maanantai 11. marraskuuta 2019

Yritä muistaa minkännimiseen ravintolaan olet menossa


Päätettiin viime torstaina syödä aito paikallinen illallinen Sachsenhausenissa Frankfurtissa. Niissä tarjoillaan vihreää kastiketta, natisevaa haisevaa juustoa tai makkarasalaattia. Ja palan painikkeeksi aina omenaviiniä. 


Ison tien varrella sijaitsevat ravintolat - esimerkiksi "Gemaltes Haus" (maalattu talo)  eivät ottaneet pöytävarauksia vastaan. ”Meillä ei ole tilaa, kaikki pöydät varattu”, oli vastaus. Poikani ehdotti sitten asuntonsa lähellä olevaa ravintolaa, jonka hän ilmoitti – nauraen – olevan hänen lempikapakkansa ja jonka nimi on ”Proletariat”.




Mieleenpainuva nimi, luulisi. Kukapa ei tietäisi, mitä proletariaatti on. Kun kuitenkin olin ollut edellisen yön Berliinissä hotellissa, jonka nimi on ”Generator”, ilmoitin illalla pojalle, että nyt mennään ”Terminaattoriin”. 




-”Ei nyt sentään ihan Terminaattoriin, mennään vain Proletariaattiin.”

Ystävämme jäivät illan ruuhkiin moottoritielle Wiesbadenin ja Frankfurtin välille ja myöhästyivät. Etsivät paikkaa aikansa, kertoivat olleensa menossa ”Deliriumiin”. Sellaista ei Sachsenhausenista löytynyt, onneksi katuosoite vei oikeaan kapakkaan. Todettiin sitten vain, että kai ”Delirium”-niminenkin ravintola on jossain olemassa. 

Ilta oli mukava ja makkarasalaattia ja paistettuja perunoita syötiin ja omenaviiniä juotiin. 




Myöhemmin googlasin nimiä. Delirium-nimisiä ravintoloita ja kahviloita on maailmassa paljon!


Lisaa omenaviinistä ja omenaviinilokaaleista blogissani http://pipa01.blogspot.com/2015/09/ebbelwoi-frankfurt-sachsenhausen.html.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti