Karlsruhe on kaupunki, josta en ollut koskaan kuullutkaan, ennen kuin sinne muutin. Ensin Karlsruhen vakuutuksen kesäapulaiseksi, mikä olikin hyvä juttu: ansaitsin mukavasti, vain minun työni oli tylsää. Mutta jokaiselle jotakin. Myöhemmin, Suomessa opiskelun jälkeen muutin kymmenisen kilometriä pohjoisemmaksi, Leopoldshafeniin, jossa sijaitsee Saksan valtion tieteellinen tutkimuskeskus.
Karlsruhe on Badenin pääkaupunki. Nykyisin osavaltio tietenkin on Baden-Württemberg, muodostunut kolmesta entisestä ruhtinaskunnasta Baden, Württemberg-Baden ja Württemberg-Hohenzollern. Ja totta kai Stuttgart on osavaltion pääkaupunki, ahkerien ihmisten menestynyt ja menestyvä kaupunki.
Karlsruhe on kuitenkin varsin elinvoimainen ja viehättävä paikka. Siellä on asukkaita noin 300.000. Se sijaitsee juuri piirun verran Schwarzwaldin rajoilla pohjoisessa ja Ranska eli Alsace/Elsass ei ole kaukana. Karlsruhessa on Saksan perustuslakituomioistuin sekä rahapaja. Sijainti Reinin rannalla tekee kaupungista satamakaupungin.
Kaupunki on kuten Hamina viuhkanmuotoinen. Keskellä Karlsruhen linna, jonka rakennutti Badenin herttua barokkiaikana, vuonna 1715. Eteläänpäin avautuu iso vilkas kaupunki, pohjoiseenpäin puistoalueita. Linnan takana on viehättävä linnanpuisto, jossa olen viettänyt monet tuokiot menneinä aikoina. Linnan vieressä on Saksan peruslakituomioistuin sekä Saksan osavaltioiden ylin tuomioistuin, niiden vieressä Orangerie, kasvitieteellinen puutarha piharavintoloineen sekä taidegalleria.
Puna-armeijan (1967–1977) Baader-Meinhofin aikoihin lähdimme ravintolasta kerran kesäisenä yönä 1972 puiston halki asuntoon mitään aavistamatta ja yhtäkkiä minut nappasi kiinni poliisipartio. En tiennyt mistään mitään, tutkittiin ja kuulusteltiin heti, ja toki pääsin lähtemään, mutta säikähdin kyllä pahan kerran. Tutkinta sinänsä oli aiheellista, ei tosin minun, mutta seudullahan murhattiin sen jälkeen kylmäverisesti tuomioistuimen tuomari Buback seurueineen, ja moni muu valtion johtohenkilö. En paneudu tässä tähän historian mustaan aikakauteen.
Tuolloin ja myöhemminkin kävin usein teknisen korkeakoululla, joka on maan vanhin, vuodelta 1878. Siellä vaikutti aikanaan Heinrich Hertz. Tavasin vain korkeakoulun seinään kiinnitettyä taulua, minä joka en ymmärrä sähkötekniikasta mitään. Karlsruhen yliopistolla oli maan ensimmäinen IT-laitos, perustettu vuonna 1972. Siellä sain kädestä pitäen ja alusta alkaen nähdä, miten tietokoneala on kehittynyt.
Millä kaupunki elää? Sähkön tuotannolla, öljyjalostamoilla, Siemensillä, tietotekniikalla, lääketeollisuudella, tukkurien keskusvarastoilla, satamalla. Daimlerin kuorma-autotehdas ja keskusvarasto ovat lähistöllä; sielläkin on 20.000 henkilöä töissä. Varastoalue yksin on kuin iso kaupunki…
Kaupungissa on rahapaja ja siitä kertoessa tekee mieli sanoa, että siellä on myös entinen rautatietyöläisten pankki, joka tuolloin oli avoinna vain rautatietyöläisille ja heidän perheilleen, eli meillä oli siellä tili. Se oli sikäli tärkeää, koska tili oli valtakunnan ainoa maksuton. Nykyisinkin maksuton tili, ja pankki kaikille avoin: Sparda-Bank. Tosin on nyt sitten kilpailijoitakin… :-)
Ensimmäinen työpaikkani sijaitsi eläintarhan laidassa. Eläintarha taas sijaitsee aseman ja kaupunginvälissä. Se on paitsi eläintarha, myös iso puisto. Joka päivä vietin lounasaikani siellä ja aika usein muutenkin.
Puiston toisella laidalla on teatterirakennus. Uuden teatterin ollessa vielä rakenteilla se paloi, ja minä menin seuraamaan palomiesten työtä työpaikkani kerrostalon ylimmästä kerroksesta. Uusi teatteri- ja oopperarakennus valmistui kuten pitikin aikakaan; oopperassa oli ja on töissä edelleenkin monta suomalalaista oopperalaulajaa. He taas vetivät musiikin suomalaisissa jumalanpalveluksissamme. Ja teatterissa ja oopperassa kävimme säännöllisesti.
Kaspar Hauserin kertoo tarina olleen Badenin prinssin Maxin ei-toivottu poika. Totuutta ei tiedä kukaan. Tarina on kuitenkin vaikuttava: lapsi jota pidetään vain pimennossa ilman ihmiskontaktia, ei opi koskaan mitään, eikä myöskään puhumaan.
Nykyinen Badenin herttua ei asu Karlsruhessa, vaan Salemissa Bodenjärvellä.
Mieheni opiskelijatovereista yhdessä oli jo pikkupoikana haaveenaan oppia kuljettamaan raitiovaunua. Hänestä tuli aikanaan Karlsruhen raitiovaunuliikenteen tekninen johtaja. Entiset opiskelijatoverit tapasivat joka vuosi ja kerran tämä tapaaminen tehtiin Karlsruhen raitiovaunuliikenteen merkeissä. Mieleeni jäi, miten tulloin12-vuotias poikani sai ajaa kaupungissa raitiovaunua ihan yksin, ja miten tämä johtaja kertoi, että on aina halvempaa ottaa pienenkin asian takia vaunu liikenteestä ja korjata istuin tai poistaa töhriminen, koska ilkivalta auottaa vain lisää ilkivaltaa. Hyvä ohje mille hyvänsä yritykselle! Nykyisin tämä mies toimii Bremenissä.
Karlsruhesta on lyhyt matka Schwarzwaldin mainioille hiihto- ja patikkareiteille, joita käytimmekin sitten usein hyödyksemme. Retkeilimme usein. Talvella on lunta riittämiin ja varsinkin syksyn ruska on fantastisen kaunis.
Koska Karlsruhe sijaitsee Reinin laaksossa, sää on kesällä painostavan kuuma ja talvella sateinen ja viileä, mutta harvoin kylmä. Suomesta tultuani sanoinkin, että Karlsruhessa on kaksi vuodenaikaa: kesä ja sadekausi – mutta siitä eivät paikalliset oikein tykänneet ;-)
Ensimmäiset saunakokemukset Saksassa ovat Tulla-Badin uimahallista ja aika masentavia. Uimassa käytiin usein, paitsi halleissa, myös Reinin rannan maauimalassa.
Katujen nimet huvittavat minua yhä. Gartenstraßella (puutarhakatu) ei ole yhtään kasvia. Kußmaulstraßella ei suudella, kyseessä on paikallinen sukunimi Suukkosuu.
Turmbergillä on Saksan vanhin yhä käytössä oleva vuoristojuna. Mäki ei ole järin korkea, vain 265 metriä – mutta näköalat ovat komeat. Siellä ravintolassa vietimme tyttären kastejuhlaa…
Oi aikoja.
............
kaikki kuvat: Wikipedia
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti