Ryssimistä

Ortodoksista rukoushuonetta rakennettaessa on tullut eteen monta asiaa, joita minä suomalaisena en mitenkään ymmärrä. En tiedä mistä tämä sanojen ja tekojen ristiriita johtuu, sillä sen verran paljon olen ollut Venäjällä ja sen verran minulla on venäläisiä ystäviä, että uskallan sanoa tietäväni jotain Venäjästä. Kerronpa alla muutamia kummallisuuksia.

Kun perustimme Kalajoen ortodoksisen rukoushuoneen kannatusyhdistyksen, mukaan ilmoittautui koko joukko venäläisiä ja muitakin slaaveja, jotka pitivät hanketta todella hyvänä. Niinpä yhdessä päätettiin ryhtyä toimeen. Vaan kuinka sitten kävikään? Mukana on enää ensimmäisen kokouksen osanottajista vain yksi, muut eivät, siksi että ”minä olen vääräuskoinen ja tehnyt kaiken väärin”!

Järjestimme konsertin kannatusyhdistyksen hyväksi. Esiintymään Kalajoelle tuli uskomattoman upea karjalan kuoro ”Oma Pajo” Petroskoista. Sovimme, että majoitamme heidät perheisiin, ja näin tehtiinkin. Yksi venäläisistä ilmoitti hoitavansa majoituksen ja toinen illallisen. Muutama suomalainenkin oli valmis majoittamaan. Vaan sitten toinen näistä venäläisistä ilmoittikin, että hän majoittaa kaikki paitsi venäläiset linja-autonkuljettajat. Ne suomalaiset, jotka olivat iloinneet laulajavieraista, jäivät ilman. Ateria oli uskomattoman hyvä, olinhan itse paikan päällä. Vaan jälkeenpäin sain kuulla, miten sekä majoittaja että ruuan laittaja moittivat meitä suomalaisia siitä, että heitä oli hyväksikäytetty…

Olimme yhdessä sopineet, että tarjoamme konserttien väliajalla lipun hintaan sisältyen kahvit ja rinkelit ja että venäläiset huolehtisivat kahvinkeitosta. Koneet lainasin kyläyhdistykseltämme. Kävi kuitenkin niin, että ensimmäisenä iltana se kahvikone, mitä käytettiin, ei toiminutkaan. Venäläiset ilmoittivat kylmästi, että kone ei toimi ja vetäytyivät vastuusta jättäen meidät ja yleisön oman onnemme nojaan. Tilan antaneen tahon sihteeri ryhtyi heti toimeen eli keittämään kahvia talon omilla koneilla. Totta kai koko tarjoilu myöhästyi, mutta venäläiset eivät tunteneet mitään omantunnonpistoja, he vain jättivät lupaamansa asian tekemättä ja joivat tyytyväisinä tarjottua kahvia.

Seuraavana konsertti-iltana nämä venäläiset laittoivat kahvin tulemaan, ja vaikka tiesivät, että toinen koneista ei toimi, he laittoivat kahvin siihen. Eikä kone tietenkään silloinkaan toiminut. Kesken konsertin he vain ilmoittivat minulle, että kone ei toimi ja jättivät lupaamansa tehtävän tekemättä. Niinpä sitten taas kahvitus myöhästyi, sen keitti yleisön joukosta auttamaan tullut henkilö, väki odotteli, ja myös venäläiset joivat kahvinsa tyytyväisinä.

Päätimme yhdessä pitää kannatusyhdistyksen nimissä kirpputoripöytää lahjoitustatavaroin. Venäläiset innoissaan laittoivat pöydän. Ja siinäpä se sitten olikin. Eivät missään vaiheessa välittäneet lisätä tavaraa tai siistiä pöytää. Niinpä koko hanke tuotti tappiota.

Edellä mainittu oli pikkutavaraa. Toinen tarina on arvokas lahjoitus myyntiin. Kun sen muuttaminen rahaksi sitten osoittautui liian vaikeaksi, niin kyseinen lahjoittaja ilman muuta hakikin tavaran takaisin itselleen. Unohti kokonaan sen, että lahjoitus ei ole laina vaan luovutus, omistusoikeuden siirtäminen.

