Karjalasta kajahtaa

Olen aito alkuperäinen karjalainen, vaikka olenkin syntynyt nykyisen rajan tällä puolen, Lappeella - siis nykyisessä Lappeenrannassa. Myös minun äitini kävi evakossa. Isä joutui suoraan armeijasta rintamalle. Äiti ja hänen vanhempansa ja sisaruksensa saivat rajanvedon jälkeen palata kotisijoilleen, jossa minä siis synnyin. 

 Anu Urpalainen ja minä karjalaisilla kesäpäivilllä Lappeenrannassa 2014,
molemmat Karjalan kansanpuvussa.

Karjalaisten toiminnassa olen ollut mukana koko aikuisen elämäni. Menin myös naimisiin vielä vanhoilla päivilläni syntyperäisen karjalaisen kanssa. Impilahdelta kun on, niin hän kutsuu itseään Karjalan pakolaiseksi.  Pakoahan se oikeasti olikin, sillä pakkolähtö tuli 18.06.1944, ja jo seuraavana päivänä Pitkärannassa, jossa mieheni syntyi, puhuttiin venäjää. Oman lisänsä tuo täpärä pelastuminen Elisenvaaran pommituksista. 

Evakkoäidin patsas Elisenvaaran asemalla

Kerron tästä siksi, että sodan aikana ja sen jälkeen luovutetuilta alueilta tuli 420.000 ihmistä, osa evakkoja ja osa pakolaisia. Silloisen köyhän Suomen oli vain järjestettävä tälle porukalle elämä ja asumisolot. Onneksi tuon tehtävän johtaminen lankesi Veikko Vennamolle, joka oli itsekin karjalainen ja tunsi varmasti hädän, eikä oikeasti kovin ylitsepääsemättömiä vaikeuksia syntynyt.  Silloinkin oli suurimpia vaikeuksia Pohjanmaalla, jossa ei oikein ”muukalaisia” tänne Suomeen haluttu. Nyt pohjalaisetkin kiittävät, että karjalaiset tulivat.  Esimerkiksi suuri metalli- ja konealan yritys Wärtsilä elättää monia pohjalaisperheitä.  Katsokaapa huviksenne kartasta, mistä Wärtsilä on lähtöisin. Samalla kartan aukaisulla voitte myös vilkaista, missä oli Enso, Stora-Enson kotiseutu.

Se, että vain pieni osa tuosta ihmismäärästä on nyt tullut muualta Suomeen, on joidenkin mielestä melkein kansallinen hätätila. En oikein tiedä, itkisinkö vai nauraisinko, mutta ainakin olen vakuuttunut, että kotoutumisen jälkeen nämä ihmiset tuovat vaurautta ja hyvinvointia -  niin kuin karjalaisetkin aikoinaan.  Asiantuntijat ovat lähes yksimielisiä siitä, että me tarvitsemme maahanmuuttajia.

Tietysti on totta, että me tarvitsemme maahantulijoita, mutta eiväthän nämä ihmiset oikeasti sitä tienneet. Tiesivät ainoastaan, että Suomi on kylmä ja karu maa, jossa kuitenkin suhteellisen rauhallista ja paljon tilaa. Tämän tiesivät karjalaisetkin ja raivasivat itselleen omat asuinsijat ja toimeentulon. Vaikka osa maahanmuuttovastaisista sanookin, että ei karjalaisia voi verrata nykyisiin pakolaisiin, niin en minä kovin suurta eroa näe. Merkittävin ero on kieli ja uskonto.  Uskontohan osan karjalaisista erotti silloinkin, mutta sekin asia tasoittui kun kantasuomalaiset havaitsivat, ettei ortodoksisuutta tarvitse pelätä ja että ”ryssän kirkot” ovat ihan kauniita rakennuksia.  Nythän ortodoksisuus on osa virallista uskontoamme.

En minä karjalaisena voi olla niin suvaitsematon, että potkisin takaisin liekkeihin ne ihmiset, jotka ovat onnistuneet pakenemaan palavasta maasta.  Missään tapauksessa ei voi olla oikein, että me ”parempiosaiset” vastustamme pakolaisten auttamista.  Minä en ole se, joka heittää ensimmäisen kiven, olkoon avun tarpeessa oleva ihan minkä värinen tahansa.

En toki enää elättele toiveita menetetyn Karjalan takaisin saamisesta, mutta toisihan sellainen meille paljon työtä.  Työ puolestaan tuottaa vaurautta. Olemme mieheni kanssa paljon liikkuneet rajan takaisessa Karjalassa ja todenneet, että paljon olisi tekemistä.

Olisihan ihanaa nähdä vielä vanha rakas Karjala menneessä loistossaan.

