Vappu Saksassa

  

Saksassa, kuten Suomessakin, vapunpäivä on työläisten päivä. "Tag der Arbeit" - työn päivä, jolloin nimenomaan EI tehdä työtä.

Saksassa se sen sijaan ei ole ylioppilaiden päivä. Ylioppilaita toki on, mutta ei koulun päättyminen ole juhla, vaan juhla on  koulun alkaminen. Ei ole ylioppilaslakkejakaan – saksalaiset yleensä tuumaavat vain, että olen laivan kapteeni, jos laitan ylioppilaslakin päähäni.  Jotkus koulut järjestävät juhlia, jotkut eivät, kotona ei tavallisesti juhlita koulun päättymistä eikä ylioppilaita. Me kyllä kutsuimme molempien vanhempien lastemme ylioppilasjuhliin lähimmät tuttavat. Nuoremman kohdalla jää nähtäväksi, juhlitaanko Suomessa, vaikka poika valmistuu Saksassa. Jos, niin joka tapauksessa vasta heinäkuun toisella puoliskolla, sillä koulu päättyy vasta silloin. 

Joitakin päätösjuhlia tosin on, mekin juhlimme pienessä ystäväpiirissä ex-mieheni tohtorintutkintoa. Tekniikan tohtorit näes ovat Saksassa yhtä harvinaisia kuin Suomessakin. 

Vapunpäivä on koko Saksassa vapaapäivä. On sosiaalidemokraattisen puolueen puheet. Minusta Saksan demarit vain eivät ole demareita lainkaan… Ay-liike on aika marginaalinen ilmiö. Puheessa joka vuosi kerrotaan, miten suuri maan työttömyys on. Samaa luokkaa kuin Suomessakin siis. Hullunkurista minusta on myös, että hallitsevant puolue eli oikeisto on nimeltään kristisdemokraattinen puolue. 

On myös kulkueita ja järjestyksenrikkojia. Mutta viimeksi näin sellaisen kulkueen Hampurin keskustassa, eikä ollut vappu. 

Tavalliset pulliaiset käyttävät päivän ulkoiluun. Sää on yleensä aivan ihanan kesäinen. Mekin teimme joka vuosi retken, siis me suomalaiset yhdessä lastemme kanssa.  

Monin paikoin Saksassa, varsinkin Baijerissa pystytetään nk. toukopuu. Se toivottaa kevään tervetulleeksi. Münchenin kuuluisa toukopuu on Viktualienmarktilla. 

Aattona tanssitaan. Tavaksi on tullut nykyisin tanssi toukokuuhun. Näin minäkin tein, kunhan olin ensin käynyt tanssikurssin… :-)

Ex-mieheni on kotoisin Saarlandista. Siellä vapun vastaisena yönä on parasta olla valveilla, sillä pahat noidat tekevät temppujaan. Siirtelevät pihan tavaroita, nostelevat aidanpylväitä ja muuta varsin tarpeetonta…

Kesä tulee laulaen!

 

Föönituuli

Föönituuli on lämmin ja kuiva tuuli, joka syntyy kostean ilmavirtauksen ylitettyä vuoriston ja menetettyä kosteutensa.

(Wikipedia)

 

"Föönituulikaloja", tarkemmin ottaen hehkuvia hahtuvapilviä (Altocumulus lenticularis) 

Föönituulikaloja ei voi syödä eikä föönituuliseinämään törmätä…;-)

Föönituulmuur/-iseinämä Alppivuorien rivistön yllä

Voimakkaiden tuulten mukanaan tuomia kalanmuotoisia pilviä sekä pilvimuuri, joka näyttää oikealta muurilta, näkyy silloin, kun seisoo auringossa ja on lämmintä ja käy hienoinen tai kovakin tuuli.

Näistä pilvistä näkee, että vallitsee nk. föönituuli. Ja lisäksi toisella puolella Alppeja sataa!  Mistäkö tiedän? Katso:

Jos Alppien eteläpuolella on korkeapaine ja pohjoispuolella matalapaine, niin ilmavirran – siis tuulen - on pakko ylittää vuoret. Ilma nousee vuoren etelärinnettä ylöspäin ja samalla jäähtyy. Jäähtymistä tapahtuu 100 metriä kohden asteen verran, kunnes ilman suhteellinen kosteus on 100%. Höyry tiivistyy, syntyy siis vesipisaroita. Tiivistyessä vapautuu lämpöä, noin 0,6°C sataa metriä kohti. 

Kun ilma sitten Alppien toisella puolella alkaa valua alas, se samalla lämpenee. Kun pilvet ovat hälvenneet – mikä näkyy föönituulimuurina – ilman lämpötila nousee asteen verran sataa metriä kohden. Näin Alppien pohjoispuolelle tullut ilma on paljon lämpimämpää kuin mitä se on laaksossa Alppien eteläpuolella. 

No entäs sitten ne föönituulipilvet? Ne syntyvät siksi, että ilma liikkuu aaltomaisesti johtuen vuorten ylityksestä. Syntyy pitkänomaisia pilviä, jotka häviävät aaltoliikkeen pohjassa.

Sveitsissä oli muinoin tulipalovartijoita, sillä puurakenteiset ja paanukattoiset talot syttyivät helposti palamaan ilman lämmetessä ja kuivuessa ja samalla tuulen käydessä nopeasti ja paljon. 

Kuvat ja tekstirunko: http://www.geolinde.musin.de/glossar/themen/foehn1.htm

Föönituuli on todellisuutta. Bodenjärvi on siksi vaarallinen järvi: tuuli voi nousta todella nopeasti. Luepa Martin Walserin novelli "Pakeneva hevonen", se kertoo mitä on myrsky järvellä. 

Joka vuosi järvellä kuolee keskimäärin kahdeksan tottumatonta vesillä kävijää. Siksi myös Bodenjärven purjeveneisiin vaaditaan erityinen purjehduslupansa, normaalin purjehdusluvan lisäksi, joka on aika vaativa ja jonka omistamista valvotaan vesillä tarkasti. Jokaisessa veneessä on oltava vähintäänkin yksi luvan omistaja. 

Jotkut ihmiset myös reagoivat ilmanpaineen rajuihin vaihteluihin, he saavat silloin päänsärkyä.  

Ja toisaalta on erityisen kummallista nähdä föönituulen vallitessa vuorijonot aivan kuin ne olisivat ihan vieressä… Se ei siis ole kauniin sään ansiota!

Lucas Cranach vanhempi - teollista taidetta

Kodin seinällä keikkuva Cranachin taulu tuntuu 1500-luvulla olleen samantyyppisen ihmisryhmän statussymboli, joka meidän vuosisadallamme ylvästelee Picasson töillä. Jokaisessa saksalaisessa ruhtinashovissa ja kauppiaantalossa ripustettiin Cranachin tuotteet näkyvästi esille; tärkeää oli; että näkyviin tuli myös signeeraus; kiemurtava käärme sormus suussaan Käärme ei tosin taannut sitä, että Lucas Cranach itse olisi maalannut taulun, sehän oli vain Cranachin verstaan tuotemerkki. Se ei ollut edes oikean sukunimen tai, sillä Lucaksen verstaassa hänen poikansa Hans ja Lucas olivat vain kaksi kisälliä muiden joukossa. 

Sittemmin sota levitteli Cranachin taideteokset ympäri Eurooppaa. Erityisesti ruotsalaisilla ryöstäjillä on keikkunut kuormavankkureissaan runsaasti alastomien naisten kuvia, joita joku piti taiteenakin. Nämä hentojäseniset, kalpeat, tylppänenäiset naishenkilöt, jotka ojentelivat milloin Olympos-vuorella, milloin Eedenin yrttitarhassa, ovat yhtä persoonallisia kuin Barbie-nuket. Mutta he poikkesivat yhtä suuresti sekä ympäristössä että taideteoksissa lyllertävästä runsasmuotoisemmasta naislaumasta että houkuttelivat lihavuoriin kyllästyneet raa’at soturit järjestämään laihdutuskuurinäyttelyitä myös linnojen ja kauppiaantalojen seinille.

Nykyään kuuluu joka museolla olla yksi tai useampia Cranacheja seinillään, useimmiten kurjia jäljitelmiä, toistensa näköisiä kuin marjat. Mutta Tukholman Nationalmuseumissa on sentään yksi virtuoosimainen näyte Cranachin ja hänen taidetehtaansa taidoista, laatukuvakopio, jonka näette tässä. Jos Lucas Cranach on itse maalannut tämän teoksen ilman apulaisia, hänen itseironiansa ylittää reippaasti taiteilijan muut kyvyt, sillä taulun ylväs ukko on täysin samannäköinen kuin Lucaksen omakuva Ufficin galleriassa Firenzessä. 

 Lucas Cranach (vanhempi) (1472-1553): Maksu

Lucas Cranach, ruhtinaiden ja kuninkaiden hovimaalari, eli itse renessanssiruhtinaan lailla Wittenbergissä. Hän oli Martti Lutherin ystävä ja on maalannut lukuisia muotokuvia tästä suuresta uskonpuhdistajasta. Kaksi kertaa hänet ehdittiin nimittää pormestariksi ennen kuin hän vetäytyi eläkkeelle ja asettui Weimariin. Goethen, Schillerin ja Lisztin kaupunki on myös Cranachin kaupunki. 

Lucas Cranach (vanhempi) (1472-1553): Omakuva, Ufficin galleria

Ylläoleva teksti hullunhauskasta kirjasta  "Ilo irti! maailmantaiteen hilpeät kuvat", Koko Kansan Kirjakerho, 1984.

Todellakin, olen ihailllut näitä laihoja leidejä milloin missäkin museossa, mutta kritiikistä huolimatta painaisin nappia "tykkää". Alla Frankfurtin taidemuseossa Städelissä oleva maalaus. 

 Lucas Cranach (vanhempi) (1472-1553): Venus, 1532

Mikä ihmeen tza?

Usein saan selitellä, miksi minulla on näin kummallinen sähköpostipalvelin. Joskus postit myös menevät suomalaisen vastaanottajan roskapostilaatikkoon.

Kyseessä on Allensbachin teknologiakeskuksen palvelin - Tehnologiezentrum Allensbach - siis tza. Siellä teknologiakeskuksessa minulla oli aikoinaan toimistotilat. Keskus on pienen 8000 asukkaan kunnan vastaus teknologiakehityksen tarpeisiin. Kunta ja paikallinen pankki yhdessä vuokrasivat entisen tekokukkatehtaan tilat aloittavien yritysten toimitiloiksi. Läheistä yhteistyötä tehtiin ja tehdään Konstanzin kaupungin vastaavan teknologiakeskuksen kanssa. 

 

Teknologiakeskukseen toki oli ajateltu pääsevän vain teknologiayritysten. Ystäväni Susann oli aikoinaan teknologiakeskuksen puhemies, jonka siellä olevat yritykset olivat keskuudestaan valinneet. Kun olin perustanut oman toiminimeni, hän ehdotti, että hakisin teknologiakeskuksesta toimitiloja. Eihän meidän talokaan juuri pieni ollut, ja sijaitsi kylän pohjoisen päätien varrella tätä teknologiakeskusta vastapäätä, mutta asiakkaiden kotiin kutsuminen ei tuntunut oikealta ratkaisulta. Yksi huone oli vapaana, niinpä päätin hakea sitä. 

Soitin kunnanjohtajalle, joka oli vastuuhenkilönä. Hän sanoi, että voi voi – että  pitäisin kiirettä, sillä toinenkin oli hakenut huonetta – jolla oli myös hyvät mahdollisuudet se saada. Ja että kuuleminen asiassa olisi heti huomenna.  Kuulin, että kyseessä oli toinen asiakaspalveluyritys, joten ehdotin ison huoneen jakamista. Ei kunnanjohtaja tietenkään hänen numeroaan minulle voinut antaa, mutta pyysin välittämään tiedon, että haluaisin keskustella. 

Niinpä tämä mies sitten soitti ja keskustelimme. Pian hän kuitenkin ilmoitti, että kyllä me kilpailevaan asemaan jäämme, sillä hänen asiakkaittensa tiedot ovat sen verran luottamuksellisia, etteivät ne kuulu kenenkään korviin. Mieheni kotona haukkui minut pataluhaksi. Hänen mielestään olin yhteistyötarjouksellani antanut valtakortit toisen käsiin. 

Olin ollut aiemmin samana vuonna muutaman kuukauden talossa toimivan patenttiasianajajan apulaisena. Ei kovin kauaa aiemmin mieheni oli moittinut minua siitä, että olin tämän asianajajan suhteen ollut liian hyväuskoinen… Tämä asianajaja soitti minulle kuultuaan pyrkimyksestäni neuvoakseen minua siinä, mitä pitäisi muistaa, kun tiloja hakee. 

Oli sovittu, että kunnanvaltuusto ja pankin johto tulisi kuuntelemaan hakijaa seuraavana päivänä, joten minua pyydettiin siellä myös esittämään asiani – etupäässä sen, miksi sen tilan haluaisin. Eipä siitä juuri jäänyt ihmettelylle aikaa. Ei varsinkaan, kun samalla viikolla oli tyttäreni ylioppilasjuhlat ja vieraita Suomesta. ...Kun tapahtuu, niin jotenkin minun elämässäni aina tapahtuu kaikki yhtaikaa.

Sitten me molemmat esittelimme asiamme. Minä toki jännitin, en tietänyt, mitä minulta oikeasti vaadittaisiin, ja eihän rivikansalainen joka päivä asiaansa kunnanvaltuustoille esittele. Toisenkin hakijan kuulemisen jälkeen ryhmä piti kokouksensa, ja heti kohta sain puhelun, että minä olisin se, joka sen tilan saa. 

Ja myöhemmin sain kuulla, että minut oli valittu siksi, että olin ollut yhteistyöhaluinen. 

Pidettiin avajaiset, talon muu väki oli kutsuttu ja lapseni huolehtivat musiikista.

Teknologiakeskuksessa olin useita vuosia; minun toimistostani tuli talon keskuspaikka, ja yhä vieläkin pitävät jotkut yhteyttä. Kaksi työntekijääkin jouduin palkkaamaan, kun Lothar-myrsky tuotti minulle paljon suomalaisia asiakkaita. Luovuin toimitiloista vasta sitten, kun muutin pois paikkakunnalta.Silloin kunnanjohtaja kävi minut henkilökohtaisesti hyvästelemässä.

 

Vielä perunaa

Kirjoittelin ystävälleni naamakirjaan, että en kestä enää suomalaisia keitettyjä perunoita, ne tulevat kohta korvista ulos. Muistan vallan hyvin kun Suomesta pois muutin, miten vannoin, etten ikinä enää syö keitettyjä perunoita. Huvitti kun poikani muutti pois Suomesta ja sanoi saman, täysin samoin sanoin. Ja olenhan tämän kuullut lukuisia kertoja sen jälkeen muiltakin muualta Suomeen muuttaneilta...

Ystäväni ehdotti, että tekisin perunasta vaikkapa böömiläisiä palleroita. Se menee näin:

Böömiläiset perunapallot

...ovat tavallisesti lihan lisukkeena. Ne ovat kotoisin tsekkiläisestä tai itävaltalaisesta keittiöstä. 

Keitä perunat.
Survo ne.
Lisää raakaa kananmunaa, ja hieman suolaa ja vehnäjauhoa, vaivaa taikina hyvin.
Anna taikinan levätä.

Muodosta palloja tai pitkoja.

Keitä kiehuvassa vedessä n. 20 minuuttia. Jos taikinasi on löysää, laita pallot kangaslautasliinaan ja sitten kiehuvaan veteen. 

Syö paistetun pekonin ja kuivahedelmien kanssa. 

Tämä ruoka oli muinoin köyhien ihmisten ruokaa…