kannustaa työntekijöitään. Ne asiat eivät niinkään ole kulttuurisetelit tai muut bonukset, vaan kaikinpuolinen hyväksyminen ja hyvinvoinnista huolehtiminen. Ongelmatilanteissa firmassa on aina kuuntelija. Ankan sanoin: ”Suurella sydämellä”.

On, on uusia projekteja. Opetustakin. Ja myös maailmaa mullistavia, yllättäviä. Paljon onkin aikojen saatossa kulisseissa tapahtunut, monet ideat olen alulle pannut, siten, että olen ujuttanut ne jonkun päättäjän mieleen niin, että hän – yleensä mieshenkilö - luulee ne itse keksineensä. Eivät näes Saksan koko liittovaltion opetussuunnitelmat noin vain muutu, ei arvorakennuksia korjata hetken mielijohteesta, ei pankin sääntöjä muuteta ihan noin vain. Paljon on ideoitani myös varastettu. Mutta ei elämä tähän loppunut. Onnekseni olen syystä tai toisesta varsin terve. Flunssa on minulle tuntematon käsite, työstä poissa terveysongelmien takia olen ollut koko elämäni aikana vain yhden päivän. Viime talvisen lääkärin sanoin: ”Olet tehnyt viisaita valintoja, kun olet noin terve.”  Muita syitä myöhästymisiin on kyllä ollut, esimerkiksi auton renkaan puhkeaminen… viivästyttää vain vähän.

Vaikka minkälaisia hienoja suunnitelmia ja menetelmiä ja materiaaleja on tehty vuosien varrella, ja hyvä niin. Silti voin vain todeta: ihminen oppii edelleenkin samalla tavalla kuin ennenkin.

Isä opetti minulle: ”Tunne itsesi, anna arvo toisillekin.” Äiti opetti: ”Älä turhaan hermostu, kyllä se siitä!” 

 

Ne kamalat maahanmuuttajat -3. Fuengirola

 

Fuengirola on pieni kaupunki Etelä-Espanjassa. Tuntuu joskus siltä, että kaikki suomalaiset tuntevat kaupungin. Koska Suomen talvi on kylmä ja pimeä, monet eläkkeelle jäätyään päätyvät asumaan talvet lämpimämmässä maassa. Espanja on Suomeen nähden edullinen maa asua eikä edes keskitalvella ole pakkasta. Vuoristossa toki on. Myös nuoremmat mielellään viettävät elämänsä etelämmässä – eikä liene sattumaa, että pari miljoonaa suomalaista asuu pysyvästä Suomen rajojen ulkopuolella. Fuengirolassa asuu ja lomailee enemmän suomalaisia kuin missään muualla Pohjoismaiden ulkopuolella, virallisen tietojen mukaan rekisterissä viitisentuhatta, käytännössä siellä oleskelee suomalaisia 10.000-20.000. Ei ole sattumaa sekään, että toinen ulkomailla toimiva suomalainen peruskoulu on juuri Fuengirolassa. Los Bolichen kaupunginosassa on jopa pääkadun nimenä ”Avenida Finlandesa”. Kaikki palvelut saa myös suomeksi. Ja jos ei tykkää espanjalaisesta ruoasta, saa ravintoloissa riittämiin suomalaista ruokaa. Suomalainen seurakunta on siellä myös hyvin aktiivinen.

Kun isä ja äiti jäivät eläkkeelle, hekin ostivat asunnon Fuengirolasta. Äiti opetteli tärkeimmät asiat espanjaksi, isä ei mutta tuli silti oikein hyvin toimeen siellä. Ja totta kai me lapset perheinemme vietimme paljon aikaa vanhempien asunnossa. Näin tekivät myös monet sukulaisistamme ja tuttavistamme, tosin pientä korvausta vastaan, koska maksaahan sähkö ja vesi sielläkin jotain.

Koronan jälkeen halusin tammikuussa vain levätä, ja siksi päätin lähteä lämpimään ja tuttuun paikkaan enkä tutustumaan uusiin asioihin, kuten muuten tapani on. Lensimme siis Malagaan ja varasin majoituksen Fuengirolasta. Olihan sinne muutama uusi kauppa ja ravintola tullut, mutta muuten perin tuttua… putiikkeja, restauranteja, rantaviivaa ja aurinkoa… 

 

Kuvat ovat vuodelta 2023. 

Edellisen vuosisadan vaihteen aikoihin (1860–1930) Suomen väkiluku oli tuolloin noin 1,7 miljoonaa.
Suomesta muutti tuolloin etupäässä Amerikkaan noin 350.000 ihmistä, niin myös isänäidin veli perheineen ja äidinäidin kolme sisarta perheineen.
Kun jatkosota loppui 1944, Suomen väliluku on 3,9 miljoonaa. Noin 42.000 karjalaista muutti Kanta-Suomeen.
1960- ja 1970-luvuilla suuren työttömyyden aikaan Suomen väkiluku oli noin 4,4-4,7 miljoonaa. Suomesta muutti Ruotsiin 500.000 ihmistä, ja suurin osa heistä sekä heidän lapsensa ja lapsenlapsensa asuvat edelleen siellä.
Me jaksamme manata maahanmuuttajia Suomessa. Suomen välikulu on nykyisin 5,6 miljoonaa.  Suomeen muuttaa vuosittain nykyisin noin 50.000–70.000 ihmistä muista maista.

Kyse ei liene maahanmuuttajista sinänsä. Kyse on siitä, että se, jolla on jo jotain, pelkää menettävänsä sen, mitä hänellä on ja etsii syyllistä, ja hänen mielestään vallitseva politiikka on kaiken takana. Syyllisiä ovat aina ja kaikissa kulttuureissa olleet ”ne muut” eli erilaiset. Maahanmuuttajat ovat sopiva kohde. Hyi olkoon, hehän ovat pakolaisia ja vievät meidän työpaikkamme… Syntyy suuria puolueita, täällä Perussuomalaiset tai Vaihtoehto Saksalle (AfD) ja vastaavia pelastamaan oma kulttuuri. Mitä se sitten on, Suomessa kahvi ja peruna ja whatsup, vai?

Mutta fakta on, ettei missään ole olemassa mitään tiettyä määrää työpaikkoja, vaan niitä demokratioissa syntyy tarpeen mukaan. Kun on vähän ihmisiä, tarvitaan vähän kaikkea. Kun ihmisiä on paljon, kaikkea tarvitaan paljon. Ongelmia on molemmissa tapauksissa, ne vain ovat varsin erilaisia. Se on syy, miksi helsinkiläiset eivät ymmärrä ”maalaisia” eivätkä ”maalaiset” helsinkiläisiä.

Kysyn vielä, kuka on maahanmuuttaja. Kun kerron sekä kantasuomaisille ja tänne muuttaneille, että minäkin olin maahanmuuttaja, kun Saksaan muutin, niin yleensä kulmat kohoavat. Miten niin? Seuraa ihmettelyä. Maahanmuuttaja on ihminen, joka muuttaa toiseen maahan asumaan. Sillä sanalla ei sinänsä ole mitään tekemistä pakolaisuuden kanssa.

Totta kai Fuengirolassa myös paikalliset suomalaiset tutustuivat toisiinsa, toimintaahan on heille siellä todella monenlaista. Olin siellä kerran vanhempieni suomalaisen naapurin luona kylässä. Tuolloin asuin Saksassa, ja naapuri jaksoi päivitellä sitä: ”Miten ihmeessä suomalainen voi muuttaa asumaan ulkomaille! Sehän on maanpetos!” Niinpä kai. Kuuntelin aikani ja kysyin häneltä sitten: ”Entä sinä?” Hän ei ollut lainaan huomannut itsekin asuvansa ulkomailla.