Kauramaito: Miksi tämä lehmänmaidon vaihtoehto on haitallinen ilmastolle
Voiko kauramaito auttaa torjumaan ilmastokriisiä? Maataloustieteilijä Wilhelm Windisch puhuu tuhlailevista vegaaneista, tehokkaista lehmistä ja laboratoriossa kasvatetun lihan älyttömyydestä.
Kauramaito on yleensä hyvä juttu, sen väri ja maku ovat ihan ok. Jos joku haluaa laittaa sitä kahviinsa, ostakoon sitä. Mutta vain jos kauramaito on ammattimaisesti tuotettu. Ja kunhan pidämme sitä lehmänmaidon täydennyksenä, emme korvikkeena. Sillä ei oikeastaan ole mitään tekemistä maitotuotteen kanssa. Se sisältää paljon vähemmän proteiinia ja se on elintarviketuotannon lopputuote. Maitotuote puolestaan on karjankasvatuksen ensisijainen tuote, jota voidaan jalostaa juustoksi, jogurtiksi ja moniksi muiksi elintarvikkeiksi.
Kauramaito ei kuitenkaan ole ratkaisu ilmastokriisiin eikä maailman ruokaturvaongelmaan.
Se, että puhdas vegaaninen maatalous on paljon parempi ilmastolle ja maailmanlaajuiselle ruokaturvalle on väärinkäsitys. Jotain olennaista jää huomaamatta. Jos korvaat maidon kauramaidolla, lisäät vegaanisen biomassan kulutusta eläinten kustannuksella. Lehmät käyttävät ruoakseen ruohoa ja kasviperäisten ruoantuotannon sivutuotteita. Tämä tarkoittaa, että ne ottavat biomassasta enemmän irti kuin muuten olisi saatavilla ihmiskunnan ruokkimiseen – koska niiden ruoansulatusjärjestelmä tekee ihmeitä.
Karjankasvatus, maatalouden toinen sykli viljelykasvien viljelyn jälkeen, tarjoaa meille käytännössä ilmaiseksi suuren määrän lisäkilokaloreita ja -proteiinia – ainakin yhtä paljon kuin puoli kiloa vegaanista ruokaa. Tämä tarkoittaa, että jos poistamme tämän toisen syklin esimerkiksi siirtymällä kokonaan kauramaitoon, meidän on lisättävä massiivisesti vegaanista tuotantoa kompensoidaksemme sen. Tämä edellyttäisi useampia traktoreita pelloilla, enemmän typpilannoitteiden käyttöä – ja hiilidioksidipäästöt nousisivat.
Oikein, lehmien rehukaan ei ole päästötöntä. Mutta nyt vähän biologiaa. Märehtijät, joihin lehmät kuuluvat, ovat evoluutiossa uskomattoman onnistuneita. Ne selviytyvät alueilla, joilla monet muut eläimet eivät löydä ruokaa. Lehmät selviävät tästä, koska niiden pötsi kuhisee mikro-organismeja. Lehmät eivät itse asiassa syö ruohoa. Sen sijaan ne ruokkivat pötsin mikrobejaan ruoholla ja kuluttavat sitä, mitä mikrobit tuottavat: käyttökelpoisia hajoamistuotteita energianlähteenä ja itse mikro-organismeja korkealaatuisena proteiinina. Oikealle lypsylehmälle se on ämpärillinen vegaanista proteiinia joka ikinen päivä. Ja kaikki tämä rehulla, jota ihmiset eivät voi edes syödä! Tämä järjestelmä on niin tehokas, että ammattimaiset maanviljelijät voivat helposti ruokkia lehmän 6 000 litraa maitoa vuodessa ilman, että se vie ihmisiltä yhtäkään kilokaloria tai grammaa proteiinia.
Ammattimainen laiduntaminen voi varmasti saavuttaa tuon tuloksen. Ratkaisevaa on suuri määrä syötäväksi kelpaamatonta biomassaa, jota kertyy myös vegaanisten ruokien tuotannon aikana. Tämä ei ole vain sadonkorjuun jälkeen jäljelle jäävää olkea. Erinomaista rehua jää jäljelle myös viljan jauhojen jalostuksen ja rypsiöljyn uuttamisen jälkeen. Jos hyödynnämme kaikkea tätä, voisimme helposti ylläpitää kaksi kolmasosaa nykyisestä maidontuotannostamme ilman, että meidän tarvitsisi kasvattaa tai tuoda lisää rehua. Sitten voisimme painaa maitotölkkeihin merkinnän: "Tämä tuote ei kilpaile muun ruoan kanssa."
Naudanlihan syöminen ei ole ilmastorikos. Maidontuotanto on tehokkaampaa kuin lihantuotanto. Mutta siellä missä lehmät lypsetään, tuotetaan automaattisesti naudanlihaa. Ja syrjäisillä alueilla, joilla maidontuotannon teknologia ja infrastruktuuri puuttuvat, lihantuotanto on ainoa tapa hyödyntää laidunmaata.
Noin puolet maailman myydystä eläinten rehusta koostuu jo elintarviketeollisuuden sivutuotteista. Mutta potentiaalia on vielä paljon, jos teollisuus siihen johdonmukaisesti osallistuisi. Pelkkä maatalouskasvien jalostus vegaaniseksi ruoaksi on vanhentunutta ajattelua lineaarisesta taloudesta. Nykyään tarvitsemme kiertotaloutta, ja elintarviketeollisuus on sen olennainen osa. Vegaanisen ruoan sivutuotteet eivät ole jätettä, vaan arvokasta rehua karjalle. Ukrainan sota osoittaa, että biomassa on arvokkain asia, mitä meillä on planeetallamme. Tärkeintä on tietenkin vegaanisen ruoan tuotanto. Mutta sitten jäljelle jää niin paljon syötäväksi kelpaamatonta materiaalia. Meidän on muutettava tämä ruoaksi, ja märehtijät ovat tässä lyömättömiä. Vaihtoehto on polttaa tämä biomassa biodieselinä tai biokaasuna. Mutta voi mitä tuhlausta. Vielä pahempaa olisi antaa sen mädäntyä pelloilla – eli täysin vegaaninen maatalous.
Lopulta apila, olki ja jätteet hajoavat samoiksi lopputuotteiksi, joko maaperässä tai lehmän pötsissä. Mutta lehmän ollessa välissä olen hyödyntänyt biomassaa; ilman sitä en. Maatilaeläimet tuottavat syötävää jostakin syötäväksi kelpaamattomasta. Se on tärkeintä.
Jos haluat syödä terveellisesti, syö täysjyväleipää. Koko jyvä käytetään, jolloin myllyyn jää paljon vähemmän biomassaa. Vaikka voin syödä leseet, se on totta, ruoansulatukseni heittää siitä suurimman osan niistä pois hyödyntämättä sitä. Ruokatehokkuuden näkökulmasta se on tuhlausta. Saan täysjyväjauhojen kuitua, josta niitä aina ylistetään, paljon paremmin kasviksista. Sitten voin syöttää leseet eläimille ja saada lisää kaloreita. Eli annetaan eläimille eläinten ruoka.
Oikea syntinen onkin juuri täysjyväleivän syöjä, ei maidonjuoja. Kyse on muustakin kuin pelkistä kaloreista. Leseet sisältävät kolme neljäsosaa siitä fosforista, joka poistettiin pellolta viljankorjuun yhteydessä. Jos syön leseitä, fosfori päätyy jätevedenpuhdistamoon, ja viljelijän on lannoitettava peltoa vielä suuremmalla fosforilla, fossiilisista lähteistä. Siis lisää jätettä. Karjankasvatus varmistaa, että tämä fosfori palautuu pelloille lannan mukana. Näemme jo nyt, että monet pellot, joita viljellään ilman karjaa, ovat fosforiköyhiä. Karjankasvatus on kiireellisesti tuotava sinne takaisin, muuten tulee vähemmän satoa.
Ainoa haittapuoli on metaani. Se aiheuttaa noin neljä prosenttia kasvihuonekaasupäästöistä. Emmekä pysty poistamaan tätä metaanipäästöä lehmistä. Se johtuu biologiasta. Pötsin mikrobit toimivat paljon nopeammin kuin paras biokaasulaitos. Mutta ne tarvitsevat aina pienen määrän metaania estääkseen tätä tehokasta käymislaitosta siirtymästä alkoholin tuotantoon. Metaani on tavallaan lehmien henkivakuutus.
