Perhe on siellä. Olisiko hyvä idea asua Saksassa?
Saksa on minulle valmiiksi tuttu maa, ei hyppy tuntemattomaan. Ei tarvitsisi opetella saksaa, saksalaista yhteiskuntaa tai saksalaisia tapoja alusta alkaen. Olen elänyt siellä ennenkin. Saksaa puhun lähes päivittäin. Kuten myös suomea ja englantia, ja usein myös muita osaamiani kieliä. Minulla on Saksassa valmiit kontaktit ja tiedän, miten toimia. Saksa on keskellä Eurooppaa ja yhteydet muualle Eurooppaan ovat hyvät. Verkossa voisin jatkaa opetustöitä.
Siis oikeastaan vain jatkaisin elämää toisessa maassa.
Onko huonoja puolia?
Toki. Suomen asunnot. Vaan en roiku omaisuudessa, sen verran olen muuttanut ja vieläpä nopeallakin aikataululla, myynyt ja ostanut, ettei se ole ongelma. Asunnot Suomessa voi vuokrata tai myydä. Etenkin kun on jo valmiiksi hyvät vuokralaiset odottamassa.
Lapset asuvat Saksassa, joskin kaukana toisistaan. Suomessa on ystäviä. Ei, en ole heitä hylkäämässä tai väheksymässä. Mutta parhaat ystävät asuvat Saksassa.
Suomessa ajatellaan helposti, että Saksassa olisi hirveä byrokratia. Tunnen Saksan viranomaisasiat, ja kokemukseni on, että Suomi on byrokraattisempi maa kuin Saksa. Hieman vanhanaikainen Saksa on ja digitaalisissa asioissa paljon Suomea jäljessä, mutta onhan se minun etuni, että hallitsen tietokoneasiat.
Itse asiassa hauska ajatus. Olen joutunut viime vuosina selvittelemään Suomessa yhtä sun toista asiaa, ja joskus tuntuu, että suomalainen järjestelmä osaa tehdä yksinkertaisestakin asiasta monimutkaisen.
Minulle on ennenkin käynyt niin, että olen ajatellut tietäväni, mitä seuraavaksi tapahtuu, ja sitten elämä onkin päättänyt jotain aivan muuta. Siksi en tällä hetkellä ilmoita muuttavani Saksaan. Sanon vain, että olen alkanut tosissani miettiä sitä.
Ja kun katson asiaa kylmästi paperilla, huomaan jotakin aika huvittavaa: Suomessa asumiselle alkaa olla yllättävän vähän perusteluja.
Nyt huomaan miettiväni, että ehkä elämäni seuraava vaihe voisikin taas tapahtua Saksassa. En minä siellä mitään uutta elämää aloittaisi. Jatkaisin vain tätä nykyistä elämääni toisessa paikassa.
Opettaisin. Kirjoittaisin. Tapaisin ihmisiä. Laulaisin. Tekisin B&B:n sijasta ehkä jotakin muuta. Ja olisin lähempänä lapsiani ja parhaita ystäviäni.
Joten miksi en muuttaisi?
En minä vielä tiedä. Mutta kysymys on muuttunut.
En enää ajattele: ”Voisinko minä asua Saksassa?”
Vaan: ”Miksi minä oikeastaan en asuisi Saksassa?”
En tee tästä mitään suurta muuttoilmoitusta. Tiedän jo kokemuksesta, että elämä voi päättää asioista puolestani ennen kuin ehdin itse tehdä lopullista päätöstä.
Mutta tällä hetkellä näyttää siltä, että Saksaan muuttaminen olisi huomattavasti helpompaa kuin vielä jokin aika sitten kuvittelin.
Suomi ei kuitenkaan katoaisi elämästäni mihinkään. On jopa kesälomapaikka Suomessa. Ja elämä on muutenkin kansainvälistä.
Tyttäreni sanoi kerran, että olen aika erikoinen tapaus. En kuulemma ole koskaan jäänyt kiinni mihinkään tiettyyn paikkaan. Olen muuttanut, kun on ollut tarve, joskus nopeallakin aikataululla. Olen myynyt omaisuutta ja ostanut uutta enkä ole jäänyt sen kummemmin suremaan sitä, mikä jäi taakse.
Ehkä hän on oikeassa.
Minulle koti ei taida koskaan olla ollut ensisijaisesti talo, asunto tai edes tietty maa. Koti on enemmänkin se paikka ja ne ihmiset, joiden kanssa juuri sillä hetkellä haluan elää.
Siksi en ehkä oikeastaan ole muuttamassa Suomesta Saksaan. Saatan vain muuttaa kotiini toiseen paikkaan.
Tai johonkin muuhun maahan. Luoja tietää, mutta ei kerro.
Olen jo asunut useammassa maassa. Saksan ja Suomen sisällä olen muuttanut monta kertaa. Kuinka paljon ihmisen pitäisi antaa paikan, omaisuuden ja totuttujen kuvioiden määrätä elämästään?
Yksi iso ongelma on jäljellä: minulla on rajallinen määrä aikaa jäljellä.
Se ei tarkoita, että istuisin laskemassa vuosiani tai suhtautuisin elämään synkästi. Päinvastoin. Se tarkoittaa sitä, että en halua käyttää niitä vuosia siihen, että pidän kynsin hampain kiinni asioista, joita en oikeastaan tarvitse.
En myöskään halua jättää lapsilleni jälkeeni valtavaa tavaravuorta, jonka joku toinen joutuu joskus selvittämään.
Vanhempanikin tekivät aikanaan jotakin aivan vastaavaa. Kun he jäivät eläkkeelle, he viettivät puolet vuodesta Espanjassa ja kesän Suomessa. He eivät muuttaneet lopullisesti mihinkään. He vain päättivät, että eläkkeellä voi elää useammassa paikassa.
Miksi minä en voisi tehdä samoin?
Suomi voisi olla yksi paikka. Saksa toinen. Kesäksi voisi tulla Suomeen. Tai sitten joskus voisi olla talvi jossakin aivan muualla.
Ei kaiken tarvitse olla lopullista.
Eikä minun tarvitse tässä iässä enää rakentaa elämääni sen ympärille, mitä joku muu pitää normaalina.
Olen jo elänyt aika monta elämää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti