Minua on viime aikoina huvittanut suuresti yhden tuntemani
ihmisen blogi, jossa hän esittää omina mielipiteinään asioita, joita on
kopioinut toisten teksteistä. Tokihan Dale Carnegie on jo vanhaa kamaa, samoin
kuin transaktioanalyysi. Positiivarit uutta. Minusta näitä asioita voisi
kuitenkin kertoa niiden oikeilla nimillä, eikä kopioida suoraan toisten
tekstejä ominaan.
Mutta huvittavinta on se tosiasia, että tämä henkilö ei
lainkaan huomaa, että hän kirjoittaa itsestään. Kukapa meistä olisi virheetön, en minä ainakaan, mutta uskallan sentään myöntää virheeni. Ja olen sitä mieltä, että sellainen joka ei tee virheitä, ei yleensä tee yhtään mitään. Jokaisesta virheestä oppii jotain, ja sitten siirrytään elämässä eteenpäin eikä tehdä samoja virheitä uudelleen eikä varsinkaan syytellä muita omista virheistä.
Jos on pää kipeä, mennään
lääkäriin. Vaan jos on sielu kipeä, tai on alkoholisti, niin uskaltaako sen
myöntää? Useimmat eivät. Ja on niitä,
jotka eivät itse huomaa olevansa sairaita, henkisesti sairaita. Henkinen
sairaus taas aiheuttaa läheisille tuskaa ja murhetta, tässä tapauksessa koko
kaupungille.
Tässä tyylinäyte yllä mainitsemani ihmisen omana
mielipiteenään kirjoittamasta tekstistä, joka on suora lainaus
transaktioanalyysistä. Olen korjannut lainaamassani tekstissä olleet lukuisat
kirjoitusvirheet.
”Häviäjä
elää harvoin nykyhetkessä. Hän tuhoaa nykyhetken askartelemalla vanhojen
muistojen tai tulevaisuudensuunnitelmien parissa. Menneisyydessään eläessään
häviäjä uppoutuu joko vanhoihin hyviin aikoihin tai sitten menneisiin
epäonnistumisiinsa. ... Hän säälii itseään ja siirtää vastuun kurjuudestaan
muiden niskoille. Toisten syytteleminen ja itsensä vapauttaminen vastuusta
kuuluvat usein sanottuna hänen peleihinsä.
Häviäjä käyttää huomattavan osan ajastaan näyttelemiseen. Hän työskentelee, manipuloi ja toistaa yhä uudelleen ja uudelleen lapsuudestaan saakka peräisin olevia rooleja. Hän kuluttaa paljon energiaa erilaisiin roolihahmoihin antaen itsestään usein todellisuudesta paljon poikkeavan vaikutelman. Karen Horney kirjoittaa: ”Virheellisen vaikutelman ylläpitäminen omasta minästä tapahtuu ajan todellisen minän kustannukselle; jälkimmäistä kohdellaan ylenkatseella, parhaimmassakin tapauksessa kuin köyhää sukulaista”. Näyttelevälle häviäjälle hänen esityksensä on useinkin tärkeämpi kuin itse todellisuus. Häviäjä tukahduttaa kykynsä toimia spontaanisti ja asianmukaisesti koko mahdollisen käyttämisensä skaalassa. Hän ei useinkaan kykene näkemään muita vaihtoehtoja, jos käy ilmi, ettei hänen valitsemansa tie johda minnekään. Hän pelkää uusien asioiden kokeilemista. Hän säilyttää oman status quonsa. Hän toistaa itseään ja hän ei toista pelkästään virheitään, vaan myös perheensä ja koko kulttuurinsa virheet.
Häviäjän on vaikea osoittaa ja ottaa vastaan hellyyttä. ... Sen sijaan hän yrittää manipuloida muut toimimaan omien odotustensa mukaisesti …
Häviäjä ei käytä oikein älykkyyttään, vaan suuntaa sen oman käyttäytymisensä rationalisoimiseen. Hän yrittää löytää toiminnalleen mielekkäistä selityksiä ja pyrkii hämäämään muita pelkällä monisanaisuudellaan.”