Hullunkurisinta oli pääsiäisjuhlan järjestäminen. Venäjällä ortodoksikirkossa käytetään vanhaa kalenteria, mistä johtuu, että Venäjällä kaikki kirkolliset juhlat ovat kymmenen päivää myöhemmin kuin meillä. Jäsenkokouksessa 2013 kävi selväksi - slaaveille isona yllätyksenä -, että talkooväkeä oli ollut paljon. Slaavit päättivät järjestää sopivasti heidän pääsiäisensä jälkeiseksi päiväksi suunnitellun liturgian jälkeen ruokailun. Olimme iloisia siitä, että venäläiset tekevät jotain yhteiseksi hyväksi. Olimme lähdössä matkalle, joten asia ei meitä sinänsä koskenut. Palvelusta edellisenä päivänä mieheni sai puhelun, jossa kysyttiin, miten monta ihmistä hän oli kutsunut ruokailuun. Hän sanoi, että tokihan palveluksesta on tiedotettu, mutta että eihän jumalanpalveluksiin ketään erikseen kutsuta. Moneen kertaa penättäessä hän sitten sanoi, että ehkä palvelukseen tulisi kolmisenkymmentä henkeä, koska olihan venäläisten pääsiäinen. Heti perään minä sain puhelun, jossa sanottiin, että mieheni oli sanonut kutsuneensa paikalle kolmekymmentä henkeä. Haukoin vain henkeäni. Ei satavarmasti ollut kutsunut ketään! Normaalista palveluksesta tiedottanut kylläkin. Ja sitten me lähdimme matkalle.

Palattuamme kuulimme, että paikalle ei heidän lisäkseen ollut tullut ketään. Tarkoitus oli ollut tarjota ateria talkoolaisille, ja tarkoitushan oli hyvä, mutta toteutuksessa ryssittiin. Kenellekään ei oltu kerrottu, että oli tarkoitus kiittää talkoolaisia. En tosiaankaan tiedä, johtuuko tämä väärinkäsitys kieliongelmista, vai onko Venäjällä todella tapana, että jumalanpalveluksiin kutsutaan henkilökohtaisesti? Nyt ymmärrän sanan ”ryssiä” merkityksen. Ja me suomalaiset saimme ikuiset vihat niskoillemme.

Ikoneita ei slaavien mielestä saa maalata muut kuin pyhät ihmiset. Kun kysyin, kuka siihen on tarpeeksi pyhä, sain vastaukseksi, että joku, jolle Venäjän kirkko on antanut siihen oikeudet. Olin ajatellut kursseja käytyäni maalata ikonit itse. Asiaa piispa Arsenilta, joka on Suomessa ikonimaalauksen suurin asiantuntija, kysyttyämme hän ei sanonutkaan, että en olisi tarpeeksi pyhä, vaan hän kysyi, osaisinko piirtää!

Tsasounan pyhittämisestä tuli siitäkin sanomista. Asian ratkaisi piispa. Sen jälkeen osa slaaveista on pysynyt poissa. Ehkä heillä sittenkin on oma jumalansa?

Seuraava ongelma tulikin sitten julkaistavan kirjan kansikuvasta. Taiteilija kai katsoi, että häntä käytettäisiin hyväksi… Nyt kannen on maalannut toinen henkilö, joka ei katso olevansa liian hieno, onpahan vain vaatimaton kristitty. Kirja tulee kesällä myyntiin, sen on kirjoittanut Jari Haapa-aho.

Jos ulkomailta tuodaan vaimoja, ei heitä saa pitää kielitaidon vankeina, vaan pitäisi olla suomalaiselle miehelle kunnia-asia lähettää heidät ensin kielikurssille. On hävettävää, että Suomessa asuneet eivät hallitse uuden kotimaansa kieltä muuta kuin korkeintaan auttavasti. Uskon, että jos nämä henkilöt, joista yllä kerron, toimisivat toisin, jos olisivat kotoutuneet Suomeen. Kielitaidon puutteesta on aiheutunut lukuisia ongelmia ja väärinkäsityksiä, joita olen sitten työni puolesta joutunut korjaamaan. 

Ylioppilaaksi Saksassa

Vuonna 2012 melkein puoli miljoonaa koululaista päätti koulunsa ylioppilastutkintoon. Yleinen ylioppilastutkinto oikeuttaa pyrkimään/pääsemään korkeakouluihin, rajoitettu ammattikorkeakouluihin. Rajoitettu tarkoittaa vain sitä, että oppimäärän ollessa sama kuin yleisessä tutkinnossa, puuttuu toinen vieras kieli, joka on tavallisimmin ranska tai latina. Tutkinto koostuu kahdesta pääaineesta ja seitsemästä tai kahdeksassta sivuaineesta. Kaikki viimeisen kahden vuoden kokeet vaikuttavat lopulliseen arvosanaan. Pakollisia kirjoitettavia Baden-Württembergissä, missä minun lapseni ovat tutkintonsa suorittaneet, on neljä: saksa, matematiikka, yksi vieras kieli sekä yksi muu itse valittu aine. 

Kansainvälisessä vertailussa Saksassa on harvinaisempaa suorittaa ylioppilastutkinto kuin muissa Euroopan maissa. Minä olenkin usein kysynyt, ovatko suomalaiset kaksi kertaa saksalaisia viisaampia, vai onko koulutuksen taso Suomessa matalampi, eli vaatimukset Saksassa kovempia? Omat lapseni ovat kokemustensa perusteella viimeisen vaihtoehdon kannalla. Suomen yhdeksäsluokkalaisten hienosta PISA-menestyksestä huolimatta en ole Suomen peruskoulun ehdoton ihailija. Toisaalta minulta ei Saksassa koskaan kysytty todistuksia, sen sijaan Suomessa et ole mitään, jos et omista paperia - osaamisesta ja kokemuksesta viis.

 "Jotta kaikki tapahtuisi oikeudenmukaisesti, saatte kaikki saman tehtävän: Kiivetkää tähän puuhun!"

Koulutus kuitenkin on Suomessa tasapäistä. Saksassa koulumenestys on suoraan verrannollinen vanhempien koulutukseen. Noin 60%:lla ylioppilaista on korkeamman koulutuksen saaneet vanhemmat. Mutta onhan Suomessakin selkeä ero ruotsinkielisen (eliitin) ja suomenkielisten välillä! Ylioppilaista noin 53% on tyttöjä. Suomessa vielä enemmän, noin 60%.

Saksassa koulutus on osavaltioiden asia. Siitä johtuen on myös isojakin eroja eri osavaltioiden kouluissa, mutta koko valtiota käsittävä opetusministerikonferenssi päättää yhdessä ylioppilasvaatimuksista. Sanotaan kuitenkin, että vaativimmat koulutukset ovat etelässä, Baijerissa ja Baden-Württembergissä. Mitä pohjoisempaan mennään, sitä enemmän on suhteessa ylioppilaita.

Saksassa ei perheissä juhlita uutta ylioppilasta. Kouluissa juhlitaan, joissakin kouluissa kuitenkaan ei. Niinpä juhlista osallisiksi pääsivät vanhin ja nuorin lapsistani. Kotona toki juhlittiin, suomalaiseen tapaan suomalaisten kesken.

Uudet ylioppilaat hankkivat usein t-paidan, jossa on vuosiluokan ja koulun nimi. Usein oppilaat tekevät viimeisenä kesänä yhteisen matkan. 

Viimeisenä koulupäivänä yo-kokelaat saavat päivän itselleen, kuten Suomessakin. Tehdään kaikenlaista jekkua opettajille ja koulukavereille. Opettajat esimerkiksi herätetään ennen kukonlaulua ja haetaan kouluun. Kokelaat tekevät toisistaan, opettajistaan ja viimeisen vuoden tapahtumista yhteisen huumoripitoisen julkaisun. Joissakin kouluissa tehdään koulun seinälle isokokoinen maalaus tai aulaan veistos.

Totta kai tapahtumat vaativat rahaa, ja tätä kerätään erilaisilla tempauksilla tai maksullisilla tapahtumilla.

Monissa kouluissa järjestetään koulun päätteeksi isot tanssiaiset, jonne oppilaat kutsuvat opettajansa ja vanhempansa.

Suomalaiset vaikenevat kolmella kielellä

Miksiköhän kaikki kielinerot asuvat Benelux-maissa, kysyvät saksalaiset yrittäjät. 

