Ortodoksit Suomessa

Ihan vain ennakkoluulojen hälventämiseksi kopioin Aamulehden kirjoituksen ortodoksisuudesta sellaisenaan. 
Näihin kysymyksiin saan jatkuvasti vastailla nyt, kun Kalajoen ortodoksinen rukoushuone alkaa valmistua. 

 Kalajoen tsasouna eli ortodoksinen rukoushuone 18.12.2013. 

Minä en ole ortodoksi, vaan ihan tavallinen luterilainen, enkä ole sitä tavan vuoksi, vaan ihan omasta vakaumuksestani.
..........................................

 

Tampereen ortodoksisen seurakunnan isä, 2. pappi Heikki Honkamäki.

Näin meistä uskotaan:
Suomessa harva ortodoksi on venäläinen

Kotimaa | 19.1.2014 | 
Juttu on julkaistu Aamulehdessä 28.12.2013.

Tiina Ellilä

Juttusarjassa kysymme eri uskontojen edustajilta, mitkä ovat heidän uskontoonsa kodistuvat suurimmat ennakkoluulot. Ortodoksisuus: Pyysimme isä Heikki Honkamäkeä kertomaan uskontonsa ennakkoluuloista Mielikuvat: Moni pitää ortodokseja venäläisinä, ei-kristittyinä, sisäänpäinkääntyneinä ja koko kirkkokuntaa pienenä. Johtopäätös: Honkamäki uskoo harhaluulojen vähentyneen esimerkiksi siksi, että koulussa oppilaat tutustuvat eri kirkkoihin.

"Venäläinen"

Tavallinen ennakkoluulo on, että kaikki ortodoksit ovat venäläisiä. Korjaan aina, jos kuulen jonkun puhuvan "ryssänkirkosta".Olin 16-vuotiaana oppaana esittelemässä tätä kirkkoa luokkaretkeläisille: "Tervetuloa Tampereen ortodoksiseen kirkkoon, olen Heikki Honkamäki". Kymmenvuotias poika kuiskasi kaverilleen: "Ryssä". Se kuulosti hassulta, koska olen toisen polven tamperelainen. Kirkkokansastamme 85 prosenttia on suomalaisia. Ortodoksisuudella on Suomessa 800-vuotiset juuret. Monet jäsenemme ovat karjalaisten jälkeläisiä. Joukkoomme on kyllä tullut yhä enemmän Suomeen muuttaneita ihmisiä Venäjältä, Romaniasta, Kreikasta ja Etiopiasta, jotka ovat ortodoksisia maita. Tämän kirkon vihkimiseen vuonna 1899 osallistui myös Suomen kenraalikuvernööri Nikolai Bobrikov. Lehdissä uuden kirkon vihkimisestä ei kirjoitettu sanaakaan. Tämä kirkko oli aikanaan Venäjän miehittäjävallan symboli, siksi siihen liittyi paljon negatiivisia tunteita. Moni puhuu myös "sipulikirkosta". Korjaan senkin. Kirkon katolla ei ole sipuli, vaan liekkikupoli, joka kuvaa rukouksen symbolia, liekkiä.

"Pikkuruinen"

Moni luulee, että koska ortodoksinen kirkko on Suomessa pieni, se on maailmallakin pieni. Ortodokseja on maailmassa noin 300 miljoonaa. Pelkästään Venäjällä ortodokseja on enemmän kuin luterilaisia koko maailmassa.

"Nurkkakuntainen"

Sisäänpäinkääntyneisyyden ajatus tulee ehkä siitä, että me emme tyrkytä uskontoamme emmekä tee käännytystyötä muiden kristittyjen keskuudessa. Murran mielelläni sitä ennakkoluuloa, että olisimme sisäänpäinkääntyneitä. Käyn paljon kouluissa kertomassa ortodoksisuudesta ja pitämässä aamuhartauksia. Se on ollut mukavaa. Kerran kuulin kahden naisen keskustelevan bussissa. Toinen sanoi kirkostamme: "Että se on niiin kaunis! Harmi vain, että sinne ei voi mennä". Ehdottomasti saa tulla. Kaikki, muutkin kuin ortodoksit. Pääsiäinen on ortodokseilla erityisen näkyvä juhla. Pääsiäisenä ristisaattoa kirkon ympäri on ollut seuraamassa satoja tamperelaisia, muitakin kuin ortodokseja. Ortodoksit ovat aina olleet ekumenian mallioppilaita ja hyvin joustavia.  Suurin osa ortodokseista on naimisissa luterilaisen kanssa. Meidän kannaltamme ainoa epäedullinen asia on, että näissä tapauksissa vain osa lapsista kastetaan ortodokseiksi. Tieto ortodoksisuudesta on lisääntynyt muun muassa siksi, että monet opettajat vievät oppilaansa uskontotunnilla eri kirkkokuntien kirkkoihin.

"Ikoninpalvoja"

Ortodoksit eivät palvo pyhiä ihmisiä tai ikoneita. Vain Jumalaa palvotaan. Sen sijaan ortodoksit kunnioittavat pyhiä ihmisiä, ja ikoneilla on keskeinen merkitys hartauselämässä.

"Patriarkaalinen"

On totta, että meillä kaikki papit ovat miehiä. Näin on aina ollut. Naispappeus ei kuitenkaan ole meille tasa-arvokysymys eikä polttava puheenaihe, kuten ei katolisillekaan. Kirkossamme miehillä on omat tehtävänsä, kuten pappeus, ja naisilla omansa. Kanttorikuntamme on hyvää vauhtia naisistumassa, ja kirkossa kävijöistä enemmistö on naisia.

"Outo"

Sitä ei näe päällepäin, kuka on ortodoksi. Olemme ihan samannäköisiä, -kokoisia ja -makuisia kuin muutkin! Minullakaan ei ole pitkää partaa, kuten ortodokseista saatetaan ajatella.

"Ei-kristitty"

On kysytty, että ovatko ortodoksit kristittyjä. Ovat, samoin kuin luterilaiset, katoliset ja helluntailaiset. Olemme ortodoksikristittyjä. Me kaikki kristityt uskomme samaan Jumalaan ja Jeesukseen ja luemme ihan samaa Raamattua. Kirkoilla on ikäeroa: ortodoksisuus ja katolisuus ovat 2 000 vuotta vanhoja. Luterilaisen kirkon syntyjuuret ovat 1500-luvulla, Martti Lutherin opetuksissa. Me edustamme itäistä kristikuntaa ja luterilaiset sekä katoliset läntistä. Tässä ei tarkoiteta pelkästään ilmansuuntia, vaan sitä, että idässä ja lännessä on eri tavat. Ortodoksisuuden syntysijat ovat Bysantissa, joka oli Itä-Rooman keisarikuntaa. Sieltä se levisi Balkanille, Venäjälle ja Karjalaan. Meidät erottaa luterilaisuudesta varmaankin se, että kirkossamme on toisella tavalla nähtävää, kuultavaa ja koettavaa. Täällä seistään palveluksen aikana. Meillä ei ole virrenveisuuta, vaan kuoro laulaa jumalanpalveluksessa. Pappi hoitaa oman osuutensa resitatiivisella, laulavalla lukutavalla. Meillä on ihan samat auttamisen ja armon periaatteet kuin luterilaisillakin. Kirkolliset toimituksetkin ovat käytännössä samat kasteesta sairaanvoiteluun. Ja se ei ole se viimeinen voitelu, ettei mikään enää auta, pappi tulee nyt. Sairaanvoitelu voidaan toimittaa monta kertaa elämässä. Sillä pyydetään apua sairauteen ja haetaan turvaa Jumalalta. Konfirmaatiota kutsutaan meillä mirhavoiteluksi. Lähetystyötä teemme kuten luterilaisetkin, muun muassa Afrikassa.

"Tuoksuva"

Kyllä, jumalanpalveluksessa tuoksuu suitsuke. Sen merkitys on vanha. Jo Jeesuksen syntymälahja oli suitsuketta ja mirhamia. Suitsutussavu symboloi rukouksen kohoamista Jumalan kasvojen eteen.

"Vakava"

Moni on sanonut löytäneensä iloa ortodoksisesta kirkosta, etenkin pääsiäisestä. Ortodoksit ovat huumorintajuisia. Kristinusko on iloinen asia: Jeesus on avannut meille taivaan portit.

"Yhtenäinen"

Suomessa ortodoksinen kirkko todella on hyvin yhtenäinen toisin kuin vaikkapa Ruotsissa, jossa joka ryhmällä on omat kirkkonsa, pappinsa ja piispansa. Ruotsissa ovat erikseen esimerkiksi kreikkalainen, venäläinen ja romanialainen seurakuntansa. Siinä mielessä emme ole homogeeninen ryhmä, että paikkakunnalla olevat ortodoksit tuntisivat kaikki toisensa.

"Aktiivinen"

On kaunis ennakkoluulo, että ortodoksit olisivat aktiivisempia kirkossakävijöitä kuin muut. He ovat tasan tarkkaan yhtä aktiivisia kuin luterilaisetkin. Jäsenmäärämme lasku on pysähtynyt ja jäsenmäärässämme on jopa hienoista kasvua, uusien kirkkoonliittyjien sekä maahanmuuttajien ansiosta.

Näin Heikki Honkamäki jatkaa lausetta

1. Kuoleman jälkeen menen... taivaaseen. Kuoleman jälkeen alkaa elämän toinen vaihe. Sielu on kuolematon. Se on iankaikkista elämää Jumalan luona. Sen enempäähän ei tiedetä, koska harva on tullut kertomaan. Kuolema kiinnostaa monia, se ei jätä ketään kylmäksi. Moni miettii, että oliko se nyt sitten tässä.
2. Pidän itseäni... hiljaisena ja iloisena.
3. Viimeksi nauroin... Pressiklubille. Minua naurattavat tilannekomiikka, hyvä imitaatio ja persoonalliset ilmaukset.
4. Itkin viimeksi... läheisen ystävän kuolemaa noin kuukausi sitten.
5. Haasta ennakkoluulosi... tulemalla jumalanpalvelukseemme sunnuntaiaamuna kello kymmenen tai lauantai-iltana kuudelta.  


Lue lisääort.fi/tampere
ort.fi

.................................

                                               jäseniä                       jäseniä
                                          Suomessa                 maailmassa

Katolinen kirkko                   9.000               1.120.000.000
Helluntailiike                       46.000                  500.000.000
Ortodoksit                           61.000                  300.000.000
Baptistit                                 1.500                    80.000.000
Luterilaiset                     4.200.000                    65.000.000
Mormonit                               3.000                     13.000.000
Adventistit                              4.000                     11.000.000
Vapaakirkko                        15.000                     10.000.000
Jehovan todistajat               19.000                       7.600.000

Kaunein näkemäni rakennus on Taj Mahal

Suurmoguli Shah Jahan rakennutti Agraan vuonna 1631 lempivaimolleen tämän kuoltua mausoleumin. Se on 58 metriä korkea ja 56 metriä leveä ja seisoo 100 x 100 metrin kokoisella marmorijalustalla. Rakennus on aamuisin vaaleanpunertava, iltaisin valkoinen ja kuutamolla kultainen. 

Makasimme ilta-auringon laskiessa selällämme Taj Mahalin seinän vieressä, marmorilaatoilla, rakennuksen ulkopuolella. Laatat olivat illalla kuuman päivän jälkeen ihanan viileitä. Katselimme seinien muotoja ja marmoriin veistettyjä ja istutettuja kukkakuvioita. Kuvioita on tuhansia. Ne näkee vain ihan läheltä. Kauempaa rakennus näyttää valkoiselta. Makasimme aivan hiljaa, ei ollut muita turisteja. Vain australialainen matkalla tapaamamme maailmanmatkaaja Jim hauskutti meitä kommentoimalla silloin tällöin milloin mitäkin. 

Myöhemmin hän kävi luonamme Saksassa jollain maailmanmatkoistaan.

Ei tuntunut samalta paikalta, kun kävin paikalla kymmenen vuotta myöhemmin. Turisteja oli paikalla tuhansia, vierailu oli vain pikaisesti mahdollinen eikä illalla ollenkaan.

Moguliaikaisia upeita rakennuksia on Intiassa paljon. Arabien rikas mielikuvitus on tuottanut henkeäsalpaavan kauniita rakennuksia. Näitä ovat myös Hagia Sofia Istanbulissa ja Alhambra Espanjassa. Ja varmaan paljon paljon muutakin, mutta en ole käynyt Iranissa enkä Irakissa. Ja me suomalaiset palvomme Alvar Aaltoa ja laatikoita.

Kyllä, Bombayssa on Taj Mahal -niminen hotelli. Hieno kuin mikä ja ökykallis. Intialaiset ystävämme halusivat ehdottomasti tarjota meille siellä oluet. Palvelualtis hotellin tarjoilija seurasi minua jopa sisälle vessaan, jossa tarjosi vessapaperia. Ystävällisesti ohjasin hänet ulos pömpelistäni. 

Pyramidissa

Neljä kertaa olen käynyt sisällä Gizassa Kheopsin pyramidissa Egyptissä. Entisessä elämässä. Valmismatkoja en ole juuri elämässäni montaa tehnyt, aina olen lähinnä mennyt lentokentille tai satamiin katsomaan, onko lentoja ja laivoja… ja aina on ollut. Omatoimimatkat eivät maltaita maksa, pitää vai elää paikallisten ehdoilla. Kielitaito toki on iso etu. Egypt Air oli tuolloin halvin mahdollinen lentoyhtiö, ja sen kaikki matkat kulkivat Kairon kautta. Mikäs siinä, Kairo ei ole mitenkään tylsä kaupunki. Joka matkalla varasimme ylimääräistä aikaa ja kävimme paitsi tutustumassa kaupunkiin myös aina sisällä Kheopsin pyramidissa. 

Pilkington kirjoittaa kirjassaan ”Ääliö ulkomailla” (2013):

”Menimme sisään pyramidiin ja etenimme aika jyrkkiä portaita. Andrew ja Seija kertoivat niiden olevan noin 150 metriä korkeat. Sen jälkeen meidän piti ahtautua kontallamme pienestä aukosta päästäksemme paikkaan Kuninkaan kammio. En ole hyvä kokojen arvailussa, mutta sanoisin, että sinne mahtuisi pakon edessä 50 ihmistä.

Seinät olivat vaikuttavan näköistä vaaleanpunaiselta vivahtavaa graniittia, mutta huoneen päässä ollut kivinen ruumisarkku oli jokseenkin epämääräinen näky”.

Kirjassa kertoja laitetaan kynttilän valossa arkkuun makaamaan, sytytetään kynttilöitä ja luetaan mantroja. Kirjoittaja on jotakuinkin sekaisin. Erikoinen kokemus.

Kyllä. Minusta oli erikoinen kokemus ylipäänsä olla siellä sisällä. Siellä sisällä on säkkipimeää ja kuuma. Seinissä on vinosti ylöspäin suuntautuvat pikkiriikiiset aukot, jotka johtavat ulos. Ilmanvaihto ei siis ole järin suurta. Kammiossa on myös täysin hiljaista. Hiljaisuuttahan on Kairossa muuten aivan turha odottaa, myös hotellissa yöllä kuuluu kadun melu. Eikä kammiossa mitään tungosta ollut, olimme mieheni kanssa ihan kahden. Eikä sinne mitään viittäkymmentä ihmistä mahtuisi. Kymmenen ehkä.

Muistan hyvin sen täysin epätodellisen, tyhjyyden tunteen sisällä Kuninkaan kammiossa; varmaankin jotkut sanoisivat sen olevan jotain kosmista energiaa. Ihan kuin olisi jossain muualla kuin tässä ajassa ja siellä paikalla.  Olen lukenut pyramidista jotakuinkin paljon, vaikuttavin kirja niistä ehdottomasti on Paul Bruntonin ”Egyptin salaisuuksien jäljillä”. Brunton oli englantilainen filosofi, mystikko ja kirjailija. Ikuiseksi arvoitukseksi jäänee, mikä on tyhjän kivisen arkun tarkoitus.

Myös minä olin tietyllä tavalla pyramidien ulkomuodosta pettynyt, eihän pyramidien pinta olekaan sileä, vaan ne koostuvat suurista kivilohkareista.

Pyramidien ulkopuolella on vilinää vaikka minkälaista. Saimme kerran kutsun teelle yhden kamelin omistajan kotiin, sillä hän tunnisti meidät edelliseltä matkaltamme. Se oli minusta aika kummallista, mutta vastaavaa on tapahtunut muuallakin, ilmeisesti juttumme eivät ole olleet kovinkaan tylsiä… Mieleeni jäi, että miehen nimi oli Said Attia, ja hänen tyttärensä tytär kasvoi hänen ja vaimonsa luona, sillä vanhemmat asuivat Libyassa ja Libyan raja oli pantu kiinni, niin ettei tyttö enää päässyt palaamaan vanhempiensa luo. Tytön tuolloin erikoiselta kuulostava nimikin jäi mieleen, se oli Afääf. No, nyt tunnen toisenkin egyptiläisen naisen, jolla on tuo nimi.

Egyptiläisiä olen toki tavannut elämäni varrella monia. 

Pilkingtonin kirja ei ole minusta ollenkaan "hulvaton", vaan lähinnä tylsä. Kerronta on töksähtelevää, banaali kakkakerronta tuntuu olevan kirjan pääasiallinen juju. On totisesti paljon "hulvattomampaa" lukea vaikkapa Sinuhe!