Luostarisaari Reichenau - Keskiajan maailmanperintö 1300 vuotta

 

 

  

Reichenaun kuninkaallinen luostari oli yksi valtakunnan innovatiivisimmista kulttuurisista ja poliittisista keskuksista, ja siellä oli vaikutusvaltainen maalaustaiteen koulu 10. ja 11. vuosisadalla. Kauan ennen kirjapainotaidon keksimistä luostaria pidettiin yhtenä Euroopan suurimmista tietovarastoista ja inspiraation lähteenä. Reichenaun luostarisaari lisättiin Unescon maailmanperintöluetteloon vuonna 2000.

Reichenaun käsikirjoituslaitoksessa on luotu joitakin maailman arvokkaimmista upeista käsikirjoituksista. Munkit loivat vaikutusvaltaisten keisarien, kuninkaiden ja keisarillisten piispojen toimeksiannosta taideteoksia, joiden täydellisyys ja kauneus kiehtovat vielä nykyäänkin. Reichenaun käsikirjoitusten pääteokset julistettiin Unescon maailmanperintökohteeksi vuonna 2003 "ainutlaatuisina kulttuurihistoriallisina asiakirjoina, jotka ovat esimerkki ihmiskunnan kollektiivisesta muistista".

 

Reichenaun luostarisaari - alkuperäiset historialliset kohteet

Reichenaun saari Bodenjärvessä sijaitsee upeassa luonnonympäristössä, jossa on puutarhoja, peltoja ja viinitarhoja, joissa vihannekset, yrtit ja viini kukoistavat. Kolme keskiaikaista kirkkoa, jotka kuuluivat aikoinaan Reichenaun luostariin, on tunnustettu Unescon maailmanperintökohteeksi. Ne muodostavat ainutlaatuisen kokonaisuuden karoliinisen ja ottonilaisen arkkitehtuurin yhdistelmää, ja niissä on näkemisen arvoisia erityispiirteitä: Esimerkiksi Pyhän Marian ja Pyhän Markuksen katedraalin käytävänmuotoinen normannialainen kattoristikko tai Pyhän Yrjön kirkon monumentaaliset seinämaalaukset.

Tuomiokirkon aarrekammiossa on lukuisia reliikkikaappeja ja muita kulttiesineitä 5.-18. vuosisadalta. Uuden luostaripuutarhan suunnittelussa on hyödynnetty kahta tärkeintä keskiajan puutarhakulttuuria käsittelevää lähdettä: St. Gallenin luostarin suunnitelmaa ja Reichenaun munkin ja myöhemmän apotin Walahfrid Strabon runoa "Hortulus". Reichenaun museon näyttely välittää luostarisaaren kulttuurihistoriallista merkitystä.

 

En voi jättää kirjoittamatta omia huomioita. Bodenjärven alue on ison järven kesällä keräämän lämmön takia ihanteellinen kasveille, jotka tarvitsevat lämpöä. Niinpä Reichenaulla tuotetaan seudun vihannekset. Mainaun saari taas on kaikkien tuntema paratiisi tuhansine eksoottisine kasveineen. 

Kauan sitten suomalainen matkailuopas sanoi, ettei Reichenaulle kannata mennä, siellä ei ole mitään näkemistä. Se on kuin sanoisi Suomeen tulevalle turistille, ettei Hattulan kirkkoa kannata lähteä katsomaan, sehän on vain vanha kivikirkko. Väitin vastaan ja vein ulkomaiset vieraani aina saarelle. Siinä heillä vasta ihmettelimistä riitti!

Kerran meillä oli oman pojan kaverina toinen pikkupoika leikkimässä, kun tuli vieraita kaukaa. Ehdotin, että lähdetään yhdessä Reichenaulle, mutta pojat panivat hanttiin. Niinpä sanoin pojille, että lähdetään katsomaan aarteita. No, hetihän he lähtivät. Georgin kirkon kryptan esineet eivät heitä sitten kuitenkaan yhtään kiinnostaneet, mutta kirkossa on luonnollisenkokoinen pyhän Yrjön (Georgin) patsas -  ja sepä kimmoitti pojat leikkimään päiväkausia lohikäärmeen voittamista. 

 

 

 

 

Reissaamisen riemusta – Interrailaamista vuonna 1972

Kun Ranskasta „selvisin“, niin enhän minä toki sittenkään kotona pysynyt, vaan ensimmäisenä Interrail-vuotena ostin peräti kahden kuukauden liput ja lähdin matkaan.

Tänä vuonna on julkaistu juhlavuoden kunniaksi parikin kirjaa interrail-reissaamisen ihanuudesta, ja hehkuttihan nykyinen ulkoministerimmekin aikoinaan muinaisia interrail-matkojaan. Niinpä minäkin laitan tähän jotain muistojani.  

 

 

Matkustin Ruotsin läpi ja kävien siellä moikkaamassa ystävääni Keski-Ruotsissa ja koulukaveria Göteborgissa. Silloinen edellisenä kesänä tapaamani saksalaisopiskelija otti minut vastaan Saksassa Putgardenin asemalla. Me emme seurustelleet, minulla oli Suomessa poikakaveri, mukava mutkaton Pasi, tuolloin armeijassa.

Minulla oli opintolaina, mutta olin koko talven kituutellut sitä ilman ja päätin käyttää sen matkustamiseen. Rahaa oli silti hyvin niukalti. Koko matkan aikana minulla oli talous hyvin tiukalla, ei ollut rahaa mihinkään ravintolaruokailuihin, vaan söin eväitä ja aika usein sanoin, ettei minulle ole nälkä – kun ei ollut rahaa – mutta myöhemmin jouduin lainaamaan rahaa - 400 Saksan markkaa -  matkakumppaniltani, jota en sitten koskaan takaisin maksanut.

Matkakumppanillani sen sijaan oli suhteellisen varakkaat vanhemmat ja myös ihan oma työ assistenttina yliopistolla, joten hänellä oli rahaa. Matkatkin hänelle olivat koko Saksassa ilmaisia kylkiäisenä valtion rautateiden henkilöstön perheille. Isä oli Saarbrückenin signaaliosaston päällikkö.

Tutustuimme Lyypekkiin, Hampuriin, Münsteriin ja mitä nyt matkan varrella eteläänpäin olikaan. Tuli nähtyä monen monta kaupunkia Saksassa. Muistan kirjoittaneeni jokaisesta kaupungista poikakaverilleni Suomeen postikortin.

Yövyttiin nuorisomajoissa. Ne ovat varsin yksinkertaisia majoituspaikkoja, vuoteita yleensä paljon samassa huoneessa, Sveitsissä peräti siskonpetejä, ja salissa tai keittiössä keittomahdollisuus, kuten leirintäalueillakin. Suihkussa vettä jos on, joskus vain kylmää. Kovat sängyt mutta halpaa. 

 

 

Hampurista muistan toki Landungsbrücken, mutta myös Pöseldorfin kaupunginosan, jossa on Alster-järven rannalla tosi hienoja taloja, ja kalaravintolat. Ilmeisesti kuitenkin söimme siellä ravintolassa jotain. 

 

Kölnissä Deutzin sillalla muistan kinastelleemme, ja kysyihän tämä matkakumppani, mitä aion tehdä tulevaisuudessa. Että jospa vaikka muuttaisin Saksaan. En ollut ajatellut asiaa sen kummemmin, mutta kun hän kysyi, voisinko ajatella meneväni hänen kanssaan naimisiin, vastasin, että vain, jos hänestä tulee presidentti. Hänpä vastasi, että ei, sitä hänestä ei tule, mutta professori hänestä kyllä tulee, että kelpaisiko se. Taisin vain naurahtaa koko asialle.

Saavuttiin jossain vaiheessa matkakumppanini vanhempien luo Saarlandiin. Siellä tutustuttiin maisemiin – autolla. Isän autolla, joka tietenkin oli ranskalaisittain Peugeot, mutta opiskelijan ajotaito oli mielestäni hieman harjoittelua vailla. 

 

Käytiin myös Bodenjärvellä, tutustuttiin Konstanzin kaupunkiin ja siltä ajalta on olemassa valokuva, jossa juodaan isosta kauhasta Uhldingenissa ulkoilmamuseossa. Sveitsissäkin matkailtiin ja vuoristossa patikoitiin. 

Häneltä loppui loma ja jatkoin matkaa toisen kuukauden yksikseni. Ajelin junissa, myös junissa yöpyen, Ranskan puolella Strasbourgin kautta Pariisiin. 

Pariisissa olin sopinut tapaavani ranskalaistuttavani, mutta jotain meni pieleen – eksyimme toisistamme suurella Pariisin Lyonin rautatieasemalla. Kävin tosin sitten kuitenkin hänen kotonaan, joka sijaitsi pikkukaupungissa Pariisin lähistöllä. Kummallisinta minusta oli, ettei heillä ollut vesivessaa, vesijohto kuitenkin oli. Ajattelin tuolloin, että ”suuressa maailmassa” kaikki on edistyneempää kuin pienessä Suomessa, mutta eihän se noin mennyt. Monet asiat olivat Suomessa paljon Ranskaa ja Saksaakin edellä. Heillä oli pieni oma talo, ja olohuoneessa ei ollut muuta kuin huoneen kokoon nähden suhteettoman suuri flyygeli – jota kukaan ei osannut soittaa. Paitsi minä. 

 

Matkustin aina Ranskan rannikolle Royaniin asti. Kävelin rannalla eikä ollut rahaa edes ravintolaan. Vessatkin olivat ja ovat Ranskassa maksullisia. Jonnekin talojen väliin sitten taisin kyykistyä. Kaunista rannalla kyllä oli. Tuulenvire, leuto ilmasto. Taisin käydä myös jossain viiniseuduilla, ainakin Champagnen maakunnassa, täytyihän shamppajan kotiseutu nähdä. 

 

Kävin hakemassa Strasbourgin yliopistosta luvan päästä opiskelemaan Strasbourgiin, ja sain luvan, mutta en sinne sitten koskaan mennyt. Näin jälkeenpäin harmittaa. Ei kai se olisi sen kummallisempaa ollut kuin mitä myöhemmin puuhasin, yleensä minulta ei ole rohkeutta puuttunut.

Myöhemmin sekä työn että harrastusten kautta olen saanut käydä kaikissa tuolloin vierailemissani paikoissa uudelleen ja jopa monet kerrat. Monet paikkakunnat ovat tulleet jopa peräti tutuiksi, kun noilla seuduilla olen vuosia asunut, niin Hampuri, Frankfurt kuin Konstanz. Ei harmita yhtään.  Koskaan minulta ei varastettu mitään, mutta en osannut sitä myöskään pelätä. 

Menimmehän sitten paljon myöhemmin naimisiin ja tulihan tästä matkakumppanistani professori. Mutta sitä en tuolloin tiennyt enkä isommin pohtinut. 

Oi aikoja. Jos olisin nuori, tekisin samat uudelleen. Nyt vanhana entiseen verrattuna on varaa yöpyä hotelleissa ja syödä ravintoloissa, ja onhan sitä tullut kaikenlaista nähtyä ja tehtyä myöhemminkin. Lueskelin tämän blogini aiempia kirjoituksia ja totean, että ei ole ollut tylsää yhtään.

 

 

Kaunis Allensbach Bodenjärvellä

Täällä asuin 15 vuotta.
http://pipa01.blogspot.com/2010/03/allensbach-am-bodensee.html

Allensbach Hat's. https://www.youtube.com/watch?v=TmDG1UBsKRk 

Jotkut suomalaiset sukulaiseni olivat sitä mieltä, että Suomi on maailman kaunein maa. Kunnes kävivät luonani toteamassa, että asun paratiisissa. 

Kaikki kuvat ovat Allensbachin turisti-infon sivulta ja facebook-sivulta.  

Kotiseutuni Bodenjärvi

Olipa kerran kotiseutu - siellä asuin 12 vuotta.  Oman pojan kuvaamana:

https://www.youtube.com/watch?v=-ZFjPSBw7_k&feature=share

Birnaun basilika

Birnaun pyhiinvaelluskirkko on Marialle pyhitetty barokkikirkko Bodenjärven pohjoisrannalla. 

  

Uuden pyhiinvaelluskirkon rakentaminen ja ihmeitätekevän Marian patsaan siirtäminen piti ensin hyväksyttää paavi Benedikt XIV:llä. Kaikessa hiljaisuudessa haettiin luvat, sillä tuolloin pelättiin kansan vihaa. Paavin antama lupakirja 12. maaliskuuta 1746 antoi Salemin luostarille luvan rakentaa kirkko ja siirtää Marian patsas sinne. Hieman myöhemmin, 2. toukokuuta 1746, apotti Stephan kuoli, vain 45-vuotiaana. Kansa näki siinä patsaan ”varastamisesta” johtuneen rangaistuksen, mutta onneksi luostarin johto ei taipunut eikä muuttanut mieltään. Uuden apotin Anselm Schwabin johdolla rakennustyötä vain jatkettiin. 

 

Itävallan Vorarlbergistä kotoisin ollut rakennusmestari Peter Thumb kutsuttiin luostarin suunnitteluryhmään. Thumb oli tuohon aikaan johtava arkkitehti Etelä-Saksassa ja parhaissa luomisvoimissaan. Hän teki monta ehdotusta ennen kuin löydettiin molempia osapuolia tyydyttävä ratkaisu. pelko Pian sen jälkeen alettiin rakentaa perustusta. Uuden kirkon peruskivi laskettiin 1. kesäkuuta. 

 

Valittu rakennuspaikka sijaitsi Bodenjärven rannalla korkealla kukkulalla, viinitarhojen sekä rannalla olevan linnan (Maurach) yläpuolella. Julkisivun piti olla järven suuntainen ja siten kauas näkyvä symbolisoiden Jumalan luomistyön ja taivaan yhdistämistä. Kirkon ympäristö oli – ja yhä on – lähes rakentamaton, niin että mikään muu rakennus ei häiritse näkyvyyttä. Näkyvyyden takia jopa alttaria ei rakennettu itäsuuntaan, kuten kirkoissa tavallisesti tehtiin. 

 

Rakennus maksoi muutaman vuoden kuluessa 150.000 guldenia. Varat löytyivät helposti, joten rakentaminen edistyi nopeammin kuin useiden muiden kirkkojen kohdalla. Kirkko valmistui ja sisustettiin vajaassa neljässä vuodessa. Kirkon juhlalliset avajaiset pidettiin 19.-24. syyskuuta 1750. Avajaispuheet käsittelivät kirkon monipuolista koristeellista sisustusta. 

Kirkon patsaat valmisti kuvanveistäjä Josef Anton Feuchtmayer ja kattomaalauksen teki maalari Gottfried Bernhard Goetz. 

 

Uusi kirkko oli myös voimainmittelö valtakunnankaupukia Überlingeniniä vastaan, sillä oli tarkoitus osoittaa valtakunnankaupungille rajansa. Se onnistui, mutta kaupungin ja luostarin välit pysyivät vuosikymmeniä huonoina. Riidat sovittiin Vasta 1790.

 Etupihan kivetys

 Helatorstain kulkue

Nykyisin Birnaun kirkko kuuluu Bodenjärven alueen tunnetuimpiin nähtävyyksiin ja minunkin mielestäni se on "must"!

Lindau

 

Lindau on kaupunki ja saari Bodenjärven itäisellä rannalla, lähellä Itävallan ja Sveitsin rajaa. Lindaun kaupungissa on kaikkiaan 25.000 asukasta. Lindaun historiallinen vanhakaupunki sijaitsee 0,68 neliökilometrin kokoisella saarella, ja siellä asuu 3000 ihmistä.

Tietenkin Lindaun vaakunassa on ”Linde”, lehmus. ”Au” taas tarkoittaa kosteaa paikkaa. Bodenjärven toisetkin isot saaret päättyvät sanaan ”Au”: Mainau, Reichenau. 

Turistit tykkäävät saaresta, heitä yöpyy saarella vuosittain 800.000. Tykkään minäkin. Vaan mitäpä ei kaikkea kaunista Bodenjärvellä olisi! Laivalla pääsee. Naapurimme oli Bodenjärven laivojen kapteeni, laivat ovat osa valtion rautateitä. Kuvassa M/S Schwaben tulee juuri satamaan. Me kävimme siellä myös omalla purjeveneellä. Lacustre on tyylikäs vene. 

 

Monet kerrat on rannalla kävelty ja monet jäätelöt ja kakut rantakahviloissa juotu. 

  

Yllä ”Unserer Lieben Fraun” eli Marian tuomiokirkko. Rakennettiin vuoden 1728 tulipalon jälkeen barokin tyylisuunnan mukaisesti vuosina 1748–52.

Alun perin vuonna 1422 goottilaiseen tyyliin rakennettu, vuonna 1576 renessanssiulkonäön saanut Altes Rathaus eli vanha raatihuone.

 

Hassulta tuntuu paikallisten riita rautatiestä. Ruhtinas Maximilianin rakennuttama ”valtakunnan pääteasema” avattiin 1854. Vuosina 1913–21 se  modernisoitiin jugend-tyyliseksi. Saarelle johtavat neljä raidetta vievät suuren osan saaresta sekä vaikeuttavat rautatiellä liikkuvien pääsyä asemalle, saati parkkipaikalle. Valtion rautatiet yritti saada lupaa rakentaa uusi asema mantereen puolelle: Saaren asukkaat pitävät rautatietä varsin tarpeellisena, Münchenistä Zürichiin matkustavat sen sijaan joutuvat odottamaan ylimääräisen puoli tuntia, koska matka vie ensin pääteasemalle ja sitten taas sieltä pois. Saa nähdä, millainen sopu asiaan tulee…