keskiviikko 17. lokakuuta 2012

Valkoinen kuin kuolema



”Minun äidilläni oli suuret vaaleansiniset silmät. Niihin katsoessaan isäni ei ymmärtänyt, että Suomessa aurinko paistaa talvisin matalalta ja lämmittää vain harvoin. Että järvet ovat sameita, niiden pohjassa on ruskeaa ja vihreää liejua, ja että merikin on melkein makea, kaislojen keskellä lihavia haukia vaanimassa. Että järvet ovat yleensä jäässä, ja valkoinenkaan hiekka ei voi olla niin valkoista kuin lumi, ja valkoinen on kaikkein pelottavin väri, se on kuoleman väri, ja että vesi on kesälläkin kylmää. Että saunasta mennään uimaan, liukkaita laitureita ja lahonneita portaita, lahonneita ja homehtuneita kaiteita ja ruostetta ja sameaa vihreää vettä, jossa ei voi kahlata, vaan sinne pitää mennä kokonaan. Eikä ole maata, jossa ei ole jotakin harhaanjohtavaa, mutta Suomessa kesä on niin kaukana talvesta, että on erityisen helppo erehtyä. Minun isäni ei ymmärtänyt, että Suomessa nauretaan hiljaa ja suomeksi oudoista asioista ja että lapset eivät hymyile jos heitä ei huvita hymyillä, eivätkä aikuisetkaan, ja että pohjoisessa on ihmisiä niin harvassa, että he kuolevat yksinäisyyteen, sillä ihminen ei elä ilman toista ihmistä, ja vihannekset pestään kaupoissa ja pakataan muoviin, ja vesimeloni on kalpeaa kuin sairas tytär, sen siemenet vain vihjeitä. Minun isäni ei ymmärtänyt, että kuukin oin toisessa asennossa ja että kaikki kadut on merkitty karttaan ja että tavarataloissa ei tingitä. Mutta muuttolinnut lähtevät pohjoisesta etelään ja kun ne saapuvat perille, ne vangitaan suuriin verkkoihin ja täytetään sipulilla. Minun äitini silmät muuttuivat harmaiksi kunnes hän kuihtui lopulta kokonaan.”

Ranya ElRamly, Auringon asema, Otava, 2002

Näin egyptiläisen miehen ja suomalaisen naisen tytär. Ranya on osannut kirjoittaa siitä, mitä monen monet muualta tänne tulleet ovat minulle kertoneet. On lottovoitto syntyä Suomeen. Kyllä, mutta onko kaikki niin auvoista kuin me mielellämme ulkomaille kehumme? Olemmekohan me jotain unohtaneet – esimerkiksi pitää huolta siitä, että  ihminen tarvitsee toista ihmistä?

1 kommentti:

  1. Kiitos Pirjo postauksesta. Haluan todella lukea tuon kirjan. Olet aivan oikeassa siinä, että meidän pitää - tai meillä on jopa velvollisuus - huolehtia toinen toisistamme. Yksinäisyys on nykypäivänä valitettavan totta.

    VastaaPoista