Ne kamalat maahanmuuttajat -3. Fuengirola

 

Fuengirola on pieni kaupunki Etelä-Espanjassa. Tuntuu joskus siltä, että kaikki suomalaiset tuntevat kaupungin. Koska Suomen talvi on kylmä ja pimeä, monet eläkkeelle jäätyään päätyvät asumaan talvet lämpimämmässä maassa. Espanja on Suomeen nähden edullinen maa asua eikä edes keskitalvella ole pakkasta. Vuoristossa toki on. Myös nuoremmat mielellään viettävät elämänsä etelämmässä – eikä liene sattumaa, että pari miljoonaa suomalaista asuu pysyvästä Suomen rajojen ulkopuolella. Fuengirolassa asuu ja lomailee enemmän suomalaisia kuin missään muualla Pohjoismaiden ulkopuolella, virallisen tietojen mukaan rekisterissä viitisentuhatta, käytännössä siellä oleskelee suomalaisia 10.000-20.000. Ei ole sattumaa sekään, että toinen ulkomailla toimiva suomalainen peruskoulu on juuri Fuengirolassa. Los Bolichen kaupunginosassa on jopa pääkadun nimenä ”Avenida Finlandesa”. Kaikki palvelut saa myös suomeksi. Ja jos ei tykkää espanjalaisesta ruoasta, saa ravintoloissa riittämiin suomalaista ruokaa. Suomalainen seurakunta on siellä myös hyvin aktiivinen.

Kun isä ja äiti jäivät eläkkeelle, hekin ostivat asunnon Fuengirolasta. Äiti opetteli tärkeimmät asiat espanjaksi, isä ei mutta tuli silti oikein hyvin toimeen siellä. Ja totta kai me lapset perheinemme vietimme paljon aikaa vanhempien asunnossa. Näin tekivät myös monet sukulaisistamme ja tuttavistamme, tosin pientä korvausta vastaan, koska maksaahan sähkö ja vesi sielläkin jotain.

Koronan jälkeen halusin tammikuussa vain levätä, ja siksi päätin lähteä lämpimään ja tuttuun paikkaan enkä tutustumaan uusiin asioihin, kuten muuten tapani on. Lensimme siis Malagaan ja varasin majoituksen Fuengirolasta. Olihan sinne muutama uusi kauppa ja ravintola tullut, mutta muuten perin tuttua… putiikkeja, restauranteja, rantaviivaa ja aurinkoa… 

 

Kuvat ovat vuodelta 2023. 

Edellisen vuosisadan vaihteen aikoihin (1860–1930) Suomen väkiluku oli tuolloin noin 1,7 miljoonaa.
Suomesta muutti tuolloin etupäässä Amerikkaan noin 350.000 ihmistä, niin myös isänäidin veli perheineen ja äidinäidin kolme sisarta perheineen.
Kun jatkosota loppui 1944, Suomen väliluku on 3,9 miljoonaa. Noin 42.000 karjalaista muutti Kanta-Suomeen.
1960- ja 1970-luvuilla suuren työttömyyden aikaan Suomen väkiluku oli noin 4,4-4,7 miljoonaa. Suomesta muutti Ruotsiin 500.000 ihmistä, ja suurin osa heistä sekä heidän lapsensa ja lapsenlapsensa asuvat edelleen siellä.
Me jaksamme manata maahanmuuttajia Suomessa. Suomen välikulu on nykyisin 5,6 miljoonaa.  Suomeen muuttaa vuosittain nykyisin noin 50.000–70.000 ihmistä muista maista.

Kyse ei liene maahanmuuttajista sinänsä. Kyse on siitä, että se, jolla on jo jotain, pelkää menettävänsä sen, mitä hänellä on ja etsii syyllistä, ja hänen mielestään vallitseva politiikka on kaiken takana. Syyllisiä ovat aina ja kaikissa kulttuureissa olleet ”ne muut” eli erilaiset. Maahanmuuttajat ovat sopiva kohde. Hyi olkoon, hehän ovat pakolaisia ja vievät meidän työpaikkamme… Syntyy suuria puolueita, täällä Perussuomalaiset tai Vaihtoehto Saksalle (AfD) ja vastaavia pelastamaan oma kulttuuri. Mitä se sitten on, Suomessa kahvi ja peruna ja whatsup, vai?

Mutta fakta on, ettei missään ole olemassa mitään tiettyä määrää työpaikkoja, vaan niitä demokratioissa syntyy tarpeen mukaan. Kun on vähän ihmisiä, tarvitaan vähän kaikkea. Kun ihmisiä on paljon, kaikkea tarvitaan paljon. Ongelmia on molemmissa tapauksissa, ne vain ovat varsin erilaisia. Se on syy, miksi helsinkiläiset eivät ymmärrä ”maalaisia” eivätkä ”maalaiset” helsinkiläisiä.

Kysyn vielä, kuka on maahanmuuttaja. Kun kerron sekä kantasuomaisille ja tänne muuttaneille, että minäkin olin maahanmuuttaja, kun Saksaan muutin, niin yleensä kulmat kohoavat. Miten niin? Seuraa ihmettelyä. Maahanmuuttaja on ihminen, joka muuttaa toiseen maahan asumaan. Sillä sanalla ei sinänsä ole mitään tekemistä pakolaisuuden kanssa.

Totta kai Fuengirolassa myös paikalliset suomalaiset tutustuivat toisiinsa, toimintaahan on heille siellä todella monenlaista. Olin siellä kerran vanhempieni suomalaisen naapurin luona kylässä. Tuolloin asuin Saksassa, ja naapuri jaksoi päivitellä sitä: ”Miten ihmeessä suomalainen voi muuttaa asumaan ulkomaille! Sehän on maanpetos!” Niinpä kai. Kuuntelin aikani ja kysyin häneltä sitten: ”Entä sinä?” Hän ei ollut lainaan huomannut itsekin asuvansa ulkomailla.

 

Ne kamalat maahanmuuttajat -2-

 

Olipa pienehkön kunnan kunnanvaltuustossa perussuomalaisen puolueen jäsen ja vahva kannattaja. Maahanmuuttaja ovat vaarallisia, oli hänen mottonsa.

Hänellä oli kaksi päiväkoti-ikäistä lasta, jotka kävivät paikallisessa päiväkodissa. Minun kotoutumiskurssillani oli tummempi-ihoinen etiopialainen ja perheellinen mies, pienten lasten isä, joka halusi lähihoitajaksi ja haki harjoittelupaikkaa tuosta päiväkodista. Päiväkodin johtaja oli myötämielinen ja lupasi paikan hänelle.

Kun valtuuston mies siitä kuuli, hän oli tosi vihainen. Hän meni johtajan puheille ja sanoi, että jos tuo ulkomaalainen on päiväkodissa, hänen lapsensa eivät enää tule tähän päiväkotiin. Mistä me voisimme tietää, onko mies vaarallinen vai ei? Mitä jos hän tekee lapsille jotain pahaa? Ulkomaalaisethan ovat hänen mukaansa aina väkivaltaisia.

Päiväkodin johtaja yritti ratkaista ongelmaa ja pyysi minua hankkimaan miehelle esteettömyystodistuksen. Mikäs siinä, minun tehtävänihän oli auttaa maahanmuuttajia kaikin tavoin. Niinpä käännyin viranomaisten puoleen. Byrokratia Suomessa on monimutkaista. Monen viestin ja odottamisen jälkeen virastosta tuli viesti, ettei alle kolmen kuukauden työharjoitteluun tai työrupeamaan tarvita kyseistä todistusta. Ei maahanmuuttajille, eikä kenellekään muullekaan. Itse olen sitä mieltä, että kyseinen paperi kertoo menneistä asioista. Mitä se kertoo nykyisyydestä tai tulevaisuudesta? Ei mitään.

Kun tuo asia oli selvitetty, päiväkodin johtaja sanoi minulle, että hän ottaa riskin ja antaa miehelle harjoittelupaikan.

Mitä sitten tapahtui? Tapahtui, että mies hoiti tehtävänsä hyvin, kukaan ei valittanut – ei ilmeisesti edes huomannut, että mies oli harjoittelussa – vaan aivan päinvastoin, kaikki sekä lapset että aikuiset pitivät hänestä. Koskaan emme kuulleet kunnanvaltuuston miehestä yhtään mitään ja hänen lapsensa kävivät päiväkodissa kuten ennenkin.

Onhan tätä ja paljon onkin. Kun media kertoi, että tiettynä uudenvuoden yönä Helsingin rautatieasemalla maahanmuuttajat riehuivat ja raiskasivat ties miten monta naista, niin voin kertoa, että olin tuona yönä paikalla, eikä siellä ollut minkäänlaista häiriötä saati väkivaltaa.

Ota asioista selvää ennen kuin tuomitset.

Etiopialaismies sitten kuitenkin päätyi toiselle alalle, hänestä tuli kokki.

 

 

 

Ne kamalat maahanmuuttajat

Perussuomalaisten ainoa tavoite on saada maahanmuuttajat pois Suomesta. Kerronpa pari tositarinaa työkokemukseni varrelta, joissa asiat kääntyivätkin päälaelleen.

Minun kokemukseni ja käsitykseni mukaan vahvoissa mielipiteissä on usein kyse siitä, että ei oikein tiedetä tosiasioita, ja monimutkaisia ongelmia yritetään ratkaista yksinkertaisilla keinoilla. Suulliselta ilmaisultaan taitava poliitikko tekee asiasta väkijoukolle faktanomaista propagandaa ja massahysterian mukaan kun yksi uskoo ja sosiaalinen media asian vahvistaa, kaikki muutkin uskovat. Jos ei mene hyvin, syyllinen on aina joku muu, ei itse. Niinpä syyllisiä yleensä ovat ”erilaiset”, esimerkiksi romanit tai maahanmuuttajat. Oman elintason sanotaan laskevan, jos ”nuo loiset” elävät ”minun verorahoillani” ja siis saavat julkista rahaa – voi kamalaa.

Meillä Suomessa vallitsee mielipiteen vapaus, mutta tekisi hyvää, jos mielipide perustuisi jollekin tutkitulle tosiasialle.

Suomessa on pienehkö kunta, jossa oli vastaanottokeskus ja sen mukana tietenkin myös tummaihoisia maahanmuuttajia. Erilaiset afrikkalaiset tai arabimaista tulleet esimerkiksi erottuvat pienen kunnan katukuvassa sopivasti sellaisia kauheina edellä kuvattuina loisina. Toimin tuossa kunnassa kotoutumiskouluttajana. Iso osa opiskelijoista oli pakolaisia, joko Syyrian sotaa tai Afrikasta nälänhätää pakoon lähteneitä, tai vastaavaa. 

Kotoutumiskoulutukseen kuuluu osa työharjoittelua. Se on sama asia kuin työkokeilu, eli tutustutaan työpaikkoihin eikä siltä ajalta makseta palkkaa. Aika usein työnantaja toteaa tuon harjoittelijan olevan pätevä työhön ja näin hän työllistyy. Usei kuitenkin ensin ammattipätevyyden kautta, eli ensin kielikurssin jälkeen ammattikouluun.

Metallialan osaajista oli tuolla paikkakunnalla huutava pula. Ei siis ollut vaikeaa löytää harjoittelupaikkaa metallialalta. Kunnassa oli pieni metallia työstävä yritys, joka sitten otti harjoitteluun eritrealaisen miehen, vaikka työnantaja ensin suuresti epäilikin, tulisiko siitä yhtään mitään – työnantaja kun oli perussuomalaisten kannattaja ja niin ollen vahva maahanmuuttajien vastustaja. Työvoimapulan takia hän ei kuitenkaan löytänyt suomalaista, joten… Mutta eritrealaisen työpanos oli erinomainen, ja harjoittelun päätyttyä suomalainen työnantaja päätti ottaa eritrealaisen vakituiseen työsuhteeseen. Jonkin aikaa harkittuaan eritrealainen mies kuitenkin päätti ensin saattaa kielikoulutuksensa loppuun, sillä siihenhän hänellä ei myöhemmin enää olisi mahdollisuutta, ja Suomessa nyt on kerta kaikkiaan järkevää hallita suomen kieli.

Kielikoulutuksen päätyttyä eritrealainen sitten meni firmaan kysymään sitä luvattua työpaikkaa. Yllätys oli melkoinen: yrittäjä oli muuttanut Eritreaan ja perustanut sinne yrityksen.

No, kyllä mies sitten työllistyi, vastaavalle tekniselle alalle toisaalle.

Toinen ryhmän eritrealainen oli intohimoinen jalkapallon pelaaja ja tutustui jalkapalloseurassa moneen suomalaiseen – ja kielitaito parani vauhdilla. Pelikaverina oli myös toisen paikkakunnan metalliyrityksen omistaja, joka otti eritrealaisen myös työharjoitteluun. Koulutuksen päätyttyä mies sitten työllistyi kyseiseen firmaan. Eipä kestänyt kauaa, kun yrityksen omistaja soitti minulle. Hän kysyi, olisiko minulla toista yhtä ahkeraa ja tunnollista ja aikaansaapaa maahanmuuttajaa kuin tämä yksi… Valitettavasti minun täytyi vain todeta, että kaikki koulutettavani olivat joko ammattikoulussa tai työllistyneet…

Hyvästä koulutukseni tuloksesta sitten sain sekä omalta firmaltani että TE-keskuksen työntekijältä erityiskiitokset. Eikä se ole mitenkään ainoa kerta…

Minusta Suomen järjestelmä opettaa maahanmuuttajille ensin kieli ja kulttuuri on järkevä menetelmä. Nykyhallitus on nyt lyhentänyt koulutuksen kestoa kaiketi olettaen, että kun osaa vähemmän suomea ja tietää vähemmän, työllistyy paremmin… Aikanaan tämä tulee kostautumaan, sillä ei ihminen muutu poliittisten päätösten mukana mihinkään. Ihmisen voi muuttaa vain ja ainoastaan ihmisen ikioma asenne. Positiivisen asenteen ja uskon luominen tulevaisuuteen on jokaisen opettajan ja jokaisen kouluttajan päätehtävä.  

 

 

 

Paluumuuttajan ajatuksia

Googlasin itseni. Paljon löytyi kirjoittamaani tekstiä ja kuvia. Tämän tekstin on Keskisuomalainen julkaissut mielipidesivullaan 13.3.2019. 

 

 

Paluumuuttajan ajatuksia

Vuosikymmenien jälkeen kotimaahan paluu on kaikkea muuta kuin helppoa. Ihan kaikki asiat pitää opetella uudestaan, paikallistiedoissa on isoja aukkoja, ja sitä, mitä on maailmalla oppinut, joko vähätellään tai peräti haukutaan. Paluumuutto on ollut useimmille Suomeen palanneille shokki. Niin oli minullekin.

Satu Rommi on kirjoittanut paluumuutosta kirjasen ”Loskalauluja”. Hän kirjoittaa: ”Suomeen palaava päätyy pakostakin pohdiskelemaan itseään, identiteettiään ja omaa suomalaisuuttaan. Kuinka paljon oma identiteetti on sidoksissa suomalaisuuteen?”

Sille tosiasialle, että ulkomaan kokemusten myötä yksinkertaisesti tietää enemmän asioita kuin paikallaan pysynyt suomalainen, ei voi mitään. Se herättää kateutta, vaikkei yhtään leventelisi, mutta se ei niinkään kerro paluumuuttajasta, vaan paikalleen jääneestä itsestään. Ehkä siksi olen nyt oikeassa ammatissa maahanmuuttajien kouluttajana. Olenhan itse tehnyt kaikki ne virheet, mistä heitä nyt varoittelen.

Suomalaiset kehuvat olevansa maailman parhaita kaikissa asioissa, joita ei objektiivisesti voi mitata. Totta kai asuminen ulkomailla, kokemukseni Ranskassa, Saksassa ja Venäjällä kasvattavat ja avartavat silmiä. On ihan eri asia käydä turistina jossain kuin asua siellä.

Tämä ei tarkoita, että väheksyisin hyviä asioita Suomessa. Mutta että kaikki pitäisi aina ja edelleen tehdä niin kuin on aina tehty – sitä en ymmärrä. Suomihan on juuri siitä kehittynyt, että se on ottanut vaarin muualta tulleista vaikutteista.

Pahinta Suomelle olisi laittaa rajat kiinni. Meidän pitää ennemminkin hyödyntää se tietotaito, jonka maahanmuuttajat tuovat tullessaan. Maahanmuuttajat, eivät edes pakolaiset ole valkoisia tauluja, joihin me voimme kirjoitella mitä haluamme. Kannustan heitä hyväksymään maan tavat ja toimimaan hyvien tapojen puitteissa, mutta samalla muistamaan oman alkuperänsä ja oman itsensä.

Nyt on aika rakentaa tätä maata yhdessä sellaiseksi, ettei kenenkään tarvitse pelätä – ei suomalaisen maahanmuuttajaa mutta ei myöskään maahanmuuttajan suomalaisia, kuten nyt valitettavan usein tapahtuu – vaan yhteiseksi hyväksi, maaksi, jossa kaikkien on hyvä ja turvallinen asua.

Epäpätevän opettajan mietteitä

”Ei, sinun tunneillasi on aina hauskaa.”   Voiko sen kauniimpaa kiitosta ollakaan? Tuo oli oppilaan spontaani kommentti toissa viikolla, kun tein negatiiviseksi esimerkiksi lauseen ”Kurssilla ei ole hauskaa.” Harjoittelimme peruslauseita, yksi suomen lausetyyppihän on ”on plus adjektiivi partitiivissa”, esimerkiksi ”on sateista”.

Tällä viikolla yksi opiskelija sanoi, että hän on kiitollinen siitä, että olen antanut hänelle eväitä elämään, että ne ovat olleet pieniä asioita mutta hänelle isoja. Voiko kauniimpaa kiitosta ollakaan?

Jotain olen tehnyt oikein, huolimatta siitä, että minulla ei ole sitä kuuluisaa paperia, joka todistaa pedagogisen osaamiseni.

Kun tulin Suomeen, lähdin etsimään töitä. En voinut jatkaa entisessä työssäni Keski-Euroopassa toimivien pk-yritysten tukena. Rekrytointifirman ehdotuksesta päädyin aikuiskoulutuskeskuksen haastatteluun, ja siitä seurauksena vähän myöhemmin vetämään suomen kursseja maahanmuuttajille. Tuttua työtähän se toki oli, olinhan sitä tehnyt vuosikausia, tosin vain kielikouluissa Saksassa. Osaamista kertyy tekemällä; aloin opettaa suomea vieraana tai toisena kielenä jo ennen kuin koko oppiainetta oli Suomessa olemassa. Osaamisen myötä päädyin myös opettamaan uusia opettajia. Varsinaisessa työssäni puolestaan olin perehtynyt yrityselämään ja sen ongelmiin.

Niinpä sitten opetin suomea muutaman kuukauden, ja kurssin lopussa opiskelijat antoivat TE-toimistolle palautteen. En ollut tiennyt tuolloin koko opal-menetelmän olemassaolosta mitään, mutta tuon palautteen opiskelijat antoivat, ja tulos oli musertavan hyvä: nuo kuuluisat 4,5 pistettä, joka on jokaisen opettajan ja koulutusta tarjoavan laitoksen tavoite. Siitä ilahtuneena kerroin siitä toisille opettajille, mutta hepä eivät olleetkaan iloisia puolestani…  Mutta koulutuskeskus oli, he järjestivät minulle juhlan.

Siitä ura urkeni, tosin pienten mutkien kautta. Menin naimisiin ja muutin uudelle paikkakunnalle, tuolloin työttömänä ja vähävaraisena. Yritin koulutusta Petroskoissa, josta kyllä sain työpaikan, mutta en sitten saanutkaan pitemmän päälle työlupaa. Jouduin palaamaan Suomeen, ja sattumien summana sain neuvon soittaa sikäläiseen ammattiopistoon, koska siellä haettiin suomen opettajaa maahanmuuttajille. Soitin annettuun numeroon, vastannut henkilö kyseli hieman osaamista ja sitten kysyi, milloin voisin aloittaa. Minä vastasin, että vaikka heti, jolloin hän ilmoitti, että työ alkaa sitten ”huomenna aamulla kello kahdeksan”.

Vedin pitkän kurssin, sain hyvän palautteen opiskelijoilta, siitä seurauksena maine oli ilmeisesti kiirinyt jonnekin, koska toisesta oppilaitoksesta soitettiin, tulisinko heille töihin. Eli niin sanotusti ”tultiin kotoa hakemaan”. Siellä sitten sain hyvän palautteen, ja sitten soitettiinkin jo kolmannesta oppilaitoksesta…

Nuo kuitenkin olivat määräaikaisia töitä, joskin pitkiä pestejä. Seuraavan haastattelun teki nykyinen työnantajani, jonka palveluksessa olen nyt ollut jo 9 vuotta. Minua pyydettiin kertomaan, miten aioin opettaa eli mitä käytännössä tekisin – kotoutumiskoulutuksessahan on tarkat kriteerit. Ensimmäinen sopimukseni tässä firmassa oli vajaan vuoden mittainen ja Helsingissä. Firma toimii koko Suomessa ja hyvin tuloksin.

Sen jälkeen olen toiminut vastuukouluttajana ympäri Suomen. Yhdellä paikkakunnalla ryhmään tuli toinen opettaja, ja opiskelijat tekivät valituksen ELY-keskukseen, että haluavat minut takaisin. Siinä oli pedagogisella päälliköllämme selittämistä, ja palasin töihin. Toisella paikkakunnalla opiskelijat olivat tekemässä samanlaista valitusta, mutta se sentään saatiin torpattua, onneksi jatkava opettaja on aivan ihana ja samoilla linjoilla kuin minäkin. Kolmannella paikkakunnalla opiskelijat valittivat edellisestä opettajasta pedagogiselle päällikölle ja tilanne saatiin hoitoon, opiskelijat puolestaan osoittivat minulle kiitollisuuttaan tuomalla runsaasti lahjoja… Tuona samaisena lahjapäivänä sattumien summana tapasin paikallisessa kaupassa yhden entisen kansalaisopiston opiskelijani, ja hän kiitti minua varsin vuolaasti. Samana iltana tapasin toisen entisen opiskelijani toisesta entisestä ryhmästä, ja hän kehui minut maasta taivaaseen, ja me itkimme molemmat. Sanoin hänelle tehneeni vain työni, mutta hänpä sanoi, että toki, mutta on paljon eroa siinä, miten työn tekee. Tämä mies on menestynyt omassa ammatissaan erinomaisen hyvin saaden jopa valtakunnan tason palkintoja.

Yhdet isot kiitokset tulivat TE-toimiston virkailijalta Tampereelta. Hän sanoi, ettei ole vielä tavannut yhtään näin opiskelijoille omistautunutta opettajaa kuin minä olen. Olivathan toki tuloksetkin erittäin hyviä. Seuraava samanlainen kommentti tuli Jyväskylän TE-toimiston virkailijalta seuraavasta ryhmästäni. 

Tätä on jatkunut kaikkialla. Toki teen työni, mutta paljon toimin opiskelijoiden tarpeiden mukaan. Viime talvena kolmen kuukauden aikana kolme entistä opiskelijaani, eri maista ja aivan eri ammateissa, sai tunnustuspalkinnon hyvästä työstään kukin omalla toimialallaan.

Paras työn palkinto on nähdä, miten maahanmuuttajat löytävät paikkansa tässä yhteiskunnassa. 

Huolimatta lähtötasosta. Me kaikki olemme yksilöitä.