”Scheussliche Finnen… sakramentto… bärkkele, hän mutisee,
kotiseutu nousee saksalaisen sotapoliisin mieleen. hän manailee huonoa onneaan.
Että pitikin joutua tänne Jumalan selän taakse. Donnerwetter. Hän on kotoisin
Inn-joen latvoilta, Innsbruckin kauniista kaupungista. Ihana kaupunki tähän
pirunmoiseen Ouluun verrattuna. Siellä on ylävää maata, ylänköä ja raikas ilma.
Täällä tuulee aina pohjoisesta, saastainen paikka, tasankomaata, entistä
merenpohjaa, jossa kasvaa kurjaa ruosteista heinää ja kurjia pajuja ojanvarret
täynnä, ja ilma, ainainen matalapaine, kun on vähänkin sateista, hän tuntee sen
heti kurkussaan. Ja kurjia ihmisiä, penseitä, niin kuin olisivat parempiakin,
paremmalta puolen kotoisin. niin kuin alpit alkaisivat jo täältä. Ei olutta, ei
makkaroita, ei alppeja lähelläkään ja ihmiset silti ylpeätä väkeä, katsovat
alta kulmain, mutisevat, mitä pirun kieltä mutisevatkin. Oho. Donnerwetter.
Katunaiset kerrassaan ala-arvoisia. täysin ammattitaidottomia. Miksi minä en
päässyt Pariisiin. Herr mein Gott. Kun on ihmisellä huono tuuri niin on. .”
Ote on Paavo Rintalan
kirjasta ”Pojat”, vuodelta 1958.
Ensinnäkin, Innsbruck ei ole Saksassa vaan Itävallassa. Toisekseen,
oululaiset eivät ole tympeitä vaan… no, on tympeitäkin, mutta etupäässä ovat
tosi mukavaa väkeä. Nythän asun suhteellisen lähellä Oulua – sekä Suomen että
Euroopan mittakaavassa.
Mutta Innsbruck eli Suomeksi Inn-joen silta on kaunis
kaupunki. Inn saa alkunsa Sveitsin Alpeiltä ja laskee Tonavaan. Innsbruckista minulle
tulee ensimmäiseksi mieleen se, että pikkupoikani piti viedä sairaalaan ja että
asuntoautomme piti jättää sinne…
Innsbruckissa on noin 190.000 asukasta. Sehän tunnetaan
olympialaisistaan vuosina 1964 ja 1976. Samoin mäkikilpailun kolmas osa on
kaikille tuttu.
Keskusta eli vanha kaupunki on varsin viehättävä.
Keskustasta pääsee hissillä Hafelekarspitze-vuorenhuipulle, ja sieltä alkaa
varsin jyrkkä laskettelurinne, onhan kaupunki suoraan vuorten välissä.
Tiroli sinänsä sijaitsee Itävallan länsipäässä. Kun lähtee
Saksan puolelta Innsbruckiin, tulee ensin Saksan raja, ja sitten ei mitään.
Kilometrien päässä tulee sitten Itävallan raja.
Ei EU:ssa tosin mitään rajamuodollisuuksia ole, mutta Itävaltaa varten pitää muistaa ostaa tiemaksuvinjetit ja mahdollisesti turvaliivit, jotka lain mukaan on siellä oltava mukana.
Ei EU:ssa tosin mitään rajamuodollisuuksia ole, mutta Itävaltaa varten pitää muistaa ostaa tiemaksuvinjetit ja mahdollisesti turvaliivit, jotka lain mukaan on siellä oltava mukana.
Olin kummipoikani ja pikkupoikani kanssa liikenteessä ja
muun muassa yhtenä kesäisenä sunnuntaina Innsbruckissa. Kolmivuotias oli
eläväinen kuten pikkupojat tuppaavat olla, ja kiipeili tuomiokirkon kolmea
kiviporrasta ylöspäin. Kompastui, löi päänsä ja vertahan tuli runsain määrin.
Ajattelin että ei tuohon kuole, mutta haava on saatava ommelluksi, joten ei kun
sairaalaa etsimään. Miksiköhän kolmesta lapsestani juuri tämä kolmas piti viedä
sairaalaan useamman kerran kaikenlaisten turhanpäiväisten kaatumisten ja
putoamisten takia – ei koskaan näitä muita?
Toinen tarina on monia vuosia myöhemmin tapahtunut juuri
ajokortin saaneen tyttären retki vanhalla asuntoautollamme Baijeriin ja
Itävallan Vorarlbergiin. Siellä Innsbruckissa se auto sitten lopullisesti
irtisanoi yhteistyösopimuksen, ja keskellä talviyötä me haimme tytöt kotiin.
Auto oli meillä palvellut peräti 14 vuotta, joten itkuksi se pisti. Ei minun
niinkään, vaan tytön, jolle auto oli kuin perheenjäsen, eihän hän muita aikoja
voinut muistaakaan… Se oli tosi hyvä auto se! Sillähän minä Frankfurtissa opin kaupungeissa autoa ajamaan. Käytiin Hammerfestissa pohjoisessa ja Espanjassa etelässä ja Brestissä lännessä. Se oli sellainen lyhyt kökkänä, mutta hyvä ajaa, ei ikinä mitään vikoja.Kunnes ruoste meidät erotti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti