maanantai 23. syyskuuta 2013

Saksan kielen vaikein sana

Sitä ei tarvitse hakea vierasperäisten sanojen luettelosta. Se on se jokapäiväinen tuttu, hauskakin hyvästelysana ”Tschüs”! Yhdellä ässällä

Siinä se virhe ja vaikeus. Sanat, joissa on pitkä vokaali, kirjoitetaan uuden oikeinkirjoituksen mukaan yhdellä ässällä. Enpä minäkään olisi oikein kirjoittanut, vaikka oikeinkirjoitussäännöt tunnenkin. 

Saksan meidän mielestämme kummallinen kiemura kaksois-s on vain sama kuin kaksi ässää. Sveitsin saksassa sitä ei käytetä lainkaan. 

Sana levisi yleiseen käyttöön Pohjois-Saksasta. Kirjallisuudessa se toki löytyy, mutta sitä käyttäneet kirjailijat ovat pohjoissaksalaisia. Etelä-Saksassa vielä viime vuonnakin vieroksuttiin virallisissa yhteyksissä tuota kotoista hyvästelysanaa. Se on kuitenkin samaa sukua kuin Etelä-Saksan ”ade” eli Jumalan haltuun. 

Oletetaan, että se vakiintui pohjoiseen Saksaan vuosisadan vaihteessa. Sitä ennen sana kuului ”atschüs” niedersaksin kielessä. Sen alkuperästä on kaksikin teoriaa. Toisen mukaan se on espanjan sanasta muotoutunut välivaiheen ”adios” kautta ja tullut saksaan merimiesten mukana. Toinen versio kertoo, että sana juontuu sanasta ”adjus”, jonka alkujuuri on tuo sama ”Herran haltuun”. Kumpikaan teoria ei kiistä, että sana on romaanista alkuperää. 

Näin sanat matkustavat. 



lauantai 21. syyskuuta 2013

Mielipidemittauksia



Tällä hetkellä mielipidetutkijat ovat sitä mieltä, että Saksan  liittopäivävaaleissa sekä kristillisdemokraatit yhdessä liberaalien kanssa että sosialistit vihreiden kanssa tulevat saamaan suurin piirtein yhtä paljon ääniä. Minulta on jo kysytty, miten näen AfD:n eli Vaihtoehto Saksalle –puolueen vaalimenestyksen. Voin vain vastata, että heikkona, siksi että Saksassa on parlamenttiin viiden prosentin kynnys. AfD on kaikissa mielipidekyselyissä kuitenkin lähellä tuota kynnystä ja voi yllättääkin.  Nousihan se vihreäkin puolue sieltä, vaikka olivatkin alkuaikoina heitelleet mätiä kananmunia muiden edustajien päälle ja katkoneet sähkölinjoja. Myös liberaalit ovat olleet kynnyksen kummankin puolin, eivätkä vielä ole kuolleet, vaikka suuri enemmistö kansaa onkin sitä mieltä, että liberaaleilla ei ole omaa vaaliohjelmaa. Vaalien häviäjä tullee olemaan vihreät. 

Näkyy olevan maailmassa niin, että kun pieni puolue pääsee valtaan, se sopeutuu samaan konsensukseen kuin isotkin puolueet. Valta menee päähän. Kaikki haluavat olla johtajia hyvällä palkalla 


 Kuva: http://kurier.at/ eri mielipidemittaajien mukaan

Tähän asti tarkimman mielipidetutkimuksen Saksassa on aina tehnyt Allensbachin instituutti. Ne mut isot ovat  ZDF-Politbarometer,  emnid ja Forsa. On muitakin. Nykyisin ollaan sitä mieltä, että saksalaisten entinen puolueuskollisuus on menossa amerikkalaiseen suuntaan, ja näin ollen myös mielipidekyselyistä tulee epätarkempia. On myös todettu, että noin kolmannes valitsijoista päättää vasta vaaliuurnalla, kenet valitsee, joskin todennäköisyys on edelleen sama, että he valitsevat sen ketä ovat ajatelleet valitsevansa.

Näyttää siltä, että Merkelin puolue säilyttää enemmistönsä. Mutta jos AfD hyppää kynnyksen yli, niin seuraus on todennäköisesti kolmen koalitio eli Merkelin valta-aseman kaatuminen. Nimittäin myös iso osa saksalaisista on kyllästynyt Kreikan velkojen maksamiseen. 


Millaista palkkaa saavat liittoparlamentin jäsenet Saksassa? Taulukon ensimmäinen luku on bruttopalkka, toinen edususkulut/kulukorvaus.
http://www.bundestag.de/dokumente/datenhandbuch/17/17_02/17_02_01.html
(Nettoa jää jotain 4.500 euroa, suuresti tosin vaihdellen riippuen veroluokasta, kotipaikasta jne.)

tiistai 17. syyskuuta 2013

Konsensus-Suomi ja manipulaatiotaito

Palasin Suomeen vakituisesti asumaan vuonna 2008, enkä ihan vapaaehtoisesti. Paluumuuttajana Suomi näyttikin aivan erilaiselta kuin ulkomailla asuessa, siitäkin huolimatta, että olin aiemmin työni puitteissa käynyt Suomessa noin kerran kuukaudessa. Ensinnäkin Suomesta oli tullut byrokratiahirviö. Ja toiseksi: minusta Suomi ei vaikuttanut demokratialta.

