Karjalan kielestä, ja vähän suomestakin

Karjalan kieltä arvioidaan puhuttavan yhteensä noin 60.000 – 95.000 henkilön voimin, mukaan lukien kaikki kielen eri murteet.

Suomessa karjalankieliseen yhteisöön kuuluu noin 30.000 eri tasoisesti kieltä taitavaa henkilöä. Heistä noin 11.000 puhuu karjalan kieltä hyvin tai melko hyvin. Päivittäin kieltä käyttää noin 5.000 puhujaa. Sen lisäksi noin 20.000 ihmistä ymmärtää kieltä tai osaa sitä jonkin verran.

Suurin osa karjalan puhujista elää Venäjällä (pääasiassa Karjalan tasavallassa ja Tverin alueella). Venäjällä kielen taitajia arvioidaan olevan noin 50.000 (tai lähteestä riippuen arviot vaihtelevat noin 20.000–50.000 välillä).

Minä olen karjalainen. Suomen karjalainen. Suomalaiset eivät yleensä oikein tiedä, mitä sana ”karjalainen” oikein tarkoittaa. Yleensä ajatellaan

·       - luovutetulta alueelta Kanta-Suomeen muuttaneita. Heitä on noin 407.000. (Lisiäksi tietenkin Petsamon ja Sallan asukkaat).

·       - Suomessa kuitenkin on kokonaista kaksi osaa Karjalaa: pienempi Etelä-Karjala ja suurempi Pohjois-Karjala. Niillä asuu nykyisin 283.000 ihmistä.

·      -  Ja suurin alue on Venäjällä Karjalan tasavalta sekä Tverin alue. Siellä karjalaisia kuintenkin väestöstä on vain murto-osa, kuten yleensäkin valloitetuilla alueilla sinne on siirretty vuosien kuluessa valtaväestöä, joten alkuperäisväestö on jäänyt sen jalkoihin. 

Venäjän viimeisimmän väestönlaskennan (2021) mukaan Venäjällä asuu noin 32.400 etnistä karjalaista. Karjalaisten määrä on vähentynyt Venäjällä voimakkaasti viime vuosikymmeninä venäläistymisen, alhaisen syntyvyyden ja sulautumisen vuoksi. Vuonna 1989 karjalaisia oli maassa vielä noin 125 000, ja vuonna 2010 heitä laskettiin olevan noin 60.800.

 

 

 

Kaikilla näillä alueilla siis asuu karjalaisia. Minä olen syntynyt Lappeenrannassa ja olen siis eteläkarjalainen. Ja hallitsen kotimurteeni yhä vieläkin, vaikka aikuisiän jälkeen olen asunut siellä vain kaksi vuotta. Luovutetun Karjalan alueelta Kanta-Suomeen muuttaneet sen sijaan eivät useinkaan enää puhu omaa murrettaan ja toisen polven karjalaiset eivät enää lainkaan.

Kotimurteestani johtuen ymmärrän karjalan kieltä, vaikka en sitä puhua osaakaan, sillä sanasto on pitkälti samaa. Vain karjalan kielessä on omia mutkiaan ja ääntämys myötäilee paljolti venäjää suhuäänteineen. Kotimurteeni on nk. karjalan murre. Tosin minulle yksi suomen opettaja Pohjois-Pohjanmaalla vakuutti, ettei sellaista murretta olekaan, mutta minä vain vaihdoin murteeni kotimurteekseni ja väittäjä hiljeni. Ei ollut ilmeisesti koskaan kuullut kenenkään sitä puhuvan.  Kaakkois-Suomen murteita kutsutaan virallisissa papereissa kaakkoismurteiksi.

Mielenkiintoinen kokemus on ollut saada käydä Tverin Karjalassa. Siitä on jo aikaa, mutta tuolloin siellä ihmiset puhuivat karjalaa ja ymmärsin, mitä he sanoivat.

Paljon olen liikkunut itärajan itäpuolella omalla autolla ja kyllä siellä myös karjalaa kuulee. Tai sitä jotain sekakieltä, aivan kuin Lotringenissa Ranskassa, jossa ihmiset kyllä puhuvat edellen saksaa mutta ranskalaisin sannoin. Tosin selviän Venäjällä myös venäjäksi ja Ranskassa ranskaksi. 

 

Karjalaisuus ja karjalan kieli eivät siis ole sama asia.

Isot syövät pienet.

Olen kuullut yksityisiltä, että Venäjän karjalaisen on vaikeaa säilyttää karjalan kieli. Virallisesti näin ei ole. Mikä on totuus?

Kokemukset kuvaavat arjen todellisuutta. Virallisen julkisivun ja käytännön välillä on suuri kuilu. Karjalan kielen säilyttäminen Venäjän Karjalassa on nykyään äärimmäisen vaikeaa, ja kieli on UNESCOn luokituksen mukaan erittäin uhanalainen. 

Totuus tilanteesta muodostuu seuraavista juridisista ja käytännön asioista:

·       - Karjalalla ei ole virallisen valtiollisen kielen asemaa
Toisin kuin melkein kaikissa muissa Venäjän autonomisissa tasavalloissa (kuten Tatarstanissa tai Komissa), karjalan kielellä ei ole valtiollisen kielen asemaa omassa nimikkotasavallassaan. Karjalan tasavallan ainoa virallinen valtiollinen kieli on venäjä. 

·       - Aakkosloukku: Venäjän liittovaltion laki määrää, että tasavallan virallisen kielen täytyy perustua kyrilliseen kirjaimistoon. Koska karjalan kielen kirjakieli on kehitetty ja vakiinnutettu käyttämään latinalaisia aakkosia, sille ei ole voitu myöntää virallista asemaa ilman kirjaimiston pakkovaihtoa.  Vuonna 2004 säädetty laki antaa karjalalle, suomelle ja vepsälle "valtion tukeman alueellisen vähemmistökielen" aseman. Tämä laki sisältää kuitenkin pääasiassa suosituksia, ei viranomaisia sitovia velvoitteita. 

·       - Puhujamäärät ovat romahtaneet rajusti. Viralliset väestönlaskentatiedot osoittavat, että kielen siirtyminen uusille sukupolville on lähes katkennut: Vuosien 2010 ja 2021 väestönlaskentojen välillä karjalan kielen puhujien määrä Venäjällä putosi lähes puoleen, noin 25 600 puhujasta vain noin 13 800 puhujaan.  Karjalaiset ovat nykyään omassa tasavallassaan pieni vähemmistö (alle 10 % väestöstä). Puhujista valtaosa on yli 65-vuotiaita ja alle 15-vuotiaiden osuus puhujista on marginaalinen. 

·       - Koulutus ja arki ovat venäjänkielisiä. Vaikka Karjalan tasavallassa on kouluja, joissa karjalan kieltä voi opiskella oppiaineena muutaman tunnin viikossa, koko kouluopetusta ei ole mahdollista saada karjalaksi. 

·       - Koska yhteiskunta, digitaaliset palvelut, virastot ja työelämä toimivat täysin venäjäksi, kieli on vetäytynyt pelkästään vanhemman sukupolven kodin sisäiseksi kieleksi tai pienten maaseutukylien yhteisö kieleksi.

Ylen uutisoiman tutkimuksen mukaan venäläisen yhteiskunnan ilmapiiri on tehnyt vähemmistökielistä ja -identiteeteistä osittain epähoukuttelevia nuorille, jolloin lapset eivät usein enää koe karjalan kieltä oman identiteettinsä perustaksi. 

Lehdissä, kuten Karjalan Sanomissa ja virallisissa uutisissa näkyy usein kielen elvytystoimintaa: on karjalankielisiä teatteriesityksiä, festivaaleja, kansanmusiikkia ja uutislähetyksiä. Tämä antaa kuvan elävästä kulttuurista. Julkinen tuki kohdistuukin usein kielen kulttuuriseen vaalimiseen ja museointiin, mutta se ei riitä pelastamaan kieltä silloin, kun siltä puuttuvat arkipäivän käyttöympäristöt ja virallinen suoja. 

Yksityisten ihmisten huoli on siis täysin perusteltu ja linjassa kovaa vauhtia etenevän kielenympäristön muutoksen kanssa. Sitä paitsi tänä päivänä kukaan Venäjällä asuva ei ole julkisesti mistään mitään mieltä.  

**** 

Kovaa on pienten kielten kohtelu ollut muuallakin, ei vain Venäjällä, eikä tarvitse kaukaa hakea: Britannia, Espanja, Portugali, Ranska… Ajatellaanpa vaikka Bretonin, kymrin tai katalonian kieliä.

 

Suomessa karjalan kielen keskittyy kielen aseman parantamiseen, opettamiseen ja käytön lisäämiseen. Toukokuussa 2025 julkaistu kansallinen karjalan kielen elvytysohjelma esittää 23 konkreettista toimenpidettä kielen elinvoiman vahvistamiseksi, minkä lisäksi työtä tehdään aktiivisesti Itä-Suomen yliopistossa ja järjestöissä.

·       - Valtioneuvoston kielipoliittiseen ohjelmaan kuuluva suunnitelma linjaa tavoitteita kielen aseman parantamiseksi.

·       - Itä-Suomen yliopistossa toimii karjalan kielen professuuri ja kansallinen erityistehtävä, joka koordinoi tutkimusta ja opetusta.  

·       - Sieltä siirretään lapsille varhaiskasvatuksen ja erilaisten kielikerhojen (kuten Helsingin Oodin karjalankielisen kerhon) kautta.

·       - Kansalaisopistot, avoimet yliopistot ja karjalaisseurat tarjoavat aktiivisesti kielen perus- ja jatkokursseja, kuten vienankarjalan kursseja. 

·       - Jokavuotinen Karjalan kielen viikko nostaa kieltä esille koulujen, järjestöjen ja median voimin.

***

Meille suomalaisille on käynyt hyvin, kiitos autonomian ajan, sillä suomen kieli ei ole kuolemassa, mutta sitäkin uhkaa vakava vaara: englannistuminen. Sitä eivät kuitenkaan tee ulkovallat, vaan me ihan itse. Me kun rakastamme Yhdysvaltoja -  kaikkien mielestä on hienoa puhua amerikkaa.

- Yliopistopiireissä ollaan tosissaan huolissaan englannin laajasta käytöstä, jolloin tarkempia suomenkielisiä käsitteitä ei enää pääse syntymään. 

- Monet isot yritykset ovat valinneet kielekseen englannin, vaikka kaikki työntekijät puhuvat suomea. 

- Ja etenkin nuoret runsaan somen käytön seurauksena ihannoivat englannin kieltä ja lainaavat sieltä sanoja suomeen suoraan. Se sinänsä ei ole hälyttävää, sitähän on aina tapahtunut, eiväthän sanat kuten ”tavara” tai ”tykätä” mitään suomea ole. Hälyttävää on määrä ja asenteet.

Kun nykyään monessa suomalaisessa asiantuntijafirmassa sanotaan, että "me emme enää tee töitä suomeksi vaan me workitaan englanniksi", tapahtuu kaksi asiaa:

• Ilmaisu köyhtyy: Suomen kielen omat, vuosisatojen aikana kehittyneet tarkat sävyerot (kuten työskennellä, raataa, ahkeroida, puurtaa tai ahertaa) unohtuvat ja jäävät käyttämättä.
• Sanasto pysähtyy: Kun uusia asiantuntijatermejä ei enää keksitä suomeksi, kieli lakkaa kehittymästä.

Esimerkiksi sana ”työskennellä” on uusi sana suoraan englannista käännettynä, mutta suomen kielessähän sellainen tekeminen tarkoittaa, että tehdään vähän ja sitten ei tehdä, aikamoista laiskottelemista siis. 

Suomen kielessä puolestaan on valtavasti näitä tekemisen taajuutta tai kestoa kuvailevia sanoja (kuten hypähtää, hyppiä, hypellä).

Onneksi suomen alkusointu on säilynyt. Sitä ovat edelleen iskelmien sanat täytenään. Alkusointu eli allitteraatio on suomen kielen vanhin ja luonnollisin tyylikeino, jonka juuret ovat tuhansia vuosia vanhassa kalevalaisessa runomitassa.

Mutta! Se, että alkusointu elää edelleen vahvana iskelmissä ja tutuissa yhteislauluissa, ei ole sattumaa. Suomen kieli suorastaan vaatii alkusointua, koska sanojemme paino on aina ensimmäisellä tavulla. Kun kaksi sanaa alkaa samalla äänteellä, se tarttuu suomalaisen korvaan ja sydämeen kuin liima. Kuunnelkaapa tarkemmin!