 

 Karjalainen asuintalo Pitkärannassa

 Pitkärannan ortodoksikirkko

 Leninin aukiolla Pitkärannan keskustassa

Malttia maahanmuuttokeskusteluun

Mieheni on kertonut minulle ajastaan Ruotsissa, itse olen asunut suurimman osan elämääni Keski-Euroopassa. Emmehän me terroristeja olleet, joten saimme elää ulkomailla, mutta eivätpä ole terroristeja nämä tänne tulleet pakolaisetkaan. Miksi me emme antaisi heidän elää joukossamme?

Oleskeluluvan perusteet 2015 

 

Jos joku kovia kokenut yksilö sekoaa, kun häneltä vetäistään matto pois alta, eikä hän näe tulevaisuudessa enää mitään, ei se tee hänestä terroristia. Mielellämme me tosin niin väitämme, jotta pääsisimme ikään kuin samaan sarjaan suurten maiden kanssa. Ei Suomessa ole yhtään terroritekoa tehty.  Hyvinkäällä ja Imatralla kyllä ammuttiin ihmisiä, mutta molemmissa tapauksissa kyseessä oli suomalainen sekopää.  Turussa oli toki ulkomaalainen puukkosankari, joka näytti hyvin omaksuneen suomalaisten puukkoperinteen.  Menneinä aikoinahan täällä puukotettiin ihan vain tanssi-iltojen ratoksi. Turun puukottaja toki oli myös hieman sekaisin, sillä hän kuului juuri tuohon epätoivoisten pakolaisten joukkoon, jolle ei missään nimessä olisi pitänyt antaa karkotuspäätöstä.  Toisenlainen turvapaikkapäätös olisi säästänyt jonkun ihmishengen.

Olen työni puolesta seurannut maahanmuuttokeskustelua. Ihmettelen suuresti, miten perussuomalaisjohtoisesti sitä käydään, vaikka puolueessa ei tunnu olevan yhtään asiantuntijaa. Meillä kotouttamisesta vastaavilla ihmisillä on sekä kokemusta että näkemystä asiasta, mutta emme ole halunneet hämmentää jo muutoinkin ylikiehuvaa soppaa.  Sormieni kautta on kulkenut monia kymmeniä, ehkäpä satoja tähän maahan muuttaneita, ja ylivoimaisesti suurin osa heistä on kotoutumisessaan onnistuneita ahkeria ihmisiä, joilla on joko työ- tai opiskelupaikka ja joista tämä maa saa hyviä veronmaksajia.  Oikeat kansantalouden asiantuntijatkin ovat sitä mieltä, että vain maahanmuutto voi pelastaa meidän huoltotaseemme.

Vaikka kansa innostuisikin Rinteen synnytystalkoista, prosessi on liian hidas. Kun lapsi syntyy Suomeen, kestää keskimäärin 20 vuotta, ennen kuin hänestä on hyötyä yhteiskunnalle, ja koko prosessi maksaa kaikkine tukineen, neuvoloineen, koulutuksineen, lapsilisineen ja sairaalamaksuineen satoja tuhansia euroja.  Kun maahanmuuttaja tulee Suomeen, hän ikään kuin syntyy tänne. Hänen kotoutumisensa tapahtuu 3- 5 vuodessa, ja sen jälkeen hän on valmis Suomen työmarkkinoille. Oikeasti ei kannata edes puhua maahanmuuton kustannuksista, kun ne eivät pahimmillaankaan ole kuin pieni osa ”synnytystalkoiden” kustannuksista.  Ja huomio: en ole lapsivastainen, minulla on kolme lasta.

Kun rasistia sanotaan rasistiksi, niin toki hän heti kiihtyy ja sanoo, että häntä nimitetään rasistiksi.  Oikeastaan vastaus on selvä merkki rasismista. Mutta rasisti on rasisti niin kauan kuin hän käyttäytyy rasistisesti.  Maahanmuuton vastaiset puheet kumpuavat rasismista, sillä tosiasiat ovat kokonaan maahanmuuton puolella.

Varmasti kaikki suomalaiset ovat pahoillaan Oulun seksirikostapauksista, eikä tekoja voida suinkaan puolustella sillä, että suurin osa Suomessa tapahtuneista seksirikoksista on suomalaisten tekemiä ja niistä tulee näkyviin vain pieni jäävuoren huippu.  Tämä on viranomaisten virallinen ilmoitus, johon meidän on syytä uskoa.

Selvää on, että tapaukset pitää tutkia ja rikolliset rangaista. Kotimaahan palauttaminen on varmasti riittävän kova rangaistus näille rikollisille - näin totesi myös eräs korkea poliisiupseeri.  Mutta ihmettelen, miksi samanlaisia rangaistuksia jaetaan myös niille, jotka eivät eläessään ole mitään rikosta edes suunnitelleet. Haluavat vain elää rauhassa paikassa, jossa luulevat saavansa oikeutta.

Suomi on eräs maailman väkivaltaisimmista maista. Jos tuota kaikenkattavaa globaalia rangaistusjärjestelmää toteutettaisiin, meillä olisi varmasti edessä massiivinen karkotus Siperiaan.  Näin ei toki menetelty Rannanjärven aikoihinkaan, joten ei sitten menetellä nytkään. 

