torstai 30. toukokuuta 2013

Parsa



Tobias Bertzbach ja Bremenin kahvilaorkesteri, BREMER KAFFEEHAUS-ORCHESTER, soittivat vuonna 2009 parsa-aikaan tutun saksalaisen melodian „Veronika, der Lenz ist da“ uudella tekstillä TV-lähetyksessä „Buten & Binnen. Totean tässä, että selitys kannattaisi vain sellaiselle, joka osaa hyvin saksaa ja joka ei ole asunut Saksassa… ”Junges Gemüse”, nuoret vihannekset, tarkoittaa nuorisoa.

Junges Gemüse Veronika, der Spargel wächst

suomeksi siis: hei nuoriso, parsa kasvaa!




Pitkä talvi hidasti parsan kasvua monta viikkoa. Kun parsakausi tänä vuonna huhtikuun lopulla alkoi, parsaa ei juuri saanut.  
  
Kuuntelin tässä aamuna muutamana puheradiosta juttua siitä, miten parsa tulee keittää. Ah miten se tuntui vaikealta. En pitänyt sitä juuri mitenkään vaikeana Saksassa asuessani. Ensimmäisen kerran jouduin parsan kanssa kosketuksiin Karlsruhessa, jossa ahkera, jo iäkäs laboratorioapulaisemme kesän tullen joka aamu kävi parsaa leikkaamassa omalta pelloltaan ja toi sitten meille – ja opimmehan me ulkomaiden tytöt ja pojat sitä rakastamaan. Parsa kasvaa hiekkaisilla mailla, ja Baden-Württembergin pohjoisosa on sellaista maata. 


Ensimmäisenä vuotenani Saksassa ihmettelinkin kummallisia peltoja: vain pitkiä multakekorivejä pelto toisensa jälkeen. Aamuvarhaisella käydään hakemassa edellisenä päivänä kasvanut kasvusto, joka siis otetaan mullan alta ja ei siksi ole vihreää. Parsa kasvaa hyvin nopeasti, 22 asteen päivälämpötilassa viitisen senttiä päivässä, niin että seuraavina aamuina on ihan yhtä paljon parsaa pellossa kuin edellisenäkin aamuna. Parinkymmenen sentin mittaisina parsa pellosta leikataan. Ja lopuksi annetaan kasvaa seuraavaa vuotta varten. 


Parsaviljelmät eri puolilla Saksaa ovat valtavat. Joka toinen perhe Saksassa ostaa parsaa, sanovat tilastot. 

Toki mekin. Ja varsinkin suomalaiset vieraamme olisivat halunneet parsaa aina, mutta sitä on valitettavasti vain alkukesästä, noin juhannukseen eli 24.6. asti. Parsa oli tunnettu jo antiikin ajalla. Koska hinta jo tuolloin oli hyvin korkea – parsan viljelyhän on täysin käsityötä – keisari Diokletianus määräsi jo vuonna 304 parsan hinnan! 

Mitä parsa on? Se on monivuotinen kasvi, jonka noin 35 cm maanpinnan alla oleva juuristo kestää pakkasta. Biologisesti parsa on siis parsakasvin juuriverso. Kymmenisen vuotta voi parsaa leikata samasta juurakosta. Saksassa tavallinen on valkoinen parsa. Vihreääkin viljellään, ja koska se on helpompi hoitaa, sen hinta on alhaisempi. 

Mistä tietää onko parsa tuoretta? Tuoreen parsan varsin on kiinteä. Päät eivät ole vielä auenneet. Lyö kaksi vartta yhteen, niin tiedät millaista parsa on: tuore parsa antaa kilahtavan äänen.  

Mitä jos parsa maistuu kitkerältä? Se on huonolaatuista, eikä sitä voi keittämällä parantaa. Parsa maistuu kitkerältä, jos se on leikattu liian läheltä juurakkoa. Tämä kitkeryys muuten koskee myös sikuria, jota usein söimme salaattina. 



Miten parsa valmistetaan?

2 kg parsaa
½ sitruunan mehu
2 rkl voita
hieman suolaa
hyppyselllinen sokeria
(kanalientä)
(valkoviiniä)

Keitä kattilallinen vettä (tai kanaliemi). Kuori parsa (tarpeen vaatiessa leikkaa puinen varren alapää pois). Perunankuorimaveitsi sopii kuorimiseen erinomaisesti. Keitä parsaa ja kuoria puolisen tuntia, jonka jälkeen nostele kuoret pois liemestä. Jos sinulla ei ole tarpeeksi isoa pataa, käytä paistinpannua ja keitä parsat siinä. Mausta liemi ja keitä vielä 10-15 minuuttia. Tarjoile heti!

Kastikkeeksi sulaa voita tai Sauce Hollandaise sekä kinkkua, tuoretta tai keitettyä.

Liemestähän voi lisäksi valmistaa parsakeiton.

http://www.chefkoch.de/rs/s0/spargel+grundrezept/Rezepte.html

lauantai 25. toukokuuta 2013

Suomi, Ruotsi, Saksa, Viro - maiden nimistä



Sakseista syntyi Saksa

Suomen kielen sana saksa on syntynyt pohjoissaksalaisen saksien heimon ansiosta. Saksit ja suomalaiset kävivät 1200-luvulta lähtien kauppaa Itämeren alueen ja Pohjois-Saksan hansaliiton piirissä. Saksalaiset hansaliiton kauppiaat esittäytyivät suomalaisille nimellä Sachsen – tästä johtuen sanaa saksa käytettiin ennen suomen kielessä myös merkityksessä kauppamies.

Finlandin alkuperä latinassa

Finland-sana tulee latinan kielen sanasta fenni, joka tarkoittaa suomalaista. Alun perin sanan merkitys oli lappalainen tai saamelainen, mutta myöhemmin se on laajentunut kuvaamaan koko Suomen kansaa. Ensimmäisen kerran sana fenni esiintyy kirjallisessa muodossa vuonna 98 Tacituksen Germania-teoksessa. Sana on siis luultavasti lainasana germaanisista kielistä. Sanaa Finland tai vastaavia muotoja, kuten saksankielinen Finnland, käytetään yleisesti muissa kuin suomalais-ugrilaisissa kielissä.

Teksti on Suomen suurlähetystön Berliinin sivulta suoraan. Katsokaapa, siellä sivuilla on paljon mielenkiintoista asiaa!

Mutta kukapa tätä ajattelisi:

”Virallisen kielenhuollon kanta asiaan on yksiselitteinen: Virossa virolaiset puhuvat viroa. Eestillä on suomen (kuten vironkin) kirjakielessä lyhyt historia.

Maannimi Viro perustuu Viron pohjoisimman maakunnan Virun nimeen.


Suomen kielenhuolto vierastaa Eesti-nimeä siksi, että se on turha raakalaina. Saman periaatteen mukaan Ruotsista pitäisi käyttää nimeä Sverige, Saksasta Deutschland ja Venäjästä Rossija. Eesti-nimi poikkeaa edellisistä vain sikäli, että suomalaisen on se helppo ääntää.

Vaikka äkkiä ajatellen naapurikansan nimen (Eesti) lainaaminen ja käyttäminen on kohteliasta, omaperäisen nimen (Viro) käyttö on vielä kohteliaampaa. Omaperäinen nimi kantaa viestiä pitkistä, vuosisatojen ja -tuhansien aikana muotoutuneista suhteista, joita poliittiset tai kaupalliset konjunktuurit eivät heiluttele.”

Erkki Lyytikäinen, HS

Parasta kaikessa - tai hulluinta - on kuitenkin venäläisistä käytetty haukkumanimi "ryssä".  Sehän on samaa alkkuperää kuin "Ruotsi", ja lisäksi se ei venäläisten mielestä ole haukkumanimi, vaan yksinkertaisesti sen maan nimi... 

Tässä Suomi, Saksa, Viro, Venäjä, Ruotsi ja EU. Lippuja muuten voi tilata osoitteesta Tovako Oy .

torstai 23. toukokuuta 2013

Lahjaksi olette saaneet, lahjaksi antakaa.



Aina sattuu ja tapahtuu. Jos pahasti sattuu, niin pitää mennä lääkäriin.

Olen hämmästellyt, mitä ihmettä on tapahtunut, kun olen viimeisen viikon aikana saanut joka ikinen päivä lahjan. Hyvin erilaisilta tahoilta, mutta se sinänsä ei ole ihmeellistä, sillä olenhan hyvin monenlaisten ihmisten ja asioiden kanssa tekemisissä päivittäin. Ihmeellistä tämä sen sijaan on siksi, että en tiedä tehneeni mitään erityistä, mutta jotain olen ilmeisesti kuitenkin tehnyt oikein. 


Naamakirjakaverini kommentoi näin:

”Lahjaksi olette saaneet, lahjaksi antakaa." Olet varmasti antanut lahjoja läheisillesi, ystäville, tutuille tai tuntemattomille. Eikä lahjan tarvitse olla edes jotain näkyvää materiaalista, se on voinut olla kannustava sana, iloinen katse, hymy tai ajatus, jotain jonka on antanut huomaamattaan ja pyyteettömästi omasta sydämestään ja näin se on päivien aikana palautunut sinulle saamiesi lahjojen myötä.

maanantai 20. toukokuuta 2013

Venäjänkauppaa, yritystoimintaa Venäjällä

Olen muuten sitä mieltä, että suomalaiset ovat menettämässä sijansa Venäjän kaupan osaamisessa. 

Törmäsin ilokseni blogiin, jossa kerrotaan asioiden oikea laita. Keskusteluni eri Venäjän osaajien, yhteistyökumppaneitteni ja asiakkaitteni kanssa antaa vahvistuksen tälle kirjoitukselle. 

http://minunvenajani.blogspot.fi/

Artikkelin kirjoittaja on Taneli Dobrowolski. Artikkelin sisältö:

Yritystoiminta Venäjällä: Kymmenen myyttiä


1. myytti:
Venäjällä on äärimmäisen vaikeaa perustaa yritys

2. myytti:
Korruptio

3. myytti:
Korkea verotus

4. myytti:
Venäjällä on runsaasti koulutettua ja osaavaa työvoimaa

5. myytti:
Yritystoiminnan aloittaminen vaatii paljon rahaa

6. myytti:
Kukaan ei sijoita uusiin yrityksiin

7. myytti:
Venäjällä tekee suuria ja nopeita voittoja

8. myytti:
Venäläisille kuluttajille käy kaupaksi mikä tahansa

9. myytti:
Vähäinen kilpailu

10. myytti:
Internet-mainonta on edullista

lauantai 18. toukokuuta 2013

Vaeltelemassa Alpeilla


Vuoristokokenut Sveitsissä asuva ystäväni sanoi, että lähdepä hänen ja parin hänen kaverinsa kanssa pienelle viikonvaihteen vaellusretketkelle Alpeille. Patikoidaan pari päivää ja ollaan jossain korkealla yötä. Hetihän minä lähdin, varsinkin kun sain kuulla, että valitaan aloittelijalle sopiva ”helppo” reitti. Lienee ollut kesäkuu - ainakin oli varhainen kesä.

Ystäväni tarkisti mukaan ottamani tavarat tarkasti. Sanoi, että on tärkeää, ettei makuupussi paina mitään, että mukaan ottamani tavarat ovat tarpeellisia – sillä useimmat patikoijat ottavat mukaan aivan epäoleellista sälää. Minulla oli oikeat vehkeet, näin sanoi. Antoi lisäksi minulle parit patikointiin tehdyt jalkalaastarit, kaiken varalta, vaikka patikkakenkäni ovatkin erinomaiset – no, sen olin jo aiemminkin todennut. En ihan ensimmäistä kertaa ylhäällä Alpeilla ollut.

Alpeilla riittää reittiä. Autolla ylös parkkipaikalle ja sieltä jalan matkaan. Kuntoni on nollissa, tiedän sen. Silti menomatka sujui mainiosti.  Siis minun mielestäni. Matkaseurani oli sitä paitsi kohtelias ja ymmärtäväinen. En tiedä kuinka monta kilometriä edettiin, mutta illaksi päästiin ihan ylös aivan upean vihreän tasanteen reunalle ja pystytettiin teltta sinne, avattiin eväät ja nautittiin sekä ruuasta, seurasta, illasta että näköalasta. 


Aamu valkeni kirkkaana, kuten sillä korkealla vuorilla on tapana – pilvethän matelevat siellä alhaalla silloin kun matelevat. Aamukahvin jälkeen taas liikenteeseen. Mutta ah, miten raskailta kengät toisena päivänä tuntuivatkaan. Pienen vuoristojärven vesi oli kristallinkirkasta, siellä oli hyvä hampaita pestä. Järven kierrettyämme totesimme, että reitin kakkospuolisko on vielä lumen peitossa, olimmehan jotakuinkin korkealla.

Miten siitä eteenpäin? Ei kun kiipeämään jyrkkää lumista vuorenrinnettä ylös. Ei kun matkaan, vaikka miten hirvitti - olinhan nähnyt lumivyöryjäkin. Sillä minuutilla päätin, että jos olen tähän asti elämässäni selvinnyt, selviän tästäkin. Nousu tuntui ylivoimaiselta. Tien näyttäjä lähti kiipeämään edellä, minä perässä, loppu väki minun jälkeen, jotta en olisi jäänyt jälkeen enkä loukannut itseäni, jos putoaisin. 

http://img.oastatic.com/img/671/335/fit/3290548/das-mitterkarjoch-wird-nach-oben-hin-recht-steil-hier-sind-oftmals-steigeisen-noetig-die-seilversicherung-ist-meist-unter-dem-schnee.jpg

Vaan sinne me ylös päästiin. Totesin, että ihminen on aika metka olento – jos se haluaa, se onnistuu. Siinä vaiheessa olin vain naattikuitti. Mutta eteenpäin vain – enhän voinut vuorille jäädä. Vauhtini hidastui hidastumistaan, mutta seurueeni ei sanonut poikkipuolista sanaa, vaan odotteli aina tarpeen tullen. Mentiin rinnettä alas ja rinnettä ylös. Huh, tämä muka helppo reitti!

Päivä alkoi kallistua iltaan. Taivaalla jyrähteli ja sitten alkoi sataa. Eikä satanutkaan pikkumitalla, vaan kaatamalla. Äkkiä pikkuisista puroista tuli jokia. Niin leveitä jokia, etten päässyt yli. Ihan kuin olisi yrittänyt Kitkajoen yli Kuusamossa. En pelännyt kastumista, olinhan siihen mennessä jo läpimärkä patikkakenkien sisuksia myöten. Kun matkakumppanini totesivat, että en tule perässä, heistä yksi lähti etsimään, totesi että raukkaparka hytisen onnettomana vuolaiden virtojen keskellä, ja niin tuli ja kantoi selkäreppuna pahimman yli. Vielä muutama mutka ja – siellä seisoi autoni ja vajan vieressä penkillä istui ystäväni. Oli silminnähden iloinen, että olin päässyt perille. Ei yhtään moittinut, eikä ole siitä sanallakaan myöhemminkään maininnut. Totesipa vain: ”Tämä ei tainnut olla sinun juttu.”