sunnuntai 10. kesäkuuta 2018

Ydinvoiman käyttö – onko se sittenkin eettisesti pakollista?


Energiakysymys

Ydinvoiman käyttö – onko se sittenkin eettinen pakko?

Kirjoittaja: Dr. Dr. Simon FriederichJulkaisija: Deutscher Arbeitgeber Verband e.V. (Saksan työnantajien liitto)
19. 6. 2018


Dr. Dr. Simon Friederich on fyysikko ja filosofi. Hän opettaa luonnontieteiden filosofiaa Groningenin yliopistossa Hollannissa. 


Saksassa ollaan nykyisin paljolti yhtä mieltä siitä, että ydinvoiman käyttö ei ole eettisesti hyväksyttävää. Minä olen syntyisin vihervasemmistolaisesta pappisperheestä, olen kasvissyöjä ja sosiaalidemokraattien jäsen, ja olen tuntenut kaikki ydinvoimaa vastustavat argumentit aina lapsuudestani asti. Mutta nyt ajattelen, että ydinvoiman käyttö ei ole vain eettisesti sallittua, vaan että sitä on pakko käyttää, ilmaston ja ympäristönsuojelun takia.

On neljä syytä, jotka puoltavat pääasiallisesti ydinvoimaa.

Ensinnäkin ydinvoima on ympäristöystävällisin energian lähde, yllättäen myös verrattuna nk. uusiutuviin: se tarvitsee tuotettuun energiamäärään suhteutettuna todella paljon vähemmän resursseja ja maapinta-alaa ja tuottaa paljon vähemmän jätettä. Vuonna 2015 julkaistussa tutkimuksessaan australialaiset tutkijat Brook ja Bradshaw kävivät systemaattisesti läpi kaikkien energialähteiden ympäristövaikutukset ja tulivat siihen johtopäätökseen, että ydinenergialla on ylivoimaisesti eniten mahdollisuuksia suojella maailmanlaajuisesti biologista monimuotoisuutta. Tämän tutkimuksen julkaisun jälkeen 75 johtavaa biologisen monimuotoisuuden tutkijaa ja ympäristöaktivistia maailmassa kehoittivat puoltamaan ydinenergiaa monimuotoisuuden säilyttämiseksi. Ja todellakin, on syntynyt ympäristöjärjestöjä, jotka tekevät näin: esimerkiksi USA:ssa Mothers forNuclear ja Environmental Progress, Euroopassa Energy for Humanity ja Australiassa Bright New World.

Toiseksi, ydinvoimalat voivat korvata fossiiliset voimalat täysin, kun taas tuulivoimalat ja aurinkopaneelit tarvitsevat fossiilisia voimaloita varavoimaksi, korvaamaan energian tarpeen, kun ei tuule tai aurinko paista tai tasaamaan vuodenaikojen energiantarpeen vaihteluja. Niinpä Ranskassa, jossa sähköstä kolme neljännestä tuotetaan ydinvoimaloissa, hiilidioksisipäästöt kilowattituntia kohden ovat yli kahdeksan kertaa pienemmät kuin Saksassa, jossa on paljon enemmän tuuli- ja aurinkovoimaloita. Jotta voitaisiin luopua fossiilivoimaloista, Saksassa tarvittaisiin noin tuhat kertaa suurempia energiavarastoja kuin mitä meillä on, ja olisi todellinen varastoteknologian ihme, joka antaisi meille tuollaiset varastot.

Kolmanneksi ne maat, joille korkea elintaso ja talouskasvu ovat tärkeitä, tulevat luopumaan tuuli- ja aurinkovoiman lisäämisestä, jos se tulee yhä kalliimmaksi. Ja valitettavasti on pelättävissä, että sähkön hinta edelleen nousee, kun rakennetaan lisää tuuli- ja aurinkovoimaa, siitäkin huolimatta, että tuulivoimalat ja aurinkopaneelit vieläkin halpenevat. On rakennettava uusia siirtolinjoja ja –verkkoja, jotka maksavat, eikä siltikään pystytä täyttämään sitä aukkoa, joka syntyy, kun ei tuule tai paista. Sen takia fossiilisia voimaloita on käytettävä edelleen ja näin ollen se tapahtuu epätaloudellisesti, koska niitä ei käytetä jatkuvasti. Näin meidän on rakennettava sekä uusia että ylläpidettävä vanhoja voimaloita, ja se maksaa. Jo nyt sähkö Ranskassa, jossa ydinvoimaloita rakennettiin 70- ja 80-luvulla sarjoina, maksaa yli puolet vähemmän kuin Saksassa.

Neljänneksi ydinvoimaa voidaan rakentaa nopeammin kuin aurinko- tai tuulivoimaa. Vuonna 2016 julkaistusta tutkimuksesta Science-lehdessä käy ilmi, että vaikuttavan suuri rakentamisnopeus henkilöä kohti, joka oli aurinko- ja tuulivoimalla ennätysvuosikymmenenä 2004-2014 Saksassa, olikin pienempi kuin ydinvoima ennätysvuosikymmenenä 1975-1985. Vieläkin nopeammin rakensivat Ranska ja Ruotsi ydinenergiansa 70- ja 80-luvuilla – eikä taustalla ollut mikään ilmastonmuutos. Tämä antaa toivoa: mikäli ihmiset hyväksyvät pienet moduulivoimalat naapuriinsa, joita todennäköisesti voidaankin suhteellisen pian rakentaa paljon ja edullisesti kuten nykyisin aurinkopaneeleja, voi käydä niin, että  - vihdoinkin – ilmastonsuojelussa edetään nopeasti.

Valitettavasti monet ajattelevat, että ydinenergia on vaarallista. Oikeasti verrattuna muihin energiantuotantomuotoihin se on erittäin turvallista. Energiamäärää kohden – uraaninlouhinta ja reaktorionnettomuudet mukaan lukien – se on vaatinut hyvin paljon vähemmän uhreja kuin mikä hyvänsä fossiili energialähde ja todennäköisesti saman verran kuin tuuli- ja aurinkoenergia, mahdollisesti vähemmän. (Tuulivoimaloista ja aurinkopaneeleilta putoaa silloin tällöin ihmisiä ja kuolee.)

Myös laajalle levinnyt mielipide, että reaktorionnettomuudet tekevät kokonaisista seuduista asumattomia, ei pidä paikkaansa. Riskitutkijat Britanniasta kartoittivat reaktorionnettomuuksien jälkeisiä evakuointeja ja tulivat siihen tulokseen, että tuollaiset evakuoinnit yleensä, esimerkiksi Fukushimassa, haittasivat todella paljon enemmän kuin hyödyttivät. Sinänsä se ei yllätä: monilla ”säteilevillä” sduduilla Fukushiman lähistöllä ydinsäiteily oli paljon vähäisempää kuin luonnollinen säteily Keralassa Intiassa tai Ramsarissa Iranissa, joissa kummassakaan ei esiinny korkeampaa kuolleisuuutta syöpään.

Yleensäkin on tosiasia, että on tapahtunut vakavia ydinvoimalaonnettomuuksia, ei ole mikään syy luopua ydinenergiasta – ainakaan ei suurempi syy kuin Titanicin uppoaminen olisi syy luopua merenkulusta, eikä suurempi syy kuin vuonna 1975 Kiinan Banquio-padon sortuminen 170.000 kuolonuhreineen olisi luopua vesivoimasta. Insinöörit, jotka suunnittelevat reaktoreita, ovat oppineet Tsernobylistä ja Fukushimasta. Heidän suunnitelmansa sisältävät paitsi maanjäristysten ja hyökyaaltojen, myös mahdollisten terroritekojen ja lentokoneiden putoamisen uhkat.

”Atomijätteiden” mahdollisten riskien suhteuttamiseksi katsotaan ensin fossiilisten voimaloiden jätteiden aiheuttamia haittoja, esimerkiksi pakokaasujen aiheuttamia terveyshaittoja. Niihin eivät kuulu vain ilmastoa vahingoittava CO2 vaan myös rikkioksidi, typpioksidi ja syöpää aiheuttava hienopöly, josta seuraa aivohalvauksia, sydänkohtauksia ja kroonisia keuhkosairauksia.

Ilmansaasteet tappavat WHO:n mukaan vuosittain noin 6,5 miljoonaa ihmistä, siis kaikista kuolintapauksista noin 11,6%. Ympäristösuojelujärjestöjen raportti hiilin polttamisen seurauksena kertoo, että yksin Saksassa hiili tappaa vuodessa yli 3000 ihmistä. Vaikka joku päivä tapahtuisikin ydinonnettomuus, ei ole todennäköistä, että kukaan vahingoittu ja varmasti vähemmän kuin hiilivoimalan normaalikäytössä. Verrattuna fossiiliseen energiaan ydinvoimasta voidaan siis sanoa: ydinvoimalat pelastavat ihmisiä joka päivä – ilmastotutkijoiden Kharehan ja Hansenin mukaan yksin Saksassa vuosina 1971 – 2009 noin 100.000 henkeä.

Toisin kuin fossiilivoimaloiden päästöt ei ”atomijäte” siis siten kuin se on nykyksin varastoitu aiheuta kenellekään terveyshaittaa. Käytetyissä polttoainesauvoissa on jäljellä vielä yli 95% käyttövalmista energiaa, ja se voidaan hyödyntää nopeissa neutronireaktoreissa, joita on esimerkiksi Venäjällä. Jos meidän onnistuu tehdä niistä perusvoimaloita, ihmiskunnalle voidaan tuottaa energiaa vuosituhansia eteenpäin ympäristöystävällisesti ja lähes jätteettömästi ilman CO2-päästöjä. Ainakin näin pitäisi yrittää tehdä.

Siis katsotaanpa, mistä on kyse:

Tulevina vuosina miljardit ihmiset nyt köyhimmissä maissa tulevat pakostikin nostamaan energiantarvettaan, jotta pääsisivät köyhyydestä. Vain jos onnistuu saavuttaa koulutusta ja hyvinvointia, väestönkasvu vähenee. Olisi uhkapeliä ilmastolla – kuten sanovat suomalaiset aktivistit Partanen ja Korhonen – jättää ydinenergia käyttämättä.

Ei pelata uhkapeliä. Lopetetaan ydinvoiman vastustaminen Saksassa ja hyväksytään se, että yhä useampi maa maailmassa – ja etenkin köyhimmät maat – pääsisivät käyttämään ydinenergiaa edullisesti, niin ettei fossiilienergian käyttö enää kannattaisi. Kyse on meidän hienon planeettamme tulevaisuudesta, lastemme ja lastenlastemme tulevaisuudesta.

lauantai 9. kesäkuuta 2018

Karjalaiset!


Karjalaiset!
- Karjalainen ei kertakaikkisesti osaa käyttäytyä täysin asiallisesti. Aina on jotain liikaa. Joko sitä istuu tuppisuuna tai sitten mennä meuhkaa niin maan pirusti. Usein lentää lasia ja lautasta, hyvässä tahdossa ja puhtaassa vahingossa. Eihän sitä voi asiaansa selväksi tehdä ilman, että selkeästi käsillänsä huitoo kun heikkomielinen tuulimylly. Joko sitä heti heittäytyypi liian läheiseksi ja kertoo viidessä minuutissa koko elämäntarinansa, tai sitten ei sano juuri mitään. Keskitietähän ei ole. Kaiken saa anteeksi kuitenkin, kun sanoo että "Yritä ymmärtää, olen Karjalasta".

- Karjalainen luonne menee todella vaikka läpi harmaan kiven. Tapoja kuitenkin luovalla karjalaisella on, ja paljon. Kukaan ei sano, että ne olisivat viisaita, mutta jälkikäteen voi todella sanoa, että kaikkea kokeiltiin. Ei on vastaus, minkä karjalainen persoona hyväksyy huonosti. Kaikesta voi aina neuvotella, pakottaa tai hellästi huutaen suostutella.

- Karjalainen itkee ja nauraa samaa aikaan. Välillä tätä persoonaa tuntematon henkilö saattaa luulla, että karjalainen olisi jotenkin löyhä päästään. Tämä ei pidä paikkaansa. Karjalainen on tunnepersoona, mikään ei jätä kylmäksi ja jos jättää, on jossain vikaa.

- Temperamentti. Nollasta sataan nanosekunnissa. Koskee iloja ja suruja. Karjalaisella on häät tulossa, ja suunnitellessaan niitä, ei voi tehdä muuta kuin itkeä. Ja sitten nauraa sille räkäisesti, että pitääkin itkeä. Koskaan ei ympäristö karjalaista tuntematta, voi olla aivan varma siitä, missä tunneskaalassa nyt mennään. Naamasta näkee kuitenkin usein ainakin sen punaisen värin, mikä on tyypillinen hehku nassussa karjalaisen suuttuessa. Savu nousee samalla korvista, joten tunnetilasta ei oikein voi erehtyä.

- Uskoo hyvään kaiken jälkeen. Karjalaista, joka luonteeltaan on perin hyvätahtoinen ja ihmisrakas, on valitettavan helppoa välillä huiputtaa. Ihmisten keskellä viihtyvänä persoonana altistaa itsensä usein noloihin tilanteisiin, joista selvitään karjalaisella hurtilla huumorilla. Ongelmissa myös tuo tulisielu usein on, niihin ajautuu vain kuitenkin hyväntahtoisuuttaan.

- Luonne on avoin ja välitön. Hyväntahtoiseksi hölösuuksi nimetty. Jos ette usko, tulkaa meille kylään. Ja äänekäs. Kaikkea pitää myös selvittää suurin elein ja esimerkein. Karjalainen on iloinen joka solullansa, löytää yleensä kaikesta pahasta paljonkin hyvää. Logiikka saattaa kuitenkin olla aidon karjalainen, eli aivan hukassa.

- Ruoka. Karjalainen on perso hyvälle luonnonläheiselle ruoalle. Keskivartaloon kertyy usein muutama vararengas, eihän sitä tiedä koska joutuu seuraavan kerran ruoatta olemaan. Joten syödään nyt kun saadaan ja hyvin syödäänkin! Ja nauretaan samalla. Joten karjalaisessa ruokaseurassa kannattaa aina olla mukana yksi ensiaputaitoinen, heimlichin otteen osaava, joku kuitenkin rykäisee lihanpalan henkitorveen nauraessaan.

- Matkailu. Karjalainen pärjää hienosti Välimeren maissa, tinkiessään torilla tarjouksista. Kielitaitoa ei tarvita, elekieli on sen verran näyttävää ja helposti tajuttavaa. Mutta karjalaista ei saa kusettaa, ainakaan niin että jää kiinni. Muuten tulee tupenrapinat ja basaarista kuuluu muhkea "@!#$"!

- Paneutuminen. Asioista kiinnostutaan ja todella. Turha yrittää taivutella karjalaista pois innostuksensa parista. Asiaan perehdytään suurella innolla ja tarkkuudella sekä siitä osataan sitten kaikki. Ja jos ei osata, niin opetellaan. Soitellaan keskellä yötä ystäville ja sanotaan "en mie halluu häiritä, mutkun tää sukan kantapää ei nyt toimi. Anteeks kovasti, mutta mie haluan nyt tän osata"! Puhelun jälkeen tajutaan, että ehkä asia olisi saattanut voida odottaa seuraavaan päivään.

- Suhde muihin. Hämeen hitaat ovat karjalaisille pahoja tapauksia. Ne toimivat oikeasti hitaasti! Ja pohtivatkin vielä "noooh, josko tuosta, tai enpä tiedä, tokkopa": tässä vaiheessa karjalainen huutaa "@!#$" ja tarttuu toimeen. Vetäisee metsän tyhjäksi puista, kun piti joulukuusi kaataa.

- Kilometrien päähän näkyy hohto joka karjalaisesta naisesta lähtee. Hedelmällisyyden ja äitiyden perikuvia nuo naiset ovat. Ja itse piruja "niinä päivinä" sekä viikon ennen ja jälkeen. Tai sitten ne siivoavat, hullun lailla puunaavat tuvan nurkat, lakanakaapit ja maustehyllyn. Sitten itketään kun on selkä kipiä viikon kestäneestä siivousurakasta, mutta "enhän mie muuta voinut, kuka muu ne olisi siivonnut".







Minä, karjalainen. 

En ollut koskaan suuremmin miettinyt karjalaisuuttani, en Etelä-Karjalassa enkä ulkomailla asuessani. Karjalassa kaikki ovat karjalaisia, ei sitä mitenkään eroa muusta porukasta. Ulkomailla asuessa taas korostuu suomalaisuus, ei erikseen erotella eri heimoja. Joskus kuitenkin piti selitellä eläväisyyttään, kun suomalaiset mielletään hitaiksi ja vaitonaisiksi, mitä minä en millään mittapuulla ole.

Sana ”Karjala” ymmärretään eri tavoin riippuen siitä, kuka puhuu. Etenkin Karjalan Liitto mieltää karjalaiseksi vain sellaisen, joka on muuttanut nykyisen Venäjän Karjalan alueelta Kanta-Suomeen. Se on minusta aika erikoista. Ihan kuin Suomessa ei Etelä- tai Pohjois-Karjalaa olisikaan. Lisäksi liitto painottaa sitä, että siirtolaiset ovat "evakkoja", vaikka iso osa onkin oikeita sodan alta paenneita.

Karjalan murrettakaan ei kuulemma ole. Siitä minua valisti Haapavedellä Pohjois-Pohjanmaalla yksi äidinkielen opettaja. On kuulemma vain kaakkoismurteita. Väitin vastaan  - kysehän on vain nimityksestä. Etelä-Karjalassa puhutaan karjalan murretta. Siitä sitten aiheutuu sellainen mukava asia, että ymmärrän karjalan kieltä, koska sanat ovat tuttuja ja ilmaukset läheisiä. Toki jonkinlainen venäjän kielen tuntemus on siinäkin avuksi. Puhua en karjalan kieltä kuitenkaan osaa. Pitkä ulkomailla asuminen on säilyttänyt murteeni vanhoillisia piirteitä omassa puheessani, mutta palattuani Etelä-Karjalaan se olikin vain ässäkortti, kommentit kuuluivat: ”Mut siehä haastatkiii ko myö!”

Vasta Pohjanmaalla asuessa piti selitellä omaa syntyperäänsä ja perehtyä Suomen eri heimoihin. Samanlaista luppoisuutta kuin Karjalassa tapaa sitten Savossa ja Meri-Lapissa – joskus liiankin kanssa… Pohjoispohjalaisiahan ei oikeasti edes ole, he ovat sekoitus karjalaisia, savolaisia, ruotsalaisia, hämäläisiä, lappalaisia ja saksalaisia. Meri-Lapin taas aikoinaan asuttivat karjalaiset ja savolaiset... 

Verraten Saksaan pohjalaiset ovat kuin hampurilaiset: ensin katsotaan, oletko kunnon ihminen. Jos sellaiseksi osoittaudut, sitten vasta vastaanotto on lämmin ja hellä.


tiistai 29. toukokuuta 2018

Miten tulla onnettomaksi

Haluaisitko olla onneton?

Ei hätää. Tässä tarkat ohjeet.

Ajattele eilistä. Vielä parempi, jos ajattelet lisäksi toissapäiväistä, viime viikkoisia, sitä mitä tapahtui viime kuukausina ja viimeisinä vuosinakin.

Ajattele kaikkea sitä, mikä epäonnistui suhteessasi, kuinka vaikeita työt olivat ja missä kaikkialla teit virheitä.

Seuraukset tulevat varmasti.

Nykyään tiedemiehet ovat sitä mieltä, että aivomme ovat keksineet ajan. Jos emme muistaisi mennyttä aikaa, ei menneisyyttä olisi.

Jos mennyttä aikaa ei oikeastaan olekaan - eikä tietenkään siis tulevaakaan, ehdotan seuraavaa: unohda ne.

-------------

Ylläolevan tekstin kirjoitti (saksaksi) Andreas Frenzel.
(erfolg-im-leben.blogspot.com/2009/08/so-machen-sie-sich-am-besten.html)






Saman ja enemmän voi lukea Paul Watzlawickin vuonna 1983 ilmestyneestä hauskasta kirjasta "Anleitung zum Unglücklichsein" (Ohjeet miten tulla onnettomaksi). Harmi että saksasta käännettyä tekstiä on suomeksi niin vähän - johtunee siitä, että kääntäjät eivätkä varsinkaan lektorit eli kustantajan edustajat osaa saksaa. Harmi; eläköön siis kolmas kotimainen. Kirjaa on myyty jo useita miljoonia kappaleita. Se on paras mahdollinen parodia onnen etsintään erikoistuneille oppaille. (Kääntäisin suomeksi jos joku maksaisi ;-)))

Watzlawick on itävaltalainen psykologi. Hänen mielestään ihmisen päämäärä ei ole onnellisuuden saavuttaminen. Watzlawick on nk. Palo Alto-koulukunan perustaja ja edustaja. Koulukunta tutki skitsofreniaa, myöhemmin viestintää, psykoterapiaa ja perheterapiaa.

Watzlawick kertoo kirjassaan monin esimerkein, miten arkipäivästä saadaan sietämätön ja miten mitättömät asiat saadaan näyttämään suurensuurilta. Hyvä lähde on oma menneisyys. Menneitä tapahtumia voi hyvin yksinkertaisesti ihannoida ja suurennella ja verrata niitä nykyisyyteen - ja sehän on turhauttavaa ja tuloksena ihminen on onneton.

Humalainen etsii avaintaan katulyhdyn alta. Poliisi auttaa häntä löytämään avaimen. Kun poliisi kysyy pitkän etsimisen jälkeen, onko mies ihan varma, että hän on hukannut avaimen jonnekin tänne, mies vastaa: "En tietenkään, mutta tuolla muualla on liian pimeää."

Mies taputtaa käsiään joka kymmenes sekunti. Kun häneltä kysytään siihen syytä, hän sanoo: "Hätistelen norsuja". Siihen huomautukseen, että eihän täällä mitään norsuja ole, hän vastaa: "Ei tietenkään. Minähän hätistelen ne pois." Pelätyn tilanteen välttäminen varmistaa, että tilanne jatkuu.

Äiti lahjoittaa pojalleen kaksi urheilupaitaa. Kun poika pukee päälleen toisen, äiti kysyy surullisena: "Etkö pidäkään siitä toisesta?"

Oletetaan, että vaimo kysyy mieheltään, maistuuko tälle keitto, jonka vaimo on tehnyt uuden reseptin mukaan, ja että miehestä se on kamalaa, mutta hän ei halua loukata vaimoaan. Kun hän sanoo: "Maistuu mielenkiintoiselta", on varsin vähän mahdollista, että vaimo ymmärtää mitä mies sanoo.

Käsky "ole spontaani" on kaikkien loogisten päätelmien vastakohta, sillä on mahdotonta tehdä käskystä jotain spontaanisti, yhtä lailla kuin on mahdotonta unohtaa jotain tahallaan.

Kirjan tunnetuimpia esimerkkejä on "Vasaran tarina". Mies haluaa ripustaa seinälle taulun. Hänellä on naula, mutta ei vasaraa. Naapurilla on vasara. Mies päättää mennä lainaamaan naapurin vasaran. Mutta sitten hän epäröi: entäpä, jos naapuri ei haluakaan lainata vasaraansa? Eilenkin hän tervehti vain lyhyesti. Ehkä hänellä oli kiire. Mutta ehkäpä kiire olikin vain tekosyy, ehkä naapurilla onkin jotain miestä vastaan. Mutta mitä? Eihän hän ole tehnyt naapurille mitään; naapuri on luulotautinen. Jos häneltä pyydettäisiin lainaksi työkalua, hän antaisi sen heti. Miksi naapuri ei anna? Miten ihmeessä voi kieltäytyä noin yksinkertaisesta asiasta? Tuollaiset naapurit tekevät elämän vaikeaksi. Ja sitten naapuri vielä luulee, että olen hänestä riippuvainen. Vain siksi että hänellä on vasara. Nyt saa riittää! Ja mies ryntää naapurin ovelle, soittaa ovikelloa, naapuri avaa, mutta ennen kuin naapuri ehtii edes hyvää huomenta toivottaa, mies huutaa hänelle: "Pitäkää vasaranne, mokomakin lurjus!"


maanantai 28. toukokuuta 2018

Tapoja ja tervehdyksiä 2

Olen näköjään päässyt ”esille” ;-)
- ilman lähdettä, mutta sentään otsikolla "Pirjon blogista poimittua", tänne:
https://peda.net/punkalaidun/lukio/oppiaineet/pk1l/panorama-kurssi-22/pbp





Tekee mieli lisätä, että saksalainen koko ajan myös vahvistelee itse sanomaansa. Eikös vain? Vaitiolo on hopeaa, puhuminen kultaa. ;-) Jos et koko ajan vahvistele eli keskeytä kuulijaasi, et ole kohtelias. 

 
Eri puolilla Saksaa tämä tehdään eri sanoin. Näitä ovat 
-gell
-nicht wahr / (ja äännettynä muun muassa ne wuar)
-oder
-tai katso kuvaa yllä ja alla

Vuosia sitten tyttäreni teki retken luostariin, jossa esiteltiin vanhoja esineitä. Hyvin vanhan kaapin kohdalla opas kertoi kaapin historian ja iän ja päätti lauseensa "oder?", suomeksi "vai?" mutta tietenkin tarkoituksena sanoa tavan mukaan "eikö niin, näinhän se on". Johon tyttäreni ajatteli: "Etkö sittenkään tiedä, onko kaappi vanha vai ei?" ;-)




sunnuntai 27. toukokuuta 2018

Miksi Saksa on suomeksi Saksa ja Suomi saksaksi Finnland?


Suomen suurlähetystö julkaisee erinomaista nettisivua http://www.finnland.de/public/Default.aspx?culture=fi-FI&contentlan=1

SUOMEN SUURLÄHETYSTÖ, Berliini

Botschaft von Finnland
Rauchstraße 1, 10787 Berlin
Puh. +49-30-50 50 30
S-posti: info.berlin@formin.fi

 
Poiminta lähetystön sivulta

Uutiset, 9.6.2010 | Suomen suurlähetystö, Berliini

Miksi Saksa on suomeksi Saksa ja Suomi saksaksi Finnland?
 
Suomi-Finland -liikennemerkki EU:n ulkorajalla. (c) Liikennevirasto

Suomen kieli ihmetyttää ja ihastuttaa: Se eroaa selvästi maailman valtakielistä, ja kuulostaa kieltä osaamattomien korvissa varsin kummalliselta. Nimistössäkin on eroja Euroopan valtakieliin verrattuna. Miksi Saksa on suomeksi Saksa ja mistä on peräisin nimi Suomi?

Suomen kieli kuuluu uralilaiseen kielikuntaan, johon nykyisistä valtiokielistä kuuluvat suomen kielen lisäksi unkarin ja viron kieli. Suomen kielellä on yhtäläisyyksiä molempien kielien kanssa, mutta yhtäläisyydet ovat lähinnä kieliopissa, joten suomalaiset eivät ymmärrä unkarin kieltä lainkaan ja viroakin vain vähän.

Muut uralilaiseen kielikuntaan kuuluvat kielet ovat lähinnä vähemmistökieliä, joita puhutaan pääosin Pohjois- ja Itä-Euroopassa sekä Siperiassa. Kielitutkijat ovat nykyään yhtä mieltä siitä, että uralilainen kielikunta ei ole sukua muille kielikunnille. Tästä johtuen myös suomen ja saksan kielet eroavat niin paljon toisistaan.

Sakseista syntyi Saksa

Suomen kielen sana saksa on syntynyt pohjoissaksalaisen saksien heimon ansiosta. Saksit ja suomalaiset kävivät 1200-luvulta lähtien kauppaa Itämeren alueen ja Pohjois-Saksan hansaliiton piirissä. Saksalaiset hansaliiton kauppiaat esittäytyivät suomalaisille nimellä Sachsen – tästä johtuen sanaa saksa käytettiin ennen suomen kielessä myös merkityksessä kauppamies.

Finlandin alkuperä latinassa

Finland-sana tulee latinan kielen sanasta fenni, joka tarkoittaa suomalaista. Alun perin sanan merkitys oli lappalainen tai saamelainen, mutta myöhemmin se on laajentunut kuvaamaan koko Suomen kansaa. Ensimmäisen kerran sana fenni esiintyy kirjallisessa muodossa vuonna 98 Tacituksen Germania-teoksessa. Sana on siis luultavasti lainasana germaanisista kielistä. Sanaa Finland tai vastaavia muotoja, kuten saksankielinen Finnland, käytetään yleisesti muissa kuin suomalais-ugrilaisissa kielissä.

Suomikin on lainasana

Nimen Suomi alkuperälle on vuosien saatossa esitetty monia selityksiä. Niissä taustaksi on esitetty muun muassa sanoja suo, suomiehen maa, siemenmaa, suoda tai suomu. Näillä selityksillä ei kuitenkaan ole tieteellistä perustaa. Vaikka ne toimivat vuosisatojen ajan ainoina selityksinä, ovat ne nykyisen tulkinnan mukaan vain hauskoja tarinoita. Tosin sitä yhtä oikeata ja tieteellisesti pätevää selitystä ei ole löydetty vielä. Seuraavassa lyhyesti kaksi uskottavinta tieteellistä selitystä Suomi-nimen alkuperästä:

  • Eräiden tutkimusten mukaan Suomi onkin varhaisten muuttajien tuoma lainasana. Historiallisesti sanan alkuperä viittaa 4000 vuoden takaiseen kantaväestön muuttoon Baltian alueelta Suomen rannikolle. Suomen etelärannikolle annettiin kantaväestön silloisen Baltian kielen mukaan nimeksi žeme, joka tarkoitti alavaa maata. Seuraavien vuosisatojen aikana nimi muutti muotoaan useita kertoja, kun se vaelsi heimolta toiselle ja muokkautui kielten ja murteiden vaihtuessa. Sanan muoto ja merkitys muuttuivat pikkuhiljaa; ensin sana vaihtui šämäksi, sen jälkeen šaameksi. Näistä sanoista ovat muodostuneet vielä nykyäänkin käytössä olevat sanat Suomi, Häme ja saame

  • Toinen hyvin uskottava selitys on, että sanan suomi alkuperä pohjautuu ikivanhan indoeurooppalaisen kielen ihmistä tarkoittavaan sanaan ćoma, joka periytyi varhaiskantasuomalaisille asukkaille heidän itsestään käyttämäksi nimityksesi. Selitys on kielitieteellisesti uskottava, sillä useiden kansojen nimet perustuvat ihmistä tai miestä tarkoittaneisiin sanoihin.
 
Vanhin tunnettu kirjoitusasu sanasta suomi löytyy Pähkinäsaaren rauhan rajakirjasta vuodelta 1323, jossa se ilmestyy muodossa Somewesi, Suomenvesi, ja tarkoittaa Viipurinlahtea tai sen pohjukkaa. Sanaa Suomi on alun perin tarkoittanut Varsinais-Suomea. Sanan merkitys laajeni 1300-luvun loppupuolella, jolloin sitä alettiin käyttää Varsinais-Suomen, Satakunnan, Hämeen, Pohjanmaan, Savon ja Karjalan yhteisnimenä. 

Lähteet:

Kotimaisten kielten tutkimuskeskus
Suomalais-ugrilainen seura
Nykysuomen sanakirja osa 6: etymologinen sanakirja (WSOY)
Otavan Suuri Ensyklopedia osa 17
Suomalainen paikannimikirja