Minä, paluumuuttaja, olen viimeisen viikon aikana kuullut saksalaiselta kysymyksen, olenko saksalainen, ja englantilaiselta ja amerikkalaiselta kysymyksen, mistä johtuu, että puhun niin hyvää englantia. Jaahas! Milloinkahan tulee se aika, jolloin Suomi älyää hyödyntää maahanmuuttajiensa ja paluumuuttajiensa kielitaitoa? Ulkomailta palanneet suomalaiset osaavat kieliä. Useimmat maailman kansat eivät ole yksikielisiä. Tuntemani pakolaiset puhuvat kotikielinään kahta, kolmea, neljää kieltä. Ja oppivat suomen.

Allaoleva on suora lainaus Elinkeinoelämän keskusliiton sivustolta. 

Kielten opiskelu vastaa heikosti työelämän tarpeisiin

Kansainvälistymisen myötä työelämän kielitaitotarpeet ovat monipuolistuneet. Englannin kielen taitoa edellytetään jo kaikilla organisaatiotasoilla ja lähes kaikissa työtehtävissä. Englannin taito ei kuitenkaan yksin riitä selviää EK:n henkilöstö- ja koulutustiedustelusta, johon vastasi yli tuhat yritystä.

EK:n jäsenyrityksistä miltei kolmannes tarvitsee venäjän kielen taitoista henkilökuntaa. Näistä yrityksistä 70 prosenttia uskoo, että venäjää tarvitaan jatkossa yhä enemmän. Lisäksi kieltä tullaan tarvitsemaan neljänneksessä niistä yrityksistä, jotka eivät käytä sitä nykyisin. Venäjää tarvitaan kaikilla aloilla, mutta palvelualojen yritykset nostivat tarpeen esiin useimmin.

Kielitaitovaatimukset voivat olla vahvasti yrityskohtaisia riippuen siitä, mikä on yrityksen kansainvälisten suhteiden maantieteellinen suunta.

– On yrityksiä, joille kiinan, portugalin tai espanjan taitoinen henkilöstö on välttämättömyys ja näiden kielien osaaminen voi olla ratkaisevaa rekrytointitilanteessa, sanoo asiantuntija Jenni Ruokonen.

Peruskoulun jälkeen osataan vain englantia ja ruotsia

Vaikka työelämässä tarvitaan nykyisin yhä monipuolisempaa kielitaitoa, on kielten opetus ja opiskelijoiden kielivalinnat yksipuolistuneet perusopetuksessa ja lukiossa. Yhä useampi nuori osaa peruskoulun suoritettuaan vain englantia ja ruotsia. Yläkoulussa opiskeltavan valinnaisen B2-kielen suosio on laskenut rajusti. Vielä 1990-luvun puolivälissä lähes 40 prosenttia oppilaista opiskeli B2-kieltä. Nyt valinnaista B2-kieltä opiskelevia on noin 17 prosenttia 8.-9.-luokkalaisista. Myös lukiossa kolmen tai useamman kielen opiskelu on romahtanut vajaassa kahdessakymmenessä vuodessa. Lukiolaisista noin puolet opiskelee kahta vierasta kieltä.

Uusia keinoja kielten opetukseen

Yritysten kielitaitotarpeet ovat kasvussa jatkossakin. Yhä useampi yritys on osa kansainvälistä konsernia ja myös suomalaisyritysten palveluksessa on ulkomaalaista henkilöstöä, joiden työkieli on jokin muu kuin suomi. Tarvitaan kielten opetuksen kehittämistä sekä kulttuurituntemuksen lisäämistä.

 - Olennaista on, että kieltenopiskelu aloitetaan mahdollisimman varhain ja että kansainvälistyminen toteutetaan kouluissa suunnitelmallisesti. Tämä on koko kouluyhteisön, ei vain kieltenopetuksen tehtävä. Esimerkiksi eri oppiaineiden opiskelu vierailla kielillä tarjoaa monipuolisia mahdollisuuksia myös kielitaidon kehittämiseen, ehdottaa asiantuntija Satu Ågren.

Tiedot perustuvat Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n henkilöstö- ja koulutustiedusteluun, joka toteutettiin loppuvuodesta 2013. Tiedusteluun vastasi runsas tuhat EK:n jäsenyritystä. Vastaajayrityksissä työskentelee lähes 455 000 henkilöä.

Lue lisää: http://ek.fi/wp-content/uploads/Henko-2014.pdf

Tunnelmia ja harmitusta syyskuussa 2013

LESKEN ROPO

Ja hän istui vastapäätä uhriarkkua ja katseli, kuinka kansa pani rahaa uhriarkkuun. Ja monet rikkaat panivat paljon.
Niin tuli köyhä leski ja pani kaksi ropoa, yhteensä muutamia pennejä.
Ja hän kutsui opetuslapsensa tykönsä ja sanoi heille: "Totisesti minä sanon teille: tämä köyhä leski pani enemmän kuin kaikki muut, jotka panivat uhriarkkuun.
Sillä he kaikki panivat liiastaan, mutta tämä pani puutteestaan kaiken, mitä hänellä oli, koko elämisensä."  Mark.12:41-44

”Liikemies rakensi ortodoksikirkon vaimolleen” uutisoi Helsingin Sanomat 14.8.2013. Rakennuttaja on Pekka Viljakainen, joka myi yrityksensä Tieto Enatorille vuonna 1998 ja joka työskentelee nykyään venäläisen teknologiahankkeen neuvonantajana. Kirkon kustannuksista hän ei suostu puhumaan, sillä rakennus on myös lahja ortodoksivaimolle. "Puolentoista vuoden aikana tätä on ollut tekemässä 53 ihmistä. Venäläisiä, suomalaisia ja virolaisia", Viljakainen kertoo.

Olisipa meillä Kajoellakin tuollainen miljonääri! Tsasouna olisi ollut valmis jo vuosi sitten. Tämä tsasouna rakennetaan lesken rovolla eli aivan tavallisen ihmisen – vieläpä pitkään työttömänä olleen - varoin, ja talkoovoimin. ELY-keskus on pitkän vai vaikean anelun ja moninkertaisten Oulun matkojen tuloksena hyväksynyt odotetuista rakennuskustannuksista maksettavaksi puolet. Väliaikaista lainaa on jouduttu ottamaan yksityisellä takauksella, jota paikallinen Osuuspankki ei halunnut antaa. Onneksi on Nordea! Kannatusyhdistyksen jäsenmaksu 10 euroa ei riitä kokonaisen rakennuksen kustannuksiin, mutta jäsenet osoittavat sitoutumisensa jäsenmaksullaan ja antavat siten rakentajille voimaa ja tarmoa jaksaa. 

Kalajoen sanotaan olevan matkailupaikkakunta. Kaikilla matkailuseuduilla on yhtenä matkailuvalttina hengellinen hiljentymispaikka. Kalajoen kaupungin päättäjät ymmärsivät tämän heti, ja kaupunki on ollut suosiollinen antamalla tontin keskeltä matkailukeskusta, varsin kohtuullista vuokraa vastaan. Luterilainen seurakunta on myös ymmärtänyt tämän ja lahjoitti ison osan rakennukseen tarvittavista tukeista. Matkailuyritykset sen sijaan eivät hankkeesta näytä välittävän.

Yhtenä tavoitteena on karjalaisen kulttuurin vaaliminen. Siirtokarjalaisethan olivat suurelta osalta ortodokseja. Paikallisten slaaviortodoksien enemmistö taas ei ollenkaan tunnu hyväksyvän tsasounan rakentamista paikkakunnalle. He joko avoimesti hyökkäävät hanketta vastaan, tai ovat sille täysin penseitä. Käytöksellään he osoittavat, että eivät ole kotoutuneet suomalaiseen yhteiskuntaan.

Hankkeeseen mukaan tulleet ovat selvästi erikoista väkeä. Korkeammin koulutettua tai enemmän sydämen sivistystä omaavaa talkooväkeä saa koko Suomesta etsiä. Vastaava mestari, hänen varamiehensä, rakennussuunnittelija ja toteuttaja ovat kaikki valtakunnallisesti tunnettuja tekijöitä, ja ovat tehneet työn veloituksetta.

Katonteko –ja päätylautamaalaustalkoiden tekijät yllättivät. Talkoisiin osallistui kolmen päivän kuluessa eri pituisia aikoja kolme luterilaista, yksi vapaakirkkolainen, yksi helluntailainen, yksi mihinkään uskontoon kuulumaton maahanmuuttaja – Kiinasta! – ja kolme ortodoksia. Kalajoen asukkaista 0,06%. Yksi talkoolaisista ei edes asu Kalajoella... 

Mutta: "Se pyörii sittenkin." Luojamme kunniaksi. Ensimmäisen palveluksen piti piispa Arseni 9.5.2014.