Mettlach, Saarschleife ja Villeroy & Boch

Mettlach on 12.000 asukkaan kunta, Merzigin naapurikunta luoteeseen päin. 
Mettlachiin mentiin Besseringenistä ensin kapeaa tietä ja  jyrkkää rinnettä ylös ja sitten toista samanlaista alas, ja alhaalla tie kapeni talojen väliin ahtaaksi väyläksi ja johti sitten joko Saar-joen ja sen kosken yli, tai oikealle rantaa pitkin viinitarhoille. Talvella tie tuppasi olemaan varsin liukas.  

Mettlach on myös tunnettu kauniista maisemistaan. Saar-joen suuri mutka, Saarschleife on Mettlachissa. 

Montclairin vanha linnoitus on yksi niitä satoja Saksassa. Se on noin vuodelta 1180. Siellä asuttiin aina vuoteen 1606, jolloin viimeinenkin kuuden omistajasuvun edustaja kuoli.

Villeroy & Boch on keramiikkatuotteita valmistava yritys. Yritys valmistaa astiastoja, lasistoja ja aterimia. Pääkonttori ja tehtaat sijaitsevat Mettlachissa. Kylän keskustassa olevasta tehtaan myymälästä Mettlachista ostettiin usein Suomen ja muutkin viemiset… sillä meilläkin oli Arabian astiasto.

 

Villeroy & Bochin museossa voi nähdä astioita monen vuosisadan ajalta. Euroopan teollisuuden historia myhäisbarokin ajoilta nykypäivään sekä arkipäivän esineiden kehittyminen on siellä nähtävillä.

 Ja vaikkapa keisarien ja kuninkaiden yöastiat.

Minä en ole koskaan juurikaan välittänyt hienostuneesta saksalaisesta designista, makuni on enemmänkin suomalaisen maalainen, mutta sehän ei ole mitenkään maailman mitta. Tavallinen saksalainen puolestaan pitää Arabian astiastoa jotenkin maalaisena ja sivistymättömänä. On sitten tietenkin erikseen Suomi-fänit.

Villeroy & Boch on kyllä tunnettu Suomessakin ja ympäri maailman.  Yritys on perustettu vuonna 1748. Tuotteita tehdään Euroopassa, Meksikossa ja Thaimaassa. Paitsi astioita, keramiikkatehdas tekee seinä- ja lattialaattoja ja WC- ja kylpyhuonekalusteita. Osan laattatuotannostaan se myi 2007 turkkilaiselle Eczacibasi-ryhmälle. 

Saksasta katsoen myös suomalaiset kylpyhuonekalusteet ovat hyvin pelkistettyjä ja käytännöllisiä, mutta jotensakin ”tylsiä” ja kaikilla samat. Makuasioista kuitenkin on aivan turha kiistellä. 

Historiaa kaiken kaikkiaan ja kaikkialla. Tehdas ja konttorit sijaitsevat vanhassa luostarissa:

 

Kaunis Saarlandin osavaltio. Merzig, Besseringen

Appivanhempani rakensivat talon Besseringenin kylään, joka on Merzigin kaupunginosa, ja sijaitsee Saarlandin osavaltiossa. Merzig on 30.000 asukkaan kaupunki lähellä Luxemburgin rajaa. Seudun alun perin roomalais-kelttiläisestä asutuksesta syntyneet keskukset ovat nykyisin elinvoimaisia kuntia. Seutu on hyvin luonnonkaunista. Saarland on kuin kaksi täysin erilaista seutua: etelässä kaivos- ja metalliteollisuutta kuten Ruhrin aluellakin, mutta pohjoisessa luontoa, luontoa, lisää luontoa.

Merzig on tunnettu omenoistaan ja omenasiideristään, ja kauniista maisemistaan.  Siideriä kutsutaan nimellä "Viez". Se on salakavala juoma: sokerinen mutta käy herkästi päähän. Ja pilaantuu helposti kun saa käydä liikaa. Syksyllä, kun omenat kypsyvät tehdään myös peltikaupalla omenapiirasta: venhätaikinan päälle ladotaan omenaviipaleita ja sokeria ja kanelia... nam!

 Merzigin susipuistossa voi tutustua susiin ihan läheltä. Kävin kyllä siellä puistossa sisällä, mutta pelkäsin…

Kuten muuallakin Euroopassa, susien vapaus loppui 1800-luvun loppupuolella. Merzigistä tuli „susien kaupunki“ erikoisen miehen, susientutkija Werner Freundin ansiosta. Hän on asunut jo yli 30 vuotta ”sutena susien keskellä”. Freund on tehnyt ainutlaatuista, arvokasta tutkimustyötä susien sosiaalisesta toiminnasta.

Appeni oli protestantti, mikä on harvinaista Saarlandissa. Ainoat protestantit olivat hugenotteja; niin selvisi sitten sukutuskimuksesta. Appeni sielulle pidettiin Merzigin katolisessa myöhäisromaanityylisessä (1190-1230) pyhän Pietarin kirkossa hänen kuolemansa jälkeen tuttavien maksamia muistotilaisuuksia vielä vuosia kuoleman jälkeen. Sellainen kuuluu katoliseen perinteeseen. 

Besseringenissä on Saksan ainoa täysin säilynyt viime sodan aikainen bunkkeri. Sen oli tarkoitus suojata Saksan länsirajaa.  

 Metsää on seudulla runsaasti. Kävimme usein patikoimassa ympäristön metsissä.

 

Siellä jossain Besseringenissä oli ”se” Biereiche eli iso tammi, joka usein oli retkien kohde. 
Hauskan kaitafilminkin teimme siellä aikanaan. 

Tarina on tämä: Vuonna 1956 osavaltion valtalehen Saarbrücker Zeitungin toimittaja kirjoitti, että aprillipäivänä paikallinen panimo Saarfürst tarjoaa kaikille patikoijille olutkorin. 

Aprillipilasta tuli kansanjuhla. Siellä ”oluttammen” luona tapaavat isänpäivänä seudun saksalaismiehet oluelleen. Puun oletettiin olevan ainakin 300 vuotta vanha. Valitettavasti se kaadettiin vuonna 2005 :-( 

Kerran kuussa kävimme appivanhempien luona, kun vanhemmat lapseni olivat pieniä.Olihan se pikkupakkokin eikä aina niin hauskaa.  Apen kuoltua "opetin" anoppini ajamaan autoa. Ajokortti hänellä kyllä oli, muttei ollut ajanut 50 vuoteen. Hulluna minua muut pitivät, mutta oppihan tuo ja ajoi vielä monta vuotta, ja lopuksi lahjoitti vanhan autonsa pojalleni. Sitten ex-anoppini muutti Dillingeniin.

Maahanmuuttajat kaupunkien ja kuntien valtuustoissa

Tarkastuslaskenta on yllättänyt äänestäjät. Eniten maahanmuuttajataustaisia valtuutettuja on kaikissa Suomen kunnissa ja kaupungeissa.


Tuoreiden kunnan- ja kaupunginvaltuustojen jäsenistä sata prosenttia on maahanmuuttajataustaisia. Vaalitulos on samankaltainen kuin kevään 2011 eduskuntavaaleissa.
Tarkastuslaskennassa on ilmennyt, että sekä kaikkien kansanedustajien että nyt valittujen 9672 kunnanvaltuutetun suvut ovat muuttaneet Suomeen ulkomailta jääkauden jälkeen.
Monet kansanedustajat ja kunnallispoliitikot ovat johdonmukaisesti vaienneet taustastaan koko elämänsä ajan.

Uutissirkus, Pertti Usva, 30.10.2012

.......................................................


En mitenkään malttanut olla postaamatta tätä uutista kunnallisvaalien tuloksesta. Olen blogissani useaankin kertaan kirjoittanut kysymyksen siitä, keitä maahanmuuttajat oikein ovatkaan. Ainakin minä olen sellainen. En muuttanut tosin Suomeen, vaan Suomesta pois, mutta maahanmuuttaja yhtäkaikki. Enkä tiennyt sellaista sanaa kuin maahanmuuttaja olevankaan, enkä varsinkaan tiennyt sen olevan negatiivisesti värittynyt sana ennen kuin palasin Suomeen. Ja ruotsinkieliset ovat sellaisia. Tosin he ovat olleet Suomessa jo kauemmin, mutta se ei poista sitä tosiasiaa, että he ovat ....:nnen polven maahanmuuttajia. Me taas puolestamme valloitimme saamelaisten maan, kun tulimme maahanmuuttajina tänne... Ja lähempää: onhan meillä Pauligit ja Fazerit sun muut.

Itse asiassa: jos kerran on lottovoitto se, että pohjoisen ilmasto on näin ihana, niin on selvästi saamelaisten syy, että olemme täällä. 

Horst/Holstein-Grönland-Glückstadt-Wischhafen-Stade

En malta olla laittamatta tähän ensimmäiseksi lähimmän naapurini taloa, siellä Horstissa, Holsteinissa. Hänellä on talossa pieni antiikkiliike ja puusepänverstas, töikseen hän korjaa antiikkihuonekaluja. Ja vapaa-aikanaan ajoi minunkin nurmikkoni, se on siellä talojen takana... (vasemmalla minun taloni :-)

 

Ai niin. Siitä maaseudusta siellä pohjoisessa. 

 

Tasaista vihreää maata, niin tasaista että tänään näkee kun naapuri lähtee huomenna meille kylään…mustavalkoisia lehmiä ja valkoisia lampaita laiduntamassa… viivasuoria teitä… ojia, ruskeaa humuksenväristä vettä, pitkien ojien reunoilla pitkiä pensaita…  tuulimyllyjä, joiden siivet verkalleen pyörivät eikä niistä kuulu mitään ääntä... pikkukyliä, olkikattoisia maalaistaloja, hoidettuja pihoja – postikorttimaisemia. Sellainen on Schleswig-Holsteinin maaseutu. 

Grönland on matkan varrella Grückstadtiin ja kuten kuvassa näkyy Kesämaan kunnassa, Kivilinnan piirissä. :-)

Glückstadt (suomeksi onnen kaupunki) on pieni kaunis vanha kaupunki Elben pohjoisrannalla. Kuten niin tuhannen monet pienet saksalaiset kaupungit ovat. Ympärillä vanha muuri tai vallihauta, keskellä kylää puro, siistit värikkäät istutukset, vanhat puhatiiliset kaksi-kolmikerroksiset talot. 

Kerran viikossa joskus 2007 kävimme pojan kanssa Glückstadtissa psykologilla. Meni sinne toki junakin -  missäpä Saksassa ei julkiset kulkuneuvot toimisi,  mutta matka olisi ollut monta vaihtoa meiltä lähtien. Kuljimme siis nuo parikymmentä kilometriä autolla. Taas kerran maiseman halki ajaessamme poika yllättäen sanoi: ”Äiti, eikö täällä olekin kaunista?” Kommentti oli Etelä-Saksassa Sveitsin rajalla vuoristoseudulla kasvaneelta outo ja erikoinen. Mutta kyllä: olin samaa mieltä. 

Psykologin toiminta toi tulosta, mutta se on toinen tarina. 

Glücksadtista rannalta löytyy majakka ja tietenkin satama ja sieltä on lauttayhteys toiselle puolelle Elbeä, Wischhafeniin, joka on lähellä sen puolen samanlaista kaunista pikkukaupunkia Stadea. Elbe on alajuoksullaan hyvin leveä. Siinä pitää isojenkin rahtilaivojen mahtua kulkemaan. Siinä kulkee Hampurin satamaan myös Queen Mary 2, 345 metriä pitkä risteilyalus, kuningatarlaiva, joka seilailee Amerikan ja Hampurin väliä.  

Joen ylittäminen kestää 25 minuuttia ja lautta lähtee 20 minuutin välein. Sinne vain lautalle, aivan kuten Suomessakin tehtäisiin.

 

Ja Elben eteläpuolella odottaa kaunis vanha kaupunki Stade. 

