keskiviikko 24. huhtikuuta 2019

Kaksinaismoraalia


Kerran viikossa käyn kuoroharjoituksissa, nykyisin laulan Kuokkalan seurakunnan kantaattikuorossa. Lauluharrastus voimaannuttaa, sitä asiaa on myös paljon tutkittu ja tutkimukset sen vahvistavat. Harjoituksissa keskustelemme varsin harvoin yksityisistä asioista, enkä siellä ole itseäni mainostanut. 

Tänään harjoituksissa kuitenkin mainitsin, että minut on kutsuttu televisiopaneeliin. Siitäkös kuorokaverini sai kimmokkeen ja tuohtui kokonaan siitä, että niin monet jo eduskuntaan valitut ovat ehdokkaina myös eurovaaleissa. Hänen mielestään sellainen on väärin, jollei peräti petos. 


Ja voin vain sanoa, että näin minäkin asian näen. Helsingin sanomat uutisoi: ” Toukokuun lopulla pidettävissä europarlamentin vaaleissa on ehdolla yhteensä neljätoista kansanedustajaa. He pyrkivät siis EU-parlamenttiin, vaikka heidät juuri valittiin kansanedustajiksi.” Tähän ei yhtään auta se, että jotkut ehdokkaat ovat etukäteen ilmoittaneet, että ovat ehdolla mutta eivät lähde europarlamenttiin.

Näillä ehdokkailla ei ole edes mitään tarkoitusta mennä europarlamenttiin, heidän tehtävänsä on kalastella ääniä ihmisiltä, joiden äänimäärä siitä syystä tulee olemaan kohtuuttomasti paljon pienempi kuin mitä se ilman näitä kahdella hevosella ratsastavia ehdokkaista olisi. Heidän tilalleen sitten nousee puolueesta joku muu, jota ei äänestetty. 

Olen sitä mieltä, että tuollainen toiminta pitäisi kieltää. Millaisina hölmöinä puolueet suomalaisia äänestäjiä oikein pitävät ja miten tuollainen ehdokas saattaa sanoa edustavansa demokratiaa?
Onko meidän demokratiamme niin heikoilla, että puolueet tarvitsevat nimiä – jo valittuja tai muuten tunnettuja nimiä kuten laulajia tai urheilijoita riveihinsä? Eikä kai eduskuntaan sentään mennä jääkiekkoa pelaamaan?





lauantai 20. huhtikuuta 2019

"Väärä puolue"



Ulkosuomalainen ystäväni kertoi naamakirjassa äänestäneensä eduskuntavaaleissa. Hieman myöhemmin, ettei olisi voinutkaan äänestää minua vaalipiirinsä takia, mutta myös, että ”väärä puolue”. 

Tästä herää kysymys, kuinka moni äänestäjä oikeasti tietää, mitä asioita ja arvoja puolue ajaa? Kuinka moni äänestäjä ymmärtää kokonaisuuksia? Kuinka moni tietää, että isojen puolueiden mainokset maksaa veronmaksaja ja että ehdokkailla on oikeasti vain napinpainajan rooli, koska taustajärjestöt päättävät, jotka puolestaan juoksevat rahan perässä?


Suurin osa suomalaisista ajaa sinisiä arvoja, mutta eivät tiedä, että heidän arvonsa ovat sinisiä arvoja. 

 

Aika naurettava on perussuomalaisten hokema väite loikkareista. Ne, jotka eivät pystyneet jatkamaan omien arvojensa vastaisesti, lähtivät perussuomalaisista.  Vanhoille perinteisille arvoille perustettiin uusi puolue. Mukaan liittyi sitten myös uusia jäseniä. Kuinkahan moni äänesti perussuomalaisia vanhasta tottumuksesta, vaikka puolue ei enää olekaan sama puolue?


Siniset arvot ovat isänmaallisuus, turvallisuus, tasa-arvo ja hyvinvointi. 


Periaateohjelman voi lukea tästä linkistä.


perjantai 19. huhtikuuta 2019

"Missäpäin Saksaa asuit?"


Kun joku kuulee, että olen asunut Saksassa, on tuiki tavallinen kysymys: ”Missäpäin Saksaa asuit?” Vastaukseni on yleensä: ”Haluatko kuulla lyhyen vai pitkän version?” Ei kukaan halua, mutta kerron kuitenkin. Olkoon tämä nyt sitten vaikka eräänlainen muisto itselleni. 
 
Painotan, että ulkomailla asuminen ei ole itseisarvo eikä tee kenestäkään sen kummallisempaa ihmistä - mutta kokemusta se kyllä lisää, ja antaa mahdollisuuksia vertailuun. 

Saksa ei ole yhtenäinen maa, se koostuu osavaltioista, joissa jokaisella on omat parlamenttinsa, säädöksensä ja perinteensä. Jos siis olit jossain yhdellä paikkakunnalla, et vielä tiedä koko Saksasta juuri mitään. 



Sain vuonna 1974 työpaikan Saksan ydintutkimuskeskuksessa, valtion elintarviketutkimuskeskuksen tiloissa toimineesta kansainvälisestä monivuotisesta projektista. Se sijaitsee Leopoldshafenissa, joka puolestaan on Reinin rannalla ja Karlsruhen kaupungista hieman pohjoiseen. Karlsruhe sijaitsee Baden-Württembergin osavaltiossa ja on tärkeä vuonna 1715 perustettu nykyisin noin 300.000 asukkaan virastokaupunki. Sieltä on helppo liikkua etelään Schwarzwaldiin sekä länteen Elsassiin ja muuhun Ranskaan. Meillä oli kerrostalossa oma asunto, johon appivanhemmat antoivat pesämunan ja jonka asuntolainen sitten itse maksoimme pois.



Aluksi ajattelin, että työpaikka olisi tilapäinen, mutta olinkin sitten siellä 8,5 vuotta. Olin hakenut läheisen Strasbourgin yliopistoon ja olisin päässytkin, mutta sitten jänistin enkä ottanut opiskelupaikkaa vastaan. Kyse ei ollut vieraasta kielestä, ranskaahan osasin sujuvasti, vaan rohkeudesta. Harmi!



Vuonna 1981 talvella muutimme Rodheimiin, joka sijaitsee vähän Frankfurtin pohjoispuolella Hessenin osavaltiossa. Sieltä ostimme talon. Siellä varttuivat lapsistamme kaksi vanhempaa. Saksassa kääntäjät, tulkit, lääkärit ja asianajajat ovat oma verokategoriansa, heidän ei varsinaisesti tarvitse perustaa yritystä, vaan he tekevät töitä nk. vapaina mutta itsenäisinä yrittäjinä. Siellä tein työkseni lähinnä käännöstöitä sekä harrastin tuhannen monta erilaista asiaa. Näin jälkeenpäin ajatellen minun olisi ollut viisaampaa etsiä työpaikka eikä tehdä töitä itsenäisesti, ihan eläkkeen takia. Mutta kukapa nuorena eläkkeitä ajattelisi. Aika outoa olisikin ollut, jos Frankfurtista ei töitä olisi löytynyt, sehän on koko Euroopan rahamaailman keskus ja siellä on nykyisin noin 600.000 asukasta, Rhein-Mainin alueella eli lähiympäristössä yhteensä nelisen miljoonaa, ja ulkomaalaisia  joka neljäs. Mutta yhtä outoa olisi ollut tuohon aikaan lähteä vieraan palvelukseen, kun itsellä on pieniä lapsia. En asunut Englannissa, kylläkin suoritin opintoja Cambridgen yliopistossa mutta etänä. Frankfurt kun ei tosiaankaan ole mikä hyvänsä kaupunki.



Yhä tänäänkin ajattelen, että huolimatta taloudellisista menetyksistä oli hyvä olla lasten kanssa kotona, ja että se asia on Suomessa mennyt kieroon. Jos vanhemmat olisivat enemmän lastensa kanssa, olisi paljon vähemmän syrjäytymistä ja yksinäisyyttä.



Syksyllä 1989 mieheni oli saanut työpaikan Konstanzista, ja ostimme talon Allensbachista Bodenjärveltä, joten taas olimme Baden-Württembergissä. Konstanz on noin 100.000 asukkaan kaupunki Sveitsin rajalla. Talosta enemmän olen kertonut aiemmin blogissani. Siellä syntyi nuorin lapsia ja siellä myös perustin oman yritykseni vuonna 1999 ja sain toimitilat vastapäätä olevasta teknologiakeskuksesta, jonka palvelimella sähköpostini on edelleenkin.



