Karjalaiset!

Karjalaiset!
- Karjalainen ei kertakaikkisesti osaa käyttäytyä täysin asiallisesti. Aina on jotain liikaa. Joko sitä istuu tuppisuuna tai sitten mennä meuhkaa niin maan pirusti. Usein lentää lasia ja lautasta, hyvässä tahdossa ja puhtaassa vahingossa. Eihän sitä voi asiaansa selväksi tehdä ilman, että selkeästi käsillänsä huitoo kun heikkomielinen tuulimylly. Joko sitä heti heittäytyypi liian läheiseksi ja kertoo viidessä minuutissa koko elämäntarinansa, tai sitten ei sano juuri mitään. Keskitietähän ei ole. Kaiken saa anteeksi kuitenkin, kun sanoo että "Yritä ymmärtää, olen Karjalasta".

- Karjalainen luonne menee todella vaikka läpi harmaan kiven. Tapoja kuitenkin luovalla karjalaisella on, ja paljon. Kukaan ei sano, että ne olisivat viisaita, mutta jälkikäteen voi todella sanoa, että kaikkea kokeiltiin. Ei on vastaus, minkä karjalainen persoona hyväksyy huonosti. Kaikesta voi aina neuvotella, pakottaa tai hellästi huutaen suostutella.

- Karjalainen itkee ja nauraa samaa aikaan. Välillä tätä persoonaa tuntematon henkilö saattaa luulla, että karjalainen olisi jotenkin löyhä päästään. Tämä ei pidä paikkaansa. Karjalainen on tunnepersoona, mikään ei jätä kylmäksi ja jos jättää, on jossain vikaa.

- Temperamentti. Nollasta sataan nanosekunnissa. Koskee iloja ja suruja. Karjalaisella on häät tulossa, ja suunnitellessaan niitä, ei voi tehdä muuta kuin itkeä. Ja sitten nauraa sille räkäisesti, että pitääkin itkeä. Koskaan ei ympäristö karjalaista tuntematta, voi olla aivan varma siitä, missä tunneskaalassa nyt mennään. Naamasta näkee kuitenkin usein ainakin sen punaisen värin, mikä on tyypillinen hehku nassussa karjalaisen suuttuessa. Savu nousee samalla korvista, joten tunnetilasta ei oikein voi erehtyä.

- Uskoo hyvään kaiken jälkeen. Karjalaista, joka luonteeltaan on perin hyvätahtoinen ja ihmisrakas, on valitettavan helppoa välillä huiputtaa. Ihmisten keskellä viihtyvänä persoonana altistaa itsensä usein noloihin tilanteisiin, joista selvitään karjalaisella hurtilla huumorilla. Ongelmissa myös tuo tulisielu usein on, niihin ajautuu vain kuitenkin hyväntahtoisuuttaan.

- Luonne on avoin ja välitön. Hyväntahtoiseksi hölösuuksi nimetty. Jos ette usko, tulkaa meille kylään. Ja äänekäs. Kaikkea pitää myös selvittää suurin elein ja esimerkein. Karjalainen on iloinen joka solullansa, löytää yleensä kaikesta pahasta paljonkin hyvää. Logiikka saattaa kuitenkin olla aidon karjalainen, eli aivan hukassa.

- Ruoka. Karjalainen on perso hyvälle luonnonläheiselle ruoalle. Keskivartaloon kertyy usein muutama vararengas, eihän sitä tiedä koska joutuu seuraavan kerran ruoatta olemaan. Joten syödään nyt kun saadaan ja hyvin syödäänkin! Ja nauretaan samalla. Joten karjalaisessa ruokaseurassa kannattaa aina olla mukana yksi ensiaputaitoinen, heimlichin otteen osaava, joku kuitenkin rykäisee lihanpalan henkitorveen nauraessaan.

- Matkailu. Karjalainen pärjää hienosti Välimeren maissa, tinkiessään torilla tarjouksista. Kielitaitoa ei tarvita, elekieli on sen verran näyttävää ja helposti tajuttavaa. Mutta karjalaista ei saa kusettaa, ainakaan niin että jää kiinni. Muuten tulee tupenrapinat ja basaarista kuuluu muhkea "@!#$"!

- Paneutuminen. Asioista kiinnostutaan ja todella. Turha yrittää taivutella karjalaista pois innostuksensa parista. Asiaan perehdytään suurella innolla ja tarkkuudella sekä siitä osataan sitten kaikki. Ja jos ei osata, niin opetellaan. Soitellaan keskellä yötä ystäville ja sanotaan "en mie halluu häiritä, mutkun tää sukan kantapää ei nyt toimi. Anteeks kovasti, mutta mie haluan nyt tän osata"! Puhelun jälkeen tajutaan, että ehkä asia olisi saattanut voida odottaa seuraavaan päivään.

- Suhde muihin. Hämeen hitaat ovat karjalaisille pahoja tapauksia. Ne toimivat oikeasti hitaasti! Ja pohtivatkin vielä "noooh, josko tuosta, tai enpä tiedä, tokkopa": tässä vaiheessa karjalainen huutaa "@!#$" ja tarttuu toimeen. Vetäisee metsän tyhjäksi puista, kun piti joulukuusi kaataa.

- Kilometrien päähän näkyy hohto joka karjalaisesta naisesta lähtee. Hedelmällisyyden ja äitiyden perikuvia nuo naiset ovat. Ja itse piruja "niinä päivinä" sekä viikon ennen ja jälkeen. Tai sitten ne siivoavat, hullun lailla puunaavat tuvan nurkat, lakanakaapit ja maustehyllyn. Sitten itketään kun on selkä kipiä viikon kestäneestä siivousurakasta, mutta "enhän mie muuta voinut, kuka muu ne olisi siivonnut".

Lähde: https://www.facebook.com/groups/151088416497/permalink/10155287514856498/

Minä, karjalainen. 

En ollut koskaan suuremmin miettinyt karjalaisuuttani, en Etelä-Karjalassa enkä ulkomailla asuessani. Karjalassa kaikki ovat karjalaisia, ei sitä mitenkään eroa muusta porukasta. Ulkomailla asuessa taas korostuu suomalaisuus, ei erikseen erotella eri heimoja. Joskus kuitenkin piti selitellä eläväisyyttään, kun suomalaiset mielletään hitaiksi ja vaitonaisiksi, mitä minä en millään mittapuulla ole.

Sana ”Karjala” ymmärretään eri tavoin riippuen siitä, kuka puhuu. Etenkin Karjalan Liitto mieltää karjalaiseksi vain sellaisen, joka on muuttanut nykyisen Venäjän Karjalan alueelta Kanta-Suomeen. Se on minusta aika erikoista. Ihan kuin Suomessa ei Etelä- tai Pohjois-Karjalaa olisikaan. Lisäksi liitto painottaa sitä, että siirtolaiset ovat "evakkoja", vaikka iso osa onkin oikeita sodan alta paenneita.

Karjalan murrettakaan ei kuulemma ole. Siitä minua valisti Haapavedellä Pohjois-Pohjanmaalla yksi äidinkielen opettaja. On kuulemma vain kaakkoismurteita. Väitin vastaan  - kysehän on vain nimityksestä. Etelä-Karjalassa puhutaan karjalan murretta. Siitä sitten aiheutuu sellainen mukava asia, että ymmärrän karjalan kieltä, koska sanat ovat tuttuja ja ilmaukset läheisiä. Toki jonkinlainen venäjän kielen tuntemus on siinäkin avuksi. Puhua en karjalan kieltä kuitenkaan osaa. Pitkä ulkomailla asuminen on säilyttänyt murteeni vanhoillisia piirteitä omassa puheessani, mutta palattuani Etelä-Karjalaan se olikin vain ässäkortti, kommentit kuuluivat: ”Mut siehä haastatkiii ko myö!”

Vasta Pohjanmaalla asuessa piti selitellä omaa syntyperäänsä ja perehtyä Suomen eri heimoihin. Samanlaista luppoisuutta kuin Karjalassa tapaa sitten Savossa ja Meri-Lapissa – joskus liiankin kanssa… Pohjoispohjalaisiahan ei oikeasti edes ole, he ovat sekoitus karjalaisia, savolaisia, ruotsalaisia, hämäläisiä, lappalaisia ja saksalaisia. Meri-Lapin taas aikoinaan asuttivat karjalaiset ja savolaiset... 

Verraten Saksaan pohjalaiset ovat kuin hampurilaiset: ensin katsotaan, oletko kunnon ihminen. Jos sellaiseksi osoittaudut, sitten vasta vastaanotto on lämmin ja hellä.