Katja Boxbergin ja Taneli Heikan kirjoittama kirja ”Lumedemokratia” ilmestyi vuonna 2009. Suomalainen toimittajaystäväni kysyi, olenko jo lukenut sen. En tiennyt kirjasta mitään, mutta luettelin ystävälleni kymmeniä asioita, jotka eivät mielestäni olleet Suomessa kohdallaan. Ystäväni naurahti ja sanoi, etten tarvitse tuota kirjaa, sillä siinä kerrotaan juuri siitä mitä asioita olin luetellut.

Pian sen jälkeen lainasin kirjastosta lamaa edeltäviä vuosia koskevaa kirjallisuutta, ja tulin siihen tulokseen, että Koivisto oli toiminut aivan mielivaltaisesti. Siis romuttanut Suomen pienyittäjyyden ja omatoimisuuden.  Olimme tosin Saksasta käsin jo vuosia ihmetelleet markan korkeaa arvoa ja Suomen neuvottomuutta selvitä omista asioistaan. Luettuani sitten sekä Lumedemokratian että muutaman muun tätä asiaa sekä Suomen suhdetta ulkomaihin käsittelevää teosta, sain vain vahvistuksen omille käsityksilleni. Lumedemokratia on sitä, että pienet piirit sopivat asioista keskenään kertomatta taustoista mitään suurelle yleisölle. Tätä toimintatapaa kutsutaan konsensukseksi.

Uskon siis, että kalajokinen ikuinen oikeustaistelija Erkki Aho on oikeassa ruotiessaan konkurssiasiassaan valtion toimia. Perisuomalainen ominaisuus on nimittäin hissuttelu. Yhdet tekevät jotain suljettujen ovien takana ja muut ovat hiljaa.  Ei uskalleta avata suuta, ei silloinkaan kun se olisi kiireesti tarpeellista. Tätä kutsuttiin aikoinaan suomettumiseksi. Kumarrellaan sen sijaan milloin mihinkin suuntaan, Neuvostoliittoon, sen hajottua Venäjään, sitten EU:hun ja Ruotsiin. Ja Amerikkaan. Suomi on amerikkalaisempi kuin Amerikka!

Toimiessani aiemmin vientiavustajana olin sitä mieltä, että Suomea pitää pystyssä noin 10% Suomen väestöstä. Muut tekevät aputöitä ja joko nauttivat sosiaaliturvaa tai kasvattavat byrokratiaa. Esimerkiksi viiden vuoden suojan kuntaliitoksissa pitäisi ajattelevan ihmisen mielestä olla pelkkä vitsi. Tai ovat muuttaneet ulkomaille – joka määrä onkin yli 20% suomalaisista. Täällä Koto-Suomessa talvisodan hengelle on heitetty hyvästit. Vallalla on nykyisin ”minulle kuuluu”-ajattelu.  - Ei p----le, ei kenellekään kuulu yhtään mitään, ei valtakunta sillä tavalla menesty! Ajattelun pitää kulkea toisinpäin. Ei niin, että mitä yhteiskunta voi tehdä minun hyväkseni, vaan mitä minä voin tehdä yhteiskunnan hyväksi. 

Nyt viiden vuoden jälkeen Suomessa voin vain todeta, että asiat ovat menneet vieläkin hullummaksi. Mitä ihmettä varten on eduskunta, kun hallituksella on enemmistö ja hallituksen muodostavat kansanedustajat? Eivät ministerit edes jäävää itseään eduskunnan äänestyksissä, eli äänestävät itse oman kannatuksensa puolesta. Mikä demokratia sellainen on! Enemmistön saadakseen hallituksen muodostaja haalii mukaan kaikki pikkupuolueet, ja puoluekuri pitää huolen siitä, että joka ikinen hallituksen eli siis pienen piirin päätös menee läpi. Puoluekuri on kyllä kielletty laissa, mutta kun on totuttu hissuttelemaan. Etenkin tuntemani vasurit ovat ripustaneet älynsä naulaan. Eipä ihme, että Soini hermostui eikä lähtenyt hallitukseen. Kaksi kertaa olisi saanut äänestää kuten itse asian ajatteli, sitten olisi ollut pakko seurata Kataisen määräyksiä. Soinilla yksin oli selkärankaa sanoa ”ei, ei näin!”

Ja nyt sitten itse perussuomalaisten puolueessa toimiessani, pienen pienessä roolissa mutta sisäpiirejä nähden, totean, että se vallanhalu on sielläkin sama. Yksi päättää ja muut seuraavat. Se itkettää. Valehdellaan, syydetään oman tekemisen syitä muille ja tehdään suoraselkäisten ihmisten elämä vaikeaksi. Pähkähullua asiassa on se, että tätä tekee myös juuri tuo väsymätön oikeustaistelija. Sillä toiminnallaan – olipa miten oikeassa tahansa - hän ei saa aikaan sitä mitä itse haluaa, vaan kansan vihan, ja leimautumisen mielisairaaksi. Ja syytteitä kunnianloukkauksista. Tuomioiden maksamatta jättäminen tietenkin ruuvaa kierrettä vain ylöspäin ja aina vain huonompaan suuntaan. Lopuksi kukaan ei enää halua olla asian kanssa missään tekemisissä. Siitä syystä poliisi ei tutki, syyttäjä ei syytä, tuomari ei tuomitse. 

Menetelmän pitää olla toisenlainen. Karkuun menemällä ei siis voiteta mitään, eli jos mitään ei tee, mikään ei muutu, se on selvää. Mutta yhtä turmiollista on kaiken olemassa olevan haukkuminen. Minä olen saanut parhaita tuloksia siten, että olen ensin päättänyt mitä pitää saada aikaan, ja olen sitten saanut sen toisen, päättäjän, uskomaan, että idea on hänen. Sillä tavalla ei tosin koskaan saa mainetta eikä valtaa, mutta asiat sujuvat jouhavammin, koska kukaan ei tunne kunniaansa loukatuksi. Mielekkäämpää on saada toiset ihmiset puolelleen kuin viranomaiset suutuksiin, jos aikoo asioita muuttaa. 

Manipulointia parhaimmillaan on juuri se. Kysymys kuuluu: Haluatko olla oikeassa vai onnellinen? Voitkin olla molempia. Vallan mainio ensiapu on vanhan konkarin, itävaltalaisen Josef Kirschnerin pieni kirja ”Manipulieren, aber richtig. Die acht Gesetzte der Menschenbeeinflussung” (Manipuloi, mutta oikein. Kahdeksan sääntöä miten vaikuttaa toisiin ihmisiin). Tätä kirjaa ei valitettavasti ole käännetty suomeksi. Kirschnerin muuta tuotantoa ovat ”Egoistin käsikirja” ja ”Terveen itsekkyyden harjoituskirja”.  Kyllä Sarasvuot ja Himaset jäävät selkeästi kakkosiksi näissä elämänohjeasioissa. Kuten kunnon suomalaisten tuleekin, he monisanaisesti neuvovat hissuttelemaan.  


Selvää on, että näissä kaikissa kirjoissa kerrotaan siitä, että vain tekemällä tapahtuu ja sitä rataa. Mutta pelkästään hyviä elämänohjeita siteeramalla ei tapahdu mitään. Itse on elettävä mallina, sillä jos puheet ja teot ovat ristiriidassa, teot ratkaisevat. Mitä minä olen tulee peilinä toisilta ihmisiltä takaisin. Miten metsään huutaa, niin se metsä vastaa. 

Yksi varsin tehokas keino saavuttaa päämääränsä esimerkiksi on toimia juuri päinvastoin kuin mitä vastapuoli odottaa. Varmaa on myös, että päämäärään ei pääse syyttämällä muita ihmisiä, jos itse tuntee kokeneensa vääryyttä. Sekin tuttua juttua.  

Kirschnerin kahdeksas manipulaatiosääntö onkin sitten toisenlainen: mieti mitä haluat - ja ilmaise asiasi sitten lyhyesti. Totta on markkinoijien ohje, että vasta kolmannella kerralla asiakas ostaa. Mutta heti kun alat tuputtaa tuotettasi, asiakas katoaa. Siksi kai inhoamme ovikelloa soittavia Jehovan todistajia. Siis: mitä pitempään puhut tai mitä enemmän tekstiä kirjoitat, sitä vähemmän sinua uskotaan. Kolmannen kerran samaa toistaessasi kukaan ei enää kuuntele.  Jos et osaa esittää asiaasi lyhyesti ja napakasti, saat vain narrin maineen. Koettu ja kokeiltu on. Näin on käynyt Erkki Aholle. Jos toimintatapa ei muutu, niin asioiden oikeaan malliin saaminen lienee toivotonta. 

maanantai 16. syyskuuta 2013

Kansan muisti on lyhyt. Ja poliitikkojen sitäkin lyhyempi.

Lupauksia!

Tämä on Saksan kristillisdemokraattien vaalimainos vuodelta 1999. Kansan muisti on hyvä, mutta lyhyt... 

Mitä euro meille maksaa?

a) Täytyykö Saksan maksaa muiden maiden velat?

Selvästi: ei!

Maastrichtin sopimus nimenomaan kieltää, että EU tai muut jäsenvaltiot vastaavat toisen EU-maan veloista. Sopimuksen vakauskriteerit ja vakaussopimus varmistavat, että nettovelka rajoitetaan 3 prosenttiin kansantuotteesta. Euromaat voivat näin pysyvästi ja ongelmitta maksaa velkansa.

Minkään euromaan ylivelkaantuminen on näin ollen jo etukäteen  poissuljettu. ”



Niinpä niin. Ja sanoihan DDR:n valtioneuvoston puheenjohtaja Walter Ulbricht 15. heinäkuuta 1961: ”Ei kellään ole aikomusta mitään muuria rakentaa.”  Kokonaista kaksi kuukautta myöhemmin alkoi muurin rakentaminen.