lauantai 30. elokuuta 2014

Linssikeitto / papukeitto





500 g kuivattuja linssejä, papuja
3 l kasvis- tai lihalientä
2 purjon vartta
1 selleri
5 suurta perunaa
4 suurta porkkanaa
4 keittomakkaraa
siivu häränlihaa
250 g jauhelihaa
siivu savupekonia
sipulia

Valmistusaika n. 25 min

Keitä lihaa noin tunti liemessä. Leikkaa palasiksi ja laita takaisin liemeen. Lisää linssit ja makkarat ja jatka keittämistä. Sekoita jauheliha, sipuli, suolaa ja pippuria ja tee palloja. 25 minuutin kuluttua lisää vihannekset ja lihapyörykät ja keitä vielä 20-25 minuuttia. Kuullota sillä välin pekoni sipulin kanssa ja lisää sitten keittoon. 

......................

Saksan kielessä on kaksi sanaa suomen sanalle "keitto". "Suppe" on yleensä liemimäinen ja syödään alkuruokana. "Eintopf" on kokonainen ateria, täyteläinen keitto kuten esimerkiksi ylläoleva linssikeitto. 

perjantai 29. elokuuta 2014

Syksyn herkkuja. Saksalainen sipulipiiras




Taikinaan

450 g vehnäjauhoa
2,2 dl vettä
50 g voita
1 pk kuivahiivaa
suolaa
(sokeria)

Täyte

800 g sipulia
200 g silavaa
1 rkl öljyä
3 munaa
2 dl kermaa
250 g juustoa
suolaa
muskottia
pippuria

Valmistusaika n. 30 min, lepoaika n. 1 t

Laita kulhoon jauhot, hiiva, sokeri ja suola, paina keskelle pieni monttu ja lisää siihen vesi. Lisää pehmeä voi ja tee taikina. Anna levätä vähintään puoli tuntia.

Kauli taikinasta pellin kokoinen suorakaide. Laita pellille ja painele reunat ylös.

Täytettä varten sekoita munat ja kerma ja mausta suolalla, muskotilla ja pippurilla.

Kuori sipulit, leikkaa ensin kahtia ja siivuta ne. Leikkaa pekoni pieniksi palasiksi. Kuullota molemmat paistinpannussa. Ota pannu hellalta, lisää munaseos ja sekoita. Maista ja tarpeen vaatiessa mausta uudelleen.

Lisää täyte taikinan päälle, ripottele päälle raastettu juusto ja paista 200°C uunissa noin 30 minuuttia.

Painikkeeksi uutta viiniä, tai hyvin jäähdytettyä valkoviiniä. Uutta viiniä varovasti, se nousee nopeasti päähän!


torstai 28. elokuuta 2014

Syksyn herkkuja. Helppo luumupiiras




8 rkl öljyä
8 rkl maitoa
8 rkl sokeria
8 rkl maitorahkaa
1 muna
400 g vehnäjauhoa
2 tl leivinjauhetta
1 kg luumuja – pieniä, makeita

Valmistusaika n. 15 min

Sekoita kaikki aineet. Tee taikina ja levitä voidellulle pellille. Tee taikinasta myös pieni reuna.  Pistele haarukalla.

Poista luumuista kivet, laita sisäpuoli ylöspäin taikinan päälle, ripottele päälle sokeri-kaneliseos.

Paista 180°C  25 – 30 minuuttia. 

Herkullista vielä lämpimänä kermavaahdon kera.

Juustokakku / saksalainen rahkakakku



 Valmistusaika 30 min., paistoaika 55-50 min



Pohjaa varten

200 g vehnäjauhoa
100 g sokeria
1 vaniljasokeria
1 muna
75 voita tai margariinia

Sekoita kaikki aineet, tee kiinteä taikina. Täytä kakkuvuoka siten, että pohjan lisäksi reunoille tulee taikinaa noin 2 cm korkeudelle. 

Täytteeseen

1 kg maitorahkaa
2 dl sokeria
1,5 dl öljyä
2 tl vaniljasokeria
2 munaa
1 tl sitruunamehua
½ l maitoa
1 pussi vanukasjauhetta –  siis 40 g perunajauhoa, tärkkelystä

Sekoita kaikki aineet keskenään ja kaada seos vuokaan pohjan päälle. Paista 200°C  55 - 65 minuuttia. Jos et halua tummaa pintaa, peitä kakku uunissa alumiinipaperilla. 

Anna jäähtyä, ennen kuin otat kakun vuoasta. Parhaalta kakku maistuu päivän - parin päivän kuluttua.

maanantai 18. elokuuta 2014

Miksi minun pitäisi ansaita enemmän!


Handelsblatt Online julkaisi artikkelin, jossa eräs toimitusjohtaja perustelee oikeuttaan korkeaan palkkaansa. Hänelle vastaa toinen henkilö, joka ansaitsee paljon vähemmän: ensihoitaja. Miksi hän uskoo, että hänen pitäisi ansaita enemmän?

Viime maanantaina eräs toimitusjohtaja perusteli tällä palstalla, miksi hän ansaitsee korkean palkkansa. Hän istuu jopa kymmenen tuntia päivässä kokouksissa, kirjoituspöydän ääressä tai autossa, hänen työnsä vaatii rohkeutta tehdä uraauurtavaa työtä ja ottaa vastuuta. Hän ansaitsee sen minkä ansaitsee. Artikkeli herätti paljon kiinnostusta. Toimitusjohtajalle vastaa henkilö, joka ei ansaitse niin paljoa, mutta omasta mielestään ansaitsi enemmän. Lukija haluaa esiintyä nimettömänä, sillä hän kertoo myös työpäivänsä sisäisiä asioita. Handelsblatt-lehden toimittaja Katharina Matheis kirjasi asiat muistiin. 

 Ensihoitajia työssään. "Meidän töissämme on paljon samaa, vain yksi asia ei: palkka." Kuva: dpa




Hei tuntematon toimitusjohtaja,

meidän molempien jokapäiväisella työllä ja ammatilla on paljon yhteistä – vain yksi asia ei ole sama: kukaan ei pitä minun palkkaani liian korkeana.

Minä teen kokopäiväistä työtä ASB:n (Arbeiter Samariter Bund) ensiavussa ensihoitajana. Haluan näyttää Teille, että Te ette ole ainoa, jonka on oltava korkeiden vaatimusten mittainen – ja jolle ei anneta palkinnoksi kuusinumeroista rahasummaa.  Meidän ammattimme vaatimukset ovat hyvin samanlaiset.

1.     Työajat

Te teette joka päivä työtä jopa yksitoista tuntia. Niin minäkin. Meidän vuoromme ovat päivästä tai yöstä riippuen 11 tai 13 tunnin mittaisia. Yövuorossa on yksi tauko, virallisesti sitä kutsutaan nimellä ”kolme tuntia palkatonta työtä”. Hätätapauksessa sillä ei kuitenkaan ole mitään merkitystä. Juuri viikonloppuisin teemme työtä tauotta. Oikeastaan samantekevää, sillä eihän vartiovuorossa voi mennä nukkumaan. Hälytys voi tulla millä sekunnilla hyvänsä. Te vastaatte sähköpostiviestiin toisensa jälkeen (joka 200 sanotte) tai keskustelette – me ajamme hälytyksestä toiseen. Jokainen vuoron valvoja tietää, miltä yksityiselämä näyttää. Meitä on yleensä liian vähän, työtoverillani oli hiljan kahden viikon työrupeama ilman vapaapäivää. Ja jouluna, uuden vuoden aattona ja pyhäpäivinä olemme tietenkin myös työssä.

2.     Monimutkaisuus

Monta asiaa pitää ottaa huomioon ja varautua kaikkeen. Siksi siis ansaitsette niin paljon? Huippujohtajien on tultava toimeen monimutkaisten asioiden kanssa. Samin on ensihoitajien. Emme saa jättää mitään huomiotta, huolimatta siitä, että tilanteet ovat usein täysin tuntemattomia. Jokainen pelastusoperaatio on erilainen, huomioon otettavia asioita lukemattomia, tilanteen arvioinnista lääkitykseen. Menemme sellaisten ihmisten luo, joista emme tiedä mitään, ja aikaa meillä on useimmiten vain muutama minuutti, joiden aikana on toimittava, kyse on elämästä tai kuolemasta. Te sanotte, että johtajat palkitaan rohkeudesta tehdä päätöksiä. Meidänkin on tehtävä päätöksiä ja ne vain muutaman silmänräpäyksen aikana pitää tietää, mikä toiminta on oikeaa.

3.     Vastuu

Kannatte vastuuta monista miljoonista euroista ja työpaikoista? Luulenpa, että on olemassa hyvin vähän ammatteja, joissa voi oikeasti sanoa tämän: meillä on kyse elämästä tai kuolemasta. Ja ilman dramatisointia: onko olemassa enempää vastuuta? Teidän virheenne maksavat rahaa; jos me teemme virheitä, se maksaa ihmishenkiä.

Ennen kuin saavumme sairaalaan tai ensiapulääkäri tulee paikalle, meidän on otettava vastuu kaikesta. Meillä on lääketieteellinen tieto, mutta monta asiaa saa päättää vain lääkäri. Meidän on – tietenkin pikaisesti – päätettävä: kuinka kiire on ryhtyä toimiin? Jos potilaalle tapahtuu jotain, kuulee usein jälkeenpäin sanottavan: miksi ette kutsuneet lääkäriä? Tai miksi ensihoitajat eivät ryhtyneet toimiin? Minä kannan täyden vastuun – myös tiimini muiden jäsenten puolesta.

4.     Kuormitus

Kerrotte, että teidän pitää kantaa huippujohtajan kuormitus: pitää olla se muuri, joka pysyy pystyssä sekä yrityksen että työntekijöiden tuulessa. Monet johtajat saavat siitä vatsahaavoja. Siinä me voisimme ehkä auttaa, mutta psykkistä painetta vastaan meidän ammatissamme ei ole lääkettä. Jokaisella on oma kuormansa kannettavana, henkilökohtaisesti minulle on vaikeinta, jos hätätilanteeseen joutuu lapsi. Meidän on vain kestettävä pahojakin näkymiä. Ja jos olemme tehneet virheitä ja pahimmassa tapauksessa joku kuolee – se koskettaa syvintä sielua myöten. Se totta kai kuuluu ammattiimme. Siitä meille maksetaan. Mutta se ei tarkoita, että sellainen ei koskettaisi.

Sivumennen sanoen työmme myös kuormittaa jäseniä: usein kannamme ylipainoisia ihmisiä alas kerrostaloista.

5.     Tunne ja viestintä

Hienotunteisuus – se on huippujohtajien ominaisuus, joka usein unohdetaan, Te sanotte. Me voimme totisesti puhua tästä myös. Tunne ja viestintä ovat jokapäiväistä työssämme, vaikka sillä ei oikeastaan olekaan mitään tekemistä varsinaisen potilaiden hoitamisen kanssa. Usein odotetaan, että selviämme vaikeista tilanteista oikealla tavalla kommunikoida. Päivittäin meitä haukutaan, monet eivät käsitä miksi emme voi tulla nopeammin, tai miksi valitsemme tietynlaisia toimenpiteitä. Silloin tarvitaan oikeanlaisia kommunikaatiokykyjä – tiimissä, potilaiden tai perheenjäsenten kanssa puhuessa. Pahinta on, kun jollekin on vietävä suruviesti. Sitä ei opeteta missään kirjoissa. Ei, hienovaraista keskustelua ei noin vai opita. Ette Te, emmekä me.

Älkää käsittäkö minua väärin, en ole kateellinen palkkanne takia. Vain että niitä ominaisuuksia, joilla palkkaanne puolustelette, ei tarvita ainoastaan teidän ammatissanne.

Meillä on muuten vielä yksi yhteinen asia. Me kumpikin saamme kuulla aina saman lauseen. Meillä lause ei ole: ”Ja siitä saatte rahaa?”. Minun nettopalkkani on noin 1.600 euroa kuukaudessa; se ei ole vähän, mutta ei tarpeeksi, jotta sillä voisi esimerkiksi elättää perheen. Ensiavussa ei rikastu. Kun kerron ammatistani, en saa kuulla ”Ja siksi saatte niin paljon rahaa?” – vaan „Tuota minä en osaisi tehdä!“