tiistai 19. lokakuuta 2021

"Alkuperä"

ISOÄITI JA POIS TÄÄLTÄ

Hän herää. Missä hän on? Lakanat tuntuvat märiltä. Tapetit. Makuuhuone kai. Jalat tuntuvat kuumilta. Tossut jaloissa. Hän ottaa tossut pois. Matto. Ruma, ruma matto, hänellä on sama kotona, vain paljon hienompi. Kirjahylly. Ruskea ja valkoinen, kultareunainen. Kirjat. Titon elämäkerta. Sitten Meša Selimović, Abdullah Sidran, Saša Stanisić ja Parantava tee. Oi, kirjoja.

Sekavia unia, hämmentäviä, hämmentäviä. Niissä oli sotilas. Tyttö. Mies, joka rakastaa häntä. Haudankaivaja- Sekavaa. Unet ovat eläviä - ja kuitenkin ne ovat haihtuvia kuin muisti. Mistähän sekin tulee?

Virkattuja liinoja kaikkialla. Radiovastaanottimella, yöpöydällä, sohvapöydällä. Hyvä on, hyvä on. Siitä on kauan kun hänkin virkkasi. Jossain vaiheessa silmät lopettivat yhteistyön.

Entä jos asunnon omistaja tulee takaisin? Hän napittaa puseron ylimmän napin kiinni. Mitä hänellä on yllään? Näyttää omalta yöpaidalta.  

Ei kai sitä kadulle näin. 

Hän avaa varovasti oven. Nyt hän kuulee jostain laulamista. Keittiö, jossa on kolme ovea. Ensimmäisen takana portaikko. Toisen takana kylpyhuone. Hänen täytyy käydä siellä asialla.  Kolmannen oven takana laulu. Hän avaa oven.  Olohuone. On aivan kuin hän olisi käynyt täällä jo aiemmin. Televisio laulaa. Vaaleanpunaisen peiton alla sohva, ikään kuin sohvalla olisi kylmä.

Nainen televisiossa ei laula hyvin. Aina niiden täytyy laulaa ja käyttää korkokenkiä. Paha lonkalle. Kuinka laitat sen pois päältä? Virtajohto ja pois päältä.

Parasta olisi vain mennä kotiin. Vaihtaa vain ensin vaatteet. Kaapissa olevat vaatteet sopivat. Pakkaa mukaan muutaman vaihtovaatteen. Hän tietää että jossain on matkalaukku, tässähän se on. Paras mennä kotiin, kyllä. Raha voi olla ongelma. Hän avaa muutaman laatikon, ei löydä mitään. Mutta löytää korurasian, jossa on kauniita koruja. Ottaa sen mukaan.  

Nyt ulos. Hetkinen. Melkein unohtui kammata tukka.  

Kotiin, kyllä. Avain on oven sisäpuolella. Ulkopuolella ovikellon vieressä nimi. Kristina Stanisić.

Se olen minä, hän ajattelee ja menee portaat alas. Matkalaukku painaa paljon. Vaikeaa, kun et tiedä missä on. Hän haluaa sytyttää portaikkoon valon, mutta valoa ei ole. Mikä päivä tänään on? Ei väliä. Pääasia, että ei taas ole eilinen.

Pihalla pieni tauko. Raikas ilma on hyväksi. Minne sitten? Kaikki on rauhallista ja väärin, kaikki on mahdollista. Hän sulkee silmänsä ja kääntyy ympäri. Kerran. Kaksi kertaa. Hän nauraa, sinä lapsi! Avaa silmät. Tässä on rakennus. Hän tunnistaa julkisivun harmaakultaisen värin. Hänhän asuu tässä rakennuksessa! Hän haluaa sytyttää portaikkoon valon, mutta valoa ei ole.

Kolmannessa kerroksessa ovella oma nimi. Ovi on auki. Menee sisälle. Laskee matkalaukun alas. Se pitää heti purkaa. Mutta ensin kahvia.

**************************

Ote kirjasta HERKUNFT, suomeksi ALKUPERÄ,
kirjoittaja Jugoslaviassa syntynyt saksaksi kirjoittava

Saša Stanisić.


 

Kirja sai Saksan kirjallisuuspalkinnon vuonna 2019. Se kertoo miehestä, joka etsii juuriaan. Elämän suurin sattuma on syntymä: synnyt jonnekin. Jugoslaviaa ei enää ole. Mies lähti aikoinaan sotaa pakoon Jugoslaviasta, kertoo elämästään pakolaisena ja palaa juuriaan etsimään Bosniaan, jossa yhä asuu hänen isoäitinsä. Kun hän kokoaa mustojaan, isoäiti menettää ne. 

Ylläoleva käännös on minun. Saksankielistä kirjallisuutta on käännetty suomeksi varsin vähän. Syynä lienee se, että saksaa osataan nykyisin Suomessa hyvin vähän. 

 

sunnuntai 3. lokakuuta 2021

Maassa maan tavalla

Iltalehti uutisoi 3.10.2021:

Aurinkorannikolla asuvia suomalaisia ei kiinnosta opetella espanjan kieltä, sama ei onnistuisi Suomessa: "En voisi kuvitella"

Olinpa kerran vieraana Fuengirolassa asuvan suomalaisen luona. Kun kerroin asuvani Saksassa, hän kauhisteli asiaa tosissaan: "Miten saatat jättää rakkaan kotimaan Suomen!"
Siihen vastasin: "Entä sinä?" Hän meni ihan hiljaiseksi. Ei nimittäin ollut huomannut itse asuvansa ulkomailla.

Äiti ja nuorimmaiseni meren rannalla Fuengirolassa 1997