"Suomi toisena kielenä tarkoittaa maahanmuuttajille ja muille ei-äidinkielisille opetettavaa suomen kieltä. Suomi toisena kielenä (S2) on koko ajan kasvava tutkimuskohde suomen kielen alalla johtuen yhä kasvavasta väestönosasta, jolle suomi ei ole äidinkieli. Suomen kielen osaamista mitataan kielitutkinnon avulla,Yleinen kielitutkinto . Suomen kansalaisuuden saadakseen on Suomeen muuttajan saavutettava Yleisen kielitutkinnon kuusiportaisesta asteikosta vähintään taso 3. Kielitutkinnon testissä mitattavat aihealueet ovat tekstin ymmärtäminen, kirjoittaminen, rakenteet ja sanasto, puheen ymmärtäminen ja puhuminen.
Ennen 1990-lukua aihetta on tutkittu vain vähän. Kuitenkin ensimmäiset suomen kielen kieliopit ja sanakirjat tehtiin jo 1600-luvulla Suomessa asuvia muunkielisiä, lähinnä ruotsinkielisiä varten. Nykyisin on olemassa suuri määrä erilaisia suomen kielen oppimiseen ja opettamiseen liittyviä julkaisuja ja opinnäytteitä.
Suomi on ollut toisena kielenä ylioppilaskirjoituksissa vuodesta 1996 lähtien. Vuonna 1997 suomi toisena kielenä -ylioppilaskokeeseen ilmoittautui 119 kokelasta. Ilmoittautumismäärä on lähes koko ajan ollut kasvussa vuosina 1997–2009. Vuonna 2009 ilmoittautuneita oli 620 oppilasta. Vuonna 2011 suomi toisena kielenä -ylioppilaskokeeseen osallistuneita oli 490 oppilasta.
Suomessa järjestetään myös kansainvälisille opiskelijoille tarkoitettuja kesäkursseja. Niiden toiminta alkoi 1963. Vuodesta 1969 lähtien on toteuttajana ollut UKAN eli Ulkomaisten yliopistojen Suomen kielen ja kulttuurin opintojen neuvottelukunta. Kurssit on tarkoitettu ulkomaisissa yliopistoissa suomea vieraana kielenä opiskeleville. Vuonna 1998 UKAN liitettiin Cimoon, ja siitä lähtien kurssit on toteutettu suomalaisten yliopistojen kanssa."
Totean, että nyt, vuonna 2012, S2-opettajista on pula. Samanaikaisesti totean, että pätevyysvaatimus opettajaksi on äidinkielen opettajan paperit, vaikka kyse ei ole lainkaan samasta asiasta. Äidinkielen opettaja ei välttämättä tiedä oman kielensä vieraalle opettamisesta juurikaan mitään.
Miksi muuten meillä on Suomessa sellainen oppiaine kuin "äidinkieli"? Kuka niin päätti ja miksi? Kenen kieli? Miksi ei "suomi" tai "ruotsi" (joka on 95 prosentille kansasta vieras kieli). Minun kaksikieliset lapseni esimerkiksi eivät osaa sanoa, kumpi kieli on heidän äidinkielensä...
Viime päivinä olen saanut peräti kaksi kyselyä, voisivatko S2-opettajakokelaat tulla harjoittelemaan tunnilleni. Mikäpä siinä, minulle on aivan sama vaikka koko kylä istuisi ja kuuntelisi. Samalla kuitenkin joudun sanomaan heille, että minä en ole oikea S2-opettaja, mutta että kyllä minulla
kokemusta on...
Saksan suomalaisten kiellikoulujen opetussuunnitelma. Merja Sorsakivi, Virpi Thurman-Scheiwe, Pirjo Werkle, 2000. Saksan suomalaisten kielikoulujen Pedagoginen neuvosto/opettajatyöryhmä.
(Entinen sukunimeni oli Werkle).
Ja tätä pohtiessani tajusin, mistä on kyse. Että en oikeastaan olekaan oppimaton opettaja, vaan paremminkin kelpaisin S2-opettajien opettajaksi. Ja ihan ilman papereita. Tosiaankin! Silloin, kun Suomessa ylipäänsä tajuttiin, että sellainen oppiaine kuin suomi toisena kielenä tarvittiin peruskouluihin, olin jo opettanut sitä kymmenisen vuotta. Saksassa, suomalaista alkuperää oleville oppilaille. Osin sitä vanhempiensa kanssa puhuvina ja osin täysin ummikkoina. Ja tehnyt opetusmateriaalia vuosien varrella monien kirjojen verran ja kouluttanut toisia opettajia... itse tajuamatta, että olin näin tehnyt. Kehitystyöstä palkkaa saamatta.
Oppilaita ja heidän vanhemmiltaan tuli kyllä positiivista palauttetta - ja tulee yhä.
Suomalaiset kielikoulut ulkomailla tekivät juuri tätä työtä. Itse aloitin vuonna 1986. Olimme pioneereja. Ei ollut kirjoja, ei materiaalia. Kuin vanhasta tottumuksesta teen hyvin usein edelleenkin opetusmateriaalia sitä mukaa kun uusia asioita tulee eteen. Minusta on hyvä, että kirjoja ja opetusmateriaalia on olemassa. Oppilaat eivät kuitenkaan ole kaikki samanlaisia. Niinpä yksi tarvitsee yhtä, toinen toista. Materiaalin teen enimmäkseen itse siksi, että sillä tavalla saavutan optimaalin tuloksen. Totean, että oppilaat oppivat paremmin, kun he ovat motivoituneita. Tehokas keino motivoida on käyttää oikeasti käytettyä kieltä, ja niitä tapahtumia ja asioita, joita he oikeasti kohtaavat. Totta kai oppimateriaalin tekemiseen kuluu aikaa, ja pitää olla käsitys siitä, mihin pyritään ja mitä kulloinkin tarvitaan.
Tuolloin muinoin Kesälukioseura keräsi koulujen oppikirjoja ja muuta materiaalia, jota sitten sai käydä Helsingissä katsomassa. Kirjat olivat Suomen koulujen oppimateriaalia, suurin osa varsin vähän sopivia S2-opetukseen. Mutta muuta ei ollut. Ja siinäkin oli toinenkin, iso ongelma: heti kun kirja oli julkaistu, se oli jo vanha eikä sitä sitten enää saanutkaan mistään, kirjat oli tuhottu... Mitä valtavaa tuhlausta Suomen kouluissa! Ulkomailla itkimme harmista!
Paljon hyötyä oli kielitaidostani, sillä muualla maailmalla alettiin ymmärtää monikielisyyden etuja ja haasteita aiemmin kuin Suomessa. Varsin hyödyllisiä olivat englantilaisen monikulttuurisuusyhdistyksen uutiskirjeet ja monet julkaisut. Vinkkejä ja apuja sain myös etenkin paikkakunnallani asuneelta Montessori-opettajaltamme, osin myös muilta "normaalikoulujen" opettajilta. Tietenkään muiden suomi-koulujen toimijoita unohtamatta, maailmanlaajuisesti.
Pioneereja ei Suomessa tänään kukaan arvosta. Et ole mitään, yhtään mitään, jos sinulla ei ole papereita. En siis ole mitään. Vain vapaan sivistyksen laitokset, siis aikuisopistot ja kansanopistot pystyvät palkkaamaan paperittoman opettajan. "Pätevä" ei ole mielestäni se, joka on saanut jostain jonkun paperin, vaan se, joka saa oppilaat oppimaan. Opettajan tehtävä on opettaa, ei esitellä papereitaan.
Voi vain toivoa, että joskus palaamme Suomessa takaisin käytännön elämään ja pääsemme eroon yhä kasvavasta byrokratiasta. Ei uimaan opita kirjasta eikä polkupyörää ajamaan polkupyörää katselemalla. Ei kieltäkään opita muuta kuin puhumalla, käyttämällä sitä. Eikä opettamista opita muuta kuin opettamalla, ei luentoja kuuntelemalla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti