Kiusallista ystävällisyyttä

Entisessä elämässä, jolloin asuin Saksassa, minulla oli yksi iso ongelma.  Sitä ei kukaan Suomessa asuva halunnut käsittää. Se mitä ei ole itse kokenut, sitä ei ole olemassa.

Suomessa minulla on laaja suku ja he ovat oikeasti mukavia ihmisiä. Minä taas olen ulospäin suuntautunut, puhelias karjalainen. Karjalaisilla on tapana ylenpalttinen vieraanvaraisuus, mikä kuten nyt tiedän, on sitä samaa perinnettä ja tapaa kuin venäläisilläkin. Ruuatta ei talossa olla eikä talosta lähdetä. 

Kerran vuodessa, yleensä kesälomalla, kävimme lasten kanssa Suomessa. Tokihan lapset tykkäsivät mummon herkuista ja huolenpidosta. Kukapa ei mökillä letuista ja mansikkahillosta tykkäisi. Ja täytekakusta. 

Mutta! Vieraanvaraisia halusivat toki olla kaikki muutkin. ”Tulkaa käymään meilläkin!” Ja tulimmehan me. Ja talossa tarjottiin kahvia ja pullaa ja täytekakkua. ”Ota nyt tätäkin, ja tätä. Tätä et ole vielä maistanut…”  Ja hyväähän se oli. Mutta seuraavassa samat. Ja sitä seuraavassa. Aivan vuorokauden ajasta riippumatta. Kun kolmannessa samana päivänä tarjottiin kahvia ja täytekakkua, uskalsin avata suuni ja pytää huikopalaa. Suostuttiinhan siihen toki, vähän hämmästellen tosin, mutta sitä kakkua piti kuitenkin maistaa. Mielellään iso pala. 

Loma sitten kului siihen, että käytiin joka päivä kylässä syömässä sitä täytekakkua. 

Tuli vuosia, jolloin emme jaksaneet, vaan lähdimme lomalle ihan jonnekin muualle, emmekä lähteneetkään Suomeen. Oi voi sitä moittimista! ”Laps Suomen ällös vaihda pois”, ja sitä rataa.

Tuli myös vuosi, jolloin kälyni käsitti tilanteen ja kutsui koko suvun kerralla luokseen, ihan meidän tulomme kunniaksi. Kaikki tulivat ja olivat tyytyväisiä. Mutta samalla alkoi meille niitä kutsuja meille  sataa. ”Tulkaa sitten käymään meilläkin!” ..ja meillä, ja meillä, ja meillä…  Ja kun emme sitten menneet, vaan menimme mökille, meidät leimattiin ylpeiksi ja välit viilenivät. 

Mieheni otti sitten sen asenteen, että käytiin vain niiden luona, jotka kävivät meillä. Saksassa.

Voi hyvät ystävät. Ettekö millään voi käsittää, että me tulimme Suomeen nauttimaan lomasta, emme juoksemaan talosta toiseen syömään täytekakkua. 

Palattuamme Saksaan olimme aivan uupuneita ja jouduimme ensin ottamaan lomaa.