Häviäjä käyttää huomattavan osan ajastaan näyttelemiseen. Hän työskentelee, manipuloi ja toistaa yhä uudelleen ja uudelleen lapsuudestaan saakka peräisin olevia rooleja. Hän kuluttaa paljon energiaa erilaisiin roolihahmoihin antaen itsestään usein todellisuudesta paljon poikkeavan vaikutelman. Karen Horney kirjoittaa: ”Virheellisen vaikutelman ylläpitäminen omasta minästä tapahtuu ajan todellisen minän kustannukselle; jälkimmäistä kohdellaan ylenkatseella, parhaimmassakin tapauksessa kuin köyhää sukulaista”. Näyttelevälle häviäjälle hänen esityksensä on useinkin tärkeämpi kuin itse todellisuus. Häviäjä tukahduttaa kykynsä toimia spontaanisti ja asianmukaisesti koko mahdollisen käyttämisensä skaalassa. Hän ei useinkaan kykene näkemään muita vaihtoehtoja, jos käy ilmi, ettei hänen valitsemansa tie johda minnekään. Hän pelkää uusien asioiden kokeilemista. Hän säilyttää oman status quonsa. Hän toistaa itseään ja hän ei toista pelkästään virheitään, vaan myös perheensä ja koko kulttuurinsa virheet.
Häviäjän on vaikea osoittaa ja ottaa vastaan hellyyttä. ... Sen sijaan hän yrittää manipuloida muut toimimaan omien odotustensa mukaisesti …
Häviäjä ei käytä oikein älykkyyttään, vaan suuntaa sen oman käyttäytymisensä rationalisoimiseen. Hän yrittää löytää toiminnalleen mielekkäistä selityksiä ja pyrkii hämäämään muita pelkällä monisanaisuudellaan.”
Mahdollisesti
– en ole psykologi – tämä sairauden nimi on mytomania. Se on sairaalloinen halu valehdella ja keksiä
sepitettyjä tarinoita.
Kohta alat tajuta, että melkein kaikki on huijausta. Mytomaani haluaa olla keskushenkilö, jota kuunnellaan. Vaikka hän valehtelee itsestään kaiken, hän elää ilman sairauden tunnetta. Jotkut mytomaanit ovat ammatillisesti menestyneitä, toisilla taas on suuria ongelmia. Yhteistä kaikille on pakonomainen tarve valehdella.
Mytomaanin motiivi on olla aina keskiössä tai koettaa epätoivoisesti salata oma elämänvalhe. Pohjimmiltaan mytomaani välttelee tuskaa, joka syntyy siitä, että valehtelija pakotetaan silmäkkäin todellisuuden kanssa.
Mytomaanilla ei ole syyllisyyden tunnetta, pikemminkin hän saa tyydytystä onnistuneesta valehtelusta. Valhe on hänen mielestään luovuutta. Heti kuin huomaat toisen valehtelevan, sinusta tulee osa sitä, mikäli pysyt hiljaa. Moni pysyy hiljaa siksi, ettei halua vaikeuttaa mytomaanin ennestään vaikeaa elämää.
Moni jää paistattelemaan mytomaanin karismaattisen persoonallisuuden loisteeseen, siinä ehkä kumppanikin tulee nähdyksi.
Terapeutin on vaikea muuttaa mytomaania, joka ei halua muuttua. Mytomanian taustalla on turvattomuus ja jonkinlainen häpeän tunne."
Ja vielä, toisinpäin: Sitä saa mitä tilaa. Aina! Mitä ajattelen, sitä tulee lisää. Jos koko ajan ajattelen, että tili on miinuksella, niin se tulee olemaan yhä enemmän miinuksella. Jos koko ajan ajattelen, että kaikki ovat minua vastaan - niin kaikki ovat minua vastaan. Jos ajattelen, että nyt on nyt ja eilinen oli eilinen ja kyllä se tästä, niin - kuin taikaisuksta - kyllä se siitä. Eli Positiivareiden mottoa lainatakseni: Asenne ratkaisee. Aina.
Tai vieläkin pragmaattisemmin: Haluatko olla oikeassa, vai haluatko olla onnellinen?