tiistai 27. marraskuuta 2018

Maahanmuutto edistää kehitystä



Ihmiskunnan historia voidaan – kiteytetysti sanottuna – nähdä myös kansainvaellusten eli maahanmuuton historiana. Vaellusliikkeitä on ollut esihistorialliselta ajalta aina nykyaikaan asti. 1900-luvulla Pohjois-Amerikan manner sekä Eurooppa olivat vaelluksen kohteina. Maailmanlaajuisesti arvellaan maahanmuuttajia olevan yli 230 miljoonaa. Noin 15 miljoonaa ihmistä vaihtaa joka vuosi asuinmaataan. Siitä noin 5 miljoonaa muuttaa taloudellisista syistä, opiskelijoita muuttaa 3,5 miljoonaa. Ja on myytti, että vastaanottavan maan hyvinvointi kärsii maahanmuutosta. Todellisuudessa käy täysin päinvastoin: maahanmuutto on taloudelle edullista ja tuo työpaikkoja, Oxfordissa vaikuttavan tutkijan Ian Goldinin mukaan. Maahanmuutto on jopa inhimillisen kehityksen pääasiallinen moottori. Sen on kokenut myös esimerkiksi Sveitsi, joka oli jokin aika sitten vielä maastamuuttomaa: ilman koulutettuja ulkomaalaisia työntekijöitä ei viime vuosikymmenten kasvu olisi ollut mahdollista. Usein unohdetaan myös, että kokonaiset talouden alat Sveitsissä kuten kelloteollisuus tai sellaiset tärkeät yritykset kuten Nestlé tai aiempi BBC ovat kokonaan ulkomaalaisten aikaansaamia...

 Ihmiskunnan muuttohistoria, uusimpien geneettisten löydösten mukaanhttp://www.comicsgegenrechts.at/?p=924



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti