Eduskuntavaalien tiimoilta käydyn tiimellyksen kevättalvella tauottua, Satunnainen matkailija suuntasi lomareissunsa Saksan-maalle. Tiukka pariviikkoinen autokierros yhdeksässä saksalaisessa suurkaupungissa osoitti ainakin sen, ettei me suomalaiset ei tiedetä ruuhkista yhtään mitään. Kun moottoritien kaikki kolme kaistaa on yli kymmenen kilometrin matkalta täynnä autoja, voi vain kuvitella, kuinka kauan tuon suman purkautuminen kestää.
Moneen erilaiseen matkailu- ja kulttuurikohteeseen tutustuminen pisti välillä matkailijan pään pahasti pyörälle, mutta yksi museo jäi lähtemättömästä mieleen. Tuo museo, Museum der Arbeit, vapaasti käännettynä Työ-museo, sijaitsee Hampurissa. Museon moninaiseen tarjontaan sisältyy niin vanhaa kirjapainotekniikkaa kuin entisajan teollisuustyötä aina tunnelinkaivusta viestintään. Toki tunnelinporauskoneen pienoismalli oli uusinta uutta tekniikkaa, sillä entisaikaan ”maan alle menolla” on jo pitkät perinteet, onhan esim. Hampurissa Elbe-joen alittava vanha tunneli jo yli 100 vuotta vanha.
Painotekniikkaa vuosien varrelta.
Työsopimus vuodelta 1892
Saippuatehtaan yli 100 vuotta vanhaa työsopimusta tutkimme tulkin kanssa tarkkaan. Saksalaisella täsmällisyydellä siihen oli kirjattu tärkeimmät työntekijän velvollisuudet. Työläisten oikeuksistahan tuohon aikaan ei paljoa puhuttu, saati, että niitä olisi oikein sopimukseen kirjattu.
Tuohon aikaan näyttää olleen käytössä jo kesäaika. Ainakin työaika oli vuoden valoisimpina aikoina tunnin pidempi kuin syksyllä ja talvella. Työaika nimittäin oli huhtikuun alusta lokakuunloppuun aamukuudesta ilta seitsemään, kun se muuna aikana oli 7 – 19. Tosin tuohon työaikaan sisältyi ruoka-aika klo 12.00 – 13.30 välillä. Työviikko puolestaan oli kuusipäiväinen.
Palkan suuruudesta, tai pienuudesta, sopimuksessa ei puhuttu mitään, ja vaikeaahan sitä olisi nykypäivään suhteuttaakaan. Joka lauantai oli kuitenkin palkkapäivä ja ylitöitä oli pakko tehdä, jos johto niin päätti. Naiset olivat tuolloinkin eriarvoisessa asemassa, sillä miesten ylityöpalkka oli kaksinkertainen naisiin verrattuna. Naisilla tosin oli yksi etu enemmän kuin miehillä, olihan heillä vapaata lauantaisin ja aattopäivinä klo 13.30 – 17.30 välisenä aikana.
Vuosi- tai muista lomista sopimuksessa ei mainittu sanaakaan, mutta lamppujen käsittelystä siinä oli erityismaininta, niitä työläisten tuli käsitellä erityisen varovasti.
Mutta kun oikein tarkkaan työsopimusta luki, niin löytyihän sieltä työntekijöillekin yksi myönnytys, jota voisi luonnehtia jopa henkilökuntaeduksi. Saippuatehtaalla kun kerran töissä oltiin, niin jokainen työntekijä sai 500g saippuaa viikossa.
Henkilökuntaetumaininta vuodelta 1892: saippuaa 500g viikossa.
Yllä olevaa ”sopimustekstiä” lukiessaan jokainen voi nyt sitten tykönään miettiä, onko työläisten yhteen hiileen puhaltaminen ja ay-liikkeen toimilla saatu mitään aikaan?
© Pekka Kuosmanen, julkaistu Varsinais-Suomen Rakentajat -lehdessä 2/2007.
..........
P.S. Minä olin se tulkki :-)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti