Ryssändisko

Wladimir Kaminer on syntynyt 1967 Moskovassa. Hän valmistui Moskovassa teatterin ja radion ääniteknikoksi ja opiskeli sen jälkeen dramaturgiaa Moskovan teatteri-instituutissa. Hän on asunut vaimonsa ja lastensa kanssa vuodesta 1990 Berliinissä. Kaminer on kirjallisesti hyvin tuottelias ja hän on tunnettu radiotoimittaja, ja hänellä on Kaffee Burgerissa omia ohjelmia, kuten esimerkiksi hyvin suosittu ”Russendisko” (ryssändisko).  Samannimisellä tarinakokoelmallaan tämä monilahjakkuuus ampaisi kerralla Saksan pidetyimpien ja kysytyimpien kirjailijoiden joukkoon. 

Ryssändisko sinänsä tarkoittaa sellaista musiikkityyliä, nk. uuteen kansanmusiikkiin kuuluvaa suuntausta, jossa yhdistyy perinteisiä kansanmusiikin osia ja uusia musiikkielementtejä. 

Alla oleva kappale on tästä Kaminerin vuonna 2000 ilmestyneestä kirjasta ”Russendisko”.

……………………………………

Hyttyset ovat muualla

Minusta Berliini on kuin terveydenhoitokaupunki. Etupäässä sen leudon sään takia. Kesällä on harvoin kuuma, eikä talvella ole oikeastaan koskaan hyvin kylmä. Ja on hyvin vähän hyttysiä, täällä Brenzlauer Bergillä ei oikeastaan ollenkaan. New Yorkissa moskiitot häiritsevät liikennettä, levittävät tauteja ja aiheuttavat vähän väliä epidemioita. Moskovassakin hyttysongelma on ajankohtainen. Kun olin siellä viimeksi, näin miten TV-toimittaja antoi itselleen pikaisen korvapuustin kesken uutislähetyksen ja miten asunnottomat keittivät kadulla hyttyssoppaa. Kaikkialla maailmassa on hyttysiä. Täällä vaan ei, vaikka ei se olekaan ainoa syy, miksi pidän Berliinistä niin paljon. Täkäläiset ihmiset ovat minusta myös sikahyviä. Useimmat tämän pääkaupungin asukkaat ovat rauhallisia, leppoisia ja miettiväisiä. Jos ajattelee, mitä kaikkea viime vuosina onkaan tapahtunut: muuri on kaatunut, Saksat yhdistyneet, Eurooppa-keskuksen kasino suljettu… Kuitenkin vain harvat hermostuvat. Berliiniläiset tekevät aina sen, mitä pitävät oikeana ja heistä elämä on mukavaa. Moskovassa sen sijaan tehtiin kokonainen itsemurhien sarja, kun päivän uutislähetys oli kerran kaksikymmentä minuuttia myöhässä, ja monet pakenivat kaupungista, sillä he luulivat, että maailmanloppu on tulossa. Tilastotieteen mukaan Venäjällä vain 17,8 prosenttia väestöstä kokee, että elämä on mukavaa. Liian paljon hyttysiä, luultavasti. Siksi minusta Berliini on parempi.

Tapasin hiljan Schönhauser Alleella naapurini, sen vietnamilaisen, jolla on hedelmä- ja vihanneskauppa. Hän oli ottanut permanentin. Hänen menetelmänsä kotoutumiseen. ”Paganini!” ”Sitä minulla ei ole, hän sanoi minulle, ”mutta tsukkini, tässä on, ole hyvä!” Me seisomme molemmat Schönhauser Alleella, hänellä permanentti päässä ja kesäkurpitsa kädessä, minä hänen vieressään. Missä ovatkaan japanilaiset turistit kalliine kameroineen? Kai seisovat liikenneruuhkassa, sillä eihän jokainen turstibussi pääse lähellekään Schönhauser Alleeta.

Toki Berliinissä on myös huonoja puolia. Natsit esimerkiksi. Kaksi viikkoa sitten Schönhausenin äärioikeistolla oli vaalitapahtuma. Kaksi nuorta poikaa jakoi esitteitä ison vaalimainoksen alla, jossa luki ”Näytetäänpä, mikä on talikko”. Kovaäänisestä soi ”Pretty Woman”. ”Tulkaa lähemmäksi, me näytämme teille jotain”, houkutteli ohikulkijoita yksi pojista. Ohikulkijat eivät tulleet lähellekään. Ehkä he pelkäsivät tuota kumman talikkoa. En minäkään tiennyt, mikä talikko on ja kysyin sitä kahdelta vanhemmalta naiselta, jotka seisoivat vieressäni. ”Talikko? No se on sellainen kuin lapio, jossa on piikit”, sanoi toinen naisista. ”Peltotöitä varten.” ”Paremminkin hautausmaata”, vastasi toinen. ”Ahaa, minä panen tuon mieleeni.” ”Ei, älkää, ei se ole hyvä sana. Tuollaisia nuo ovat nuo meidän natsimme, aina niillä on jotain uutta hassuttelua mielessä”, naiset rauhoittelivat minua. Menin kotiin. Aina on olemassa ihmisiä, jotka haluavat esitellä minulle talikon, Venäjällä, Amerikassa, Vietnamissa. Täällä sen sijaan ei ole hyttysiä.

Eugen Maersk lähtee Hampurista

Eugen Maersk, yksi maailman suurimpia konttilaivoja (397 m, 156.907 tonnia) lähti juuri Hampurin satamasta – kuvaaja Christoph Hilker tallensi aamuhämärissä sen lähtöä.  

 

Hampurin satamaa voi katsella webcamista.
http://www.hamburg.de/hamburger-hafen/nofl/3163108/kreuzfahrtschiffe-webcams.html

Hampurin satama on tällä hetkellä Euroopan toiseksi suurin, Rotterdamin jälkeen. 

On kertakaikkiaan jännittävää seurata täysin automaattista lastaamista. Satama-alueellehan ei ole turistilla menemistä, mutta ainahan tarve keinot keksii. 

Kölhbrand-sillan yli kannattaa joka tapauksessa ajaa, sieltä näkee eniten kerralla. 

Satamassa on paikkoja 283 rahtilaivalle. 

Vuonna 2012 rahtisataman laitureihin kiinnitettiin10.106 laivaa 20.212 miehen voimin.

Satamassa toimii yli 100 huolintaliikettä. 

Noin 97% maailman tavaraliikenteestä kulkee konteissa. 

Samoin 97% maailman tavaroista kulkee vesiteitä. 

Maailmanlaajuisen kuljetuksen CO2-päästöistä laivat aiheuttavat kuitenkin vain 3%. 

Hampurin satamasta on suora ja säännöllinen reittiliikenne 950 satamaan maailmassa.

Peruskonttien mitat ovat aina samat: pituutta 6,1 metriä, leveyttä 2,35 ja korkeutta 2,39 m.

Jos kuljetetut kontit laitettaisiin riviin, niistä muodostuisi vuosittan yhtä pitkä matka kuin kerran maailman ympäri.

Yhteen konttiin mahtuisi 11.500 tablettitietokonetta. 

Yhteen tavarajunaan menee keskimäärin 108 peruskonttia. 

Kontteja oli vuonna 2012 liikenteessä noin 31 miljoonaa kappaletta. 

Yhden viikon aikana Hampurin satamasta Itämerelle lähtee 150 konttilaivaa. 

Lähde: http://hhla.de/de/oeffentlichkeit/quiz.html

Itämaan viisaat miehet, itämaan viisaat naiset

Kolme viisasta naista
 
Tiedätkö mitä olisi tapahtunut,
jos olisi ollut kolme viisasta naista
kolmen viisaan miehen sijasta?

He olisivat kysyneet suuntaa,
saapuneet ajoissa,
auttaneet synnytyksessä,
siivonneet tallin,
tehneet perunalaatikkoa,
tuoneet käytännöllisiä lahjoja ja
maailmassa olisi rauha.

............................

Tiernapojista, jotka kulkevat Saksassa talosta taloon katolisilla seuduilla Saksassa kolmen kuninkaan päivänä (suomeksi loppiaisena)  sivulla http://pipa01.blogspot.fi/2013/01/sternsinger-tiernapojat.html. 

Venäjän kieltä

Suomalainen ystäväni on sitä mieltä, että ei ole oikein, että itärajalla Suomessa työpaikkoja saavat ne, jotka osaavat venäjää. Nuoret suomalaiset tradenomit sitten joutuvat kortistoon. Se on väärin, hän sanoi. 

Olen sitä mieltä, että tuo on vapaan markkinatalouden tulosta. Mitä työnantaja tekee sellaisella työntekijällä, joka ei hallitse työtään? Jos työn tekemiseen kuuluu venäjän taito, totta kai työnantaja ottaa töihin sellaisen, joka osaa venäjää.  Merkonomikoulutus Suomessa on lisäksi  kokenut inflaation, ja kuvaavaa onkin yksi oululainen työpaikkailmoitus: "Paikan saa merkonomi tai muu reipas nuorimies". 

Ystäväni vastasi, että on kohtuutonta vaatia nuorelta tradenomilta venäjän opiskelua. Miten niin kohtuutonta? Jos työpaikkaan on vaatimukset, ne on täytettävä. Tiedän, mitä on venäjän opiskelu. On aivan  naurettavaa pelätä kirjaimia. 

 

Jututin Laplandia-marketissa Nuijamaan rajalla nuorta naista kahvilan kassalla. Hän kertoi käyvänsä Itä-Suomen koulua ja joululomallaan toimivansa marketin kahvilan kassalla, sillä asiakkaat ovat lähes kaikki venäläisiä. Itse asiassa olimmekin ainoat suomalaiset koko kaupassa... Rajan yli tulee joululoman aikana Suomeen arviolta 600.000 venäläistä. He tuovat meille rahaa. He eivät puhu suomea vaan venäjää. Missä ovat meidän venäjän kielen taitoiset palvelualan ammattilaiset?

 

Kalajoki kehuu olevansa matkailukaupunki. Miksi täällä ei ole venäjän- eikä saksankielistä henkilökuntaa? - Ai jaa, ehkä Kalajoki ei sitten oikeasti olekaan matkailukaupunki. Eilen, perjantaina Sani-Fani oli täynnä venäläisiä asiakkaita. Paikalla ei ollut henkilökunnan puolella ainuttakaan, joka olisi osannut venäjää... 

Tasa-arvoa

Olimme samana teatteripäivänä keskustelleet ystäväni kanssa maahanmuuttajien ja naisten asemasta Suomessa. On olemassa ilmeinen ja sovittamaton ristiriita kaikkien tarpeiden välillä. Suomessa naiset miehistyvät ja miesten ihanne on olla hyvä kokki. Maahanmuuttajia ja pakolaisia ei hyväksytä suomalaisiksi tähän yhteiskuntaan. Me emme toimi Kristuksen antaman esikuvan ja nimenomaisen käskyn mukaisesti rakastaa lähimmäistämme niin kuin itseämme. 

Kukaan ei ajattele, että mahdollisesti olisikin kaikille parempi ja sekä taloudellisesti että henkisesti hyödyllisempää hyväksyä erilaisuus, hyväksyä se, että naiset ja miehet ovat keskenään erilaisia ja että meillä on aina ollut maahanmuuttajia, jotka ovat tuoneet tullessaan - etupäässä vaurastumista ja hyvinvointia kantaväestölle.  Sellaista mielipidettä ei yksinkertaisesti saa olla tässä vaikenevien, hyssyttellijöiden ja pakko-tavallisten-tallaajien maassa.

Voi meitä sokeita. 

Näytelmästä ”Wolkoffin talossa” Lappeenrannan kaupunginteatterissa

Wolkoffin talo on Lappeenrannassa museo ja kahvila. Kaikkihan sen tuntevat. 1800-luvulla rakennettu kaupunkilaistalo, joita nykyaikaisissa kaupungeissa on vain harvassa, sillä betoni- ja lasilaatikot ovat Aallon tai oikeammin Saksasta tulleen Bauhaus-arkkitehtuurin eli funkkistyylin mukaisesti valloittaneet taajamat. Onhan hienoa purkaa vanha pois ja rakentaa modernia. Museovirasto yrittää kyllä huolehtia vanhasta rakennuskannasta ja omasta historiastamme, mutta me rahanahneet puramme historiamme pois. Wolkoffit lahjoittivat talonsa museoksi Lappeenrannan kaupungille, joka ei ensin ottanut lahjoitusta vastaan, koska ”se maksaa liikaa”. 

 

 

Wolkoffin talon vieressä ollut samanikäinen rakennus rapistui ja lopuksi purettiin, koska ei päästy yksimielisyyteen sen korjaamisesta. Näin tulee käymään myös Kalajoen keskustassa sijaitseville Ventelän taloille. Sääli, sääli, sääli. Suomen historia uhrataan kuluttamiselle, lyhytnäköiselle ajattelulle. Puoli miljoonaa on tosin iso raha, mutta sillä saataisiin Ventelän talot peruskorjattua – näin meidän tilaamamme molemmat vanhan rakentamisen asiantuntijat - varsin nimekkäitä muuten molemmat.

En tietenkään tarkoita, että mitään vanhaa ei pitäisi purkaa pois. Tarkoitan, että kaupunkikuva pitäisi säilyttää yhtenäisenä, olipa tyyli sitten mikä hyvänsä. Lappeenrannan teatteritalo oli armeijan paraaatitorin eli uuden torin vieressä ollut iso kaunis puurakenteinen rakennus. Se purettiin, tilalle rakennettiin betonibunkkeri, ja uusi teatteri rakennettiin joskus 1970-luvulla, kuten kaupungintalokin. Kaupungintalon alta purettiin kaikki vanha puinen rakennuskanta pois. Kaupungintalon eteen tehtiin betoniaukio, ja sille annettiin nimeksi ”Kansantori”. Tapahtui, että toria ei koskaan käytä yhtään kukaan. Lappeenranta yrittää korjata vanhoja rakennusvirheitä tällä hetkellä rakentamalla taas uutta teatteritaloa -  kaupungintalon viereen  - eli tekemällä lisää rakennusvirheitä…

Wolkoffin talo on Lappeenrannan historiaa nyt neljän sukupolven takaa. Lappeenrantaan tuli Venäjältä kauppiasperhe. Ja mitä sitten tapahtui – kertoo Lappeenrannan kaupunginteatterissa tällä hetkellä ohjelmistossa oleva näytelmä, joka on syntynyt kertomusten ja haastattelujen perusteella. Nämä ihmiset, maahanmuuttajat nykykielemme määritelmän mukaan,  ovat oikeasti olleet olemassa ja heidän kohtalonsa kietoutuu tiukasti Suomen historian ja maailmanhistorian ympärille. Venäjän vallankumous ja molemmat maailmansodat olivat mitä olivat ja ihmiset elivät niiden kohtaloissa.

Minua monikulttuurisuuskoordinaattorina kiinnosti tietenkin paikallisten suhde maahanmuuttajiin. Itse asiassa se oli aluksi myönteinen, toivathan tulleet tavaraa, työpaikkoja ja vaurautta. Jo toisessa sukupolvessa tulijat saivat Suomen kansalaisuuden ja alkoivat kieleltään suomalaistua. Neljännen sukupolven tulijat eivät osanneet enää venäjää ollenkaan ja silti heitä ryssiteltiin.

Missä vaiheessa maahanmuuttaja lakkaa olemasta maahanmuuttaja? Millainen on oikea suomalainen? Niin – sellaista ei yksinkertaisesti ole.

Näytelmän päähenkilö Anna kuoli vuonna 1983. Hän oli Lappeenrannan lyseossa venäjän kielen opettaja ja oppilaat maalaispoikia. Häntä pelkäsivät kaikki oppilaat. Minäkin tiedän lukuisia, jotka jäivät luokalleen venäjän takia tai peräti lopettivat koulun kesken, vaikka en asunutkaan keskikaupungilla enkä käynyt edes tyttölyseota, vaan yksityistä yhteiskoulua. Tällä opettajalla ei ollut mitään käsitystä kasvatustieteestä huolimatta siitä, että oli valmistunut opettajaksi. Hänellä ei ollut omia lapsia, ja näytelmän aikana kävi ilmi, että hän ilmeisesti oli myös lesbo, jota tuohon aikaan ei saanut olla olemassa. Näin hänestä tuli ”se mies”, miehinen katkera tyranni eli lasten henkinen kurittaja - aina vuoteen 1971...

Voi... pakkovenäjää. Lappeenrannan lyseon venäjänopetus perustui rauhansopimukseen. "Pakkovenäjä kuulostaa hurjalta, mutta on historiallisesti oikeutettu termi. Venäjän opettaminen ensimmäisenä vieraana kielenä alkoi lyseossa vuonna 1946. Taustalla oli jatkosodan rauhansopimus, jonka perusteella opetus alkoi suunnilleen 15:ssä valtion koulussa. Pakko tosin koski vain osaa koulun oppilaista." Näin Etelä-Saimaa 28.5.2011.