 

"Suomi toisena kielenä" -pioneerina

Wikipediassa sanotaan:

"Suomi toisena kielenä tarkoittaa maahanmuuttajille ja muille ei-äidinkielisille opetettavaa suomen kieltä. Suomi toisena kielenä (S2) on koko ajan kasvava tutkimuskohde suomen kielen alalla johtuen yhä kasvavasta väestönosasta, jolle suomi ei ole äidinkieli. Suomen kielen osaamista mitataan kielitutkinnon avulla,Yleinen kielitutkinto . Suomen kansalaisuuden saadakseen on Suomeen muuttajan saavutettava Yleisen kielitutkinnon kuusiportaisesta asteikosta vähintään taso 3. Kielitutkinnon testissä mitattavat aihealueet ovat tekstin ymmärtäminen, kirjoittaminen, rakenteet ja sanasto, puheen ymmärtäminen ja puhuminen.

Ennen 1990-lukua aihetta on tutkittu vain vähän. Kuitenkin ensimmäiset suomen kielen kieliopit ja sanakirjat tehtiin jo 1600-luvulla Suomessa asuvia muunkielisiä, lähinnä ruotsinkielisiä varten. Nykyisin on olemassa suuri määrä erilaisia suomen kielen oppimiseen ja opettamiseen liittyviä julkaisuja ja opinnäytteitä.

Suomi on ollut toisena kielenä ylioppilaskirjoituksissa vuodesta 1996 lähtien. Vuonna 1997 suomi toisena kielenä -ylioppilaskokeeseen ilmoittautui 119 kokelasta. Ilmoittautumismäärä on lähes koko ajan ollut kasvussa vuosina 1997–2009. Vuonna 2009 ilmoittautuneita oli 620 oppilasta. Vuonna 2011 suomi toisena kielenä -ylioppilaskokeeseen osallistuneita oli 490 oppilasta.

Suomessa järjestetään myös kansainvälisille opiskelijoille tarkoitettuja kesäkursseja. Niiden toiminta alkoi 1963. Vuodesta 1969 lähtien on toteuttajana ollut UKAN eli Ulkomaisten yliopistojen Suomen kielen ja kulttuurin opintojen neuvottelukunta. Kurssit on tarkoitettu ulkomaisissa yliopistoissa suomea vieraana kielenä opiskeleville. Vuonna 1998 UKAN liitettiin Cimoon, ja siitä lähtien kurssit on toteutettu suomalaisten yliopistojen kanssa."

Totean, että nyt, vuonna 2012, S2-opettajista on pula. Samanaikaisesti totean, että pätevyysvaatimus opettajaksi on äidinkielen opettajan paperit, vaikka kyse ei ole lainkaan samasta asiasta. Äidinkielen opettaja ei välttämättä tiedä oman kielensä vieraalle opettamisesta juurikaan mitään. 

Miksi muuten meillä on Suomessa sellainen oppiaine kuin "äidinkieli"? Kuka niin päätti ja miksi? Kenen kieli? Miksi ei "suomi" tai "ruotsi" (joka on 95 prosentille kansasta vieras kieli). Minun kaksikieliset lapseni esimerkiksi eivät osaa sanoa, kumpi kieli on heidän äidinkielensä...

Viime päivinä olen saanut peräti kaksi kyselyä, voisivatko S2-opettajakokelaat tulla harjoittelemaan tunnilleni. Mikäpä siinä, minulle on aivan sama vaikka koko kylä istuisi ja kuuntelisi. Samalla kuitenkin joudun sanomaan heille, että minä en ole oikea S2-opettaja, mutta että kyllä minulla 
kokemusta on... 

Kuva: Olli Isomäki.
Saksan suomalaisten kiellikoulujen opetussuunnitelma. Merja Sorsakivi, Virpi Thurman-Scheiwe, Pirjo Werkle, 2000. Saksan suomalaisten kielikoulujen Pedagoginen neuvosto/opettajatyöryhmä.
(Entinen sukunimeni oli Werkle).

Ja tätä pohtiessani tajusin, mistä on kyse. Että en oikeastaan olekaan oppimaton opettaja, vaan paremminkin kelpaisin S2-opettajien opettajaksi. Ja ihan ilman papereita. Tosiaankin! Silloin, kun Suomessa ylipäänsä tajuttiin, että sellainen oppiaine kuin suomi toisena kielenä tarvittiin peruskouluihin, olin jo opettanut sitä kymmenisen vuotta. Saksassa, suomalaista alkuperää oleville oppilaille. Osin sitä vanhempiensa kanssa puhuvina ja osin täysin ummikkoina. Ja tehnyt opetusmateriaalia vuosien varrella monien kirjojen verran ja kouluttanut toisia opettajia... itse tajuamatta, että olin näin tehnyt. Kehitystyöstä palkkaa saamatta.

Oppilaita ja heidän vanhemmiltaan tuli kyllä positiivista palauttetta - ja tulee yhä.
 
Suomalaiset kielikoulut ulkomailla tekivät juuri tätä työtä. Itse aloitin vuonna 1986. Olimme pioneereja. Ei ollut kirjoja, ei materiaalia. Kuin vanhasta tottumuksesta teen hyvin usein edelleenkin opetusmateriaalia sitä mukaa kun uusia asioita tulee eteen. Minusta on hyvä, että kirjoja ja opetusmateriaalia on olemassa. Oppilaat eivät kuitenkaan ole kaikki samanlaisia. Niinpä yksi tarvitsee yhtä, toinen toista. Materiaalin teen enimmäkseen itse siksi, että sillä tavalla saavutan optimaalin tuloksen. Totean, että oppilaat oppivat paremmin, kun he ovat motivoituneita. Tehokas keino motivoida on käyttää oikeasti käytettyä kieltä, ja niitä tapahtumia ja asioita, joita he oikeasti kohtaavat. Totta kai oppimateriaalin tekemiseen kuluu aikaa, ja pitää olla käsitys siitä, mihin pyritään ja mitä kulloinkin tarvitaan.

Tuolloin muinoin Kesälukioseura keräsi koulujen oppikirjoja ja muuta materiaalia, jota sitten sai käydä Helsingissä katsomassa. Kirjat olivat Suomen koulujen oppimateriaalia, suurin osa varsin vähän sopivia S2-opetukseen. Mutta muuta ei ollut. Ja siinäkin oli toinenkin, iso ongelma: heti kun kirja oli julkaistu, se oli jo vanha eikä sitä sitten enää saanutkaan mistään, kirjat oli tuhottu... Mitä valtavaa tuhlausta Suomen kouluissa! Ulkomailla itkimme harmista!


Paljon hyötyä oli kielitaidostani, sillä muualla maailmalla alettiin ymmärtää monikielisyyden etuja ja haasteita aiemmin kuin Suomessa. Varsin hyödyllisiä olivat englantilaisen monikulttuurisuusyhdistyksen uutiskirjeet ja monet julkaisut. Vinkkejä ja apuja sain myös etenkin paikkakunnallani asuneelta Montessori-opettajaltamme, osin myös muilta "normaalikoulujen" opettajilta. Tietenkään muiden suomi-koulujen toimijoita unohtamatta, maailmanlaajuisesti.

Pioneereja ei Suomessa tänään kukaan arvosta. Et ole mitään, yhtään mitään, jos sinulla ei ole papereita. En siis ole mitään. Vain vapaan sivistyksen laitokset, siis aikuisopistot ja kansanopistot pystyvät palkkaamaan paperittoman opettajan. "Pätevä" ei ole mielestäni se, joka on saanut jostain jonkun paperin, vaan se, joka saa oppilaat oppimaan. Opettajan tehtävä on opettaa, ei esitellä papereitaan.

Voi vain toivoa, että joskus palaamme Suomessa takaisin käytännön elämään ja pääsemme eroon yhä kasvavasta byrokratiasta. Ei uimaan opita kirjasta eikä polkupyörää ajamaan polkupyörää katselemalla. Ei kieltäkään opita muuta kuin puhumalla, käyttämällä sitä. Eikä opettamista opita muuta kuin opettamalla, ei luentoja kuuntelemalla.