Maailman valtioiden valtasuhteet eivät olet ihan sitä, mitä väkiluku osoittaa. Saksa on varsin vahvoilla - no senhän me jo tiesimme. Tiesimme myös, että USA on maailman suurin talousmahti. Mutta mitä muuta? Kiina? Japani? Missä suhteessa Venäjä on muihin maihin, vaikkapa Suomeen? Katso ja ihmettele. Ja emmehän unohtaneet, että EU ja Eurooppa eivät ole sama asia!
Kaikenlaista Saksasta ja Saksan vuosiltani 1974-2008; kokemuksia ja ajatuksia muualtakin: Suomesta, Saksasta Suomeen paluuni jälkeen, Keski-Euroopasta, Venäjältä, maailmalta
perjantai 18. huhtikuuta 2014
maanantai 14. huhtikuuta 2014
Ydinenergiaa ja pelkoa?
Kirjoitanpa
muutaman asian lisää Kallan kuvernöörin ydinvoimaa käsittelevän blogin
johdosta.
En osaa
löytää yhtäkään syytä siihen, miksi ydinenergiaa pitäisi vastustaa. Paitsi
pelon siitä, mitä emme näe emmekä ymmärrä. Asuin kahdeksan vuotta kahden ydinvoimalan
vieressä, olihan työpaikkani Saksan valtion ydintutkimuskeskuksen alueella.
Myöhemmin ex-mieheni kävi säännöllisesti lujuuslaskijana silloisen Philippsburgin
voimalan alueella. Tulos oli aina sama: säteilyä oli aina enemmän laitoksen
ulkopuolella kuin sisäpuolella.
Eikä Saksa
suinkaan ole luopunut ydinvoimastaan. Sitä se ei voikaan tehdä, sillä vielä ei
ole keksitty sitä energiaa, joka pyörittäisi minkään maan taloutta halvemmalla
kuin ydinenergia. Saksassa koulutetaan edelleen ydinvoima-asiantuntijoita
kaikilla tarvittavilla aloilla. Ja uraani saadaan maasta! Jonne se myös palaa. Mistäkö
tämän tiedän? Suoraan tekijöiltä, onhan minulla sentään olemassa kaikki
kansainväliset kontaktini, sillä paitsi yrittäjänä ja konsulttina toimin myös useitten
kielten tulkkina mitä erilaisimmilla aloilla.
Energiantuotannon
hintaa on tutkittu Lappeenrannan teknillisessä korkeakoulussa. Tulos on
yksioikoisesti sama, miettiipä energiaa miltä kannalta hyvänsä: ydinvoima on
sekä halvin että myös turvallisin energian tuotantomuoto. Kallein on
tuulivoima. Tuuli ei tosin maksa mitään, mutta tuulivoimalaitos maksaa ja
paljon. Lisäksi tuuli tuulee miten haluaa, ei miten me haluamme, jolloin on
joka tapauksessa pakko käyttää jotain varavoimaa.
Jotkut
pelkäävät kuolemaa, jotkut ydinvoimaa. Pelkoa ei voi poistaa millään, vaikka millaisia
järkisyitä esittäisi. Varmin tapa kuolla on ajaa omalla autolla. Sitä emme pelkää, koska näemme auton. Siksi oikeasti on vaarallista
mennä ydinvoimalaa vastustavaan mielenosoitukseen autolla…
Tämä mitä kirjoitin, ei ole kannanotto yhtään mihinkään. Onpahan vain faktojen luettelointia. En nimittäin myöskään näe mitään pelkäämistä saati meluhaittoja tuulivoimaloissa, asuinhan myöhemmin Pohjois-Saksassa tuulimyllyjen lähellä. Tiedän vain, että tuulivoiman tuki Suomessa maksaa 75 euroa / MWh ja biopolttoaineen 13 euroa... Ja totta kai sitten vihreät toteavat, että polttaminen aiheuttaa ympäristöhaittoja...
Uusien voimaloiden energiantuotannon kustannukset eurosentteinä / kWH. Lähde: Wikipedia, Saksa
Tämä mitä kirjoitin, ei ole kannanotto yhtään mihinkään. Onpahan vain faktojen luettelointia. En nimittäin myöskään näe mitään pelkäämistä saati meluhaittoja tuulivoimaloissa, asuinhan myöhemmin Pohjois-Saksassa tuulimyllyjen lähellä. Tiedän vain, että tuulivoiman tuki Suomessa maksaa 75 euroa / MWh ja biopolttoaineen 13 euroa... Ja totta kai sitten vihreät toteavat, että polttaminen aiheuttaa ympäristöhaittoja...
Uusien voimaloiden energiantuotannon kustannukset eurosentteinä / kWH. Lähde: Wikipedia, Saksa
| Energialähde | tutkimus 2008 | julkaisu 2009 | julkaisu 2011 | tutkimus 2012 | tutkimus 2013 | ajankohtaiset tiedot |
|---|---|---|---|---|---|---|
| Ydinenergia | 2,7-4,4 | 5,0 | 6–10 | – | – | 7,0–9,0; 10,0; 11,2 |
| Ruskohiili | 2,4-3,4 | 4,6–6,5 | 4,5–10 | – | 3,8–5,3 | – |
| Kivihiili | 3,0-3,8 | 4,9–6,8 | 4,5–10 | – | 6,3–8,0 | – |
| Maakaasu | 4,1-4,4 | 5,7–6,7 | 4–7,5 | – | 7,5–9,8 | – |
| Vesi | 10,2 | – | – | – | – | – |
| Tuuli, maalla | 9,6–14,4 | 9,3 | 5–13 | 6,5–8,1 | 4,5–10,7 | 6,35–11,1 |
| Tuuli, merellä | 12,1–18,0 | – | 12–18 | 11,2–18,3 | 11,9–19,4 | – |
| Biomassa | 9,6 | – | – | – | 13,5–21,5 | – |
| Aurinkoenergia, aurinkopaneeli (DE) | 52,0–62,0 | – | – | 13,7–20,3 | 9,8–14,2 | – |
| Aurinkoenergia, voimalaitos (DE) | 52,0–62,0 | 32 | – | 10,7–16,7 | 7,9–11,6 | – |
sunnuntai 13. huhtikuuta 2014
Saksan taloudesta
>
Saksan talous kasvoi vuonna 2013 1,3%, Suomen pieneni 0,6%,
Mitä Saksa tekee eri tavalla kuin Suomi, kun otetaan huomioon, että pinta-ala on
jotakuinkin samankokoinen kuin Suomenkin, mutta Saksassa on 15 kertaa enemmän
väkeä, eikä luonnonvaroja ei ole suhteellisesti sen enempää kuin Suomessakaan?
Onko oppisopimuskoulutus se vaikuttava tekijä? Kyllä ja ei.
Oppisopimuskoulutus mahdollistaa oppijalle oikean palkan sekä kouluttajalle
palkan siitä, että firman työntekijät käyttävät aikansa opettamiseen. Samalla
firmalle koulutetaan työntekijöitä tulevaisuuden varalle. Koulutetut saavat
tavallisesti työpaikan siinä yrityksessä, jossa heidät on koulutettu. Tästä
kaikesta johtuen Suomen suurta ongelmaa, nuorisotyöttömyyttä ei juuri ole. Suomessa
sitä yritetään paikata nk. nuorisotakuulla.
Suomessa yrittämisen aloittaminen on tehty mahdollisimman
vaikeaksi. Heti kun yritys on päässyt
jaloilleen, valtiovalta pitää byrokratialla ja verotuksella huolen siitä, että vaikeudet
alkavat. Saksan talous taas elää
nimenomaan PK-yrittäjyydestä! Kaikki yritykset aloittavat pienenä…
Suurin ongelma Suomessa ovat kuitenkin
ammattiyhdistysliikkeet. Työntekijän oikeudet ovat saaneet mittasuhteita, jotka
ovat kansantalouden kannalta kuolettavia. Näitä liikkeitä ei kiinnosta
yrityksen menestys. Se kiinnostaa vasta siinä vaiheessa, kun yritys päätyy yt-neuvotteluihin.
Jopa valtion yritys Finnair joutuu nyt käyttämään espanjalaista työvoimaa! Ja
itku on suuri: ”Onhan meillä työttömiä suomalaisia…”
On tunnettua, että Volkswagen on maailman suurin
autonvalmistaja ja autoja myydään maailmanlaajuisesti, eli sillä saralla on
vientiä runsaasti. Saksalaiset tuotteet ovat kaikilla tahoilla maailman
huippua. Palkat eivät juurikaan poikkea Suomen palkoista. Suomalaiset kaivokset
on myyty ulkomaalaisille, jotka ottavat niistä voitot.
Suomessa on paljon puuta, mutta se vietiin ulkomaille halvimpana
mahdollisena tuotteena eli paperina ja sekin tehtynä mahdollisimman kalliilla
menetelmillä ja koneilla. Ihmettelimme aikanamme Saksassa Suomen
puuteollisuustyöntekijöiden suurlakkoa ja arvelimme Suomen metsäteollisuuden
aikanaan kaatuvan siihen. Niinhän siinä kävi. Eivät ostajat odottaneet, vaan
ostivat sillä aikaa muualta, ja uusi kauppasuhde jäi pysyväksi.
Suomi ei ole energian suhteen omavarainen. Omaa energiaamme emme käytä, turvetta, pajua, ruokohelppiä. Tuulta on vaihtelevasti, mutta tuulienergia on sitä kaikkein kalleinta energiaa ja myllyt tehdään ulkomailla, joten rahat valuvat sinne. Ostamme hiiltä ulkomailta. Halvinta pitkässä juoksussa olisi ydinenergia... mutta vihreä liike on puhunut.
Ruotsalaiset osasivat markkinoida ulkomaille sekä
puutalot että saunat - ominaan. Totta kai on myös osaavia markkinoijia, kuten
Kone. Mutta paljon olisi vielä opittavaa: emme voi olettaa, että koko maailma
toimii kuten se, mihin suomalaiset ovat tottuneet. Varsinkaan emme ole
kunnostautuneet Venäjän osaajina, kuten usein täällä luullaan. Venäjän
kauppasuhteet perustuvat aina ja ainoastaan henkilökohtaisiin suhteisiin.
Sähköposteja lähettelemällä ei myydä mitään.
Rahan kotouttaminen eli investointi Suomeen on finanssivalvontamme takia
lähes mahdotonta. Lupia odotellaan kuukausikaupalla, vaikka ei olisi mitään
pimitettävää eikä epäselvää. Suomen pikkupankit kuten OP-Pohjola eivät ole
kansainvälisiä osaajia vaan päinvastoin torpedoivat senkin vähäisen, mitä
meillä olisi.
Ihmetelkää toki. Mielipiteeni perustuvat siihen, mitä olen
kansainvälisessä toiminnassani nähnyt ja kokenut. Niin kauan kuin peruskoulun
opettaja pääsee valtiovarainministeriksi, on turha odottaa kovin suuria
muutoksia.
Tunnisteet:
Saksa ja elämä Saksassa,
Vientiasianaisen kokemuksia
tiistai 8. huhtikuuta 2014
Kukkiva Bühl, Schwarzwaldin kevättä
Ystäväni Saksassa laittoi naamakirjaan niin ihania kuviaan, että pyysin luvan saada julkaista ne blogissani. Omenia, kirsikoita... Kevät on Saksassa ihanaa aikaa!
Kuvat on otettu maaliskuun viimeisenä päivänä tänä vuonna. Bühl sijaitsee Baden-Württembergissä, Schwarzwaldissa, Rastattin ja Baden-Badenin lähellä 123 bis 1038 metrin korkeudessa. Siellä on noin 30.000 asukasta.
Kuvat on otettu maaliskuun viimeisenä päivänä tänä vuonna. Bühl sijaitsee Baden-Württembergissä, Schwarzwaldissa, Rastattin ja Baden-Badenin lähellä 123 bis 1038 metrin korkeudessa. Siellä on noin 30.000 asukasta.
torstai 3. huhtikuuta 2014
Saksalaisia tuotteita. Adidas - ja Puma
Adidas on maailman toiseksi suurin urheiluvaatteiden
valmistaja. Se kantaa perustajansa Adolf (Adi) Dasslerin nimeä. Adolf aloitti 1920-luvulla
Herzoenaurachissa, Nürnbergin lähellä, valmistamalla kenkiä veljensä Rudolfin
kanssa – joka myöhemmin perusti kilpailevan kenkäyrityksen Puman.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
















