Vaikeneminen on kultaa?

Saksalainen ajattelee: Tuskin mikään hiljaisuus on yhtä epämiellyttävää kuin tauko keskustelussa.

Vaan onko tauon pakko olla epämiellyttävää?

Die Zeit – viikkolehti kirjoittaa 3.4.2024 vaikenemisesta näin:

„1,5 sekuntia - sitten alkaa nolottaa.

Asiantuntijat jakavat maailman "puhekulttuureihin", jotka kliseen mukaisesti sijaitsevat yleensä Etelä-Euroopassa, ja "hiljaisiin kulttuureihin", jotka sijaitsevat esimerkiksi Keski-Aasian aroilla ja pohjoisessa. Asiantuntijakirjallisuudessa on aiheesta essee, jonka houkutteleva otsikko on "Onko suomalainen hiljaa, kun hän ei sano mitään?" (Oletettavasti ei.) Erään teorian mukaan kielellisen maailman jako liittyy topografiaan, väestötiheyteen ja siitä johtuvaan ihmisten välisten kohtaamisten tiheyteen. Varmaa on, että nämä kaksi kulttuuria törmäävät toisiinsa myös Saksassa.

Voidaan siis spekuloida: Jos perusolemukseltaan suomalainen kohtaa perusolemukseltaan italialaisen, syntyy kommunikaatio-ongelmia, koska toinen on hiljaisempi kuin toinen. Vastapainona tälle on se, että juuri pohjoissaksalaiset hiljaisuuden kulttuureineen puhuvat nopeammin kuin eteläsaksalaiset puhetäyteisine kulttuureineen.

Yksityiskohta Yhdysvalloista, joka saa sinut havahtumaan ja kiinnittämään asiaan huomiota: Psykologit ovat havainneet ryhmäkeskusteluissa, että mitä nopeammin kaksi ihmistä vastaa toisilleen, sitä enemmän he tuntevat olevansa yhteydessä toisiinsa. Kääntäen tämä ei välttämättä tarkoita, että pariskunnilla, jotka pysyvät hiljaa keskenään, ei ole enää mitään sanottavaa. Tämä on ongelma vain niin sanotuissa puhetilaisuuksissa, ei silloin, kun laitetaan yhdessä ruokaa, pelataan keskittynyttä korttipeliä tai tuijotellaan haaveillen auringonlaskua.”

Saksassa asuu etelässä puhelias väki, kuten Suomessa Savossa ja Karjalassa, ja pohjoisessa enemmän hiljainen väki, kuten Suomessa Pohjanmaalla. Siksi kai suomalaiset tuntevat viihtyvänsä parhaiten Hampurissa? Siellä Saksan sisäinen kokemukseni oli sama kuin muutettuani Lappeenrannasta Kalajoelle. Etelä-Saksassa jutellaan niitä näitä jatkuvasti, mikä sopi  minulle, karjalaiselle vallan hyvin. Hampurissa ihmiset ensin katsoivat tarkemmin, kuka minä olin naisiani, ennen kuin halusivat kaveerata. Samoin Pohjanmaalla. Ystäviä kyllä sitten löytyi molemmilta seuduilta.

Ehkä suomalaisen puhekulttuurin kukkasia on nykyisin tavaksi tullut jatkuva niinkuttelu. Puhujat eivät oikein pysy omassa puheessaan mukana ja lisäävät puheeseensa tyhjiä sanoja ”niinku”, ”tavallaan” ja ”ikään kuin”.

Suomessa asuvat ulkomaalaiset sanovat lähes kuin yhdestä suusta, että heitä vaivaa suomalaisten hiljaisuus. Ei tervehditä, ei kommentoida. He eivät aina ymmärrä, että suomalainen antaa toisen sanoa asiansa loppuun asti ja kuuntelijan on vaiettava. Saksassa ja lähes kaikissa muissa maissa keskeytetään puhetta koko ajan. Jos et keskeytä ja muista tituleerata nimeltä keskustelukumppaniasi vähän päästä, olet epäkohtelias.

Ei liene kovin tärkeää, kumpi tapa on parempi, tärkeämpää on tietää, mitä kussakin yhteisössä on tapana.