sunnuntai 26. helmikuuta 2012

Perunakakku

Kyselin viime viikolla ympäri maailmaa kotoisin olevilta maahanmuuttajaoppilailtani, mitä he pitävät suomalaisena ruokana. Ensimmäisenä tuli peruna ja toisena karjalanpiirakka, eikä sitten muuta tullutkaan. Ja samaan hengenvetoon totesivat, että peruna on kotoisin Etelä-Amerikasta ja piirakka Venäjältä. Se siitä suomalaisuudesta... No, löydettiin onneksi sentään kalat ja marjat.

Listasin viime vuonna tänne blogiini perunaruokia, joita opin Saksassa tuntemaan. Tyttäreni ystävä lähetti minulle vielä yhden, oman isoäitinsä Silvia Rodlerin perunakakun reseptin. Kirjoitti myös, että ei tiedä, onko resepti saksalainen, italialainen vaiko etelätirolilainen, Grödenin kylästä. Hänen perheensä kuitenkin on saksalainen, mutta lienee sukulaisia Tirolissakin, eihän Italia kaukana Saksasta ole.



........................

Perunakakku

250g voita
200g sokeria
1 teel. vaniljasokeria
1 ruokal. leivinjauhetta
250 g vehnäjauhoa
100 g mannaryynejä
300 g keitettyjä, hienonnettuja, kylmiä perunoita
(jos mahdollista, yöksi jääkaappiin)
puolen sitruunan mehu ja kuori

Sekoita kaikki aineet. Täytä hyvin voideltuun ja leivitettyyn kuivakakkuvuokaan ja paista 220 asteessa noin puoli tuntia.

Jos haluat tehdä tiikerikakun, sekoita kolmannekseen taikinasta kaakaojauhetta, vähän maitoa ja sokeria.



Tällä kakkumallilla on hauska nimi: Gugelhupf, suomeksi suurinpiirtein huppuhyppy; sana "Gugel" tarkoitti alunperin kaavun huppua, joka oli muotia 1300-luvulla. Gugelhupf kakkumuotona taas on tyypillinen samoilla seuduilla kuin missä pastaruuatkin, eli Etelä-Saksassa, Pohjois-Italiassa, Sveitsissä ja Elsassissa.

lauantai 25. helmikuuta 2012

Willkommen in Hohenlockstedt, tervetuloa Hohenlockstedtiin

...toivottelee pormestari Bernhard Diedrichsen kunnan kotisivulla.

Hohenlocksted syntyi 6000 hehtaaria laajasta armeijan joukkojen harjoituspaikasta ja sijaitsee metsän ja peltojen keskellä, maalla, Schleswig-Holsteinin osavaltion sydämessä. Asukkaita on nykyisin noin 9000, eli saksalaisittain ei kovin paljon. Matkaa Pohjanmerelle, Itämerelle, Kieliin tai Hampuriin on tunnin verran.


Kun muutin seudulle, en ajatellut historiaa sen kummemmin. Vasta työtä tehdessäni tajusin, miksi nk. Puuseppa-hanke (ei: Puuseppä!) oli juuri Steinburgissa ja mikä suuri merkitys Hohenlockstedtillä suomalaisille ja Suomen historian kululle on ollut, ja mistä syystä oikeastaan olin päätynyt juuri tuolle seudulle. Minä muutin ihanaan vanhaan taloon Steinburgin vihonviimeiseen kulmaan, Horstiin, kylään, joka oli mahdollisimman lähellä Hampuria. Näkyy allaolevassa kartassa ihan alhaalla. Työlleni edellytys nimittäin oli asuminen Steinburgin maakunnassa, muiden yhtä merkillisten vaatimusten lisäksi. Tulipahan tuolloinkin jo EU-raportteja kirjoitettua, eivätkä ne pikkutarkat raportit muuten ole täältä Suomesta käsin yhtään helpompia...


Museota ylläpitää Kulttuuri- ja historiaseura, vapaaehtoisvoimin, huolella ja antaumuksella, ja suosittelen lämpimästi vierailua museossa.


Vesitornin remontti tuli valmiiksi marraskuussa 2007, ja nyt sen lisäksi, että sinne voi mennä sisälle, torniin voi nousta ja nähdä 18 metrin korkeudesta kauniin ympäröivän maiseman.

Museossa on kolme osastoa. Yhdessä on esillä Suomen itsenäisyysliike ja suomalaisten jääkärien koulutus senaikaisessa Lockestedtin leirissä. Suomen jääkäriliikkeellä oli suuri osa Suomen kamppailussa Venäjää vastaan. Vuosittain museossa käy noin 250 suomalaista vierasta.



Kuvat: Carsten Schmidt, Hohenlockstedt

Toinen osasto kertoo Lockstedtin paikallishistoriasta, aikoinaan paikalla toimineesta armeijan joukkojen harjoituspaikasta.

Kolmannessa osastossa on nähtävissä vaihtelevia näyttelyitä. Itse näin siellä suomalaisen Lotta Svärd -näyttelyn alkuvuodesta 2008.

Hieman myöhemmin sain kuunnella mueson tiloissa nyt edesmenneen tri Herbert Strehmelin esitelmän hänen alasaksan kielelle kääntämästään Kalevalasta.
http://www.finnland.de/public/?contentid=119583&contentlan=1&culture=fi-FI


Kanuuna 76 K 02 R / PutilovNr. 6263/937
Suomi sai näitä tykkejä 180 kapaletta sotasaaliina vapaussodassa. Tämä kanuuna vuodelta 1916 oli käytössä Suomen vapaussodassa sekä vuosien 1939-1944 sodissa. Sillä ammuttiin viimeksi sotaharjoituksissa 01.10.1987.

http://www.museum-hohenlockstedt.de/17.html

Joka kesä Hohenlockstedtissä rannalla pidetään juhannustapahtuma myyntikojuineen, ruokineen ja tansseineen. Allaolevassa kuvassa Norddeutsche Rundschaussa 25.6.2007 julkaistu artikkeli, jossa poseeraan silmäätekevien kanssa esittelypöytäni takana.  Kaikenlaiset messut ovat Saksassa tärkeitä tapahtumia. Ja joka joulu pidetään isot joulumarkkinat, jotka tuovat väkeä laajalta alueelta ympäristöstä ostamaan suomalaisia tuotteita.






lauantai 18. helmikuuta 2012

Ruuhkassa Saksassa




Saksalaisautoilijat seisoivat viime vuonna 21 vuotta ruuhkassa

Saksan moottoriteiden ruuhkien yhteismitta oli viime vuonna 450 000 kilometriä. Autoliitto ADAC:n vuosittaisen ruuhkatilaston mukaan autot seisoivat liikkumatta paikoillaan yhteensä 185 000 tuntia.
...

Saksan ruuhkaisin Autobahn on A5 väliltä Darmstadt-Basel. Tällä tieosuudella liikenne seisoi viime vuonna 8 300 tuntia. Pisimmät ruuhkat löytyivät puolestaan tieltä A8 välillä Karlsruhe – München – Salzburg, jolla ruuhkien yhteispituus oli 31 000 kilometriä.

Pelkästään Münchenin ja Salzburgin välisellä osuudella oli viime vuonna 20 sellaista täyspysähdykseen johtanutta ruuhkaa, jonka pituus ylitti 30 kilometriä.”

Teksti on YLE:n julkaistu tänään.

Kuka keksi autobaanat? Hitlerhän se. Piti saada nopeasti väki paikasta toiseen. Ja työllistettyä tuli samalla iso osa isosta lamasta kärsivää väkeä. Yhä vieläkin näkee joitakin betonibaanoja itäisessä Saksassa, joskin se alkaa olla hyvin harvinaista.



Väitän kylmästi, että Suomessa ei ole ruuhkia. Että Suomessa ei tiedetä, mitä ruuhka on. Ai, että on seisottu puoli tuntia Särkillä juhannuksena… Anna mun nauraa.

Olen ajanut Rostockista Ulmiin eli seiskatietä pohjoisesta etelään, jotain 860 km, seitsemään tuntiin. Eihän se herkkua ollut, mutta ei pahakaan. Tämä on se toinen ääripää. Olen nähnyt muutaman suomalaisen kalpenevan, kun ihan vain huvikseni nostin nopeuden kahteensataan. Muutama autoilija siitä nauroi, muutama kielsi minua ajamasta kovempaa kuin sataaneljääkymmentä. No, kuluuhan siinä polttoainetta. Mutta joskus se on kivaa. Jos tie on vapaa ja on valoisaa. Ja sopiva auto, mutta kyllä tämä minun pienellä Mitsubishillakin oikein hyvin onnistui.

Saksan sana ”Autobahn”, autobaana, tarkoittaa yksinkertaisesti autorataa. Jokaisen ulosajon kohdalla sanotaan ”Ausfahrt” eli ulosajo. Ausfahrt ei ole Saksan suurin kaupunki :-) Mukavaa Saksassa ovat pujottelukaistat. Ilman niitä olin alussa Suomessa lähes hukassa, varsinkin, kun Suomessa ei vapaaehtoisesti tietä anneta, vaan asenne on ”minä ensin”. Mutta oppiihan sitä. Olen nykyisin yhtä itsekäs kuin muutkin suomalaiset. Se onkin jo herättänyt muutaman saksalaisen täällä käyneen tuttavani huomion. Saksalaiset ovat nimittäin pääsääntöisesti kohteliaita liikenteessä. Paitsi Frankfurtissa.

Moottoritiet on numeroitu yhdestä yhdeksään, parittomat etelä-pohjoissuunnassa ja parilliset itä-länsisuunnassa. Näiden väliset samoin isompina numeroina mutta samalla tavoin suunnissaan kuin yksinumeroisetkin.

Sen verran monta autoa olen Saksasta Suomeen ajanut, että autoilusta jotain oikeasti ymmärrän. (Satakunta, lisäksi ehkä saman määrän ostanut mutta en ajanut Suomeen asti, tavallisesti vain satamaan Saksassa.)  Lisäksi olen ajellut muissa asioissa ympäri ämpäri muuta Eurooppaa kyllästymiseen asti. Vaikeaa on vain ja ainoastaan Frankfurtin kaupunkiliikenteessä, kun väki siellä on niin aggressiivista. Eteläsaksalaiset sanovatkin, että hampurilaiset nukkuvat ratissa, niin verkkaista liikenne heidän mielestään on.

Vähemmän kivaa on ajaa autoa baanalla, kun on talvikeli, varsinkin Stuttgartin lähellä Eichelbergissä tai sitten Kasselin mäissä; kun on yö – yöllä on Saksassa aina pimeää, myös kesällä! – ja kun on kiire – ja paljon liikennettä. Konstanzista Stuttgartiin ajoin ihan kevyesti tunnissa ne 140 kilometriä, mutta Stuttgartissa sitten seisoin toisen tunnin ruuhkassa. Darmstadtin ja Frankfurtin väli on neljästä samansuuntaisesta kaistasta huolimatta vallan kamalan ruuhkainen.



Olen seisonut monta tuntia Bremenin ja Hampurin välillä yöllä sateessa ruuhkassa. Mitäs siinä muuta kuin sammutat valot ja odotat, ja toivot, että joku joskus liikkuu jonnekin. Silloin on mukavaa, kun on matkakumppani… Kun tyttäreni oli pieni, tulimme Suomesta, eikä meillä ollut pitkä matka lentokentältä kotiin, eikä siksi evästä lapselle. Vaan seisoimme tuntikausia ruuhkassa Stuttgartin ja Karlsruhen välillä. Lapsi huusi nälkäänsä, eikä ollut mitään tehtävissä. Kahdesti olen myöhästynyt Rostockin laivasta ruuhkan takia. Toisella kerralla en voinut edes soittaa, sillä silloin olin katvealueella eikä ollut verkkoa. Siinä odotat. Pienessä hitaasti etenevässä jonossa Augsburgin tienoilla ajaa tömähti toinen auto perääni. ”Stop and go” kilometritolkulla onkin vielä ikävämpää kuin oikea seisominen.

Oppiihan sitä. Ottamaan evästä ja pitämään lämmintä huopaa autossa matkassa.



Liikekumppanini myöhästyi kerran reilusti tapaamisesta. Perille päästyään hän vain totesi lakoonisesti: ”Tarkastelin Saksan tavaravarastointia.” Ruuhkassa seisovat näes ne monet tuhannet kuorma-autot, jotka rahtaavat tavaraa paikasta toiseen. Olisihan sitä aikoinaan valtio myös rautateihin satsata voinut, mutta yksilöllisyys voitti. Tavara on saatava kotiovelle asti ja nopeasti. Onneksi kuorma-autot eivät saa ajaa baanoilla viikonvaihteessa. Viikonvaihteet on varattu yksityisille.

Ruuhka on myöhästymiselle aina hyvä alibi, sillä se voi kohdata ketä hyvänsä moottoritiellä liikkujaa koska hyvänsä. Onnettomuudet saattavat tukkia tien aivan yllättäen. Minusta aika erikoista on se, että liikennekuolleisuus on Saksassa samansuuruista kuin Suomessakin. Ehkä suomalaiset ajavat enemmän juopuneina? Talvikeliä on nimittäin Saksassakin, on vallan väärä luulo ettei ”etelässä” ole talvea. Kyllä on, se ei vain ole yhtä pitkä kuin Pohjolassa.

Ruuhkavaroitukset on hyvä kuunnella radiosta. Radion liikennekanava keskeyttää aina lähetyksen ja kertoo minne ei kannata ajaa ja mikä on kiertotie. Ne on merkitty sinisin kyltein ”U” ja sitten joku numero. Teiden varrella on kilometrin välein hätäpuhelimia, ja tiepaaluihin on nuolella merkitty, missä suunnassa on lähin. Soittaessa tulee apua. ADAC ei ole ”adats” vaan aa – dee – aa- see, Allgemeine Deutsche Automobilclub, Saksan suurin autoliitto, mutta ei lainkaan ainoa. Niitäkin on, kuten kaikkea muutakin, kymmenittäin erilaisia. Mikään Saksassa ei ole samalla tavalla kartellin alla kuin Suomessa.

Ja pääsinhän minäkin sitten kerran myös ajokortistani, eli kuten sanonta kuuluu, kortti laitettiin kuivumaan. En ole koskaan ajanut autoa humalassa, joten syy oli aivan toinen: neljänkymmenen tuntikilometrin ylinopeus moottoritiellä. Kuukausi meni, mutta hyvin meni, sillä julkinen liikenne on erinomaista Saksassa. Liikennerikkeistä saa pisteitä kuuluisaan Flensburgin kortistoon. Kortin menetys on paha pistelisä. Kun pisteitä on tietty määrä, joutuu uudelleen ajokokeeseen. Onneksi pisteet vanhenevat aikaa myöten.

Ja sitten vielä se pahin mahdollinen, mitä voi tapahtua: ajat moottoritiellä väärään suuntaan. Sellaista kutsutaan nimellä ”Geisterfahrer” eli haamukuljettaja, mutta haamuja tulee vasta kun törmätään. Itsekin sain kokea tämän kerran, keskiyöllä Saarlandissa ja tuttavani auton perässä ajaen. Yhtäkkiä hän ajoi tien sivuun ja huusi: ”Käänny ja heti!” En minäkään ollut nähnyt, että olimme lähteneet väärälle kaistalle. Kun tämän tajusin, käännyimme molemmat tyhjällä baanalla ja palasimme rampista ulos, ja sitten sydämeni hakkasi pitkään haljetakseen pelkästä säikähdyksestä… Sellainen virhe voi johtaa kuolemaan.

maanantai 13. helmikuuta 2012

Reeperbahn – Saksan syntisin katu

Allaoleva teksti hieman mukaellen ja selitellen NDR:n Ariane Petersin 2009 julkaisemaa tekstiä.

Tässä kaksi tunnettua rakennusta Reeperbahnin varrella: Davidwache (“Taavetin vartiopaikka”) ja St.-Paulin teatteri.



”Geile Meile” lauloi riimitellen Udo Lindenberg, yksi suosituimpia saksalaisia trubaduureja. Sana ”geil” tarkoitti ennen kiimaista, ja on yleistynyt nykynuorison kieleen merkityksessä ”hyvä, kiva”. Kieli muuttuu ja kehittyy. :-)

Reeperbahn kulkee Hampurin bordellialueen halki, joka sijaitsee St.Paulin eli pyhän Paavalin kaupunginosassa. Nähtävyyksiä ovat paitsi lukuisat baarit ja yökerhot, ennen muuta monipuolinen sivukatu Große Freiheit, suomeksi ”suuri vapaus”, Hans-Albers-aukio sekä poliisiasema Davidwache. Panoptikumin, Saksan vanhimman vahakabinetin löydät Spielbuden-aukiolta. Se on perustettu vuonna 1879.

Herbertinkatu on Reeperbahnin kanssa samansuuntainen. Siellä ovat naiset vapauttamistaan odotelleen jo 1800-luvulta alkaen. Näyteikkunan prostituoituja varjelee kaksi sermiä uteliaiden katseilta. Ja sisään pääsee vain mies, joka on täyttänyt 18 vuotta.

Saksassa katu tuli kuuluisaksi 1943 kuvatusta filmistä ” Große Freiheit Nr. 7”, jossa esiintyi senaikainen julkkisnäyttelijä Hans Albers. Pyhän Paavalin kortteli syntyi esikaupunkina. Tuolloin sen nimi oli vielä ”Hampurin vuori”. Satoja vuosia se oli ollut paikka, jossa asui kaupungissa ei-toivottuja ihmisiä. Siellä sijaitsivat ruttoparantolat, sairaalat ja vaivaistalot. Nimensä Reeperbahn eli köydenpunojankatu sai köysien punojilta, jotka tarvitsivat köysiensä kuivattamiseen enemmän tilaa kuin mitä keskikaupungilla tuolloin oli tarjota.



Ensimmäiset huvipaikat syntyivät nekin jo 1600-luvulla. 200 vuotta myöhemmin rakennettiin lautakojujen sijaan kunnon kivitaloja. Teatterit, juottolat ja bordellit avasivat ovensa. Sataman takia St.Paulille tuli paljon kansaa eri maista ja kulttuureista. Yhä tänäänkin sieltä löytyy portugalilaisten ja espanjalaisten kortteli. Große Freiheit-kadun yhden rakennuksen takapihalla on kuuluisan Star-klubin muistolaatta. Siellä esiintyivät aikoinaan Jimi Hendrix, Little Richard ja Chubby Checker. Myös Beatlesien ura alkoi Hampurista, tästä samaisesta korttelista.

Korttelia kutsutaan sanalla ”Kiez”. Sana tarkoitti pientä korttelia, keskiajalla varsinkin slaavilaisen väestön asuttamaa aluetta, ja joiden asukkaiden oli pakko suorittaa jotain palveluja lähistöllä sijaitsevien aatelisten tarpeisiin. Nämä palvelut olivat usein esimerkiksi kalastusta.

Tiistain turistikierrosten nimi on ”matroosinmyssy ja verkkosukka”, torstain ”Pyhän Paavalin sydän” ja lauantain ”Kiezille hoitoon”. Kouliintuneet paikalliset oppaat vievät turistit sellaisiin paikkoihin, joita itse eivät ikinä olisi löytäneet. Turisteille kerrotaan kaikenlaista prostituutiosta ja merimiehistä, bordelleista, poliiseista ja myös maailmankuuluista filmikulisseista, musiikin historiasta ja ties mistä vielä. Ilmoittaua ei tarvitse. Kierrokset alkavat aina illalla kello 20 St.Paulin metroasemalta ja maksavat kympin per turisti.



Schmidts Tivoli on yksi monista Spielbudenplatzin teattereista. Seitsemässä kaupunginosan teatterissa käy vuosittain yli miljoona katsojaa. Schmidtin Tivolissa on yksi Hampurin kauneimmista teatterisaleista. Se on sirkusareenan muotoinen ja näyttämö ylettyy katsoja-alueelle. Teatterissa esitetään saksankielisiä musikaaleja, nostalgisia revyitä ja kabareeta. Vuosina 1925-1990 rakennus toimi huvitemppelinä ja sen nimi oli ”Zillertal”. Vuonna 1991 vanhasta rakennuksesta paljastettiin korkeat kultaiset pylväät, seinämaalaukset ja suuret pyöreät peilit. Sellaiset nimet kuten Max Raabe, Helge Schneider, Ingo Appelt ja Missfits kuuluvat niihin, jotka siellä nykyisin näyttelevät.



Turistien suosiossa on kapakka nimeltä ”Ritze”. Aiemmin siellä esitettiin elokuvia. Paikalliset kävivät siellä juomassa oluensa. Nyt se on melkein nostalginen turistirysä. Seiniä koristavat monien kuuluisuuksien kuvat. Kapeat portaat vievät alas kuuluisaan nyrkkeilykehään, jossa paitsi paikalliset, myös nyrkkeilijät kuten René Weller, Henry Maske ja Dariusz Michalczewski harjoittelivat. Nykyisin siellä harjoittelevat nuoret saksalaiset tulevat nyrkkeilyn mestarit.

Omat kokemukseni ovat lähinnä huvittavia. Ei kukaan suomalainen ole vielä jättänyt Kiezillä käymättä. Käytiinpä jopa seksimuseossa. Yölläkin voi Reeperbahnilla kävellä kuten missä hyvänsä kadulla, mutta sivukaduille ei parane mennä – saattaa mennä sekä rahat että terveys. Ja silmät intoa leimuten miehet ovat kapakkoihin hävinneet. Sinne vain naisille rahat tissiliiveihin… Oma alaikäinen poikani taas ei juurikaan tykännyt, kun välivallan karsimiseksi alaikäiset eivät pääse alueelle iltaisin lainkaan, eikä mukaan saa tuoda tai kapakoista ostaa mitään, mikä on pullotettu tai täytetty lasiin. Ja aseet karsitaan suoraan metroasemalla ylös noustessa. Minusta aivan asiallista toimintaa ja muutaman katutappelun jälkeen kaupunki päätyi tähän radikaaliin ratkaisuun. Eipähän nuorella sinne illalla mitään asiaa olisikaan, mutta kun asui niin lähellä… Enkä koskaan ”ehtinyt” käymään katsomassa Luolamiestä, jota kai yhä vieläkin esitetään Schmidts Tivolissa.

Hampurissa on siis kuulemma valtakunnan ainoa kaupunginosa, jolle nimensä ovat antaneet katoliset pyhimykset pyhä Paavali ja pyhä Josef, ja joka kuitenkin on tunnettu aivan muusta kuin uskonnollisuudestaan… St.Paulin kaupunginosassa sijaitseva St.Josephin barokkikirkko on valmistunut vuonna 1721.



Kapunginosassa on muuten 25.000 asukasta…

lauantai 11. helmikuuta 2012

Keskellä Hampuria Alster-järven jäällä

NDR, Norddeutsche Rundfunk, pohjoisen Saksan radio- ja televisiokanava kirjoittaa http://www.blogger.com/img/blank.gif tänään, että Hampurissa sijaitsevan sisäjärven Alsterin jäällä vietetään tänään jääjuhla, kotoisasti ”Alstervergnügen” eli suomeksi Alsterin huvi”.

Ai että jäällä ja keskellä miljoonakaupunkia, Hampurissa? Kylläpä vain. Jäätyyhän se järvi pakkasessa sielläkin, aivan kuten pakkasella Suomessakin. Itse asiassa olen aina yhtä hämästynyt siitä, miten Suomessa oletetaan, että heti kun lähdetään vähänkin etelään, siellä on aina kesä! Minä en muista yhtään lumetonta talvea vuosina 1974-2012…


Kuva: NDR

Noin miljoonaa ihmistä odotetaan tulevan Alsterin jäälle. Perjantaina paistoi aurinko kirkkaalta taivaalta ja juhliminen jo alkoi. Jäälle tuli kymmeniä tuhansia luistimineen, tekemään piruetteja, tai muuten vaan kokeilemaan jään kestävyyttä. Ja tietenkin paikalle olivat löytäneet myös lämpimien ruokien ja juomien myyjät.

Odotettavissa on melkoinen liikennekaaos. Poliisi varoittelikin jo, että jättäkää hyvät ihmiset autot kotipihalle ja käyttäkää julkista liikennettä, joka Hampurissa onkin esimerkillinen oman kokemukseni mukaan. Julkinen liikenne on lisäksi lisännyt viikonvaihteeksi kapasiteettiaan.

Jää on tällä hetkellä 22 – 22 senttimetriä paksua. Aussenalster (”Ulko-Alster”) on se järven isompi puoli, Binnenalster (”Sisä-Alster”) pienempi ja aivan keskellä Hampuria molemmat. Helposti sinne löytää vaikkapa vain marssimalla ulos rautatieasemalta. Tai kaupungintalosta.

Aivan aseman lähellä järvien välisen sillan toisella puolella sijaitsee korkea nk. Suomi-talo, jonka huipulla komeilee Suomen leijona ja jossa sijaitsee Suomen konsulaatti. Tässä:



Täytyy kyllä myöntää, että kaikenlaiset katujuhlat ja katutapahtumat ovat Hampurin arkipäivää. Kun esimerkiksi joka viikko on ilotulitus, ei sitä oikein enää lähde kauemmaksi katselemaan. Alstervergnügen on tapahtuma, jota on vietetty jo 30 vuotta joka kesä ja joka talvi. Kesällä ohjelmassa on 55 tuntia tapahtumia! Tämän katutapahtuman viehätys piillee juuri monipuolisuudessa: yli 500 saksalaista ja ulkomaalaista esiintyjää tuo ohjelmaa vedelle, maalle ja ilmaan. Kyseessä on siis open-air-musiikki-herkuttelu-katujuhla, ja vastaavaa saa totisesti Euroopasta etsiä.

Kohokohta on tietenkin se ilotulitus. Ja sitä totisesti kannattaa lähteä katsomhttp://www.blogger.com/img/blank.gifaan! Parasta on, että koko tapahtuma ei maksa yleisölle mitään.

Entä ne tuhannet juopot ja pultsarit? Rikkoutuneet olutpullot? Niitä saat etsiä suurennuslasin kanssa.

Mutta nyt on talvi. Valitettavasti jää ei yleisöä joka talvi kanna, joten jäälle mennäänn vain jään kantaessa… kuten tänä talvena. Mutta juhla on joka talvi.

Entä jos jäätä ei sitten joka talvi olekaan? Hampurissa on Euroopan suurin jäärata, 4300 neliömetriä. Se sijaitsee kaupungin kasvitieteellisessä puistossa (Planten und Blomen).

keskiviikko 8. helmikuuta 2012

Miesten ilta lelukaupassa

Miesten ilta „idee+spiel“-lelukaupassa!

Kaikkea sitä kuuleekin. Oikeamin lukee. Luen netistä saksahttp://www.blogger.com/img/blank.gifnkielisiä lehtiä; saan joskus vinkkejä myös. Poimin sieltä yleensä asioita, joita Suomen lehdistö mielestäni käsittelee puolueellisesti tai yksipuolisesti.

Sainpa jutun miehistä lelukaupassa. Siellä raavaista uroksista tulee lapsia! Hannoverissa on keksitty erinomainen keino viettää iltaa ja ideasta on tullut turistirysä.

Ehkä täytyy selventää, että sana "Spielen" on suomeksi sekä leikkiä, pelata että soittaa.

Philipp von Ditfurth kirjoittaa 6.11.2011 seuraavaa Hannoverin Allgemeine Zeitungissa. Lyhentelin ja selittelin tekstiä vähän.

Kuva lelukaupan kotisivulta:



Miehissä Carrera-autorata saa liikkeelle uskomattomia voimia. Jotkut suoltavat solkenaan upouusia haukkumasanoja ja loukkaavat kanssapelaajiaan vaikka millä nimillä. Toiset taas löytävät itsessään urheiluselostajan tai harjoittelevat sokeaa juoksua liikenteessä, ajavat surutta kaverin auton kylkeen ja heittävät hänet yli aidan suoraan helvettiin. Yksi ryhmä painaa kaasua niin kuin vain jaksaa, panee silmät kiinni ja sanoo kärsivänsä huimauksesta. Lopulta voittaa aina se, joka ajaa rauhallisesti eikä herätä huomiota, eli kuten Vettel tekee – ja se häviää, joka huutaa ja riehuu.

Andreas Klaube on sellainen rauhallinen kilpa-ajaja. Sen sijaan että haukkuisi kilpailijansa, hän yrittää pitää autonsa tiellä ja väistää kaverien kummallisia yllättäviä heittoja. Kaikki viettävät iltaa lelukaupassa! Yhdessä miehet yrittävät leikkiä ja pelata; yhteensä 11 eri lajissa on voitettava, tikanheitosta pokeriin. ”Siitä on yli 40 vuotta kun olen leikkinyt autoradalla”, sanoo Klaube. Hänen äänensä tuskin kuuluu metelin keskeltä. Miehet keskenään eivät ole mitenkään hiljaisia.

Tämän kaiken tietää Heinz Lehmann, joka keksi pari vuotta sitten kutsua noin 60 tuttua miestä pelaamaan ja leikkimään työpäivän jälkeen. Maksamalla pienen maksun jouluavustukseen miehet saivat leikkiä koko illan kauko-ohjattavilla helikoptereilla, pelata baccaraa lastenvaunujen seassa ja kuunnella lasten jännittäviä kasetteja. ”Ja mitä sitten kävi, on vallan uskomatonta!” sanoo lelukaupan omistaja. ”Media, lehdistö, televisio, radio kiinnostui suuresti, koko Saksa kiinnostui. Puhelin soi jatkuvasti, emmekä enää tienneet, mihin aikamme riittäisi.” Hänen silmänsä loistavat.

Vuoden alusta on joka perjantai miesten ilta. Lisäksi peli- ja leikki-iltoja on keskiviikkoisin ja torstaisin, jos kysyntää on. Vasta viime tuli ryhmiä eri firmoista ja ryhmistä. ”Jouluun asti kaikki illat on varattu”, Lehmann kertoo. Lisäksi on h iltoja miehille ja naisille. ”Mutta miehiä on enemmän, he haluavat ottaa mittää toisistaan, eivätkä halua yleisöä.”

Hannoverilainen matkailuyritys tarjoaa miesten iltoja paketisssa, johon kuuluu yöpyminen hotellissa sekä tutustuminen olutpanimoon seuraavana päivänä. ”Kukapa olisi uskonut, että vielä 61-vuotiaana aloitan uuden toiminnan”, Lehmann naurahtaa ja iloitsee uudesta turisteille tarjotusta paketista. Miehet tulevat kaukaa, ja Herbert Grönemeyerin, saksalaisen trubaduurin ja laulajan laulun ”Miehet” ja lyhyen esittelyn jälkeen he sinuttelevat heti toisiaan, Tarjolla on värityskirjoja ja toimintafiguureja, keinuhevosia, Harry Potteria Legoista ja Käthe-Kruse-nukkeja, Playmobilia, pienoislentokoneita, palloja. Miehet unohtavat, etteivät olekaan omassa kellaribaarissaan.

Juopottelu ei ole ongelma. Panimo on ihan tätä tarkoitusta varten valmistuttanut helposti avattavia korkkeja. ”Emme tarvitse olutlätäköitä lattialla, sillä lauantainahan on taas tavallinen myyntipäivä”, Lehmann sanoo, ja tarjoilee oluen lisäksi Brezeleitä, ja huolehtii samalla kauppansa siisteydestä. ”Vahinkoja ei valitettavasti voi välttää”, kertoo nuori apulainen, ”sillä jokaisessa miehessä piileksii myös pieni lapsi.”

Samana iltana vielä laittaa Lehmann kuvia nettiin. Usein vaimot lahjoittavat miehilleen tällaisen illan, ja haluavat nähdä, mitä miehet ovat illan tehneet. Äidit laittavat isät poikien kanssa leikkimään. Ihanaa, että isät ja pojat saavat olla yhdessä. ”Miesten illat ovat keino toimia suuria konserneja vastaan,” sanoo Lehmann. Hän toivoo, että joka kaupungissa olisi tuollaisia iltoja!

sunnuntai 5. helmikuuta 2012

Fastnachtia ikävä



Suomessa ajateltiin nyt vain presidentinvaaleja ja keskusteltiin siitä, onko parempi valtakunnan äiti nuori tyttö tai nuori ulkomaalaistaustainen poika. Minä ikävöin Saksan karnevaaleja. Oikeammin en edes karnevaalia siten kuin se Suomessa ymmärretään, vaan nimenomaan sitä eteläisen Saksan fastnachtia, aikaa ennen laskiaista.

Suu vaahdossa ja silmät innostuksesta hehkuen kerroin tuosta ajasta saksantunnillani, ja oppilaat eivät todennäköisesti ymmärtäneet mitään. Ei kielen puolesta, sitä he kyllä ymmärtävät. Sitä tunnelmaa ja tekemistä karnevaaliaikaan kun ei voi mitenkään ymmärtää, jos ei ole sitä itse kokenut.

Muistan oman ensikosketukseni vallan hyvin. Lienee ollut päiväretki Rottweiliin. Siis sinne mistä rotweilerit ovat lähtöisin… sydän-Schwarzwaldista. Raskaita kelloja kantavat maskinsa alla hikoilivat, me turistit palelimme. Mutta lähtemättömästi jäi tunnelma mieleen!

Seuraavan kerran sitten tapahtui ensimmäisenä vuonna sen jälkeen kun olimme Allensbachiin muuttaneet, että mieheni lähti illalla hakemaan jotain työpaikaltaan Konstanzin keskustasta eikä tullutkaan takaisin. Tuolloin ei ollut kännyköitä joilla noin vain soittaa, eikä toisaalta hän ollut mikään kapakoissa viihtyjä, joten en ymmärtänyt missä hän viipyi. Hän tuli kotiin aamuyöstä innosta puhkuen, harvoin olen sellaista myöhemmin nähnytkään. Kertoi, että koko kaupunki on ulkona ja ”tekee tätä”, jolloin hän vippasi polviensa varassa ylös alas. En ymmärtänyt mitään. Ymmärsin vasta paljon myöhemmin.. ja nyt on ikävä, ikävä takaisin etelään.

Ikävä on tauti, jota ei voi parantaa, se vain on. Ei minulla asiat huonosti ole - vallan päinvastoin. Siihen nähden, että oli todella vaikeaa palata Suomeen pysyvästi, ovat asiat nyt oikein hyvin. Mutta tulee aikoja, jolloin kaipaa entisiä aikoja takaisin. Sellainen aika on joka vuosi karnevaaliaika, siis aika ennen laskiaista. Saksalaiset sanovat, että se on ”viides vuodenaika”… Ei sitä pohjoisessa Saksassakaan olen, ja ne jotka sanovat tuntevansa Saksan ja ovat olleet vain pohjoisessa, tai vain Frankfurtissa, eivät tiedä karnevaalista mitään.

Ystäväni soitti viikko sitten Konstanzista ja pyysi katsomaan television suoraa lähetystä osoitteesta www.swr.de/fastnacht. Hänen oma ryhmänsä siellä marssi pitkässä kulkueessa… Sille joka saksaa osaa, tässä lisää: http://www.swr.de/fastnacht/lexikon/-/id=2675170/y8ig55/index.html

'S goht degege!
Ho narro!


Jokaisella eteläsaksalaisella karnevaaliseuralla on oma tervehdyksensä. Yllä oleva on Konstanzista. Jokaisella seudulla on myös omat runonsa. Meillä siellä runoiltiin muun muassa: „Hoorig, hoorig, hoorig isch die Katz, Und wenn die Katz nit hoorig isch, doo fängt se au kei Ratz.“ (Karvainen on kissa, ja jos kissa ei ole karvainen, se ei saa rottia kiinni…) Niin, tai naisten illassa laulettiin: ”Mir ham’n a Bom daheim der hat karierte Blätter”… (Meillä kotona on puu jossa on ruudilliset lehdet…”

Netistä ei muuten löydy suomeksi Fastnachtista mitään… Wikipediassa kerrotaan karnevaalista yleisesti, Selkouutiset kertovat Sveitsin karnevaaliajasta. Svaabilais-alemannien karnevaalista ei sanaakaan.