Maassa maan tavalla: rikokset tutkitaan ja rikollisia rangaistaan, mutta ei tuomita täysin syyttömiä.  Ei tuomita maahanmuuttajia siksi, että ovat maahanmuuttajia.  

  

Suomi elää viennistä

Näyttää siltä, että Suomen kaltainen maa ei yksinkertaisesti omaa niin vahvoja sisämarkkinoita, että se pystyisi sen varaan luomaan nykyisen kaltaisen elintason. Monet nykyisitä oppositiopuolueista ovat koettaneet vähätellä nykyisen hallituksen saavutuksia työllisyyden ja elintason nostamisessa.

Tottahan tietysti on, että kansainvälinen noususuhdanne on auttanut meitä ja hallitusta, mutta meidän oma noususuhdanteemme on ollut paljolti juuri nykyhallituksen ansiota. Nykyhallituksen ansiota senkin uhalla, että paljon puhuttu kiky-sopimus johtuen ammattiyhdistysliikkeen vastustuksesta vesittyi ja uhkasi kokonaan kaatua. Onko todella niin, että olkoonpa kuinka suuri kansallinen hätä tahansa, niin saavutetuista eduista ei haluta luopua, eikä minkäänlaisiin yhteisiin talkoisiin haluta osallistua, koska se vaarantaa saavutetut edut?

Onneksi kuitenkin kävi niin, että edes jonkin verran kiky-sopimuksesta saatiin juntattua läpi ja sekin vähä näkyy jo vientimme nousussa. Kansainvälisillä markkinoilla kilpailukyvyllä on todella merkitystä. Suomi on kallis maa, emmekä koskaan tule saavuttamaan merkittävää hintaetua juuri suurten työvoimakustannusten ansiosta.

Olen toiminut vuosikaudet maailmalla suomalaisten yritysten avustajana vientiasioissa ja voin tämän kokemuksestani vakuuttaa. Kokonaisvaltainen laatu on se tekijä, jolla voimme kilpailla, mutta hintakaan ei saa pilviin nousta. Siksi tarvittiin kiky-sopimus.

 Hampurin satamaa

Laatu- ja vientimarkkinoinnissa onkin sitten suomalaisilla yrityksillä seuraava oppimistavoite.  Laatu ei ole pelkästään sitä, että sorvaamme mahdollisimman pyöreitä palikoita. Laatu on kokonaisvaltaista toimintaa, jonka pitää olla moitteetonta tilauksesta loppulaskuun. Toimitusten on pelattava tunnilleen ja tavaran on oltava juuri sitä, mitä tilattiin.  Opin esimerkiksi varsin pian lisäämään suomalaisen antamaan toimitusaikaan viikon tai pari, koska eipä juuri mikään toimitusaika pitänyt. Ja jos rekallinen tavaraa lähetetään Keski-Euroopasta takaisin Suomeen huonon laadun takia, ei ketään erityisesti naurata.

Suomalaisen vientiyrittäjän suurin vika, ainakin takavuosina, on ollut se, että olemme innokkaita myymään sitä, mikä meidän mielestämme on hyvää, emmekä kovin suuresti välitä siitä, mitä ostaja haluaa ostaa. Ei ihme, että näin ei kauppoja synny.

Toki monet yritykset ovat tämän jo oppineet, mutta monelle tuota vientikauppaa on saatu maistaa vain kaksi kertaa... ensimmäisen ja viimeisen kerran.

Yrityksille suunnattuja yritystukia olen aina vastustanut, mutta jonkinlaisilla satsauksilla valtio voisi kyllä tulla mukaan. Ehkä ne usein nähdyt vientidelegaatiotkin voisivat jossain muodossa tulla kyseeseen, mutta paljon niitäkin tärkeämpää olisi koulutus, joka suunnattaisiin juuri niille yrityksille, jotka pystyvät ja haluavat käydä ulkomaankauppaa. Se olisi riittävä panos valtiolta.

Saksassa ollessani näin monia todellisia emämunauksia, jotka eivät kaupan syntymistä ainakaan edistäneet. Kun saksalainen tuli sovittuun palaveriin sovittuna aikana siisti pukeutuneena ja kammattuna, saattoi suomalainen tulla hieman myöhässä likaisiin farmareihin ja villapaitaan sonnustautuneena. Jos ei sitä kauppakumppani katsonut ylimielisydeksi ja välinpitämättömyydeksi, niin täytyi kyse olla todella vaikeasti saatavasta tavarasta, jota myös todella tarvittiin.

Myönnettävä on, että nuo tapaukset ovat muuttuneet entistä harvemmiksi, mutta kyllä niihin vieläkin törmää.

Suomessa käytetään usein sanaa ”nollatoleranssi”.  Vientikaupan töppäyksiin meidän pitäisi oikeasti asettaa nollatoleranssi, sillä yksikin töpeksivä yritys saattaa pilata markkinat monelta muulta yritykseltä.