Avioliitto ei kestänyt itsenäistä yrittäjää, ja muutin yksin vuonna 2004 vuokralle kauemmas, suoraan länteen Schwarzwaldin etelärajoille, edelleen Sveitsin rajalle Riedheimiin. Siellä lähin isompi kaupunki on sekin 45.000 asuukkaan Singen, mutta etelän suunnassa suoraan tunnin päässä esimerkiksi on Zürich, eihän Keski-Euroopassa oikeastaan mikään ole kaukana.



Työn mukana seurasi seuraava muutto jo kaksi vuotta myöhemmin, 2006 koko Saksan halki Horstiin, joka sijaitsee Hampurin seudulla, kantakaupungista länteen. Hampurin seudulla on neljä miljoonaa asukasta. Suomen ja Saksan seutujen yhteinen hanke määräsi asuinpaikan; vuokrasin pienen talon ja nuorin poika muutti pohjoiseen mukanani ja meni kouluun Elmshorniin.



Työni ja vapaaehtoistoimintani takia olin lähes jatkuvasti liikenteessä ympäri Euroopan. Ei ole montaa paikkaa Saksassa, joissa en olisi käynyt tekemässä milloin mitäkin, eipä juuri Saksan naapurimaissakaan kuin ei myöskään Suomessa. Osin se on ollut vain uteliaisuutta, useimmiten kuitenkin vain työtä. Kielitaito on ollut kovassa käytössä. Tänään katson, että Saksa on toinen kotimaani ja saksan kieli toinen kotikieleni.



Saksa on hyvin luonnonkaunis maa. Setäni uhosi aikoinaan, ettei ole Punkaharjun voittanutta. Käytyään meillä hän tarkensi kantaansa lievempään suuntaan… Etelässä asuessamme kälyni tuumasi, että kun kerran asuu paratiisissa, eihän sieltä minnekään halua. Niin no, Konstanz onkin ainoa kaupunki maailmassa, jossa on suora bussireitti hautausmaalta paratiisiin… ”Paradies” on yksi Konstanzin kaupunginosista. 



En vapaaehtoisesti vaan tiettyjen perheestä johtuvien hankaluuksien takia muutimme yhdessä pojan kanssa Suomeen jo pian, kesällä 2008. Poika kävi koulua Lappeenrannassa ja minä jatkoin itsenäistä työtäni jonkin aikaa, kunnes sain työpaikan maahanmuuttajien opettajana – ja olen yhä sillä tielläni. Poika palasi puolentoista vuoden jälkeen takaisin Saksaan ja on myös sillä tiellään, monien mutkien jälkeen seurannut opiskelu Saksassa on juuri loppuvaiheessa.



Suomessakin olen ehtinyt nyt jo asua Lappeenrannassa, Kalajoella ja nyt Jyväskylässä. Ajatus on jäädä tänne. Nyt siis olen Suomessa, mutta mitä sitten oikeasti tapahtunee…

En kuuna päivänä osannut ajatella, että olisin jonain päivänä myös tuulivoimapakolainen!






lauantai 13. huhtikuuta 2019

Minä sininen


Seitsemän viikkoa on nyt kierretty ympäri Keski-Suomea toreilla ja markettien pihoilla, muutamankin kerran myös Jyväskylän kävelykadulla. Täytyypä myöntää, että tuntui tänään tosi mukavalta, kun heti alkuun kolme eri ihmistä tuli kertomaan, että olivat jo äänestäneet minua. 

 
Huomenna tiedetään, miten paljon kirjeäänestys ulkomailla vaikutti äänestysaktiivisuuteen ja ennen muuta minulle henkilökohtaisesti annettujen äänien määrään, sillä minähän ilmoittelin oikeastaan vain ulkomailla.

Miksi olen sininen ja miksi pitäisi äänestää minua? Meneekö ääni hukkaan, jos äänestää sinisiä?

Minulla on laaja kokemus monenlaisista asioista sekä kotimaassa että euroopanlaajuisesti. Olen yrittänyt kertoa ihmisille, että maailma ei ole mustavalkoinen, aina on otettava selvää asioista eikä uskoa ensimmäistä, joka äänekkäimmin huutaa, koska silloin on yleensä kyseessä manipulointi,  ja että on toimittava omien arvojen mukaisesti. On myös hyvä tietää, että me kaikki olemme erilaisia. Jokainen ihminen on arvokas. Siksi enkä myöskään kristittynä voi mitenkään hyväksyä syrjintää ja rasismia.

Mielestäni perheen arvo yhteiskunnan ytimenä on saatettava takaisin siihen arvoon, joka sille kuuluu. Jos perhe voi hyvin, yhteiskunta voi hyvin: vanhemmat välittävät lapsistaan, nuoret aikuiset saavat elämään kunnon eväät, eikä vanhuksia unohdeta ja yksinäisyyttä on paljon vähemmän. Kuinka moni perhe esimerkiksi nykyisin syö yhden aterian päivässä yhdessä? Milloin lapset viettävät aikaa vanhempiensa saati isovanhempiensa kanssa, jos raha ja oma etu ovat elämän ainoat motiivit?



 
Kun palasin Suomeen vuonna 2008, en palannut vapaaehtoisesti vaan olosuhteiden pakosta. Eikä minua eikä varsinkaan tuolloin alaikäistä poikaani juurikaan kohdeltu silkkihansikkain. Olimme ”erilaisia”, minä sain kuulla lukemattomat kerrat, etten ymmärrä Suomesta mitään, ja poikaani suorastaan syrjittiin huolimatta hyvästä käytöksestä, suomen kielen taidosta ja hyvästä ja siististä ulkonäöstä. Osasin kuitenkin puhua omaa murrettani, joka kirvoitti jotkut sanomaan: ”Siehä oot ko myö!” Tämä kaikki ”iloisessa” Etelä-Karjalassa…

Olin toki ollut Suomessa kerran kuussa ja puhunut suomea päivittäin, tiesin vallan hyvin missä mennään. Olin juuri lukenut Katja Boxbergin kirjan, kun toimittajaystäväni kysyi, kertoisiko hän jotain Suomesta. Vastasin, että se ja se ja se ja se ja ja ja asia ei ole mielestäni hyvin ja että näille asioille on tehtävä jotain. Hän vain tuumasi, ettei tarvinnekaan kertoa Suomesta mitään…

Ajattelin, että koska Suomessa on vallalla taustajärjestöjen mahti, ay-liike, EK ja MTK ajavat vain omia etujaan kansalaisten etujen ohi, jolloin kansanedustajilla ei ole muuta mahdollisuutta kuin painaa sitä nappia, joka heille osoitetaan, ja sekä RKP, vihreät että kristilliset ajavat kyllä ihan hyviä asioita, mutta ovat silti vain yhden asian liikkeitä, joten uudeksi vaihtoehdoksi jäivät vain perussuomalaiset, joissa päätin vaikuttaa. Rasismi nosti kyllä päätään, mutta päätin itse maahanmuuttajakouluttajana yrittää vaikuttaa asioihin positiiviseen suuntaan. Sain paikallistalolla yhden tavoitteeni toteutumaan, mutta en rasismia kuolemaan.

Olin sanonut etukäteen, että mikäli Halla-aho valitaan puoluekokouksessa 2017 puolueen puheenjohtajaksi, eroan puolueesta. Olin kokouksessa paikalla ja näin, millaisella junttauksella hänet ja koko puoluejohto sitten valittiin. Sääntöjen mukaisesti oikein, mutta moraalisesti väärin. Ei jäänyt vaihtoehtoja.

Uusi suunta vei puolueen nimen ja arvot. Entisten ihmisarvojen seuraajat lähtivät puolueesta. Sitten myöhemmin, kun perustettiin uusi puolue Sininen tulevaisuus entisten perussuomalaisten arvojen mukaisesti, liityin puolueeseen.


Nyt kansanedustajaehtokkaana elämä on ollut äärimmäisen mielenkiintoista, mutta ehdokkuus on myös vienyt paljon aikaa. Kiitän lämpimästi kaikkia, jotka ovat tulleet kanssani juttelemaan! Ja eritoten toki niitä, jotka ovat minua myös äänestäneet. Kiitän myös tiimiä, jolla suunta on yhteinen.

 
Entä jos puolueen kannatus eduskuntavaaleissa ei ole kovin suuri – kuten gallupit ennustavat – eikä Keski-Suomesta valita ketään? Sitten asia on niin kuin se on, me jatkamme kuten ennenkin. Seison Sinisen tulevaisuuden arvojen takana.