Ruotsi, Rurik, Rusland, ryssä ja viikingit

 

Viikinkien valtakunta

Tiesitkö, ettei Kiovan Rus ole suoraan Moskovan hegemonian alkuperä? Kiovan Rus (800–1200-luvut) on itäslaavilaisten kansojen varhainen suurvalta, jonka perintöä Venäjä käyttää poliittisen hegemoniansa perusteluna. 

Nykyaikaiset geneettiset tutkimukset ovat osoittaneet hyvin monet historian myytit epätosiksi. Tässä tapauksessa myös Venäjän propagandan Kiovan valloittamisesta. Toki asia ei ole ihan näin yksioikoinen, ja useimmiten historiaa ymmärretään paremmin vasta uusien tutkimusmenetelmien myötä. Historiantutkimus osoittaa, ettei Kiovan Rus ollut nykyisen Venäjän suora esivaltio. Se oli monikulttuurinen alue, jonka pohjalta syntyivät aikanaan sekä Ukraina, Valko-Venäjä että Venäjä. Ukrainan kansa ja kulttuuri juontavat juurensa suoraan Kiovan Rusiin. Venäjän pyrkimys hallita tai vähätellä Ukrainaa erillisenä kansana nojaa vanhaan imperialistiseen historianäkemykseen.

Viikingit olivat muinoin mahtava kansa, eivätkä he ratsastaneet vaan soutivat merillä ja jokia pitkin. Ruotsin sana ”ro” (äännetään ruu) tarkoittaa soutamista. 

Viikinkejä pelättiin. Suomalaiset pakenivat rannikolta sisämaahan…  

Viikingeillä oli suuri vaikutus englannin kielen kehitykseen ja sanastoon, kun he asettuivat Britanniaan 700- ja 800-luvuilta alkaen. Englanti lainasi muinaisnorjasta tuhansia sanoja. Monet perussanat ovat peräisin viikingeiltä, kuten give (antaa), take (ottaa), egg (muna), knife (veitsi), get (saada) ja call (kutsua). Viikingit antoivat englannille sanat they (he), their (heidän) ja them (heitä).

Ja viikingit, johtajanaan Leif Erikson, kävivät Pohjois-Amerikassa (Kanadan Newfoundlandissa) jo noin vuonna 1000, eli 500 vuotta ennen Kolumbusta.

Ja vielä: Novgorodin perusti perimätiedon ja Nesstorin kronikan mukaan varjagiruhtinas Rurik 800-luvulla. Varjagit eli varangit olivat viikinkejä, jotka tekivät matkoja idäntielle eli lähinnä Venäjälle ja Bysanttiin. Kiovan Rusin perusti varjagipäällikkö Oleg eli Helge vuonna 882, kun hän valloitti Kiovan, siirsi pääkaupunkinsa sinne Novgorodista ja yhdisti alueet.

Tässä erinomainen esitys ro/ru-alkuisten sanojen alkuperästä.

Russia/Ruotsi/ryssä-sanojen etymologia
https://radulfr.net/textus/russia.php

Suomella on siis, kielitieteen mukaan, ”ryssiä” joka puolella, etenkin molemmilla puolilla rajaa. 

 

Eläviä kuvia

Eksän isä aloitti elävien kuvien tekemisen jo nuorena. Säilynyt on muun muassa eksän ensimmäinen koulupäivä vuodelta 1956. Se on oikea tarina siitä, miten poika aamulla herää ja mitä päivän aikana tapahtuu. Lopussa hän soittaa nokkahuilua...

Kun 1974 menimme naimisiin, harrastimme kuvaamista paljon. Filmejä kertyi kymmenittäin. Kaikki filmit ovat juonikkaita… ei kun juonekkaita, eli kaikissa filmeissä on "juoni", ne eivät siis ole vain kuvia, jossa joku kävelee, vaan ne ovat kertomuksia milloin mistäkin. Myös matkafilmimme ovat sellaisia. Teimme siis ennen kuvaamista suunnitelman, millainen filmistä tulisi. Aivan kuten näytelmää tai romaania kirjoittaessa tai esitelmää valmistellessa täytyy tietää, mistä kirjoittaa tai puhuu. 

Kävin jopa kursseja tuolloin, ollen ainoa naispuolinen mukana ollut... Miehinen harrastus. Saksassa vaimon tehtävä oli tehdä ruokaa ja siivota eikä turhia harrastella. Kuvattiin Super8-kameralla, jolla voi tehdä myös animaatiofilmejä, se oli hauskaa. Filmit leikattiin aivan konkreettisesti saksilla ja liimattiin yhteen liimalla. 

Kurssilla opin,
1. että ei pidä nopeasti heiluttaa kameraa laidasta laitaan. Se on useimpien amatöörikuvaajien iso virhe, koska sillä tavalla filmistä tulee levoton eikä sitä kukaan jaksa katsoa, ja
2.että täytyy keskittyä yhteen asiaan kerrallaan ja
3.erityisesti myös yksityiskohtiin.

Vanhoissa filmeissä näkyy, että olin ollut aika hoikka... 

 

Korona-aikana eksällä oli aikaa ja niinpä hän digitalisoi kaikki vanhat filmit ja osin editoi sekä paransi äänenlaatua, ja lähetti sitten minulle.

Opetin pian korona-ajan jälkeen Äänekoskella maahanmuuttajaryhmää ja kerroin heille filmeistä, ja tokihan he halusivat nähdä filmimme Venäjän matkasta vuodelta 1979,  koska sillä kurssilla lähes kaikki olivat ukrainalaisia. Matka kulki omalla autolla reitillä Saksa - Krakova/Auscwitz - Brest - Minsk - Moskova - Tver - Novgorod - Pietari - Suomi. Voi sitä riemua, kun vanhoja paikkoja näkivät! Se oli reissu, jonka jälkeen olisin lähettänyt koko Saksan ja koko Suomen Venäjälle näkemään, mitä kommunismi elävässä elämässä on. Eikä siellä edelleenkään ole asiat juuri paremmin, sen verran paljon olen siellä ennen korona-aikaa ja rajan sulkeutumista kierrellyt. Vain nykyisin ihmiset tulevat ja juttelevat, mutta eivät koskaan politiikasta. 

Nuorena matkusteltiin ympäri maailman, ja jokaisesta matkasta tehtiin filmi, matkakertomus. Kannoin mukanani aina kaiken muun varustuksen lisäksi nauhuria, joka tuohon aikaan oli aikamoinen murjake, mutta äänet sitten ovat alkuperäisiä nekin. Tuli nähtyä paljon Aasiaa. Eurooppaakin kierreltiin aika laajalti, omalla autolla jopa Istanbuliin ja Hammerfestiin asti.

Poikani ja kaverinsa innostuivat filmaamaan 1995-96 ja niitä filmejä on muutama myös. Siis myös juonellisia hauskoja juttuja. Esimerkiksi "Detektive Schwarz & Schwarz"... (Detektiivit Musta & Musta).

Sukulaisteni keskuudessa ihastusta herätti kesälomafilmi vuodelta 1975. Siinä esitellään sukulaisia. Äidin hautajaisissa 2021 näytin kaikille filmin viipurinrinkelin leipomisesta ja markkinoilla myymisestä vuodelta 1981.

Kokemusta siis on.

Tyttären ylioppilasvuonna 1992 Radolzfellin Gymnasiumilla oli joku juhlavuosi ja siksi he esittivät Anatevkan, siis Viulunsoittajan katolla, ja tytär lauloi siinä toisen pääroolin eli Golden roolin. Siitä tehtiin myös filmi. Sitä katsomaan tuli Suomesta vasiten Savonlinnan taidelukion rehtori. Tytär oli ollut puoli vuotta siellä koulussa.

Ehkä noiden monien matkakokemusten takia ei ole sitten ollut niin kamala tarve lähteä jonnekin opastetulle kaukomatkalle, kun tuli tehtyä monta "selkäreppumatkaa" kaukaisiin maihin. Ei, ei elämä ole tylsää ollut. Ei kaukomatkailuun itse asiassa tuhansia tarvita, vain mielikuvitusta ja rohkeutta. Ei pidä pelätä maanjäristyksiä eikä taifuuneja. Viisumi- ja rokotusasiat on hyvä hoitaa kuntoon ennen matkaa. Kuuma voi olla, hyvin kuuma. Herkkäihoisen kannattaa huolehtia ihonhoidostaan. Ruoka on maailmalla mielenkiintoista. Opeteltiin syömään tikuilla ja sormilla. En koskaan sairastunut mihinkään ruoasta johtuvaan vatsatautiin, mutta varautua voisi silti. En lainkaan ymmärrä joidenkin kertomusta siitä, ettei moskeijaan päässyt. Kyllä pääsee, mutta toki täytyy kunnioittaa kunkin maan tapoja.

Kielitaidosta on totisesti ollut hyötyä. En ole koskaan isommin välittänyt ryhmämatkoista, sillä joukkojen siirtyminen paikasta toiseen kestää minusta turhan kauan, ja toisaalta hinta tuppaa olemaan itse suunniteltua matkaa paljonkin kalliimpi. Täytyyhän järjestäjänkin tienata. ”Nouse bussista, ota kuva ja jatketaan matkaa” ei ole minun juttuni. Mutta kuka mistäkin tykkää.

 

Joka paljon tekee, näkee ja kokee paljon. Seikkailuja ei voi mitenkään välttää. Ongelma on vain, että se, joka paljon tietää, pitäköön Suomessa suunsa kiinni. 

 

Interreilaamassa

Nuorena – kuten varmaan useimmat nuoret – olin seikkailunhaluinen. Ja olen sitä tosin yhä. Pekka Haavisto  on kertonut nuoruuden junamatkoistaan, miksi en siis minäkin.  

Oli ensimmäistä kertaa mahdollista ostaa halpa matkalippu nimeltä Interrail ja reissata ympäri Euroopan. Oli vuosi 1972. Ostin niitä kaksi ja reissasin Euroopassa. Ihan kaikkeen ei aika siinäkään riittänyt – Suomi kun nyt vaan on Euroopan perukassa ja matkat pitkiä. Jopa nykyisin kuulee ihmisten matkustavan ”Eurooppaan”, johon yleensä kysyn, että missä maanosassa luulet nyt asuvasi.

Ensin piti toki päästä Ruotsiin. Siellä minulla oli tuttuja ennestään, koulukavereita, jotka olivat lähteneet etsimään onneaan. Heitä kävin ensiksi tapaamassa. Tulivat siinä jotenkuten tutuiksi Tukholma, Göteborg ja Malmö. Ensimmäisiä kertoja elämässäni kävin baareissa oluita juomassa. Kokemus sekin. Siitä en juuri välitä edelleenkään.

Sitten laivalla eteenpäin Tanskan kautta Saksaan. Saksassa tapasin sovitusti nuoren miehen, johon olin tutustunut jo Suomessa. Hän matkusti maksutta, koska hänen isänsä oli rautatien päällikköjä. Niinpä tapasimme Putgartenissa, Saksa pohjoisimmassa satamassa, jonne juna Tanskasta saapui.

Tutustuttiin Saksaan. Kummallakaan ei ollut liiemmin rahaa, intoa sitäkin enemmän. Kaverillani tosin oli opiskelun lomassa työpaikka, ja varakkaammat vanhemmat. Minä sinnittelin, matkustamisen maksoin opiskelulainallani. 

 

 

Nukuttiin nuorisomajoissa, se ei isoja maksanut. Sveitsissä Alpeilla majoissa ei ollut sänkyjä, vain laatikoita lattialla. Vessatkin olivat maksullisia, minulla tuolloin täysin uusi asia. Kun ei ollut raha ruokaan, kerroin, ettei ole nälkä. Tottahan se ei ollut, ja jossain vaiheessa kaverini sen huomasi ja vippasi minulle 400 Saksan markkaa ruokarahaksi.  

Mentiin Hampuriin, matkustettiin Kölniin. Lähetin joka kaupungista silloiselle poikakaverilleni, joka oli Suomessa armeijassa, postikortin. Kölnin sillalla matkakumppanin kysyi, menisinkö hänen kanssaan naimisiin. Enhän nyt sellaista ollut ajatellut. Sanoin että kyllä, mutta vain, jos hänestä tulee presidentti. Hän vastasi, ettei nyt presidenttiä, mutta professori hänestä kyllä tulee. 

 

Kuvasta päätellen joku on tykännyt jostakin ja Saarbrückenissä kaverin vanhempien kotona ilmeisesti käytiin.  

Niinpä niin. Menimme myöhemmin naimisiin, saimme kolme lasta ja hänestä tuli professori. Ja sitten vielä myöhemmin erosimme.

Tutustuimme yhdessä Lyypekkiin, Hampuriin, Kölniin, Frankfurtiin, Ranskan Strasbourgiin, hänen opiskelukaupunkiinsa Karlsruheen, ja Bodenjärven alueen kaupunkeihin. Matkustimme Sveitsiin, vuoristoon, ja sieltä aina Italiaan asti. 

Matkakumppanilla oli välin töitä, joten osin matkustin yksin eteenpäin, Ranskaan ja aina rannikolle, Royaniin asti. Kaunis on meri ja Gironde-joen suisto! 

 

Olihan minulla myös Pariisissa tuttu piika-ajalta, jonka siellä tapasin. Cognaciin ja Champanjaan tutustuminen taas antoi intoa ymmärtää Ranskan viina- ja viinikulttuuria. 

 

 Yöt junissa eivät olleet juuri mukavia, mutta sillä tavalla pääsi sentään koko ajan eteenpäin.

Päivääkään en antaisi pois. Tekisin saman tänään uudelleen. Mitään dramaattista saati pelottavaa ei minulle tapahtunut, joskin jotkut ihmettelivät, miten nuori tyttö voi noin vain matkustaa yksin vieraisiin maihin. Suomalaisena en ollut koskaan kyseenalaistanut koko asiaa, mutta tuohon kysymykseen törmäsin myöhemmin todella usein. Maailmaa pidetään vaarallisena, ja oikeasti on hyvä tietää, miten eri maissa toimitaan ja varoa tiettyjä paikkoja tiettyihin kellonaikoihin. Vaikka täällä voin kävellä keskiyöllä vaaratta yksin Helsingin keskustassa, ei se muualla isoissa kaupungeissa ole vaaratonta lainkaan. Vaan tuolloin en tuota tiennyt.

Nykyisin nuoret ovat valaistumpia. Vaan vaaroja on ja on hyvä ottaa etukäteen asioista selvää. Yksi vastaavan reissun tehnyt luokkakaverini tuli kotiin raskaana ja keskeytti koulun vauvan takia.

 

Tiedätkö sinä, missä blogiasi luetaan? Kuinka moni lukee?

 

 

 

Hämmästelen.

Olen kirjoittanut säännöllisen epäsäännöllisesti vuodesta 2009 lähtien, kun useampi tuttavani pyysi minua aloittamaan blogin. Heidän mielestään minulle oli tapahtunut elämässä niin paljon kaikenlaista, että siitä kannattaisi kirjoittaa.

Ja tottahan se onkin.

En kuitenkaan koskaan ajatellut kirjoittavani suurelle maailmalle. Kirjoitin lähinnä niille, joita aiheeni kiinnostivat. Mutta kuinkas sitten kävikään?

Eilen blogillani oli 1 306 lukijaa. Hyvän toistatuhatta näyttää olevan tavallinen päiväkohtainen määrä. Joskus lukijoita on vähemmän, mutta toisinaan useita tuhansia.

Tilastoista näkyy myös jotain muuta mielenkiintoista: osa lukijoista on etsinyt blogini nimenomaan sen nimellä.

Missä nämä ihmiset oikein ovat?

Koska kirjoitan suomeksi, voisi kuvitella heidän olevan Suomessa.

Vaan eivätpä ole.

Heitä löytyy kaikkialta maailmasta: Intiasta, Indonesiasta, Vietnamista, Meksikosta, Argentiinasta, Etelä-Afrikasta – ja toki myös eri puolilta Eurooppaa.

Ennen Venäjän hyökkäystä Ukrainaan suuri osa lukijoista oli Venäjällä. Nyt ei juuri lainkaan. Syy lienee se, ettei amerikkalaisiin palveluihin ole enää samanlaista pääsyä kuin aiemmin.

Toinen suuri tyhjä alue kartalla on Kiina.

Kun katsoo maailmankarttaa blogin kävijätilastoista, näkee samalla yllättävän hyvin, missä internet on vapaasti käytettävissä – ja missä ei.

Miten tämä kaikki on mahdollista?

Nykytekniikka tekee ihmeitä. Selain kääntää tekstin hetkessä lähes mille kielelle tahansa. Lukija ei ehkä osaa sanaakaan suomea, mutta voi silti lukea suomalaisen blogin omalla äidinkielellään.

Siinä on jotain sekä hienoa että hieman hämmentävää.

Pitäisikö tästä olla ylpeä?

Vai pitäisikö epäillä koko tilastoa?

En tiedä.

Ja sitten tulee vielä yksi ajatus.

Pitäisikö hankkia blogiin mainoksia ja yrittää ansaita sillä rahaa?

Niin kuin tekevät influensserit ja somevaikuttajat...

...

Ei taida olla minun juttuni.

 

 

 

Kyllä kyllä, ylläoleva teksti on minun. Mutta ChatGTP oli apunani...  😉

 

 

Puhdasta energiaa?

 

Saksalainen bloggaaja kirjoitti naamakirjassa kommentin tuulivoimakeskusteluun 15.7.2026. 

 

Ideologit näkevät maailman vain yhdellä silmällä.

Järkevät tietävät, että kaikkialla, missä tuotetaan energiaa, on siitä seurauksena myös ympäristövahinkoja, eläinten ja kasviston vähenemistä tai tuhoa sekä ihmisille aiheutuvia haittoja ja vahinkoja. Se hyväksytään, koska energiahuoto on tärkeää.  

Deepwater Horizon, Piper Alpha ja die Exxon Valdez ovat jääneet hyvin muistiin huonoina esimerkkeinä ja Big Oilia vastaan on nostettu syytteitä ja hyvästä syystä.  

Niin kauan kuin emme pysty elämään ilman öljypohjaisia tuotteita ja itse asiass voimme vain ihmetellä, miten paljon niitä on (polttoaineita, muoveja, kemikaaleja, voiteluaineita, kosmetiikkaa, lääkkeitä, lannoitteita)  – myös tulevaisuudessa tulee olemaan onnettomuuksia ja ympäristövahinkoja.

Big Oil ei edes esitä olevansa ympäristönsuojelussa malliesimerkki. Mutta jos, sitä syytetään heti viherpesusta. Näin kävi TotalEnergies-yhtiölle.

Tuulivoimasta puhutaan sen sijaan vain ”varmana, halpana ja puhtaana”.

”Varmaa“ ja „halpaa“ se voi olla vain sille, joka on täydellinen kovanaama tai jota on säilytetty pakkasessa viimeiset kymmenen vuotta.

Todellisuus on toinen ja tuulienergia on epäonnistunut. Me haluamme sitä lisää ja tuotamme vähemmän sähköä kuin koskaan aiemmin.

Entä ”puhdasta”?

Saksassa Hummelsin tasangolle rakennetaan kolmea 261 metriä korkeaa Vestas V172 -tuuliturbiinia. Tämä tarkoittaa, että noin 500 metrin etäisyydeltä edessä on kolme valtavaa rakennelmaa, joista jokainen on noin 600 metriä korkea, sillä 261 metriä korkeat turbiinit seisovat yli 300 metriä korkealla harjanteella. Kolme turbiinia sisältävät noin puoli tonnia neodyymiä, harvinaista maametallia. Näissä turbiineissa on kaksivaiheinen planeettavaihteisto, joka lisää kohtuullisesti niihin kytketyn kestomagneettigeneraattorin pyörimisnopeutta. Tuuliturbiinit, kuten sähköajoneuvot, tarvitsevat erittäin tehokkaita kestomagneetteja. Neodyymi on tämän tärkein raaka-aine, ja se on tuotava maahan. Vaihtoehto neodyymin käytölle olisivat kuparikäämit ja sähkö tuuliturbiinin generaattorissa.

Jos kuitenkin rakennettaisiin Vestas V172:n suorituskykyluokan generaattori, joka perinteisesti tuottaisi magneettikenttänsä sähköllä ja massiivisilla kuparikäämeillä, konehuoneen komponentti olisi yksinkertaisesti liian suuri ja ennen kaikkea liian painava torniin ja kuljetukseen. Vaihtoehtona ovat kestomagneettigeneraattorit (PMG), jotka sisältävät neodyymiä ja usein myös dysprosiumia ja tuottavat erittäin voimakkaita magneettikenttiä hyvin pienessä tilassa. Ne ovat huomattavasti kompaktimpia, kevyempiä ja tehokkaampia osakuormalla. Siksi mielenkiintoista kyllä, näiden tuuliturbiinien korkeuden kasvaessa neodyymi ei ole enää vaihtoehto, mikä jopa Enerconin oli tunnustettava. Vaikka he olivat aiemmin yrittäneet välttää harvinaisten maametallien käyttöä, heidän oli hylättävä tämä periaate uusimman E-175 EP5 -tuuliturbiininsa kanssa ja nyt he käyttävät myös neodyymiä. Kiina on lähes monopolistinen neodyymin toimittaja.

Harvinaisia ​​maametalleja, kuten neodyymiä, esiintyy luonnossa lähes koskaan puhtaassa muodossa, vaan ne ovat tiukasti sitoutuneina erilaisiin mineraaleihin (kuten bastnäsiittiin tai monasiittiin) ja malmeihin. Siksi ne on erotettava toisistaan. Tämä tehdään perinteisessä avolouhoslouhinnassa. Maailman suurin kaivostoiminta sijaitsee Bayan Obossa Sisä-Mongoliassa. Täällä harvinaisten maametallien malmi räjäytetään ja louhitaan valtavassa avolouhoksessa – usein rautamalmin louhinnan sivutuotteena. Louhittu kivi murskataan ja jauhetaan sitten mekaanisesti. Myös liuotusta tapahtuu. Kiinan eteläisissä maakunnissa on niin sanottuja ioniadsorptiokiviä. Malmin erottamiseksi näistä nestemäisessä muodossa monimutkaisista kaivoksista usein luovutaan. Sen sijaan vuoriin porataan reikiä, ja satoja tonneja kemiallisia nesteitä (usein ammoniumsulfaattia tai happoja) pumpataan suoraan vuoreen. Nämä prosessit pesevät harvinaiset maametallit pois savesta. Vuoren juurella liete pumpataan uudelleen pois ja käsitellään edelleen.

Molemmissa prosesseissa erottelu on kuitenkin lopulta välttämätöntä. Todellinen pullonkaula ei ole louhinta, vaan erottelu. Koska yksittäisten harvinaisten maametallien kemialliset ominaisuudet ovat erittäin samankaltaisia, materiaali on käsiteltävä valtavissa teollisuuslaitoksissa tuhansien niin sanottujen neste-neste-uuttovaiheiden läpi, kunnes jäljelle jää vain puhdasta neodyymioksidia. 

 

Harvinaiset maametallit kuulostavat puhtailta, mutta sitä eivät ole. Tässä ovat seuraukset:
1. Radioaktiivinen jäte: Pohjois-Kiinan malmit ovat luonnostaan ​​voimakkaasti saastuneita radioaktiivisilla alkuaineilla toriumilla ja uraanilla. Niiden käsittely tuottaa valtavia määriä hieman radioaktiivista lietettä.
2. Myrkylliset jätealtaat: Baotoun teollisuuskaupungin lähellä on valtavia tekojärviä (jätealtaita), joihin erotuslaitoksista peräisin oleva myrkyllinen ja hapan jätevesi varastoidaan. Jos pohjaveteen pääsee jotain tai pato murtuu, alueellinen ympäristökatastrofi on väistämätön.
3. Tuhoutuneet maisemat: Etelässä paikan päällä tapahtuvasta liuotuksesta peräisin olevat aggressiiviset kemikaalisekoitukset pysyvät usein hallitsemattomina vuoren sisällä. Tämä johtaa laajalle levinneeseen maaperän happamoitumiseen, kasvillisuuden kuolemaan ja paikallisten jokien myrkyttymiseen.

Eikä siinä kaikki.
4. Termi "syöpäkylät" on yleistynyt paikallisesti. Kiinan suurten jalostuslaitosten läheisyydessä syöpä-, hengitystieongelmien ja luustofluoroosin (jonka aiheuttavat fluoridikaasut jalostuksen aikana) esiintyvyys väestössä on dramaattisesti kohonnut. Vaikka turvallisuusmääräykset olisivat parantuneet, kaivosten ja tehtaiden työntekijät altistuvat äärimmäisille terveysriskeille. Jopa tarpeeksi paha tilanne.

Harvinaisten maametallien, kuten neodyymin, uuttamiseksi ja äärimmäisen monimutkaiseksi erottamiseksi Kiina on tarkoituksella rakentanut omia hiilivoimalaitoksiaan (ns. omavaraisia ​​voimalaitoksia) tärkeimmille teollisuusalueilleen, ja nämä laitokset ovat valtavia.

Yhteenvetona:
Maailmanloppu on virallisesti peruttu; IPCC:n lausunnot ovat yksiselitteisiä. Siitä huolimatta jatkamme energiantuotannon laajentamista, erityisesti kulttuurimaisemissa. Se perustuu komponentteihin, jotka louhitaan ja käsitellään olosuhteissa, jotka – jos toimisimme samalla tavalla – aivan oikeutetusti laukaisisivat suuttumuksen ja protestien lumivyöryn. Mutta todellisuudessa tätä lumivyöryä ei selvästikään olla laukaisemassa, koska tässä kuvattu kiinalainen painajainen yksinkertaisesti lakaistaan ​​maton alle oman edun, välinpitämättömyyden ja häikäilemättömyyden vuoksi.

Ja mitä se, että Kiinassa rakennetaan ja käytetään lisää hiilivoimalaitoksia "puhtaiden" tuuliturbiinien rakentamiseksi Saksaan, tarkoittaa tuulienergialle? Vain erityisen vannoutunut vihreän puolueen jäsen EI voisi pitää tätä farssina. Hummelsebenen ylätasangolla olevan kaltaiset tuuliturbiinit aiheuttavat siis tuhoa kahdesti – täällä ja Kiinassa. Saksa tuo neodyymiä ja muita harvinaisia ​​maametalleja paljon ylistettyyn energiamurrokseensa suoraan tai epäsuorasti Kiinasta - 97 % niistä on peräisin Kiinasta . Mainitsen tämän vain siksi, että Hormuzin salmi mielessä pitäen kaikki julistavat parhaillaan, että meidän on tultava vähemmän riippuviksi öljystä. Sattumalta julistajat ovat pohjimmiltaan samoja, jotka ovat lopettaneet hiilidioksidineutraalin energiantuotannon tai jotka joko haluavat tuhota muut kotimaiset ​​energialähteet tai kieltäytyvät edes harkitsemasta niitä.

Joten tämä on "puhdasta" energiaa, jota tuotamme täällä ja siten myös Hummelsebenen ylätasangolla. Hienoa kamaa, ja vain kaltaiseni kyyniset kutsuvat sitä räikeäksi tekopyhyydeksi, erityisesti kiinalaisten työläisten kustannuksella, jotka maksavat hinnan siitä, että tunnemme olevamme energiantuotannossa muita parempia.