perjantai 29. kesäkuuta 2012

Saksassa asuvien suomalaisten kielelliset olot, erityisesti äidinkielen köyhtyminen vieraskielisessä ympäristössä

FL Maria Baierin saksan kielen ja kulttuurin alaan kuuluva väitöskirja

Sprachliche Situation der in Deutschland lebenden Finnen unter besonderer Berücksichtigung der Rezession der Muttersprache (Saksassa asuvien suomalaisten kielelliset olot, erityisesti äidinkielen köyhtyminen vieraskielisessä ympäristössä)

tarkastettiin 29.9.2007 Tampereen yliopistossa.



Maria Baier on syntynyt Lehtimäellä ja hän on suorittanut filosofian lisensiaatin tutkinnon Tampereen yliopistossa. Nykyisin hän työskentelee Saksassa Bielefeldin yliopiston suomen kielen lehtorina.

Baierin väitöskirja ilmestyi sarjassa Acta Universitatis Tamperensis; 1249, Tampere University Press, Tampere 2007. ISBN 978-951-44-7033-2, ISSN 1455-1616. Väitöskirja ilmestyi myös sähköisenä sarjassa Acta Electronica Universitatis Tamperensis; 642, Tampereen yliopisto 2007. ISBN 978-951-44-7034-9, ISSN 1456-954X.
http://acta.uta.fi.

Väitöskirjan tilausosoite: Verkkokirjakauppa Granum, http://granum.uta.fi, tai Tiedekirjakauppa TAJU, PL 617, 33014 Tampereen yliopisto, puh. (03) 3551 6055, e-mail: taju@uta.fi.


LEHDISTÖTIEDOTE

Suomalaisten siirtolaisuus Saksaan on lähinnä toisen maailmansodan jälkeinen ilmiö. Saksassa asuu n. 15 000 syntyperäistä suomalaista, joista 80 prosenttia on saksalaisten kanssa avioituneita suomalaisia naisia. Juuri tämä piirre erottaa suomalaiset muista Saksassa asuvista siirtolaisryhmistä. Suomalaiset ovat organisoituneet Saksassa hyvin; tästä ovat esimerkkinä mm. Suomen evankelisluterilaiseen kirkkoon kuuluvat seurakunnat sekä opetushallituksen alaiset suomalaiset kielikoulut ympäri Saksaa. Saksansuomalaiset mieltävät itsensä vuosikymmenienkin siirtolaisuuden jälkeen ennen kaikkea suomalaisiksi ja ovat ylpeitä juuristaan. Tämä ilmenee voimakkaasti paitsi oman kulttuurin myös ennen kaikkea ensikielen vaalimisessa sekä sen siirtämisessä omille lapsille.

Tutkimus valottaa saksansuomalaisten kielellisiä oloja. Tavoitteena on tarkastella saksansuomalaisten kielellisiä domaineja ja selvittää erityisesti ensikielen köyhtymiseen johtavia tekijöitä vieraskielisessä ympäristössä. Lähtökohta on sosiolingvistinen: työssä pyritään selvittämään kielen ilmaisuvaihtoehtojen valinnan taustalla vaikuttavia sosiolingvistisiä tekijöitä sekä niiden vaikutusta yksilön kielen kehitykseen ja hänen identiteettiinsä. Työn runko muodostuu neljästä temaattisesta kokonaisuudesta:
1) kielen domainit sekä kaksikielisyys
2) aikuiset kielenoppijoina (suomalaiset saksan kielen oppijoina)
3) kieli ja identiteetti
4) kielen köyhtyminen vieraskielisessä ympäristössä (saksan kielen vaikutus suomen kieleen)

Empiirisen tutkimuksen tulokset perustuvat seuraaviin sosiolingvistiikan metodeihin:
- kirjallinen kysely saksansuomalaisten keskuudessa
- kuusi syvähaastattelua
- spontaanin puheen tallentaminen
- havainnointi, omat kokemukset

Saksansuomalaisten kielellistä tilannetta lähdetään tarkastelemaan heidän subjektiivisesta arviostaan omasta kaksikielisyydestään sekä kuvauksestaan saksan ja suomen kielen domaineista jokapäiväisessä elämässä. Vieraskielisessä ympäristössä ensikieli voi menettää merkitystään, mikäli se ei esimerkiksi ole perheen yhteinen kieli. Ajan myötä ulkosuomalaisen kieli saattaa köyhtyä ja pahimmassa tapauksessa jopa kokonaan unohtua. Kielen köyhtymiseen vaikuttaa ennen kaikkea se että kieltä ei kuule eikä sitä käytä aktiivisesti. Kielitaito ruostuu, mikä ilmenee voimakkaasti esimerkiksi sanaston unohtamisena. Uudissanasto jää usein kokonaan oppimatta. Toisaalta vieras kieli voi vaikuttaa sanastoon (interferenssit) ja ääntämykseen. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää ennen kaikkea saksansuomalaisten suomen kielen muuttumista (esimerkiksi sanaston köyhtymistä ja muuttumista) emigraation kuluessa sekä saksan kielen vaikutusta heidän äidinkieleensä (esimerkiksi ensikieleen tulleita ”vieraita” elementtejä kuten suomen kielelle outo sanjärjestys tai suorat käännökset saksan kielen idiomeista).

Koska on oletettavaa, että samat tekijät, jotka motivoivat vieraan kielen oppimiseen, toisaalta vaikuttavat myös siihen, että ensikieli vieraassa kieliympäristössä köyhtyy, tarkastellaan työssä myös vieraan kielen oppimista aikuisiässä ja tämän taustalla vaikuttavia sosiaalisia, kulttuurisia ja affektiivisia tekijöitä. Aikuiset kielenoppijoina (ts. suomalaiset saksan kielen oppijoina) muodostavat domainien ja kaksikielisyyden arvioinnin sekä kielen köyhtymisen ohella oman kokonaisuutensa. Toisinaan heikko ensikielen hallinta juontaa juurensa muuhun kuin vuosien saatossa tapahtuneeseen kielitaidon rappeutumiseen. Kielen kieltäminen voi olla tietoinen päätös, jonka taustalla voivat vaikuttaa esimerkiksi negatiiviset kokemukset entisessä kotimaassa. Jos ajatellaan, että äidinkieli on se kieli, jonka avulla jäsennämme ympäröivää todellisuutta ja jonka varaan rakennamme kokemusmaailmamme, niin minkälaiset vaikutukset kielteisellä suhtautumisellamme on identiteetillemme? Kielen avulla tunnistamme itsemme sellaisiksi kuin olemme. Onko siis kysymys halusta luoda täysin uusi identiteetti? Työssä pyritään hahmottamaan saksansuomalaisten tuntemuksia ja subjektiivista näkemystä omasta (saksalais)suomalaisesta identiteetistä.

Työ sisältää runsaasti sitaatteja kirjallisesta kyselystä sekä kuudesta syvähaastattelusta ja antaa näin tutkimuksen kohderyhmän, saksansuomalaisten, kertoa ”omalla äänellään” kielellisistä oloistaan. Kielen köyhtymisen konkreettisia ilmenemismuotoja tarkastellaan ensisijaisesti syvähaastattelujen sekä suomalaisen teemaillan nauhoituksista saadun materiaalin pohjalta. Teoriaosa pohjautuu suurimmaksi osaksi kaksikielisyyteen, vieraan kielen oppimiseen, identiteettiin ja kielen köyhtymiseen liittyvään kirjallisuuteen. Koska mm. kielen köyhtymisestä on olemassa verrattain vähän kirjallisuutta, on empiirisellä tutkimuksella aiheen käsittelyssä keskeinen osa.

keskiviikko 27. kesäkuuta 2012

Tilastoja. Velkakriisi ja EU-laajennus tuovat paljon maahanmuuttajia Saksaan.

Saksaan on tullut enemmän väkeä kuin koskaan viimeisen viidentoista vuoden aikana. Kun luvuista vähennetään maasta lähteneet, Saksaan tuli vuonna 2011 kokonaista 279.000 maahanmuuttajaa. Vuotta aiemmin tämä luku oli yli puolet vähemmän, 128.000.

Eniten väkeä tuli kriisimaista Kreikasta ja Espanjasta. Sama tapahtui vuonna 2007, jolloin Bulgaria ja Romania olivat EU-kandidaatteja: väkeä tuli näistä maista paljon. Ja sama muista uusista EU-maista vuonna 2004.

Kreikasta tuli 90 prosenttia enemmän kuin edellisvuonna, Italiasta 23 prosenttia. Espanjasta lisäys oli 52 prosenttia, Portugalista 28 prosenttia.

Enimmät maahanmuuttajat asettuivat väkirikkaimpaan osavaltioon Nordrhein-Westfaleniin, seuraavaksi enimmät Bayeriin, Baden-Württembergiin ja Hesseniin.

Aasian maista lisäys oli 11 prosenttia, Amerikasta 10 ja Afrikasta vain yksi prosentti.

Saksasta muutti pois 140.000 ihmistä, joka on 24.000 enemmän kuin mitä saksalaisia tuli takaisin. Asiantuntijoiden mukaan syynä olivat paremmat palkat Sveitsissä ja USA:ssa.

Saksassa on asukkaita noin 82 miljoonaa.

Työttömyysprosentti Saksassa koko maassa 5,6% (maaliskuu 2012).

Työttömyysprosentti Saksassa vaihtelee Baijerin 3,5 prosentista Brandenburgin 10 prosenttiin.

Ulkomaalaisia Saksassa on väestöstä 8,8 %, Suomessa 2,7%.

Nämä ovat tilastotietoja. Saksa elättää siis varsin suuresta maahanmuuttajaväestöstään huolimatta noin 15-kertaisen määrän ihmisiä kuin Suomi, mutta vähemmillä luonnonvaroilla. Syynä ilmasto yksin?

maanantai 25. kesäkuuta 2012

Saksa on helppo kieli

Saksan kieli on suhteellisen helppoa. Se joka osaa latinaa ja on tottunut sanapäätteisiin, oppii sitä vaivattomasti. Niinhän saksan kielen professorit tapaavat sanoa aina ensimmäisellä oppitunnilla. Sitten aletaan opiskella artikkeleita der, das, den, dem sekä die, joiden sanotaan olevan ihan loogisia. Jotta ymmärtäisimme, miten helppoa se on, otetaanpa esimerkki.

Aluksi, ostakaapa suurenmoinen saksankielinen kirja, joka kertoo hottentottien tavoista (auf Deutsch: Hottentotten). Kirjassa kerrotaan kenguruista (Beutelratten), joita pyydystetään ja laitetaan häkkiin (Kotter), jotka ovat kankaalla (Lattengitter) peitetty. Näitä kankaalla peitettyjä häkkejä kutsutaan saksaksi nimellä Lattengitterkotter ja koska niissä on kenguru sisällä, niistä tulee siis Lattengitterkotterbeutelratten.

Sattuipa kerran niin, että hottentotit saivat kiinni murhaajan (Attentäter), jota syytetään erään äidin (Mutter), siis hottentottiäidin (Hottentottenmutter) murhasta. Tällä äidillä on tyhmä ja tankkaava poika (Stottertrottel).

Tämän vuoksi äitiä kutsutaan saksaksi nimellä Hottentottenstottertrottelmutter ja hänen murhaajaansa Hottentottenstottertrottelmutterattentäter. Poliisi nappaa murhaajan kiinni ja laittaa hänet väliaikaisesti kenguruhäkkiin (Beutelrattenlattengitterkotter), mutta voi! Vanki pääsee karkuun.

Suuretsinnät alkavat välittömästi ja eipä aikaakaan, kun eräs nuori soturi palaa kylään huutaen: ”Sain murhaajan (Attentäter) kiinni!”

”Niinkö? Kenet?” kysyy päällikkö.

”Lattengitterkotterbeutelrattenattentäter”, vastaa soturi.

”Mitä? Senkö murhaajan, joka oli kankaalla päällystetyssä kenguruhäkissä?” kysyy hottentottien päällikkö.

”No sen juuri”, vastaa hottentotti. ”Hottentottenstottertrottelmutterattentäter (murhaajan, joka tappoi hottentottiäidin, jolla oli tyhmä ja tankkaava poika).”

”Mutta siinä tapauksessa”, sanoo päällikkö, ”olisit voinut heti sanoa, että sait kiinni Hottentottenstottertrottelmutterlattengitterkotterbeutelrattenattentäter!”


Copyrights © Riemurasia 2003-2011

torstai 21. kesäkuuta 2012

Juhannus Saksassa


Johannisbeere, viinimarja

Lyhyesti: juhannusta ei ole. On tietenkin vuoden lyhin yö, mutta kun aina joka tapauksessa tulee yöllä pimeää, sillä ei sinänsä ole mitään erityistä merkitystä. Ranskalaiset ja saksalaiset eivät lainkaan käsitä, miksi juhannus on suomalaisille tärkeä. Varsin vihainen bisnesväki oli suomalaisille siitä, että suomalaiset yksinkertaisesti häviävät töistään juhannukseksi ja sitä seuraavaksi lomakaudeksi. Ei mitään viestiä, ei minkäänlaista ilmoitusta, sitä vain hävitään kuten savu haihtuu nuotiosta.

Onhan niitä kesäjuhlia Saksassa toki, voi sentään: kyllästymiseen asti ihan joka viikonloppu. Mutta ne ajoittuvat koko kesälle, ei ole olemassa mitään erityistä juopottelupäivää. Juopottelua toki on, mutta on hyvin suuri häpeä olla julkisella paikalla humalassa… joten tätä suomalaisten tokkurointia et Saksassa näe. Ja roskaaminen saadaan Saksassa kuriin laittamalla panttimaksut niin suuriksi, että suurin osa tyhjästä tavarasta palautuu… olisikohan Suomessakin aiheellista laittaa vaikkapa kaljapullon pantiksi viisi tai kymmenen euroa…?  Oluttahan ei Saksassa myydä pulloittain vaan tuopeittain, ja niistä menee julma pantti.

Ranskassa olen tavannut kokkoja kyllä, heti rajan takana.

Juhannuksella on toki historiansa silläkin. Kristinusko sopivasti asetteli kristittyjen juhlat vanhojen pakanallisten paikalle. Niin juhannuksenkin, siis Johannes Kastajan päivän. Kokon tarkoitus taas oli karkottaa pahat henget. Tapa löytyy kirjallisena jo 1200-luvulta. Kuten muutama muukin asia, vaikkapa nimipäivät, sekin tapa on aikojen saatossa hävinnyt Saksasta.

Varsinkin yrttien keruu oli tärkeää juuri alkukesästä. Kesä tosin on alkanut jo kuukautta ennen meidän pohjoisen kesäämme… Kesän lyhin yö 21.6. on yrttien siunaamisen päivä. Tästä päivästä aina elokuulle yrttien vaikutus on suurimmillaan. Tästä syystä juhannukseen liittyy monia ikivanhoja tapoja. Saduissa kerrotaan, että juhannuksena vuoret avautuat ja peikot pääsevät kertomaan, mistä löytyy kadotettuja aarteita. Uponneiden kellojen äänet kuuluvat vesistöistä. Ja joka osaa kuunnella, voi ymmärtää eläinten puhetta.

Minä valitettavasti ymmärrän vain sen, että kun sääski laulaa, on parasta suojautua. Saksassa myydään sääskenkarkoitusainetta nimeltä ”Autan”. Olisikohan tuo sana suomea?!


Hyökkäys - puolustus

Juhannusyönä sidotaan seitsemästä yrtistä kranssi ja sitä sitten heilautellaan nuotion savun kanssa pahojen henkien karkoittamiseksi. Tämä lienee periytynyt suomalaisille tytöille juhannusyön taikoihin. Nämä yrtit ovat mäkikuisma, tinjami, pujo, rautayrtti, valeriaana, tuoksuruuta, kehäkukka, rohtotulikukka.

Suomen rohtotulikukka on saksaksi Königskerze, kuninkaan kynttilä. Se on juuri sen näköinen! Se kasvaa luonnossa ja mutta on rauhoitettu. Minäkin sain sen pari kertaa pihalleni tekemättä mitään.



Juhannus nimenä on siirtynyt joihinkin kasvimaailman ja maatalouden sanoihin. Juhannus-alkuisia sanoja on saksassa useita. Johanniskraut (Hypericum perforatum), suomeksi siis mäkikuisma, on lääkekasvi. Nykyisin sitä käytetään depression hoitoon.

Johannisbeere, suomeksi viinimarja, ei esittelyjä kaivanne. Viininmarjathan kypsyvät juuri juhannukseksi. Älkää ihmetelkö, jos samaa marjaa kutsutaan eri seuduilla eri nimillä – ja näitähän on kymmenkunta.

Johanniskäfer eli Leuchtkäfer eli Glühwürmchen on yksinkertaisesti tulikärpänen.


Johanniskraut, mäkikuisma

Suomalaiset ja ruotsalaiset sytyttävät kokon joka vuosi. Bodenjärvellä asuvien suomalaisten kokko sytytettiin aina Sveitsin puoleisella rannalle, koska avotulen tekopaikan löytäminen Saksassa on hankalaa. Kai se siellä tänäkin vuonna palaa... Konstanzin yliopiston opiskelijat eivät tyydy paikallisten suomalaisten kokkoihin, vaan polttavat aina oman kokkonsa...

keskiviikko 20. kesäkuuta 2012

Saksa ilman maahanmuuttajia

Pitt von Bebenburg, Matthias Thieme: Deutschland ohne Ausländer. Ein Szenario, Redline-Verlag, 240 sivua, hinta 19,99 euroa



Ei italialaista pitsaa, ei kebabia, ei ranskalaista jalkapalloilijaa Franck Ribéry`tä? Yllämainitun kirjan lukijat kutsutaan kuvitteelliselle matkalle sellaiseen Saksaan. Kirjan tekijät tulevat siihen tulokseen, että Saksa ilman maahanmuuttajia olisi Saksan loppu.

”Se päivä, jolloin ulkomaalaiset lähtivät, oli aurinkoinen ja lämmin. (…) Lähtöpäiväksi oli valittu sunnuntai, jotta poislähtevät ulkomaalaisia eivät saksalaiset kuorma-autot häiritsisi.” Alku on kuin kauhukertomus. Rauhallinen, idyllinen kuvakirjamaisema vie katsojat kauniiseen, ihanteelliseen maailmaan ja samalla tapahtuu kauheita.

Mitä sitten tapahtuisi, jos kaikki ne, joilla ei ole Saksan passia, lähtisivät pois Saksasta?

Saksassa olisi seitsemän miljoonaa ihmistä vähemmän. Ei rakkautta, ei prostituoituja, ei henkilökohtaisia kontakteja, ei kulinaarisia nautintoja, ei erikoispalveluja. Ei palveluja vanhuksille, ei jalkapalloa, ei automekaanikkoja, ei tutkijoita, ei gourmet-ravintoloita.

Maahanmuuttajat pois maasta?

Nimekkäät gallup-instituutit kuten Allensbach tai TNS Emnid, ovat todenneet, että saksalaiset ovat sitä mieltä, että maahanmuuttajia on liikaa. Puolet väestöstä on tätä mieltä. Vuonna 2011 tehty tutkimus osoitti jopa, että 30 prosenttia saksalaisista on tätä mieltä: ”Jos Saksassa työpaikat vähenevät, ulkomaalaisten on lähdettävä kotimaihinsa.”

Mutta kirjassa kerrotaan, mikä on totuus. Siinä saavat sananvuoron monet tunnetut nimet.

Kävisi myös niin, että monet saksalaisetkin lähtisivät, sillä he ovat läheisissä suhteissa maahanmuuttajiin tai ovat muuten heidän puolellaan. Saksalaisimmat saksalaiset jäisivät asumaan keskenään.

Ja sitten se yllätys: monet maahanmuuttajat eivät olekaan maahanmuuttajia. 8,6 miljoonaa maahanmuuttajaa ovatkin saksalaisia.

Pahinta kuitenkin olisi se, että Saksa lakkaisi olemasta talousmahti. Ulkomaalaiset yritykset lähtisivät, Saksan luottoluokitus huononisi, sillä luottamus hallitukseen olisi mennyt. Pörssi kaatuisi.

Kirjan kirjoittajat huomauttavat, että maahanmuuttajavastaiset ajatukset ovat ahttp://www.blogger.com/img/blank.gifina silloin vallalla, kun ajat huononevat.

Kirja-arvostelu © Kristina Machalke, FOCUS-Online, 28.5.2012

http://www.focus.de/kultur/buecher/neuerscheinung-retourkutsche-auf-alle-sarrazins_aid_754634.html

maanantai 18. kesäkuuta 2012

Kieli saa vaihtua kesken lauseen

Kaksi- ja monikielisyys on todettu hyväksi ihmisen aivoille, sanoo Helsingin yliopiston humanistisen tiedekunnan dekaani ja englantilaisen filologian professori Anna Mauranen.

Tärkeämpää on oppia monia kieliä vähän kuin yhtä täydellisesti, sanoo englannin professori. Kielioppi kaipaa päivitystä.

Englantia ei opiskella, jotta voitaisiin puhua brittien ja jenkkien kanssa, täräyttää professori Anna Mauranen Helsingin Yliopistosta.

- Intiassa on englannin puhujia jo enemmän kuin Britanniassa ja Yhdysvalloissa yhteensä. Silti koulussa altistutaan vain jälkimmäisten aksenteille, ja nekin ovat näyttelijöiden puhumia eivätkä aitoja, Mauranen ihmettelee.

Kieliä opiskeltaessa taitoja verrataan kieltä äidinkielenään puhuvien taitoihin. Yleensä päädytään opiskelemaan yksi tai kaksi kieltä todella hyvin, kun Maurasen mielestä tärkeämpää olisi opiskella monia kieliä edes kurssin tai parin verran. Vaikka viestinnällisyys on ollut tavoitteena jo vuosikymmeniä, standardien tuijottaminen jatkuu.

Tämä ei Maurasen mielestä palvele työelämänkään tarpeita.

- Työnantajat kaipaavat suullisia esiintymistaitoja ja eri kielien osaamista.
Kieltenopetus on Maurasen mielestä Suomessa pääasiassa hyvätasoista, mutta esimerkiksi kielioppi on jäänyt jälkeen nykyajasta. Yleensä oppimateriaalit ovat opettajien tekemiä, eivät tutkijoiden.

-oppimateriaali ei perustu uusimpaan tutkimustietoon vaan suosituimpiin opetusmenetelmiin. Kielioppiakin pitäisi silti opetella kielen käytön lähtökohdista.
Englannista on tullut Maurasen mielestä jo kansalaistaito, ja sen ja ruotsin lisiäsi suomalaiset lukevat koulussa eniten saksaa ja ranskaa. Mauranen toivoisi kuitenkin, että katse ulotettaisiin eurooppalaisten kielien ulkopuolelle.

- Tiettyjä kieliä ei lasketa kieliksi yhtä paljon kuin tosia Esimerkiksi Afrikan kieliä ja venäjää pidetään jopa haitallisina. Kouluissa valitetaan, että luokassa on liian monta keiltä.

Kaksi- tai monikielisyys on todettu hyväksi ihmisen aivoille. Siksi Mauranen ihmettelee, miksi kielten sekoittamista paheksutaan.

- Kielen vaihtaminen kesken puheen on yleistä, mutta vieläkin ajatellaan, että näin ei saisi tehdä.

STT, © Kiira Koskela; luin ylläolevan jutun Etelä-Saimaasta 13.6.2012.



Oma yli kolmen vuosikymmenen kokemukseni osoittaa, että ei ole olemassa yhtäkään menetelmää, joka olisi se yksi ja ainoa menetelmä opetella kieli. Me emme tarvitse kielioppitermejä oikein mihinkään, meidän tarvitsee enemminkin tietää, milloin joskus sanotaan näin ja joskus noin. On taas yleensä vain ihan kiva tietää miksi. Lisäksi oppilas tarvitse päämäärän, joka voi olla mitä vaan välttävästä selviämisestä aina kääntäjän tutkintoon asti. Eli oppilas tarvitsee motivaation. Pakolla saadaan aikaan vain vahinkoa.

Minulla ei ole pedagogista koulutusta, eikä Jyväskylän yliopisto hyväksynyt minua pedagogiikan opiskelijaksi. Mutta sen tiedän, että aina on tullut tulosta, ja senkin tiedän, että olen pätevämpi opettaja kuin sellainen, joka on juuri valmistunut yliopistosta kielten opettajaksi. Suomessa ei kuitenkaan kysytä osaamista, kysytään vain papereita. Kaiken lisäksi opettaminen on minusta hauskaa. En seuraa mitään oppikirjaa orjallisesti, koska oppilaat ovat yksiköitä ja oppivat eri tavoin. Motivaatio on se juttu, ja oikeat, oikeasti tapahtuvat asiat, ei se, mitä kirjoissa sanotaan.

Suomessa opetetaan monessakin ammattikorkeakoulussa englanniksi. Hämmästynyt olen siitä, että jo useamman kerran olen törmännyt siihen, että näistä valmistuneet suomalaiset opiskelijat osaavatkin englantia varsin kehnosti. Ja toinen, isompi ongelma: ulkomaiset englanniksi Suomessa opiskelevat joutuvat palaamaan kotimaihinsa, koska heille ei opeteta suomea.

Olen sitä mieltä, että pakkoruotsi estää tehokkaasti Suomen kaksi- ja monikielisyyden. Suomihan ei ole kaksikielinen valtio. Eli onko niin, että kaikki kielitaitoiset ihmiset ovat syntyneet Benelux-maissa ja Sveitsissä?

Sen verran paljon olen lukenut kirjallisuutta ja omia havaintoja tehnyt, että oikeasti monikieliset ihmiset ovat jostain syystä nimenomaan matematiikassa lahjakkaita. Mikä yhteys on, en tiedä, mutta sen johtopäätöksen voin tehdä, että kielet ja matematiikka eivät ole toistensa vastakohtia.

En koe saksaa enkä ranskaa mitenkään vaikeina kielinä, tai ainakaan sen vaikeampina kuin englantia tai ruotsiakaan. Sen sijaan koen venäjän ja espanjan hankaliksi. Miksi? Tarvitsen niitä harvoin. Näin käy kaikille muillekin ja kaikissa asioissa. Asiat joita tarvitsee harvoin, tuntuvat hankalilta. Ja jos siihen vielä lisätään pelko siitä, että tapahtuu jotain kamalaa, jos tekee jotain väärin, niin miten suuri onkaan motivaatio tehdä juuri sitä asiaa?!

Ja kun saksalainen sitten päivittelee, että suomi on vaikea kieli, niin voin vain todeta, että niin oli minullekin saksa, ja opin sitä kuitenkin, ja että tunnen lukemattomia saksalaisia, jotka puhuvat suomea hyvin.

Ihmiset etsivät aina helpoimman tien kommunikoidakseen toistensa kanssa. Vieraassa maassa ja vierasta kieltä puhuvat usein sanovat sanoja sen mukaan, mitä sattuvat muistamaan. Entä sitten? On ihan eri asia toimia tulkkina kuin kysyä tietä...

lauantai 16. kesäkuuta 2012

Lapset, koirat

Tätä voimme itse kukin miettiä tykönämme.

Lapsia pitää olla, muuten kansakunta kuolee. Saksa ei todellakaan ole maailman lapsirakkain valtio, yhä edelleenkin puuttuvat yksinkertaisetkin edellytykset työtätekevälle äidille. Ei tarvitse muuta kuin nähdä aikuisten hermostuneet katseet, kun he näkevät huutavia lapsia. Lasten leikkipaikat ovat kyllä kerrostaloille pakollisia, mutta niillä leikkivien lasten melunpidosta riidellään oikeudessa. Kunpa lapset olisivat aina hiljaa eivätkä tekisi niin paljon sotkua!

Riitaa tuli siitä, kun meidän seurakunnassa eivät vanhemmat pitäneet siitä, että lapsia tuotiin kirkkoon. En puhu niistä vanhemmista, jotka eivät osaa asettaa lapsilleen mitään rajoja.



Aivan toisin koirien kohdalla. Ne saavat tehdä mitä vaan. Myös ravintoloissa. Kuolaavat saksanpaimenkoirat saavat nostaa kuononsa ruokapäydälle odottamaan herkkupaloja. Karvaiset pikkukoirat saavat istua penkillä ja syödä samaa ruokaa kuin isäntäkin. Sellainen ajatus, että sellainen saattaisi inhottaa pöytänaapuria, ei tule kenenkään mieleen.



Kyllä koirille on kakkapusseja ja periaatteessa omistaja on velvollinen korjaamaan jäännökset. Minulla on tuttava, jonka etupihan laidassa oli kyltti: ”Älkää antako koiranne kakkia minun pihalleni. Eivät minunkaan lapseni kaki teidän pihallenne.”

Ei, en minä ole koiravihaaja. Katselen vain ja ihmettelen ihmisten asenteita. Kuten eläinlääkärituttuni Saksassa sanoi: "Mene eläinlääkärille, kun haluat tehokasta lääkettä itsellesi."

torstai 14. kesäkuuta 2012

Kuka tekee?



Olipa kerran neljä kaverusta Jokainen, Joku, Kuka tahansa ja Ei Kukaan.

Muuan tärkeä työ pidi saada tehdyksi ja Jokaista pyydettiin tekemään se. Jokainen oli varma, että Joku tekisi sen.

Kuka tahansa olisi osannut sen tehdä, mutta kuka sen teki? Ei kukaan. Joku oli siitä vihainen, koska Jokaisen piti se tehdä.

Jokainen ajatteli, että Kuka tahansa osaisi sen tehdä, mutta kuka tajusi, että Jokainen ei sitä voi tehdä? Ei kukaan.

Kuka sen teki? Ei kukaan, vaikka Kuka tahansa olisi voinut sen tehdä. Siksi lopputuloksena oli, että Joka sai Jokaiselta syyn päälleen.

.......................

Juu.

Nobody is perfect.

I must be nobody.

tiistai 12. kesäkuuta 2012

Työmuseo "Museum der Arbeit" Hampurissa

Onko työläisten yhteisvoimalla saatu mitään aikaan?

Eduskuntavaalien tiimoilta käydyn tiimellyksen kevättalvella tauottua, Satunnainen matkailija suuntasi lomareissunsa Saksan-maalle. Tiukka pariviikkoinen autokierros yhdeksässä saksalaisessa suurkaupungissa osoitti ainakin sen, ettei me suomalaiset ei tiedetä ruuhkista yhtään mitään. Kun moottoritien kaikki kolme kaistaa on yli kymmenen kilometrin matkalta täynnä autoja, voi vain kuvitella, kuinka kauan tuon suman purkautuminen kestää.

Moneen erilaiseen matkailu- ja kulttuurikohteeseen tutustuminen pisti välillä matkailijan pään pahasti pyörälle, mutta yksi museo jäi lähtemättömästä mieleen. Tuo museo, Museum der Arbeit, vapaasti käännettynä Työ-museo, sijaitsee Hampurissa. Museon moninaiseen tarjontaan sisältyy niin vanhaa kirjapainotekniikkaa kuin entisajan teollisuustyötä aina tunnelinkaivusta viestintään. Toki tunnelinporauskoneen pienoismalli oli uusinta uutta tekniikkaa, sillä entisaikaan ”maan alle menolla” on jo pitkät perinteet, onhan esim. Hampurissa Elbe-joen alittava vanha tunneli jo yli 100 vuotta vanha.


Painotekniikkaa vuosien varrelta.

Työsopimus vuodelta 1892

Saippuatehtaan yli 100 vuotta vanhaa työsopimusta tutkimme tulkin kanssa tarkkaan. Saksalaisella täsmällisyydellä siihen oli kirjattu tärkeimmät työntekijän velvollisuudet. Työläisten oikeuksistahan tuohon aikaan ei paljoa puhuttu, saati, että niitä olisi oikein sopimukseen kirjattu.

Tuohon aikaan näyttää olleen käytössä jo kesäaika. Ainakin työaika oli vuoden valoisimpina aikoina tunnin pidempi kuin syksyllä ja talvella. Työaika nimittäin oli huhtikuun alusta lokakuunloppuun aamukuudesta ilta seitsemään, kun se muuna aikana oli 7 – 19. Tosin tuohon työaikaan sisältyi ruoka-aika klo 12.00 – 13.30 välillä. Työviikko puolestaan oli kuusipäiväinen.

Palkan suuruudesta, tai pienuudesta, sopimuksessa ei puhuttu mitään, ja vaikeaahan sitä olisi nykypäivään suhteuttaakaan. Joka lauantai oli kuitenkin palkkapäivä ja ylitöitä oli pakko tehdä, jos johto niin päätti. Naiset olivat tuolloinkin eriarvoisessa asemassa, sillä miesten ylityöpalkka oli kaksinkertainen naisiin verrattuna. Naisilla tosin oli yksi etu enemmän kuin miehillä, olihan heillä vapaata lauantaisin ja aattopäivinä klo 13.30 – 17.30 välisenä aikana.

Vuosi- tai muista lomista sopimuksessa ei mainittu sanaakaan, mutta lamppujen käsittelystä siinä oli erityismaininta, niitä työläisten tuli käsitellä erityisen varovasti.

Mutta kun oikein tarkkaan työsopimusta luki, niin löytyihän sieltä työntekijöillekin yksi myönnytys, jota voisi luonnehtia jopa henkilökuntaeduksi. Saippuatehtaalla kun kerran töissä oltiin, niin jokainen työntekijä sai 500g saippuaa viikossa.


Henkilökuntaetumaininta vuodelta 1892: saippuaa 500g viikossa.

Yllä olevaa ”sopimustekstiä” lukiessaan jokainen voi nyt sitten tykönään miettiä, onko työläisten yhteen hiileen puhaltaminen ja ay-liikkeen toimilla saatu mitään aikaan?

© Pekka Kuosmanen, julkaistu Varsinais-Suomen Rakentajat -lehdessä 2/2007.

..........

P.S. Minä olin se tulkki :-)

sunnuntai 10. kesäkuuta 2012

Vilkaisu maailmaan



Jos kutistaa maailman väestön sadan asukkaan kyläksi, tulos on tämä. Kylässä asuisi:

57 aasialaista, 21 eurooppalaista,
14 amerikkalaista ja 8 afrikkalaista.
Heistä 52 olisi naisia ja 48 miehiä.
70 olisi ei-valkoisia ja 30 valkoisia.
70 olisi ei-kristittyjä ja 30 kristittyjä.
89 olisi heteroita ja 11 homoseksuaaleja.
6 ihmistä omistaisi 59 prosenttia koko kylän omaisuudesta ja kaikki kuusi olisivat Yhdysvalloista.
80 asuisi ala-arvoisessa asunnossa, 30 ei osaisi lukea.
50 kärsisi aliravitsemuksesta.

1 olisi kuolemaisillaan. 1 olisi syntymässä.
1 olisi käynyt korkeakoulun.
1 omistaisi tietokoneen.

Kun katsoo maailmaa tiivistetyssä muodossa,
tarve hyväksyntään, ymmärrykseen ja
koulutukseen näkyy ilmeisen selvästi.


Myös seuraavia asioita kannattaa miettiä:

Jos heräsit tänä aamuna hyvässä kunnossa, olet onnekkaampi kuin ne miljoona ihmistä, jotka eivät selviä tästä viikosta hengissä.

Jos et ole koskaan pelännyt sodassa, istunut vankilassa, tullut kidutetuksi tai nähnyt nälkää, olet paremmassa asemassa kuin 500 miljoonaa maailman ihmistä.

Jos voit käydä kirkossa tulematta ahdistelluksi, vangituksi, kidutetuksi tai tapetuksi, olet onnellisempi kuin kaksi miljoonaa ihmistä.

Jos sinulla on ruokaa jääkaapissa, vaatteet päällä ja koti tai paikka missä nukkua, olet rikkaampi kuin 75 prosenttia maailman väestöstä.

Jos sinulla on puhdasta juomavettä, sinulla on enemmän kuin miljardilla muulla ihmisellä.

Jos sinulla on vielä rahaa pankissa, kukkarossa tai sukanvarressa, olet yksi maailman rikkaimpia ja kuulut sen 8 prosentin joukkoon,
joka on maailman taloudellista pintakermaa.

Jos vanhempasi ovat vielä elossa ja naimisissa, olet erittäin harvinainen.

Joku on sanonut: minkä taakseen jättää, sen edestään löytää.
Työskentele, kuten et tarvitsisi rahaa.
Rakasta, kuten sinua ei olisi koskaan satutettu. [...]

Tiedot keräsi ja kirjoitti tuntematon.

Lähde: Abu-Hanna, Umayya: Sinut (s. 85-86)



Kuva: Taloussanomat, arkikkelissa "Vallan menetys repii kuin avioero"

perjantai 8. kesäkuuta 2012

The happy world of Haribo


"The happy world of Haribo" - tämähän on sitä kolmatta kotimaista?!!!

Vuodesta 1935 Haribon mainoslause Saksassa on ollut sama: ”Haribo macht Kinder froh” – ”Haribo tekee lapset onnellisiksi”. 1962 tähän lisättiin ”und Erwachsene ebenso” – ”ja aikuiset myös”. Mikä muu yritys on ikinä pystynyt markkinoimaan tavaraansa aina samalla mainoslauseella?!

Nimi Haribo tulee perustajan nimestä Hans Riegel, Bonn. Hän perusti ensimmäisen tuotantolaitoksensa vuonna 1922. Tuotantolaitoksia on nykyisin Saksassa viisi ja yhteensä 13 Euroopassa. Työntekijöitä on noin 6000, liikevaihtoa noin 100 miljoonaa euroa. Myyntiä on sataan maahan.



Kuka syö nallekarkkeja? Lapset? No toki. Suurimpia makeisten syöjiä ovat kuitenkin aikuiset! Totta kai Pekka Puska ja kumppanit hikeentyvät tästä suuresti ja alkavat pitää saarnaa sokerin epäterveellisyydestä. Mutta makealla on myös toinen puolensa: se on lempeyden mittari. Karkit ovat mielenterveydelle hyväksi…

Värit: tummanpunainen: vaapukka; kirkaanpunainen: mansikka; vihreä: mansikka ja omena; keltainen: sitruuna, oranssi: appelsiini; vaalea oranssi: ananas

Jalkapallon euroopanmestaruusvuoden kunniaksi vuonna 2008 Haribo valmisti Saksan lipun värisiä nallekarkkeja. On myös mustia karkkeja; niiden väriaine on seljanmarja (Holunder).


Thomas Gottschalk kuuluu Saksan tunnetuimpiin TV-juontajiin. Hänen ohjelmansa "Wetten dass" eli "Vedetään vetoa että" oli ja on suosituimpia TV-ohjelmia. Hän juonsi ohjelmaa aina vuoteen 2011, viimeisinä vuosina toisen juontajan kanssa yhdessä. Mitä kummallisimpia vedonlyöntejä, sitä suositumpi... Ojelmassa sitten esiintyi myös Kultanalle, Haribon symboli. Mikäpä sen parempaa mainosta olisikaan!

Minä en ole nallekarkkien ystävä, en välitä isommin Mariannesta enkä Sisuista. . Mutta tunnenpa kokolailla paljon ihmisiä, jotka ovat nallekarkkien himosyöjiä… Ja ihan terveitä ja sutjakoita muodoltaan. Viimeisten tutkimusten mukaan karkkeja syövät ovat jopa hoikempia kuin ne jotka eivät syö… lihavuus siis lieneekin liikunnan puutetta? Autolla työpöydän ääreen vaan, parkkipaikka oven taakse eteiseen?

Mutta hauskoja nallekarkit ovat! Kun lapset olivat pieniä, tein pieniin ja isoihin juhliin usein vain pellillisen sokerikakkutaikinaa ja koristelin sen nallekarkeilla. Se oli se suosituimmista suosituin kakku.

keskiviikko 6. kesäkuuta 2012

Itä-Saksa, Länsi-Saksa


Kuva: Burkhard Mohr, Parlamenttirakennuksessa 2006 pidetystä näyttelystä 1+1=1
http://www.bundestag.de/kulturundgeschichte/ausstellungen/parl_hist/1_1eins/index.html

Länsi- ja Itä-Saksa. Wessis und Ossis. Onko eroja?

Saksalaiset eivät pidä siitä, että länsisaksalaista pidetään itsäsaksalaisena ja päinvastoin. Vaan mitenpä me ulkomaalaiset heidät erottelisimme?

Saksat yhdistyivät vuonna 1989. Ja yhä on olemassa kyräilyä puoleen ja toiseen.

Ei siis erotella vain saksalaisia, ulkomaalaisia ja maahanmuuttajia. Tietyllä tavalla Saksojen välillä on yhä raja, näkymätön raja. Eipä ihme. Ei hätäinen, pikainen yhdistyminen juuri hyväksi ollut, joskin ymmärrän, miksi Helmut Kohl näin teki. Ongelmia oli ongelmien perään. Esimerkiksi se, että rajan avautumisen jälkeen itäsaksalaiset halusivat vain länsitavaroita, läntiset entiset omistajat saivat omaisuutensa takaisin vasta vuosien epäselvyyksien jälkeen, itäsaksalaisten työmoraali oli aluksi opetteleva, isot länsisaksalaiset ketjut ostivat idästä kaiken minkä saivat… ja kaikesta tästä johtuen työttömyys idässä nousi ennätyslukemiin, josta sitten heräsi uusnatsismi… onneksi kuitenkin vain pienen väestöryhmän keskuudessa. Itäsaksalaisille ympättiin kaikki lännestä, ja se mikä oli siellä hyvää kuten vaikkapa lastentarhat yksinkertaisesti lopetettiin… Länsisaksalaiset maksavat edelleenkin nk. solidaarisuusveroa, vaikka sen piti olla voimassa vain yhden vuoden. Saksa on silti Euroopan talousmahti, huolimatta mahtavista maksuista Itä-Saksan kohentamiseksi.

Tämä ei ole tyhjentävä esitys saksitusta Saksasta. Minulta kuitenkin usein tätä asiaa kysytään. Silloin, heti rajan kaatumisen jälkeen, kävimme toki uteliaisuuttamme katsomassa, millainen todellisuus oli, sillä tiesimme varsin hyvin, että tilanne muuttuu nopeasti. Todellisuus oli karmea. Vaan ei sitä nyt missään enää näe.

Minusta itäsaksalaiset ovat edelleenkin leppoisempia kuin länsisaksalaiset, mutta sehän on vain mielipide. Kaupungit joka tapauksessa ovat taas hyvin kauniita! Weimarista olenkin jo kirjoittanut. Berliini tai Leipzig …



Näitä juttuja on sitten satoja:

”On olemassa kolme tapaa saattaa yritys perikatoon.
1. alkoholi – se on varmin tapa.
2. naiset – se on kaunein.
3. ottaa itäsaksalainen töihin – se on nopein.”

”Mitä itäsaksalainen tekee kun saa tyhjän paperiarkin? Lukee siitä, mitkä ovat hänen oikeutensa.”

”Mikä on itäsaksalaisen ja länsisaksalaisen ero?
Itäsaksalainen on fiksu ja on olevinaan tyhmä. Länsisaksalainen on tyhmä ja on olevinaan fiksu…”

Miksi Länsi-Saksassa tarvitaan 13 vuotta, ennen kuin pääsee ylioppilaaksi?
Koska yksi vuosi on näyttelijäkoulutusta…” (Nykyisin 12 vuotta.)

”Mikä ero on Jumalalla ja länsisaksalaisella? Jumala tietää kaiken, länsisaksalainen tietää kaiken paremmin.”

Stereotypioita sielläkin siis on ihan omassa maassa. Eihän vain meillä, ei tietenkään…?

maanantai 4. kesäkuuta 2012

Saksan pikaopas, osa 4. Miten käyttäytyä Saksassa?



Jotkut asiat ovat ulkomaalaiselle hankalia. Saksalaiset ovat äärimmäisen täsmällisiä, mutta eivät ole ystävällisiä. Siis eivät tuntemattomille. Kun heihin sitten tutustuu, he ovat aivan ylettömän ystävällisiä! Seuraavassa muutamia hyviä käyttäytymisohjeita.

Saksa ei ole yhtä suosittu matkailumaa kuin Espanja tai Italia, mutta Saksaan tulee sentään vuosittain 20 miljoonaa turistia. Suunta nouseva. Saksan matkaoppaita on monia. Kaikissa niissä lukee, millaisia saksalaiset ovat, mitä pitää tehdä ja mitä ei.

Sinä vai Te? Älä sinuttele. Varmuuden vuoksi puhuttele ihmisiä aina Te-muodossa. Sinutella saavat vain hyvät ystävät ja tuttavat. Se joka sinuttelee tarjoilijaa, saa vihaisia katseita ja huonoa palvelua. Koska olin nuori kun muutin Saksaan, kollegat puhuttelivat minua kyllä etunimellä, mutta aina kuitenkin teitittelivät. Nykyisin ketään ei enää neiditellä, ja rouvittelu tuntui heistä hassulta, vaikka naimisissa olinkin. Saksalaisen nimi pitää mainita joka lähtöön, jokaisen lauseen alkuun, ja aina rouva se ja se tai herra se ja se, ja jos on akateeminen titteli, niin sitten tohtori se ja se ja professori se ja se. Auta armias, jos tuon unohdat! Siksi olinkin aika yllättänyt, kun yksi täällä ollut saksalainen ikäiseni professori viime syksynä kysyi, että voitaisko sinutella. Olen siis vanhentunut…

Saksalaiset rakastavat teitittelyä jopa niin paljon, että ei ole harvinaista, että vielä vuosienkin jälkeen saman työpaikan kollegat teitittelevät toisiaan. Ja kättelevät lisäksi. Ulkomaalaiset, etenkin pohjoismaista, pitävät tätä hyvin etäisenä ja kummallisena tapana. Mutta se on vain tapa!

Sinuiksi päädytään vapaamuotoisissa tilanteissa, ja sinuttelun kunniaksi laitetaan käsivarsi toisen kanssa koukkuun ja juodaan kulaus sen kunniaksi. Katso kuva alla.


TV-juontajat Günther Jauch ja Horst Schlämmer ”juovat veljeytensä sinetiksi”, RTL, 20.4.2012

Saksassa ei odoteta, että tarjoilija ohjaa pöytään. Se joka jää seisomaan ravintolan tai kapakan ovelle, on selvästi vierasmaalainen. Ravintolaan ja kapakkaan mennään ilman muuta sisään, ja istutaan mihin hyvänsä, missä on vapaa paikka. En ole vielä koskaan nähnyt Saksassa portsaria tai ulosheittäjää ravintolan, kapakan, olut- tai viinituvan, tai edes diskon edessä. En ole myöskään koskaan nähnyt ravintolassa tai edes kapakassa örveltävää humalaista. On hyvin iso häpeä esiintyä humalassa julkisuudessa.

Jos ravintola on täynnä, mutta tuoleja on vapaina, niin saksalainen menee ja tervehtii ja kysyy vain että saako istua tähän. Varsinkin Ranskassa tämä olisi mahdotonta moukkamaisuutta. Saattaapa käydä niinkin, kuten ainakin eteläisessä Saksassa, jossa iltaisin käydään juomassa se lasillinen viiniä tai olutta, että tuppaudutaan vain toisten väliin, olipa miten ahdasta tahansa. Yleensä on parasta kuitenkin olla kuuntelematta toisten puheita. Vaan kun olen ollut liikenteessä muiden suomea puhuvien kanssa, niin kohta koko kapakka osallistuu keskusteluun ja on kyselemässä kaiken, kaiken Suomesta. 

On kaksi asiaa, joista aina ensin kysytään: onko Suomessa todellakin niin paljon hyttysiä ja miksi on niin paljon puliukkoja?

Älä pyydä kraanavettä. Sellainen herättää kummallisia katseita ja anteeksipyyntöjä, että “onhan meillä toki…” Vesi on kyllä hanasta ihan juomakelpoista, joskin kalkkipitoista, mikä saattaa olla meistä oudon makuista. Ravintolassa pöytään ei tuoda automaattisesti vesikannua, vaan vesi on tilattava erikseen. Ja maksettava. Tarjoilija kysyy, haluatko kivennäisvettä hiilihapolla vai ilman. “Ilman” ei ole ihan ilman sekään… Juomia on muuten aika kummallisia olemassa. Sekoituksia vaikka mitä: olutta ja limonadia, olutta ja mineraalivettä, shampanjaa ja appelsiinimehua, kolaa ja limonadia, kolaa ja appelsiinimehua… BMW on olutta ja vettä… (Bier mit Wasser). “Alsterwasser” ei ole Hampurin sisäjärven Alsterin vettä, vaan olutta ja sitruunalimonadia. Kaikenlaiset siiderit sen sijaan ovat lähes tuntemattomia.

Maitoa ei juoda ruokajuomana, sitä juovat vain lapset. Sitä ei siis saa mistään ravintolasta. Samalla tavalla kahviin on mahdotonta saada tavallista maitoa. Kaupoissa sitä toki on kuten Suomessakin, 3,5- ja 1,5 prosenttisena. Kurria ei ole, piimää aniharvoin. Kotikalja on tuntematon juoma. Sen sijaan jokaisessa ravintolassa ja kahvillassa voi kyllä tilata oluen tai viinin.



Myöskään leipää tai sämpylöitä ei aterioilla tarjoilla. Jos leipää haluat, se on tilattava ja maksettava erikseen. Tämä johtunee siitä, että Saksassa leipäateria on se tavallinen ilta-ateria, eli siis kokonainen ateria. Mutta onhan leipävalikoimakin mahtava. Ja leivälle on olemassa muutakin kuin sulatejuustoa ja makkaraa.
Ja eipä ole seisovia lounaspöytiäkään. Saksalaisilla on suhteellisen halvoista ravintolahinnoista huolimatta varaa palkata tarjoilijoita. Pikaruokaloita ovat mäkkärit, burgerkingit ja makkarakioskit. (“Imbiss” on oikeastaan “puraisu” :-))

Saksalaiset eivät osaa jonottaa. Siksi on aika merkillistä, että juuri järjestystä rakastavat eivät jonota. He yksinkertaisesti menevät ja etuilevat. Jonottaminen on heidän mielestään ajan hukkaa. Vahvin voittaa.

Kun saksalainen vastaa puhelimeen, hän sanoo aina ensin nimensä, eikä miksi soittaa. Jos siis varaat hotellia tai ravintolapöytää sanomatta ensin nimeäsi, saatat saada hyvin kylmää kohtelua. Kun minun pikkutytöltäni kysyttiin siinä vaiheessa, kun hän opetteli puhumaan, mikä tuo on ja näytettiin puhelinta, hän vastasi meidän sukunimemme…

Soittaminen kahdeksan jälkeen illalla on epäkohteliasta. Ystävien kanssa on sovittava, miten myöhään voi soittaa.

Tämäkään ei ole epäkohteliasta: oletetaan, että A ja B ovat kaupungilla kahdestaan, ja A tapaa sattumalta C:n, jota B ei tunne. Sen sijaan, että B esiteltäisiin C:lle, B jätetään seisomaan yksin, ja A ja C keskustelevat keskenään. Sillä aikaa B odottaa ja on kuin häntä ei olisikaan. Tässä minä teen virheitä… kun en muista, että Suomessa ei tehdä näin. Toisaalta on hyvä, ettei tarvitse panna muistiin taas yhtä uutta nimeä!

Muutenkaan vieraita ei katsella silmiin. Kadulla kävellessä saattaa siksi sattua, että tulee tönäistyksi. Siinä ei pyydellä anteeksi – sellaista sattuu, ajattelee saksalainen. Vaan kun seisahdat kadulla ja alat tutkailla karttaa, niin aivan varmasti joku tulee kysymään, voiko auttaa, ja vie sinut perille asti, jos sitä haluat.

Toisaalta on asioita, joissa saksalaiset kuitenkin ovat pikkumaisia: punaisella ei katua ylitetä! Vaikka seuraava auto tulisi vasta puolen tunnin kuluttua!

Saksalainen sanoo heti mitä ajattelee. Se saattaa olla meistä tylyä. Ei pidä loukkaantua. Se ei ole tarkoitettu loukkaukseksi, jos saksalainen alkaa kritisoida sinua.

Päivällä on oltava hiljaa ja pidetttävä ruokarauha, yleensä yhden ja kolmen välillä. Ei meteliä, ei ruohonleikkuuta, ei leikkiviä lapsia pihalla tai kadulla. Tavallisesti lounaseta syödään puolen kahden maissa. Myös pienet kaupat ovat silloin kiinni. Tähän päivätaukoon en tottunut koskaan. Nyt en näköjään totu ruokailuun yhdentoista maissa, vaikka olen nyt asunut Suomessa jo kohta neljä vuotta.

Saksalainen ei hymyile, jos siihen ei ole syytä. Kuin ei suomalainenkaan. Tässä asiassa emme ole vieraalla maalla…

lauantai 2. kesäkuuta 2012

Ydinvoimaloista Saksassa

Neljänkymmenen vuoden aikana ehtivät ihmisten mielipiteet muuttua. Puoleen ja toiseen.

Oli aika, jolloin ydinvoima oli Saksan julkisen mielipiteen mukaan parasta ja tehokkainta energiaa.

Sitten tuli Tsernobylin onnettomuus ja sen mukana aika, jolloin ydinvoimaa alettiin kutsua atomivoimaksi, joka jo sanana on paljon vaarallisempi kuin ydinvoima, sillä onhan atomi vaarallisempi kuin ydin… sana on sama, toinen on vain kreikkaa ja toinen kotikieltä… ja mielipiteet kääntyivät sataprosenttisesti ydinvoimaa vastaan, niin ettei kukaan uskaltanut enää kertoa olleensa tekemisissä ydinvoiman kanssa. Minun oli pakko vaieta työpaikastani Saksan ydintutkimuskeskuksessa, koska sain haukkuryöpyn niskaani vain nimen mainitessani. Ja kas, ydineskuksen nimi muutettiin sitten neutraaliksi ”Karlsruhen tutkimuskeskukseksi”. Vielä myöhemmin nimi muutettiin muotoon ”Karlsruhen teknologiainstituutti”. Ex-mieheni vaikeni työstään Saksan suurimman rakennusalan yrityksen Hochtief AG:n ydinvoimaosastolle tekemilleen lujuuslaskelmille, ja koko osasto sekin muutti nimeään.

Ja sitten tuli aika, jolloin ydinvoima yllättäen olikin taas suosiossa. Ja kuinka ollakaan: Japanin tsunamin jälkeen taas pelätään. Olen nähnyt Saksassa monta mielenosoitusta ydinvoima vastaan. Oikeammin: ydinjätteen varastoimista vastaan.

Saksalaiset pitävät suomalaisten päätöstä rakentaa ydinvoimala Pyhäjoelle, siis koskemattomaan luontoon, aivan merkillisenä. Miksi ei sinne, missä reaktoreita jo on? Miksi aloittaa kaikki alusta?


Mitä saastetta? ...vesihöyryä.

Saksassa otettiin vuosina 1957 – 2004 käyttöön noin 110 ydinvoimalaa. Energiantuotantoon ja tutkimustarkoituksiin rakennetut reaktorit ovat eri asia. Ensimmäinen tutkimusreaktori aloitti toimintansa Garchingsissa Münchenin lähellä vuonna 1957 ja ensimmäinen sähköä teollisesti tuottava reaktori Kahlissa Mainin rannalla vuonna 1962. Viimeinen teollinen reaktori aloitti toiminnan 1989 ja tutkimusreaktori vuonna 2004. Tutkimusta eikä koulutusta ydinalalle ole suinkaan lopetettu, vaan sitä jatketaan nykyisin Aachenissa. Ydinenergiaa tullaan käyttämään vielä kauan ja tarvitaan ihmisiä, jotka tietävät, mitä pitää tehdä. Tarvitaan myös sellaisia, jotka tietävät, mitä pitää tehdä, kun voimala suljetaan.

Kaikki vielä toimivat reaktorit Saksassa on rakentanut Siemens AG tai sen aiempi tytäryhtiö KraftwerkUnion (KWU). Poikkeuksena neljä reaktoria, joiden rakentamisen aloitti AEG ja jota jatkoi KWU, kun AEG:n ydinosasto liittyi KWU:hun.

Asuin kahdeksan vuotta parin kilometrin päässä kahdesta reaktorista ja tein töitä vielä lähempänä, Karlsruhen ydintutkimuskeskuksessa. Siksi kai en oikein osaa pelätä mitään. Tuulivoima parempaako? Ainakin tuulivoiman tuottama energia on lähes kaksi kertaa kalliimpaa kuin atomivoiman. Tuulimyllyjen alla eli Pohjois-Saksassa niin tavallisen tuulipuiston alla asuin vain kaksi vuotta, mutta en kuullut mitään hurinoita.

Ja muistan toki senkin ajan, jolloin ex teki jotain lujuuslaskelmaa ja kävi viikottain Philippsburgin ydinvoimalassa, ja siellä mitatut beckerel-arvot olivat aina sisäpuolella pienemmät kuin ulkopuolella vapaassa luonnossa… Vaikea myöskin sanoa, miksi toinen päivähoitopoikani sai luusyövän, mutta minun lapsistani ei kumpikaan, eikä myöskään toinen päivähoitopoikani. Mutta sen tiedän, että sen pojan vanhemmat suhtautuivat elämään yleensä negatiivisesti. Totta kai voisin samaan hengenvetoon myös kysyä, miksi yhden toisen tuttavaperheeni molemmat pojat saivat pienenä leukemian, ja se jota hoidettiin kuoli ja se jota ei hoidettu mitenkään on tänäänkin elossa ja minun naamakirjakaverini? Ja nämä ihmiset asuvat todella kaukana mistään voimaloista.

Ei ole tyhjentävästi selvitetty, mitä ydinvoima oikeasti tuo tullessaan. Emme osaa kuvitella mitään miljoonia vuosia. Emme oikeasti tiedä, miksi ydinpommin tuhoamat kaupungit Japanissa voivat tänään erittäin hyvin. Emme tiedä, miksi Tsernobyliin jääneet eläimet voivat hyvin. Emme oikeastaan tiedä mitään! Enkä ota kantaa puolesta enkä vastaan. Asiantuntijat tehkööt sen. Ainoa mitä tällä hetkellä tiedän on, että olen nyt terve, vaikka minulla pitäisi olla kaikki maailman vaivat tämän ikäisenä, ja lapseni ovat terveitä, ja kaikki siellä ydinvoimalan vieressä asuneet tuttavani ovat myös terveitä, ja että Pyhäjoelle rakennetaan ydinvoimala, joka tuo tullessaan tuhansia ulkomaalaista työvoimaa, koska Suomessa ei ole riittävästi asiantuntemusta tähän asiaan. Ja että se sitten on minun työsarkaani.

Sain työpaikallani Saksassa kuunnella atomipommin keksijäryhmän, hyvin kiistellyn Edward Tellerin esitelmää. Hän kertoi, ettei ryhmällä ollut mitään aikeita tehdä pommeja, heillä oli vain halu oppia uutta…



...vai



Saksassa ydinvoimaa vastustavat liimasivat autoihinsa tarran, jossa luki: ”Atomivoima, ei kiitos”. Puoltajat taas toisenlaisen tarran: ”Miksi atomivoima? Meillä sähkö tulee pistorasiasta.”


Kuvassa tummanruskeat toiminnassa, vaaleanruskeat joko lopetettu tai päätös lopettamisesta tehty.

Ja lopuksi: alla Fenririn kommentti blogissaan, Fukushiman onnettomuuden jälkeen, maaliskuussa 2011. ”Muuten: montako kuoli siellä ydinturman takia? Ja onhan Hiroshima ja Nagasakikin yhä vieläkin pelkkää autiomaata. Vain Tsernobylin hylätyt eläimet voivat hyvin.

”Voi mikä ulkokultaisuus energiadebatissa piileekään, sama onko kyse fossiilisista, ydin- tai uusiutuvista energialähteistä. Berliinissähän nyt jopa kovanahkaisimmatkin atomivoiman ystävät muuttuvatkin yhtäkkiä vastustajiksi.

Totta kai kaikki valkoiset lampaat Tyhmienmaassa haluavat puhdasta energiaa. Mutta ei sentään tuulivoimaa minun taloni eteen. Ja sähkölinjat muualle, ei minun omaisuuteni lähelle. Atomivoima on saatava meidän maastamme pois. Mitä Kiinassa, Venäjällä tai muualla tapahtuu, on samantekevää, se on joka tapauksessa tarpeeksi kaukana, ja jos onnettomuus sattuu, niin ei se säteile tänne asti minun päälleni.

Takinkääntäjäpuolue – no, tehän tiedätte, se joka loistaa niin kauniin vihreänä, äänesti ensin atomikompromissin puolesta, ja nythän se on tietenkin taas vastaan. Nähtäväksi jää, mitä laulua seuraavaksi laulavat, kun valtaan pääsevät. Mottona: minkään johtajan takapuoli ei ole tarpeeksi pieni; kun me pääsemme sisään, niin me löydämme ratkaisun.

Minä taas kysyn, milloin Eurooppa Tyhmienmaassa tai muualla vihdoinkin käsittää, että energiakysymys on vain monen ongelman osa. Nyt polttopisteessä on Japanin onnettomuus, ja on kai sitä vielä vähän aikaa. Mutta aina vain on ongelmia, mistä ottaa resursseja: planeettamme metsät häviävät vauhdilla, luonnon eläin- ja kasvilajit samoin. Meret on ryöstetty ja liattu ja niiden olemassaolo uhattu. Ihmisiä tulee aina vain lisää. Lisäksi tulee köyhyys ja sosiaalinen kahtiajakaantuminen, myös kehittyneissä maissa.

En minäkään pidä atomivoimasta. Mutta ”valitettavasti” tarvitsemme sitä. Sillä uusiutuva energia ei ole vielä niin pitkällä, että se turvaisi kokonaan energian tarpeemme. Se on ehkä mahdollista kymmenen vuoden kuluttua. Mutta nyt atomienergiasta luopuminen on yksinkertaisesti typerää. Varsinkin, kun joka puolella ympärillämme atomienergiaa runsain mitoin käytetään.

Tapahtuuko seuraava onnettomuus Belgiassa, Ranskassa, Romaniassa vai Saksassa? Jos, se koskee koko Eurooppaa. Tämä on ikävä totuus. Mutta se, että me kiireen vilkkaa luovumme ydinenergiastamme, ei poista meiltä vaaraa. Atomienergia pois, on myös minun mielipiteeni. Kuitenkin on olemassa muita, paljon vakavampia ongelmia, joihin olisi tartuttava ja heti.

Meidän tiheään asutuilla seuduillamme on satoja kemian tehtaita ja niissä erittäin myrkyllisiä aineita, ja jos tapahtuisi onnettomuus, sillä olisi ihmisille paljon vakavammat vaikutukset kuin atomienergialla koskaan olisi. Mutta sehän on jo toinen tarina, kunnes tapahtuu seuraava kemian teollisuuden onnettomuus. Silloin pelätään eri asioita kuin nyt :-)

Eikö hiljan ollutkin joku flunssa. Kummallista. Se on nyt jo niiiin kaukana. *yskähdys.

Kehitys? Nopeasti edistyvä raaka-aineiden, energian ja ihmistyön muuttaminen jätteeksi, ydinjätteeksi ja ilmastonmuutokseksi.”

perjantai 1. kesäkuuta 2012

Saksan sanat matkustavat



Mitä sanastoon tulee: saksan kieli on maailmanmestari. Noin 10.000 saksankielistä sanaa on maailmalla käytössä – sellaisia sanoja kuin ”lastentarha” (meillä suomessa suora käännöslaina), tai ”autobaana”.

"Minä puhun Jumalan kanssa espanjaa, naisten kanssa italiaa, miesten ranskaa ja hevoseni kanssa saksaa.” Tuota ei sanonut Joseph Ratzinger, eikä myöskään John Wayne, vaan sekä raamatun että satulan oikein hyvin tuntenut Saksan keisari Karl V, jonka valtakunta ulottui aina espanjalaisiin siirtomaihin Amerikassa.

Tuolloin, vähän yli 500 vuotta sitten, saksa oli naapurimaissa vielä hiomaton tallikieli. Vasta Lutherin raamatunkäännös ja myöhemmin Goethen työt ja teokset saivat aikaan sen, että saksaa ruvettiin arvostamaan myös kansainvälisesti.

Saksa on kuitenkin myös Euroopassa vain vähemmistökieli, jota kuitenkin puhuu noin sata miljoonaa äidinkielenään. Euroopassa saksa on sijalla kaksi, ensimmäisellä sijalla on venäjä. Maailmanlaajuisesti saksa on kuitenkin vasta sijalla 11.

Saksan kielihän on täynnä parihakuisia substantiiveja ja erohakuisia verbejä. Saksa on jännittävä kieli: eroavien verbiensä ansiosta pitää aina odottaa lauseen loppuun asti tietääkseen, mitä sieltä vielä tulee.

Saksasta oli tulla – kantapöytähuhut kertovat – 1700-luvun lopulla Yhdysvaltojen virallinen kieli. Samallahan siitä olisi tuolloin tullut maailmankieli. Se on kuitenkin vain myytti. Amerikka ei ole ikinä antanut saksalle muuta kuin vähemmistökielen aseman. Jopa EU:ssa saksa on vain yksi 23:sta virallisesta kielestä. Tärkeimmät Brysselin asiakirjat käännetään yhä tänäänkin vain englanniksi ja ranskaksi.

Ja kuitenkin arviolta noin 10.000 saksan sanaa on levinnyt muihin kieliin. Monet sanat on lainattu saksasta sellaisenaan, saksalaisena ääniasuna. Suomi on ne mukauttanut omaan asuunsa. Suomessa tuttuja lienevät besserwisser, tai snorkkeli, kirkko, hanslankari, suutari, pumppu, kestikievari, lasi, sipuli, tasku, vahti, jahti, mahti, rehti, sihti, kontrahti, kellari, shaali, kaali, vaali, harmi, farmi, hamsteri, traktori, kamera, rotta, penkki, pankki, housut, matto, jääkäri, vääpeli, panssari, eversti, vänrikki, luutnantti, kapteeni, miina, kivääri, kanuuna, marsalkka, parakki, sylinteri … lähes loputtomiin.

Kuka haluaa lukea lisää, niin täällä on näitä satoja lisää: http://www.suomalaiset.de/forum/archive/index.php/t-7036.html

Kohtuuden nimissä täytyy kuitenkin muistaa, että näistä taas osa on saksan kieleen tullutta lainaa jostain muualta… enimmäkseen kreikasta ja latinasta, sillä ne olivat aikoinaan sivistyksen kieliä.

”Hunsvotti” on saksassa ”koiran pillu”. En suosittele käytettäväksi Saksassa.

Sana ”Saksa” on lähtöisin Saksin maakunnasta ja on laajentunut tarkoittamaan koko Saksaa. Sama laajentuminen on tapahtunut myös Viron, Venäjän ja Ruotsin nimien kanssa – kustakin on otettu alun perin vain yksi maakunnan nimi. Saksan eri maakunnat ovatkin antaneet nimensä eri naapureille: Ranskalle alemannit, Englannille germaanit; venäläiset kutsuivat heitä vain sellaisiksi, jotka eivät osaa sanoa mitään, eli ovat mykkiä: ”nemetz”. Sana ”Deutsch” tarkoittaa alun perin ”kansaa”.

Sanat eivät mene kielestä toiseen noin vain. Usein kestää vuosikymmeniä, ennen kuin ne tottuvat uuteen ympäristöön myös kirjoitusasultaan. Monet sanat kiertävät toisten kielten kautta, niin suomen kieleen tulleet monet sanat tulevat ruotsin kautta. Monet sanat muuttavat merkitystään. Merkitys kapenee tai levenee. ”Palaveri” suomessa on vain kokous, saksassa se on sellainen kokous, missä ei saada mitään aikaan, missä vain höpistään ja touhotetaan.

Miten lienee suomen sanojen leviäminen saksaan? Äkkiseltään tulee mieleen vain sauna. Eikä sekään ole suomalainen keksintö, vaan kotoisin keskiajalta Saksasta ja Venäjältä. Mutta sana sinänsä on vanha saamelais-itämerensuomalainen ja ihan oma.

Badenilainen shakkimestari ja esoteerikko Emil Josef Diemer (1908-1990) oli varma siitä, että taivaassa puhutaan saksaa. No, ainakin Jumalan maanpäällinen edustaja, Vatikaanissa, puhuu saksaa.

...................

Saksan sanojen matkoista on kirjoittanut Sven Siedenberg kirjan "Besserwisser beim Kaffeeklatsch" vuonna 2009, ja julkaisut artikkelisarjaa sanojen matkoista aikakauslehti Sternissä.