Sinä, minä ja Pisa

Jo parisuhteen alussa oli selvää, mistä kinat tulisivat syntymään. Kun suomalainen opettaja ja saksalainen opettaja tutustuivat toisiinsa, oli jo toisten treffien aiheena Pisa-tutkimus. Molemmat näkivät sekä hyviä että huonoja puolia maidensa koulujärjestelmissä, mutta Pisasta ei syntynyt sopua.

Saksalainen miesopettaja ei voinut ymmärtää, miksi Suomi pärjäsi tutkimuksissa hyvin ja Saksa huonosti. Tunnollinen suomalainen opettaja taas ei voinut ymmärtää saksalaisen jopa maanisiin mittoihin yltyvää kiihtymystä aiheesta. Kunnon suomalaisena hän tuumi, että toki tuloksista voi olla ylpeä, mutta päivittäisessä työssään hän kohtasi ongelmia, jotka peittivät alleen kaiken glorian. Asia nousi kuitenkin esille joka kolmas vuosi, aina uusien tulosten tultua. Usein keskustelu eteni seuraavasti:

-          - Kyllä siinä Pisassa jotain häikkää on.

-          - Jaa, niin no, ei kai sitä mikään tutkimus täysin aukoton ole.

-         -  Joo, mutta ei siinä varmaan oteta huomioon kaikkea. Saksassa on paljon enemmän porukkaa ja Suomessa näitä erityisopetuksia pienempiä ryhmäkokoja.

-          - Jaa, ei kai ne ryhmät nyt niin pieniä ole. Suomessa ollaan ehkä jotenkin koulutuksellisesti tasa-arvoisempia, kun on tämä pitkä peruskoulu. Hyvät vetävät heikompia mukanaan, kun taas Saksassa ne hyvät erotellaan porukasta ja aikaisessa vaiheessa.

-          - Mutta pitäähän niitä lahjakkaita tukea! Eihän siitä tule mitään, jos kaikki olisivat yhtenäiskoulussa! Että eivät nämä kyllä kovin luotettavia tuloksia. ole. Pitää huomioida myös sosiaalinen ympäristö Ei suomalaisessa koulussa mitään tapojakaan osata, kun opettajiakin sinutellaan.

-          - No mä olen just miettinyt, että ehkä Suomessa kouluissa menestytään, koska siellä on rennompi tunnelma. Että ope on niin kuin kaveri eikä pelottava auktoriteetti. että se niin kuin lisäisi oppimismotivaatiota.

-         -  Älä nyt mene sivuraiteelle. Kyllä siinä Pisassa jotain on pielessä. Kun on tämä saksalainen opettajankoulutuskin paljon tiukempi.  Puolitoista vuotta täyttä työtä käydään silloin tällöin arvioimassa.

-         -  Jaa, en mä kyllä tykkäisi, jos joku koko ajan kävisi kyttäämässä. Ja kollegiaalinen apu on musta parempi kuin joku arviointikomitea. Sähän voisit soittaa sinne Pisaan ja esittää sun teorioita noista tuloksista. Mä en nyt ehdi, mun pitää tarkistaa nämä kokeet huomiseksi.

Jossain vaiheessa rauha laskeutui maahan. Kritiikki muuttui sisäiseksi puhinaksi, joka kyti odottaen seuraavien tutkimustulosten julkaisemista.

…………………………………..

Kirjoittaja Heidi Viherjuuri on Kölnissä työskentelevä suomen  kielen opettaja. Nappiin kirjoitettu! Yllä oleva artikkeli ilmestyi Opettaja-lehdessä 5.10.2012. Itsekin olen OAJ:n jäsen, opetanhan minäkin suomea, joskaan en päätoimisesti.

Sen verran olen aiheeseen perehtynyt, että aikoinaan pidin Saksassa montakin esitelmää Suomen koululaitoksesta, sen jälkeen kun ensimmäiset Pisa-tulokset tulivat. En kehunut enkä moittinut, esitin faktoja siitä, mikä on eri tavalla näissä kahdessa maassa.

Itse kysyn, miksi Suomen erinomainen koulu kuitenkin tuottaa näin massiivista nuorten pahaaoloa koulussa ja nuorten laajamittaista syrjäytymistä. Ja miksi nuorisotyöttömyys on nimenomaan Suomessa niin korkea verrattuna muihin Euroopan maihin? Nykyinen nuorisotakuu Suomessa kyllä auttanee, joskin samalla leikataan rajusti koulutusrahoja. Skitsofreenista ja lyhytnäköistä toimintaa hallitukselta eli hallituspuolueilta, sanoisin.

Toisaalta kysyn, miten on mahdollista, että Suomessa noin 60 % ikäryhmästä kirjoittaa ylioppilaaksi, kun se prosenttimäärä muissa maissa on vain noin kolmannes? Olin aikoinaan järjestämässä suomikoulujen oppilasvaihtoa, ja olivathan omatkin lapset koulussa molemmissa valtioissa. Näiden kaikkien oppilaiden yhteneväinen mielipide on, että koulussa on Suomessa helpompaa kuin Saksassa… Varsinkin kielten ja matematiikan opetusta Suomessa pitivät suorastaan lapsellisena. 

Muita hajamietteitä esimerkiksi tässä: http://nozick.blogspot.fi/2006/02/onko-pisa-tutkimuksen-tulosten.html

Mitä saksalaiset tekevät kansallispäivänään, 3. lokakuuta?

Mitä suomalaiset tekevät itsenäisyyspäivänään 6. joulukuuta? Istuvat omissa kodeissaan omissa sohvissaan taulutelevisioidensa ääressä ja katselevat, miten pyntätyt, joka vuosi samat rouvat ja joka vuosi samat pingviiniasuiset herrat tuntikapalla kättelevät tasavallan presidenttiä ja siippaansa. Sekö on juhlallista se ja itsenäisyyden arvoinen tapa juhlia itsenäisyyttä? Ja seuraavana päivänä sensaatiolehdet ruotii sitä, kenellä oli mitäkin päällään.

Mitä sitten saksalaiset tekevät Saksan yhtenäisyyden päivänä? Itsenäisyyttä ei erikseen tarvitse juhlia, kun Saksa ei koskaan ole ollut minkään valtion vasalli. Tai siis läntinen puolisko Saksaa ei ollut. Siis mitä tekevät? Istuvat omissa kodeissaan omissa sohvissaan televisioidensa ääressä ja katselevat kunkin osavaltion järjestämää koko Saksan showta.  

3. lokakuuta vahvistettiin viralliseksi juhlapäiväksi Saksan yhtenäisyyden päivänä, 1990 allekirjoitetun yhdistymissopimuksen mukaisesti. Päiväksi ei valittu 9. marraskuuta, jolloin muuri kaatui, sillä tuolla päivällä on ikäviä muistoja, muun muassa juutalaisten kirjojen polttaminen natsien noustua valtaan.  Brandenburg, Mecklenburg Vorpommern, Sachsen, Sachsen-Anhalt ja Thüringen liittyivät osavaltioina muuhun Saksaan 3. lokakuuta 1990, ja näin saksittu Saksa yhdistyi yhdeksi valtioksi. 

Kuuntelin radiosta juhlapäivän aattoiltana (olin Saksassa), miten tämän vuoden juhlan järjestäjän Baijerin pääministeri Horst Seehofer sanoi 22 yhtenäisyyden vuoden aikana Saksan yhdistyneen yhdeksi valtioksi. Epäilemättä näin – mutta tie on ollut pitkä ja hankala, ja solidaarisuusveroa maksavat länsisaksalaiset edelleenkin. Radiossa, Radio Hamburgissa, haastateltiin kansaa siitä, mitä aikovat juhlapäivänään tehdä. Vastaus oli kaikilla sama: ”En mitään!”

Mutta saksalaiset juhlivat kyllä. Se ei tarkoita tolkutonta juopottelua kuten Suomessa. Saksalaiset juhlivat koko ajan. Joka viikonvaihde on jossain joku tapahtuma, katujuhla festari. Vaikka mitä, loputtomiin. Entinen läntisen Saksan kansallispäivä 17. kesäkuuta toki veti myös enemmän väkeä kadulle kuin lokakuu. 

Aivan oikein, että juhlitaan eri puolilla Saksaa. Sillä Saksa on liittovaltio ja joka puolella tavat ovat omanlaisensa. Se, joka sanoo käyneensä Saksassa ja tuntee vain yhden seudun, tuntee todellakin yksinomaan sen seudun, ei Saksaa. 

Baijerilaiset herrat kansallispuvuissaan

Välipala eri osavaltioiden edustajille Baijerissa. 

Ja menihän kansa kadulle. Juhlamaililla eri osavaltiot esittelivät itseään. 

Juhlakulkuetta. 

Ylläolevat kuvat tämän vuoden juhallisuuksista: 

https://www.tag-der-deutschen-einheit.de/index.php/impressionen.html

Syystunnelmia Saksassa

Tämänhetkinen Euroopan taloudellinen tilanne puhututtaa. Kävinpä taas menneellä viikolla Saksassa ja menojeni ohessa jututin taas niitä, jotka vastaan tulivat. Otos ei ole suuri, mutta kuvaava kylläkin.

Sää oli lämmin ja kaunis, kuten syksyllä usein on. Ruska parhaimmillaan. –Kyllä, Saksassa on ruska-aika aivan samalla tavalla kuin Suomessakin, ainoana erona se, ettei se tule eikä mene yhtenä ainoana yönä, vaan ajanjakso on pitkä. Hyvin kaunista on lehtimetsien kirjo, ja sekä lehti- että havupuitahan on monta lajia enemmän kuin Pohjoismaissa. 

Mielipide oli yhteinen: Saksassa on hyvä asua. Mutta samalla ollaan huolestuneita tulevasta taloudellisesta tilanteesta. Kaikki olivat sitä vastaan, että maksetaan kreikkalaisten velat. Merkeliä ei moitittu. Merkelistä pidetään kummallisen paljon, edelleenkin. Ehkä ei ole vaihtoehtoja? Angela Merkelillä on avuja, jotka ovat saksalaisten mielestä tärkeitä: 1. hänellä on hyvä koulutus; 2. hän on kotoisin itäisestä Saksasta; 3. hän on nainen. 

Merkelin aiemmasta elämästä Wikipedia kertoo näin: ” Merkel syntyi Hampurissa, missä hänen isänsä Horst Kasner opiskeli teologiaa. Angelan ollessa muutaman viikon ikäinen perhe muutti Saksan demokraattiseen tasavaltaan. Seuraavan kerran Merkel kävi Saksan liittotasavallassa vasta 32-vuotiaana serkkunsa häissä.

Hänen isänsä vihittiin luterilaiseksi pastoriksi Brandenburgissa 1954. Angela Kasner kävi koulunsa DDR:ssä ja meni Leipzigin Karl-Marx-yliopistoon opiskelemaan fysiikkaa ja kemiaa. Yliopistoaikoinaan hän liittyi sosialistiseen Freie Deutsche Jugend -nuorisojärjestöön ja kohosi siinä varsin korkeaan asemaan, FDJ:n piirintoimiston ja tiedeakatemian agitprop-toiminnan johtoon. Myöhemmin Merkel on sanonut olleensa mukana lähinnä "kulttuurityössä." Vuonna 1978 hän voitti matkan Moskovaan venäjän kielen kilpailussa.

Tohtoriksi hän väitteli kvanttikemiasta tiedeakatemian fysiikan laitokselta 1989. Vuonna 1977 hän meni naimisiin opiskelutoverinsa, Ulrich Merkelin, kanssa. Liitto kuitenkin päättyi muutaman vuoden kuluttua eroon. Angela Merkel on säilyttänyt entisen miehensä sukunimen vaikka avioituikin uudelleen vuonna 1998 pitkäaikaisen elämänkumppaninsa, kvanttikemian professori Joachim Sauerin kanssa. Merkelillä ei ole lapsia. Hän puhuu sujuvaa englantia ja venäjää.”

Islamin leviäminen huolettaa. Väestöstä ulkomaalaisia on noin 10 % ja heistä muslimeja yli puolet, eli koko väestöstä noin 5,5%. Suomessa islamista ei kannattane olla huolissaan, koska ensinnäkin heitä on Suomessa aina ollut ja he ovat sopeutuneet kantaväestöön, ja toisekseen islamia Suomessa on montaa eri suuntausta eikä heillä ole yhteistä kattojärjestöä. Saksassa on aivan toisin: väestömäärät ovat suuria ja järjestäytyneisyys toisenlaista. 

Kuvassa ensimmäinen, vuosina 1779-1791 Saksaan, Schwetzingeniin rakennettu moskeija. .

Kiviä

Älä keskity etsimään kiviä tieltäsi. Ehkä niitä ei siellä olekaan.




Syksyä Saksassa. Ruska se on sielläkin, yleensä lokakuussa. Kuva: Martin Heiß

Odotettu sattuma

Näyttely: "Odotettu sattuma"

Hampurilainen valokuvaaja Siegfried Hansen on kuvannut Hampuria jo kymmenen vuoden ajan. Hiljaisena tarkkailijana hän näkee kohteen ennen kuin sitä vielä edes on olemassa. Usein hän huomaa paikallaan olevan kohteen ja odottaa siihen vastinetta. Toisinaan hän seuraa mielenkiintoisia ihmisiä, kunnes nämä - tahattomasti - joutuvat kosketuksiin ympäristönsä kanssa. Tulos on kuva, joka näyttää suunnitellulta, mutta tapahtuukin hetkessä ja usein näissä kuvissa on graafinen kuvasommitelma. Viikonvaihteessa hänet näkee usein Sternschanzen-kirpputorin, Landungsbrückenien ja HafenCityn maisemissa.



Hänellä on ollut näyttelyitä mm. Englannisa, Itävallassa, USA:ssa ja Ranskassa. Nyt hänen kuviaan voi käydä katsomassa KUNST-NAH-galleriassa. Näyttely on avoinna 21. syyskuuta saakka. Kaikki tämän näyttelyn kuvat on otettu Hampurissa.

Hansenin kotisivu: http://www.siegfried-hansen.de/

Katso kuvia täällä!

Kielen kiemuroita

Kielen kiemuroita. Kävi arkkitehdille vahinko: oli käytävä vessassa. Siellä oli käytävä, jossa on käytävä.

Olipa valaisevaa kuulla sanojen ”ryssä” ja ”Ruotsi” alkuperä. Molemmat juontavat juurensa Ro-slageniin, soutavaan väkeen, jotka lähtivät nykyisestä Ruotsista nykyistä Venäjää valloittamaan. Aikojen saatossa samasta soutavasta väestä tuli meidän kieleemme naapurimaata tarkoittava Ruotsi, ja samalla toisen naapurimaan kansaa tarkoittava haukkumanimi ryssä. Sanaa Ruotsi ei kukaan miellä haukkumanimeksi… Ja russialaiset itse eivät koe ryssää haukkumanimeksi. Jos me siis ”ryssimme” jotain, niin mitä itse asiassa teemme? Halvennamme ruotsalaisia, vai?!

Josstainhan nuo sanat tulevat. Minulle kukaan ei voi olla ”hunsvotti”. Saksan sana, josta tuo tulee, on suomeksi ”koiran pillu”.

Kieli on mielenkiintoinen ilmiö ja jaksaa ihastuttaa minua jatkuvasti. Suomi, kuten toki kaikki muutkin kielet, ovat täynnä sanakäänteitä, merkityskiemuroita. Jopa tämän saman Suomemme sisällä samasta asiasta käytämme eri sanoja eri puolilla maata, mikä hämmentää suomen oppijoita, tai sitten samaa sanaa tarkoittamaan eri asioita, mikä vieläkin enemmän hämmentää suomen oppijoita. Näitä ensimmäisiä voisi olla vaikkapa kuuluisat vasta ja vihta. ”Ensin mennään saunaan, sitten syödään vasta, ja sitten mennään saunan päälle maata.” Aivanko varmasti? Jaa, vai että vanha vitsi. Kuuluisin sana, joka eri puolilla Suomea tarkoittaa eri asiaa, lienee ”tuima”. Se tarkoittaa kotiseudullani Karjalassa suolatonta, täällä liian suolaista. Ja näitähän on. Muistan verisesti loukkaantuneeni, kun minua kutsuttiin mummaksi. Väitin vastaan, että en ole mikään akka!

Entäpä itikka? Onko sääski vaarallisempi kuin hyttynen? Onko lehmä taviksempi kuin itikka? Onko honka kuollut mänty, kuten kuulemma Etelä-Pohjanmaalla, mutta miten sitten vielä honkia Suomen salomailla humisee? Maistuuko hilla paremmalle kuin kotiseudullani Konnunsuolla, nykyisessä Lappeenrannassa, kasvava täysin sama marja lakka?

Sirottelen näitä kiemuroita oppitunneilleni, ja oppilaat tuntuvat niistä tykkäävän. Kielen oppiminen ei ole yhtään tylsää, se on täynnä hassuja sanoja ja ilmaisuja. Sanoilla on alkuperänsä, sanonnoilla historiansa. Meillä meidän oma historiamme. Voimme siis vallan hyvin lakata ryssittelemästä muista maista tulleita, ja sen sijaan kutsua uuden naapurin kylään, herkuttelemaan kielemme moninaisuudesta. Virallinen Suomi hokee kansainvälistymistä ja ruohonjuuritasolla tulijat torjutaan. Kuuntelemalla ja puhumalla oppii, ei vaikenemalla. Tuollainen kutsu olisi parasta kansainvälisyyttä! Näin meistä kukaan ei ”mene metsään”…

.......................


Tämän kolumnitekstin kirjoitin KalajokiSeutu-lehden päätoimittajan pyynnöstä, ja se julkaistiin 23.8.2012. Ei se mitenkään ollut ensimmäinen lehdessä julkaistu kirjoitukseni. Mukavaa on, että useimmiten tulee kommentteja. Niin eilenkin...

Pulmia Virossa

Näillä suomen kielen sanoilla saatat kerätä kummastuneita katseita etelänaapurissa.























Lähde: Wirén, Ulvi: Huvittavat raamatut ja lähes 2000 muuta vironja suomen riskisanaa, Gummerus 2008

Kerosiinin kulutusta

Teksti Oulun lentokentän invavessassa:



Alla käsin kirjoitettuna: "Mun WC:tä ei huuhdella kerosiinilla."

Miten niin muuten matkustaja kuluttaa? Entäpä jos kone ei lennä tai lentää ilman matkustajia? Eikö se ollutkaan lentokone, joka polttoainetta kuluttaa?