Oi aikoja nuoruuden. Keravalla

Tätä seuraavaa tietoa ei kukaan tarvitse mihinkään! 

Pariisista piikomasta palattua ja lyhyen saksankielisen työuran Keravalla päätyttyä sain opiskelupaikan Helsingin yliopistosta 1971. 

Ah onnea. Rakas serkku järjesti asunnon Keravan keskustasta, päätien, Tuusulantien varrelta. Hän oli töissä tuolloin Työväen säästöpankissa ja asunto oli talon toisessa kerroksessa. Nykyisin Tuusulantie kulkee sillan yli tullen vallan muualla.  

 

Minä siellä seison...  ja takana Työväen Säästöpankin talo, ja oma ikkunani. 

 

Oikealla Keravan kauppalantalon päätyä. Keskellä Suomen Työväen Säästöpankin (STS) liiketalo ja sen matala liikesiipi.
https://www.finna.fi/Record/kerava_mui.mui-22033?sid=3526844066

Yksiö oli pienenpieni ja siinä ei ollut suihkua. Oli lisäksi pienenpieni keittokomero. Ei ollut jääkaappia, oli nk. ulkokomero kylmänä pidettävää ruokaa varten. Kerrosta alempana samassa asunnossa kampaamo. Yksi iso ikkuna näytti torin ja linja-autoaseman, Kansallis-Osake-Pankin ja rautakaupan ja lisäksi tietenkin takapihan.Ystävällinen varis kävi minua usein ikkunalaudalla tervehtimässä. Takapihalla istuttiin naapurien kanssa ja parannettiin maailma. Nykyisin eivät kerrostalojen suomalaiset juuri yhteistä aikaa vietä... 

Asuntoa remontoitiin ja minulta asukkaana kysyttiin, minkävärisiksi haluan maalauttaa seinät. Minä sanoin: vihreiksi. Se herätti keskustelua, ja nykyisin olisin todellakin eri mieltä, sillä voimakas väri pienentää huonetta optisesti. Mutta ei, seinät maalattiin vihreiksi. 

Sitten piti hankkia jotain sisustusta. Ostin lastulevystä koottavat kirjoituspöydän ja sängyn ja kokosin ne itse, ja maalasin pöytälevyn siniseksi ja kotoa tuomani tuolin vihreäksi. Vuodevaatteet sain kotoa, isoäidin vanha pöytälamppu hoiti tehtävänsä vielä kymmeniä vuosia poismuuton jälkeenkin.  Verhot ommeltiin värikkäästä kankaasta, ylipäänsä kaikki muukin huoneessa oli värikästä. Niin on kotini yhä tänäkin päivänä, ei minulla ole harmaita sohvia koskaan ollut. Siitä värikkyydestä sain paljon kommentteja kaikilta, jotka luonani kävivät, ja saan yhä. 

Joitakin astioita ostin itselleni; ne astiat ovat edelleenkin käytössä, mutta seuraavalla sukupolvella, koska niistähän tuli klassikkoja. Serkkuni antoi minulle valurautaisen pannun, mahtavan hyvän välineen. Jonkun ajan kulututtua hän halusi valurautaisen takaisin. Sen ymmärrän hyvin, sillä sellainen on monin verroin parempi kuin mikään muu, minulla tänäänkin paras pannuni.

Serkkuni mies teki kahta työtä ja niinpä serkullani oli sekä aikaa että halua puuhata kanssani. Puuhattiin sitä ja tätä ja yritettiin muun muassa molemmat laihduttaa – syömällä hilloa leivän päällä. No emmehän me sellaisilla menetelmillä laihtuneet, joskaan emme juuri lihaviakaan olleet.

Käytiin kävelemässä läheisessä metsässä ja baarissa juomassa limsaa ja kuuntelemassa äänilevyjä. Rakkaaksi tuli Katri Helenan ”Maailman pihamaat”, ja jouluksi sitten serkkuni mies osti minulle joululahjaksi Katri Helenan LP-levyn ”Ei kauniimpaa”. Se on minulla yhä, muttei valitettavasti ole enää levysoitinta. Levyn hinta näkyy tarran mukaan olleen 16 markkaa. 

Totta kai käytiin ravintola Tinatuopissa, kukapa siellä ei olisi käynyt! Tuohon aikaan en juonut alkoholia lainkaan, enkä juo juuri nykyisinkään. Limsalla pärjää hyvin.
Muuten suurin piirtein asuin kirjastossa, aivan kuten kouluaikoinakin. 

 

KTY:n liiketalo Aleksis Kiven tien varressa 1970-80-lukujen taitteen tienoolla. Ravintola Tinatuopin sisäänkäynti sekä tämän oikealla puolen sisäänkäynti partuliikkeeseen.
https://www.finna.fi/Record/keravam_mui.mui-16555

Tuhlasin hieman rahaa ostamalla "mankan", radionauhurin. Oi ihmettä – sain tallennettua musiikkia kasetille. Aamumusiikin aikana kaseteilta joskus kuuluu ”kello on kuusi” tai jotain vastaavan ajankohtaista.

Mistäpä rahat kaikkeen tuhlailuun? Sain pienen summan joka kuukausi vanhemmiltani, ja aika usein linja-autossa paketin ruokaa. Sain kerran uutta perunaa paketillisen, ja laiton perunat kylmäkaappiini. Mutta voi, yöllä tuli pakkanen ja perunat paleltuivat. Itkin äidin lähettämien perunoiden kohtaloa monta päivää…  Pieni kahvipannu minulla oli myös, ja samainen pannu on yhä keittiössäni, joskin kahvin keitän nyt yleensä kahvinkeittimellä. Lähdin kerran ulos ja unohdin levyn päälle… ei talo palanut, mutta kahvi kyllä.

Mutta eivät vanhempieni rahat isoja olleet, joten kerran juuri palattuani Saksasta Willy Brandtin vaalikampanjasta mukanani kaikenlaista vaalimateriaalia marssin Kansallis-Osake-Pankkiin ja hain opintolainaa. Sille kyllä naurettiin, ettei sellaista voi demari saada, mutta koska tuon ajan lakien mukaan normaali opiskelija sai valtion takauksen, niin sainhan minä sen lainan. En muista summaa, kun sitten menin töihin, maksoin lainan pois aikanaan. En ollut tuolloin demari enkä ole vieläkään, mutta Brandtin vaalikampanja kyllä oli mahtava, olihan se Saksassa kokonaan uutta ajattelua tuolloin. Lainarahaa en kuitenkaan juurikaan elämiseen käyttänyt, vuokra oli halpa ja söin mikä halvinta oli ja yleensä Porthaniassa yliopiston ruokalassa, joten elämä ei ollut Suomessa kallista. Käytin rahan matkusteluun – ja sitä en kadu tänäkään päivänä.

Paikallisessa ruokakaupassa minulla oli tili, kuten tuohon aikaan tavallista. Ei makseltu korteilla, vaan kerran kuussa käteisellä. 

 

Keravan keskustaa Valtatien (nyk. Kauppakaari / Keravan aukio) varrelta syyskuussa 1962. Vasemmalla Pentzinin kirjakauppa ja Helsingin Työväensäästöpankin liiketalo.
https://www.finna.fi/Record/kerava_mui.mui-80312

 

Keravan Työväenyhdistyksentalon rapistunut vanha puinen osa, kivinen laajennus (Perhelän -ravintola) sekä näiden rakennusten välissä pieni Kivistön lippakioski. Valokuva on otettu vanhan ylikäytävän tienoolta Asemantien varresta 1970-luvulla tai aivan 1980-luvun alussa. 
https://www.finna.fi/Record/kerava_mui.mui-2842

Työväenyhdistyksen talossa oli tuolloin elokuvateatteri ja siellä pelattiin bingoa. Nykyisin samalla paikalla on ökyprisma. 

 

Yliopistolle Helsinkiin matkustettiin lättähatulla. Vasta paljon myöhemmin perustettiin pääkaupunkiseudun lähiliikenne kuten se tänään on.
Säännöllinen lättähattuliikenne (Dm7-kiskobussit) Helsingin ja Keravan välillä päättyi vuonna 1988, jolloin VR lopetti virallisen kiskobussiliikenteen Suomessa. (Porvoon radan varsinainen säännöllinen henkilöjunaosuus Keravalle ja Helsinkiin oli tosin lakkautettu jo 30.5.1981). Nykyaikainen sähköistetty lähijunaliikenne aloitti toimintansa 1969, ja kirjaintunnukset, kuten Keravalle kulkeva K-juna, otettiin käyttöön 1972.

Serkkuni asunnosta katseltiin, miten puusepäntehtaan savupiippu räjäytettiin tuhansiksi sirpaleiksi. Tehdas sitten siirtyi keskustasta 1974 Ahjon kaupunginosaan.  Tehtaan vierestä kulki tie Aleksis Kiven mökille ja edelleen Tuusulaan. 
Keravan Puuseppätehdas Oy − Kervo Snickerifabriks Ab oli suomalainen vuonna 1908 perustettu huonekaluvalmistaja. Yrityksen puusepäntehdas sijaitsi nykyisen Keravan kaupungintalon paikalla. Yritys oli Stockmannin tytäryhtiö 1919–1985 ja se toimi Keravalla vuoteen 1987 saakka. 

 

Tuntemastani Keravasta ei ole enää juuri mitään jäljellä. Talo, jossa asuin, on edelleen paikallaan, mutta se ei ole päätien vaan kävelykadun varrella. Tie radan yli ei vie oikein minnekään, täytyy kääntyä jyrkästi vasemmalle, eikä isoja marketteja voi sitten mitenkään välttää. Vanhat laatikkotalot ovat saaneet väistyä uusien laatikkojen tieltä.

Sellaista elämä on: Lapsuuden kotitaloni on purettu, vanha oppikouluni on purettu, rakennukset, joissa olivat toimistoni Allensbachissa ja Kalajoella, on purettu pois… Raha ratkaisee. Sitten joku arkisto muistaa vielä. Yleensä muistetaan ottaa valokuvia vasta sitten, kun se ei enää ole mahdollista...