maanantai 17. huhtikuuta 2017

Politiikkaa vasta-alkajille


Sosialismi
Sinulla on kaksi lehmää – annat toisen naapurillesi 

Kommunismi
Sinulla on kaksi lehmää – valtio ottaa ne molemmat ja antaa sinulle maidon

Fasismi
Sinulla on kaksi lehmää – valtio ottaa ne molemmat ja myy sinulle maidon

Natsismi
Sinulla on kaksi lehmää – valtio ottaa sinulta molemmat ja ampuu sinut

Kapitalismi
Sinulla on kaksi lehmää – myyt yhden ja ostat sonnin

Ammattiyhdistysliike
Sinulla on kaksi lehmää – he ottavat sinulta molemmat, ampuvat yhden, lypsävät toisen ja heittävät maidon pois

Johtopäätös
Älä missään tapauksessa hanki lehmiä. Niistä on vain harmia.




©Nichtlustig

DDR:n perintö ja AfD

Saksassa vihalla pakolaisia kohtaan on yksinkertainen motiivi: itäsaksalaiset ovat kateellisia Merkelille.

Itä-Saksassa useimmat ihmiset joutuivat Saksojen yhdistymisen jälkeen muuttamaan kaiken. Monet näistä ihmisistä eivät ole sopeutuneet. Heti rajan avauduttua se oli kaikille helpotus, mutta pian sen jälkeen selvisi ikävä totuus: ei tullutkaan paratiisia. Itäsaksalaiset odottivat asioita, jotka eivät ole mahdollisia. Se pieni joukko, joka vihaa ulkomaalaisia, ei tunne itseään hyväksytyksi vaan syrjään heitetyksi. Nyt heillä ei enää olekaan sitä vahvaa johtajaa, joka tekee kaiken heidän puolestaan, vaan jokaisen on toimittava itse.

Ja sitten kansleri tuntuukin suosivan pakolaisia eikä itäsaksalaisia. 1991 bannereissa luki: ”Helmut, näytä meille tie talouden ihmemaahan!” Jotkut saivat Helmut Kohlin ansiosta vaurautta ja hyvinvointia. Entä mitä he tuntevat saavansa Merkeliltä? 

 
DDR:n perintöä on tunne suljetusta yhteiskunnasta. Ei opittu tulemaan toimeen muiden kuin omanlaisten ihmisten kanssa. Uskonnollista vakaumusta ei päässyt syntymään, koska ateismi oli aina tärkeämpää kuin uskonto. Monelle on siksi uhka nähdä ihmisiä, jotka näkyvästi kunnioittavat jumalaansa. Mitään ei tehty sen eteen, että muutkin ihmiset olisi hyväksytty, vaikka periaatteessa olikin olemassa monipuoluejärjestelmä ja vaalivapaus. Kristillisdemokraattien ”punainen sukka” –kampanja kääntyi itseään vastaan. 



Lännen kristillisdemokraatit julistivat, että katsotaan tulevaisuuteen, mutta ei punaisissa sukissa – mikä tarkoitti, että ei vanhanaikaisesti ja suljetusti vasemmistolaisesti ajatellen kuten DDR:n aikana. Monet tunsivat silloin itsensä petetyiksi ja heidän elämäntapansa ei-toivotuksi.

Olisi ehkä ollut parempi hyväksyä itäsaksalaisten totuttu ajattelutapa eikä väkisin ympätä heitä lännen malleihin. Keskustelu kääntyi kaikkea ”vierasta” vastaan. Länsi-Saksassa osataan panna vastaan ja neuvotella, jos joku asia ei miellytä – Itä-Saksassa paha olo kääntyi vieraan vastustamiseksi, koska missään ei oltu opittu muita toimintatapoja.

Monet nykyiset AfD:n (vaihtoehto Saksalle –puolueen) johtajat ja kannattajat kasvoivat Itä-Saksassa. AfD:n piilosanoma on DDR:n puolustusta. Alun perin AfD syntyi protestina eurooppalaista rahapolitiikkaa vastaan, mutta se asia jäi kokonaan varjoon suuren pakolaismäärän takia. Samalla aate levisi myös länteen. Syntyi käsite ”vaihtoehtoinen” – vaihtoehtoinen perinteiselle länsisaksalaiselle politiikalle. Vierasmaalaisten vihaaminen kulminoituu nyt nk. suoran demokratian vaatimukseen.

Vuonna 1989 Leipzigissa huudettiin ”Me olemme yksi kansa”. AfD muutti sen muotoon ”Me olemme kansa” – vastakohtana muun maan kansalaisille. Merkel sanoi katsellessaan ulkomaalaisvihamielisiä mielenosoituksia, että ”tämä ei ole enää minun kansani”.  Niinpä mielenosoittajat sitten osoittivat mieltään myös Merkeliä vastaan, ja siksi Saksan saa heidän mielestään olla vain saksalainen Saksa. 

 Mielenosoitus yhtenäisyyden puolesta Dresdenissä 1989

 Mielenosoitus pakolaisia vastaan Dresdenissä 2014

Poliittisesti kummallista on, että juuri Merkel itse on itäsaksalainen. Ja myös, että Dresdenissä ei pakolaisia ole lähes ollenkaan, mutta siellä ovat suurimmat mielenosoitukset. 


sunnuntai 16. huhtikuuta 2017

Tuulivoima - lasku tulee vasta lopussa

”Ruhrkultour”

27.11.2013



Tuulivoima – lasku tulee vasta lopussa

“Tuulimyllyt tuottavat ympäristöystävällistä sähköä, ne voidaan purkaa milloin vain, ilman että jälkeen jäisi säteileviä aineita ja ne auttavat vähentämään CO2-päästöjä.” Näin tai vastaavasti teollisten tuulivoimaloiden valmistajat mainostavat, samoin uusiutuvan energian kannattajat. Heille tuulimyllyillä ei ole ongelmia. Totuus on kuitenkin toisenlainen. Tuulivoimalat ovat ONGELMAJÄTETTÄ!

Vuoteen 2005 asti myrkylliset, pieneksi paloitellut myllynsiivet vietiin kaatopaikoille. Tällainen hävittäminen päättyi vuonna 2005 uuden lain myötä. Sen jälkeen vain terminen hävittäminen ja kierrätys on mahdollista, ja se tapahtuu etupäässä jätteenpolttolaitoksissa ja sementtitehtaissa, tai sitten siivet viedään pois maasta. Mikäli kierrätys on mahdollista, jää kuitenkin noin 20% materiaalia, jota ei voi kierrättää. 

Teolliset tuulivoimalat - kasvava ongelma

Saksassa on tällä hetkellä noin 22.000 tuulimyllyä. Tuulivoimalat kestävät keskimäärin 20 vuotta. Se tarkoittaa, että lähiaikoina täytyy vaihtaa suuri määrä ensimmäisen sukupolven tuulivoimaloita. Sen lisäksi on vielä teknisesti täysin toimivia myllyjä, jotka vaihdetaan modernimpiin ekologisista ja taloudellisista syistä. Tätä kutsutaan nimellä ”repowering”. Sen lisäksi pitää muistaa, että koko tämä kierto tulee lähivuosina nopeutumaan, koska ”sopivia sijoituspaikkoja tuulivoimaloille on Saksassa yhä vähemmän” – näin arvioi sveitsiläinen sementinvalmistaja Holcim Deutschland. Mihin siis tuulivoimajäte? 

Perustuksen kierrätys



Perustuksen betoni, metallitornit ja generaattorien kupari voidaan kierrättää suhteellisen helposti, esimerkiksi teiden rakentamiseen sekä metallirakenteisiin. Jos kulut ovat liian suuria, myllyt jäävät seisomaan ja ruostuvat aikanaan. 

Roottorin siipien ja hyttien kierrätys


Jäteongelmia aiheuttavat sen sijaan roottorin siivet sekä hytit. Siivet ovat lasikuitua ja epoksihartsia, joita on vaikea erotella toisistaan. Siivet tehdään useista kerroksista lasi- ja hiilikuitua. Ne liimataan käsin hartsilla ja liitetään myöhemmin muiden osien kanssa roottoriin. Jos hartsia poltetaan, syntyy myrkyllisiä kaasuja, joiden suodattaminen on kallis toimenpide. Lasikuitu voi lisäksi sulaessaan tukkia jätteenpolttolaitoksen ja joutua keuhkoja vahingoittavana hienopölynä ympäristöön.

Eräänlaista uusiokäyttöä on se, että materiaali silputaan ja siitä tehdään yksinkertaisempia tuotteita kuten vaikkapa puistonpenkkejä tai verhouksia, mutta sekä silppuaminen että uudelleen käsittely ovat varsin kalliita ja hankalia toteuttaa ja vaativat hyvin paljon energiaa.  Sellainen ei ole järkevää. ”Tarvitsemmeko me noin paljon puistonpenkkejä?” Ralf Schledjewski Kaiserslauternin yliopiston komposiittimateriaalin laitokselta kysyy. 

Kallein tapa tehdä betonia


Alasaksilainen jäteyhtiö käsittelee käytettyjä myllynsiipiä ja tekee niistä – tästä voi lukea nettisivulta „Innovatives Niedersachsen“ – „ensiluokkaista raaka-ainetta betoniteollisuudelle”. Kotisivullaan yritys painottaa: ”Tämä menetelmä käyttää materiaalin kokonaan ja takaa ”käytettyjen roottorinsiipien kierrätyksen sataprosenttisesti”.


Roottorinsiivet paloitellaan jo myllyn sijaintipaikalla liikkuvalla leikkurilla, sitten ne paloitellaan yrityksen omalla alueella vielä pienemmiksi, silputaan ja jauhetaan. ”Näin siivet käytetään kahdella tavalla: polttoaineena ja raaka-aineena. ”Liima palaa kokonaan, ja tuhkaan jää arvokkaita mineraaleja. Niitä on siliziumoksidi, joka on puolimetalli siliziumin ja hapen yhdiste. Kuivamekaanisella menetelmällä pienityistä siivistä tulee ”korkealaatuista materiaalia” betoniteollisuudelle. Ne kuumennetaan 2000 Celsius-asteeseen, joka menetelmä tarvitsee paljon energiaa, ja näin materiaali käytetään kokonaan. Lasikuidussa oleva silizium korvaa osan hiekasta, jota muuten tarvittaisiin betonin valmistukseen.

Ei mainita, että tämä kaikki tarvitsee valtavia määriä energiaa ja siis kivihiiltä, sillä palavan roottorinsiiven lämpöenergia vähentää fossiilin raaka-aineen käytön vain puoleen. Tämä on kallein menetelmä valmistaa betonia. 

Kuluneiden siipien vastaanotto on vapaaehtoista


Takaisinotto on vapaaehtoista, eikä sitä juuri mikään tuulimyllyjen valmistaja tai toimija käytä. Toiveajattelun suljetusta materiaalinkierrätyksestä tekee tyhjäksi tuulivoimalatoimijoiden laskutaito, sillä se useampi tuhat euroa per siipi, jonka kierrätys maksaa, on heille yksinkertaisesti liian kallista. Siksi kierrätysfirmat vaativat lakisääteistä tuulivoimaloiden kierrätystä. Sen tietenkin maksaisivat sähkönkuluttajat laskuissaan. Sellaista lakia ei vielä ole, koska muuten investoinnit eivät olisi yhtä haluttavia kuin nyt ja koska kansan sietokyky kasvavia sähkölaskuja kohtaan on lopussa. 

Mitä siis tapahtuu loppuun käytetyille tai rikkoontuneille roottorin siiville?


Vuodesta 2020 ongelmasta tulee todellinen, sillä silloin täytyisi tehdä jotain vuosittain syntyvälle 15.000 tonnille siipimateriaalia. Nyt puretut myllyt viedään Itä-Eurooppaan, Baltian maihin sekä Afrikkaan ja USA:han, valtakunnallisen tuulivoimayhdistyksen tiedottaja kertoo. Voiko vienti tulevaisuudessa jatkua? Vai haluavatko nämä maat uusia tuulivoimaloita? Entä mitä tapahtuu näissä maissa vanhoille siiville? Eräs repowering-bisneksessä mukana oleva yritys ei juurikaan näe tulevaisuudessa mahdollisuutta myydä kaikkia pois. Vienti voisi myös tulla liian kalliiksi. Siinä tapauksessa useimmat myllynsiivet pitäisi säilyttää jossain kotimaassa. 

Ai niin, ja vielä … 


Internetissä eräs työmies kertoo myllynsiipien valmistuksessa tulevan terveysongelmia. ”Olen vuokratyöntekijänä valmistanut joitakin näistä siivistä. Monet työntekijät kärsivät allergioista. Syntyvä jäte on ongelmajätettä. Kun voimala hävitetään, se on myös ongelmajätettä. Kun etsin ja sain muuta työtä, minulle kuului paljon parempaa. Ennen sitä työtä olin minäkin tuulivoiman kannattaja. Nyt en ole enää!”

„Perinteisessä jätteenpoltossa hartsista lähtee myrkyllisiä kaasuja, joiden suodattaminen on vaikeaa ja kallista. Siipiä valmistettaessa ne on suodatettava. Valmistuksessa liimataan useita osia toisiinsa. Se tapahtuu hartsilla. Hartsi lämpenee pian ja tietenkin myös haihtuu. Yhden kokonaisen siiven valmistuksessa syntyy useita kontteja ongelmajätettä. Sitten voi myös miettiä, mitä tapahtuu, kun tämä kaikki joudutaan hävittämään. Ei, en tee töitä turvallisessa ydinvoimalassa enkä siistissä hiilivoimalassa. Mutta eikö olekin parempi elää ilman päänsärkyä ja ihottumaa? Puhumattakaan hyvästä hengitysilmasta. Minä olen nyt terveempi. Ja onko tämä yksittäistapaus? Ei totisesti ole!“