maanantai 9. toukokuuta 2011

Kotisivuja tekemässä

Kaikkea sitä ihminen keksii vapaaehtoisesti tehdäkin. Minäkin olen päättänyt opetella ohjelmoimaan. Voi sylvi sentään. Tähän viisi huutomerkkiä… siis laittaisin, jos oikeinkirjoitussäännöt sen sallisivat. Suomen opettajana ei auta mahtailla, ei varsinkaan tilapäisen… :-)

Sen lisäksi päätin opetella jotain helpompaa tietokoneasiaa: päätin opetella tekemään kotisivuja.

Kipinää kylille –hanke Kalajoella teki jälkimmäisen mahdolliseksi. Tarkoitus on siis tehdä Kalajoen kylille kotisivuja. Vesa-Pekka Pasasen johdolla me muutamat harvat uskaltauduimme kokeilemaan, millaisia hengentuotoksia saamme tietokoneella aikaiseksi. Myönnän auliisti olevani aikamoinen tumpeloinen.

Mutta kas! Tuloksethan ovat ihan laadukkaita. Minä laitoin nettiin Pitkäsenkylän kotisivut, www.pitkasenkyla.blogspot.com – ja kuin taikaiskusta tai johdatuksesta, miksi sitä sitten nimetäänkään, myös kaupunki päätti samanaikaisesti päivittää yhdistystiedot. Niin olen nyt kaupungin palvelimella peräti kahteen kertaan.

Sitten seurasi se varsinainen hämmästyksen aihe. Jopa Picasa-kuvasivuani seurataan. Saati sitten blogia! Aivan joka puolelta maailmaa! Jari Parantainen kirjoittaa blogissaan, että kestää noin vuoden, ennen kuin näkyvyyttä alkaa tulla. Yhdellä kurssilaisellamme se näkyvyys kesti kokonaista kymmenen minuuttia… Katselijoita blogillani oli viimeisen vuorokauden kuluessa Espanjasta, Keniasta, Koreasta…! Saksa ei ollut niin suuri yllätys, sillä Saksassahan minä lähes koko aikuisikäni asuin. Yhdysvallat sen sijaan oli jonkinlainen yllätys, on vain muutama harva jonka sieltä tunnen.

Maailma on avoin, eikä Suomi ei autio saari.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti