Suuntavaistoa on, joskus

Tämä on täysin tarpeeton blogijuttu, ei kannata lukea. 

Autoa olen kyllä ajanut paljon. Ympäri ämpäri Euroopassa ja vähän sen ulkopuolellakin.

Miten pääsen perille?

Siitäpä oltiin pojan kanssa eri mieltä. Hän on ehdoton puhelimen suuntasovelluksen kannattaja, minä puolestani autoni navigaattorin kannattaja.

Ajettiin viime kesänä Saksan Mainzista Jyväskylään. Matkan varrella monta isohkoa kaupunkia: Hampuri, Kööpenhamina, Tukholma. Kööpenhaminassa oltiin yötä ja pärjättiin hienosti. Tukholmassa ei. Riideltiin autossa, millä apuvälineillä parhaiten satamaan päästäisiin. Ei sitten millään, kumpikaan menetelmä ei johtanut mihinkään toivottuun tulokseen. Tulipahan sitten ajeltua ympäri Tukholmaa, mikä ei ollut huono juttu lainkaan. Paljon oli suljettuja tieosuuksia kaupungissa. No, sellaista tapahtuu, ainahan jotain tietä korjataan.

Sitten selvisi syy: Tukholmassa oli maraton ja koko keskustan alue suljettu autoliikenteeltä. 

Joitakin vuosia sitten tultiin kahdella autolla Saksasta, minä ajoin satamaan kuten ennenkin, mutta Tukholmaa kokematon matkakumppani, toisen auton kuljettaja eksyi. Soitti hätääntyneenä minulle ja kysyi neuvoa. Ihan kuin minä nyt Tukholman kaikki tiet tietäisin. Lautta oli lähdössä, aikaa niukalti, ei siinä joutanut vitkailemaan. Niinpä aloin luetella hänelle mitä tehdä. Neuvoin ensin ajamaan siihen kohtaan, missä hän luuli eksyneensä. Sen jälkeen aloin antaa ohjeita, aikalailla mutu-tuntuman mukaan. Hikeä hänelle pukkasi, mutta niin vain mies ilmestyi oikealla minuutilla oikeaan paikkaan. Autossa mukanani istunut ystäväni kysyi ällistyneenä: ”Miten sinä tuon teit?” Niinpä. Luota itseesi. 

Vastaavaa tapahtui kerran Pietarissa. Silloin kun sinne vielä pääsi. Se ei ole ihan pieni kaupunki.  Minulla ei ollut tuolloin navigaattoria eikä puhelin löytänyt mitään. Mutta minä löysin, ajoin suoraan siihen parkkiin keskustassa, jonne olimme menossa. Matkakumppani ei ollut lopettaa hämmästelyään lainkaan. Niinpä. Luota itseesi. 

Hampurista sanovat muut saksalaiset, että siellä väki nukkuu ratissa, sen verran rauhallista on liikenne. Sain harvinaisen kunnian hakea asiakkaan lentokentältä, ja sen liikekumppanini tarkoin varjellulla autolla, Bentleyllä. Aijai. Kuinkas sitten kävikään? Sain ylinopeussakon. Sattuuhan sitä. Perille päästiin. 

Samana päivänä liikekumppanini lähti itse Bentleyllään Hampuriin. Ja kuinkas sitten kävikään? Hänkin sai ylinopeussakon. Samalla autolla, samana päivänä ja jopa samassa paikassa. Sattuuhan sitä, mutta tottuuhan siihen.

Lähdettiin messuille Saksan maaseudulle, mutta lennettiin Hampuriin. Suomalainen hanketyöntekijä oli vuokrannut Hampurista auton ja sille kuljettajan. En ymmärtänyt sellaista ylimääräistä rahankäyttöä lainkaan, joten sanoin, että voisin tehdä itse ajomatkan ja paljon halvemmalla. Hanketyöntekijä kuitenkin pysyi päätöksessään: tarvitaan paikallinen kuljettaja, koska liikenne Saksassa on niin vaikeaa… Sattuuhan sitä.  Eiväthän naiset tunnetusti osaa autoa ajaa. Ei siinä silloin joku satatuhatta ajettua kilometriä vuodessa Euroopassa mitään paina.   

En muutenkaan ymmärrä, miksi tuo hankemies ylipäänsä mukaan lähti. Vahtimaan asiakkaitaan vai saamaan ilmaisen matkan heidän kustannuksellaan? 

Eikä parkkisakko Frankfurtin keskustassa kauheasti kipeää tehnyt: 15 euroa. Jyväskylä veloittaa samasta rikkeestä 60 euroa. 

Joo. Silviistii.