Metaanin tuotanto on miljoonien vuosien aikana optimoitu järjestelmä. Siihen on mahdollista vaikuttaa tiettyyn pisteeseen asti, mutta se on tehtävä erittäin varovasti. Muuten se voi kostautua. On paljon yksinkertaisempaa ja turvallisempaa parantaa koko karjan tehokkuutta. Priorisoimalla eläinten terveyttä ja hyvinvointia lehmät voivat tuottaa maitoa vuoden tai jopa kaksi pidempään. Pelkästään tämä vähentää metaanin tuotantoa maitokiloa kohden jopa 20 prosenttia.
Todellinen ongelma ei ole metaani, vaan fossiilisista polttoaineista peräisin oleva hiilidioksidi. Maataloudella on loistava tapa käsitellä tätä. Se voi luoda niin sanottuja hiilinieluja, jotka sitovat kaasua. Nurmikot ovat yksi tällainen nielu. Olemme jo maininneet apilan rehuna. Mutta sillä on myös ilmiömäinen hiilensidontakyky. Tällä tavoin karjankasvatus voi ainakin päästä eroon osasta hiilidioksiditaakkaansa.
Luomuviljelijät tarvitsevat ennen kaikkea karjaa! Maaperän hedelmällisyyden palauttamiseksi luomuviljelyssä viljapellolle on kylvettävä apilaa tai muuta viherrehua neljän vuoden välein. Muuten typpilannoitetta tarvittaisiin aivan liikaa. Tämä tarkoittaa, että 20 prosenttia tuotantoalueesta ei ole käytettävissä vegaaniselle ruoalle. Ja kuka pystyy käsittelemään valtavia määriä biomassaa, joka näillä pelloilla kasvaa samaan aikaan? Lehmä.
Windischiltä kysytään vielä, mitä mieltä hän on ajatuksesta luomuviljelyn laajennustavoitteiden hylkäämisestä Ukrainan sodan ja ruokapulan uhan vuoksi. Johtaako se suurempiin satoihin? Hän vastaa, että asiat eivät ole niin yksinkertaisia. Jos vertaamme vain yhden vuoden satoa, se saattaa olla 20 tai 30 prosenttia suurempi perinteisesti viljellyllä pellolla. Mutta pitkällä aikavälillä, ottaen huomioon koko viljelykierto, luomuviljely ei pärjää niin huonosti. Luomuviljelijän joka neljäs vuosi kylvämällä apilalla on kyllä vaikutusta. Jälkeenpäin hän voi kasvattaa samalla pellolla runsasravinteisia kasveja ilman typpilannoitusta, äärimmäisissä tapauksissa jopa maissia. Se säästää päästöjä. Siksi esimerkillinen luomutila ei ehkä ole kokonaisuudessaan paljon huonompi kuin esimerkillinen perinteinen tila.
On tärkeää, että kauramaito tulee supermarketista eikä ole itse tehty. Se olisi pahinta, mitä kauralle voi tehdä. Katsokaa vaikka reseptejä. Se päätyy aina siihen, että heität kaksi kolmasosaa kaurasta pois. Ja niistä saa loistavaa eläinten rehua..
Entä jospa tuottaisimme lihan ja maidon tulevaisuudessa puhtaasti laboratoriossa ilman, että meidän tarvitsisi pitää yhtäkään eläintä? Valitettavasti sekään ei ole ratkaisu; päinvastoin. Laboratoriossa kasvatettu liha on todellinen vegaaniruoan tappokone. Kyseessä on vain yksi karjankasvatuksen muoto – valtavalla vaivalla. Laboratoriossa on pidettävä soluviljelmät steriileinä, suojeltava niitä taudeilta ja varmistettava niiden asianmukainen toiminta – kaikki tämä vaatii evoluutiota, joka on jo löytänyt vakuuttavia ratkaisuja eläinkunnassa. Ja näitä yksisoluisia eläimiä on myös ruokittava laboratoriossa. Tätä varten käytetään mahdollisimman korkealaatuista vegaaniruokaa: puhdasta glukoosia sekä aminohappoja ja rasvahappoja. Se on kuin vakavasti sairaiden ihmisten ravitsemus sairaalassa. Toisin sanoen emme ole saavuttaneet laboratoriossa kasvatetulla lihalla mitään, paitsi että meidän ei tarvitse teurastaa eläintä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti