sunnuntai 15. syyskuuta 2013

Periaatepäätös opetuksesta vapauttamisesta uskonnon perusteella



Saksalaiset ovat tehneet päätöksensä: kouluopetukseen on osallistuttava, myös uinnin opetukseen.  Tästä ei ole poikkeusta, ei siis myöskään muslimityttöjen kohdalla. 


Miten siis on, voiko muslimitytöltä vaatia osallistumista uinnin opetukseen toista sukupuolta olevien luokkatoveriensa kanssa?



Yhteiskunnan normeja ei voi noin vain ohittaa. Leipzigissa sijaitseva Saksan hallintotuomioistuin on tehnyt päätöksensä ja hylännyt valitukset.

Selväksi tuli, että kantaja saa pitää yllään burkansa, jos hänen uskontonsa niin vaatii, mutta siitä huolimatta hänen on osallistuttava uinnin opetukseen. Tuomioistuin ei hyväksynyt sitä, että Koraanin vanhan tulkinnan mukaan tyttö ei voisi esiintyä poikien edessä uimapuvussa. Tuomioistuin oli kuitenkin sitä mieltä, että ei yhteiskunnan käytäntöjä voi ohittaa, uskonnosta huolimatta ei pojille voi määrätä millaisia uima-asuja he pitävät yllään.
Hessenin osavaltion kulttuuriministerin mukaan tuomioistuimen päätös on tasapuolinen ja ottaa huomioon kaiken oleellisen. ”Lasten on saatava olla osa yhteiskuntaa, ei heitä voi siitä pois sulkea. Koulupakko koskee kaikkia. Mutta kokovartalouimapukuhan ottaa huomioon sekä uskonnon että uimaopetuksen.”

Kumpi sitten on tärkeämpää, koulupakko vai uskonnonvapaus?
Koko keskustelun sai aikaan yksitoistavuotias muslimityttö, joka valitti, ettei häntä vapauteta uimaopetuksesta.  Siitä seurauksena tätä asiaa joutui pohtimaan useampi oikeusaste. Burkinin pitäminen eristää tytön yhteiskunnasta, oli asianajajan mielipide.
Sana „burkini“ on yhdistelmä sanoista burka ja bikini; se on musliminaisten uimapuku. Mitään muuta ei ole näkyvissä, paitsi kasvot, jalat ja kädet. Naiset näyttävät siltä kuin heillä olisi sukelluspuvut, sillä materiaali on sellaista, että se kätkee kehon muodot.

Mutta on muitakin uskonnon takia tehtyjä päätöksiä. 

Toinen tapaus Jehovan todistajat Nordrhein-Westfalenista.  He pyysivät lapselleen vapautusta elokuvasta. Filmi, jota mentiin katsomaan, oli "Mustan myllyn mestari" (saksaksi „Krabat"), tunnetun ja rakastetun saksalaisen kirjailijan Otfried Preußlerin kirjan mukaan, ja siinä kerrotaan mustasta magiasta, orpopojasta joka joutuu taikurin oppipojaksi ja jonka on puolustettava itseään tätä vastaan. Se ei sopinut vanhempien uskontoon. Koulu ei hyväksynyt poikkeusta. Oppilas ei tullut paikalle. Ensimmäisessä oikeusasteessa vuonna 2010 vanhemmat voittivat. 



Mutta Saksan hallintotuomioistuin päätti, että on koulun tehtävä antaa oppilaille mahdollisimman paljon tietoa yhteiskunnasta ja sen henkisestä perinnöstä. Se menee vanhempien vaatiman uskonnollisen kiellon edelle. Uskonnon varjolla voidaan tehdä poikkeus vain erikoistapauksissa. 

Otfried Preussler kuoli tämän vuoden helmikuussa 89-vuotiaana. 

lauantai 14. syyskuuta 2013

Käyntikortti


Kun asut ulkomailla, olet aina oman maasi käyntikortti, oman kotimaasi lähettiläs. Kaikki, aivan kaikki olettavat, että kaikki kotimaasi ihmiset ovat sellaisia kuin sinäkin olet. Täysin riippumatta siitä, oletko oikeassa vai väärässä siinä mitä sanot.

En sanonut, että mikään yhteiskunta olisi täydellinen. Mutta ulkomaalaisena sinun on oltava hyvin, hyvin varovainen siinä mitä sanot ja teet. Tavallisesti rasismi syntyy siitä, että sinä päätät olla oikeassa ja sanot muiden olevan väärässä.

Nykyisessä asuinmaassasi olet kuin kylässä.  Kun kutsut vieraita, olisiko sinusta hauskaa, jos vieraasi alkaisivat haukkua sinua? Jos he menevät sinun kaapillesi ja laittavat sinun tavarasi omaan pussiinsa? Hyvin pian pyrkisit sellaisesta vieraastasi eroon tai kutsut poliisin.

Kantaväestö katselee vierasta suurennuslasilla. Aina. Olet koko ikäsi ”se ulkomaalainen”. Jos oletat, että hyvä sosiaalijärjestelmä kyllä elättää sinut, että ”sinulle kuuluu” sitä tai tätä, olet täysin väärässä. Sinulle ei ”kuulu” yhtään mitään. Jos näin ajattelet, sinulle kuuluu passitus takaisin kotimaahasi. 

Ei ole helppoa olla maahanmuuttaja. Tiedän sen, sillä olen asunut peräti kolmessa maassa oman synnyinmaani lisäksi. Jatkuvasti minulta kysyttiin, miksi suomalaiset koko ajan vain juopottelevat. Sellainen kuva maailmalla esimerkiksi on suomalaisista!

Miten sinua kohdellaan, riippuu vain ja ainoastaan sinusta itsestäsi. Suomalainen sananlasku sanoo: ”Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan.” Jos sinä olet toisille ihmisille ystävällinen, hekin ovat ystävällisiä sinua kohtaan.  Elämä ei useinkaan ole sitä mitä sinä haluaisit. Haukkumalla ja kiukuttelemalla et kuitenkaan saavuta muuta kuin kanssaihmistesi vihan.  Joka aamu voit mennä peilin eteen ja sanoa itsellesi: ”Tämä on hyvä päivä!” Hymyile peilikuvallesi. Se ei maksa mitään. 
 
Jos sinusta joku asia ei mene kuten pitäisi, tee sille asialle jotain. Jos sinulla ei ole työtä, se ei ole yhteiskunnan vika, vaan lähes aina sinun oma vikasi. Tilapäisesti voi nimittäin tehdä mitä vaan. Esimerkiksi 95% Suomen metsien marjoista jää poimimatta. Käytä päätäsi, käytä mielikuvitustasi. Lue lehtiä, kuuntele uutisia, keskustele, ota asioista selvää. Se, että joku työ on ”huonosti palkattua”, ei estä sitä työtä tekemästä. Jokainen ihminen osaa jotain. Yhteiskunnalla ei ole minkäänlaista velvollisuutta elättää sinua. Mikä on yhteiskunta? Sinä ja minä. Vai haluaisitko sinä elättää minut, jos en tekisi mitään hyödyllistä työtä? Voit aloittaa vaikkapa aikuisopiskelun. Tiede muuten on selvittänyt, että ei ole ”liian vanhaa” opiskelijaa. 

Aivan ensimmäinen asia kuitenkin on maan kielen oppiminen. Kieltä ei yleensä opi itsestään. Tunnen lukuisia ulkomaalaisia, jotka eivät vuosienkaan jälkeen edelleenkään ymmärrä maan kieltä, mutta luulevat itse, että ymmärtävät. Laiskuutta ja mukavuudenhalua, sanon minä. Silloin ei missään tapauksessa voi puhua syrjinnästä. Kaikki eivät ole kielineroja, mutta kuka hyvänsä voi hakeutua sellaiseen ympäristöön tai seuraan, jossa puhutaan maan kieltä. On tuhannenmonia harrastusmahdollisuuksia, esimerkiksi. 

Ainakin Suomessa on kaikkeen koulutukseen erinomaiset mahdollisuudet. Myös etäopetuksena. Käytä niitä! Jos et tiedä mitä on, niin kysy paikkakuntalaisilta. Sellaista ihmistä ei olekaan, jolla ei ole yhtään puhekykyistä naapuria.

perjantai 13. syyskuuta 2013

Näitä ei opeteta koulussa saksan tunnilla… Saksankielisiä arkipäivän ilmaisuja


Suomalaiset.de:n sivustolla on kiva lukea sitä sun tätä ja huuhaata. Ovat ottaneet kantaa muun muassa siihen, mitkä sanonnat Saksassa ärsyttävät.  Etupäässä kirjoittajat näyttävät suuttuneen saksalaisten hyväntahtoisuudesta!

1)   Mahlzeit. ”Tuo preussilainen Baijerissa tuntematon vulgääri alemman luokan tervehdys. Tarkoittanee jotain lounasajan tervehdystä alunperin, mutta olen asiakkaan luona Bremenissä mm. kuullut asiakkaan tilaavan minulle taksin klo 17 illalla ja tervehtien taksikeskusta aloittaen "Mahlzeit! blablabasurrur".

Ei, ystävä hyvä. Sanassa ei  ole mitään rumaa eikä ala-arvoista. Sanonta on lyhenne sanoista ”Gesegnete Mahlzeit” eli siunattua ruoka-aikaa. Siitä on pudonnut alku pois kuten hyvästä päivästäkin. Totta kai siunattua ruoka-aikaa toivotetaan ruoka-aikana, joka EI OLE kuten Suomessa ennen kello kahtatoista, vaan voi olla mitä vaan, päivällä, yleensä yhden-puolen kahden maissa. Siis myös kello 17. Sanan inhoaminen tarkoittaa lähinnä sitä, että kyseinen henkilö ei ole vielä kotoutunut Saksaan. 

      "Das Mahl" on hiukan vanhahtava sana ja suomeksi "ateria". Ensimmäisenä saattaa tulla mieleen ehtoollinen, siis ehtooateria, "das Abendmahl".  

2)   Siehst Du! ”Tuo tarkoituksella kovin usein alentavassa mielessä käytetty sanonta. Tarkoituksia on monia, "mitäs mä sanoin", "siitäs sait", jne. Kuitenkin ollen hiukan tuon alentavan sävyn ulkopuolella (en sano yläpuolella).”
Tässä riippuu asiayhyteydestä, onko sanonta alentava vai ei. Tavallisesti se tarkoittaa vain ”no niin” eikä ”siinäpä näet”.  Neutraali sanonta siis.


3)   Weißt du?
Verstehst du?

Etenkin vanhempien naisten tapa lisätä joka lauseen loppuun kiekaisu ...na? käännettäneen: "...eikös vain?"

Tällainen kaikenlainen vakuuttelu kuuluu kulttuuriin. Suomalainen on silloin kohtelias, kun ei sano mitään ja antaa toisen olla rauhassa. Saksalaiselle sellainen vaikeneminen on hyvin epäkohteliasta. Pitää aina sanoa jotain, kysellä ja vakuutella, mainita keskustelukumppani nimeltä monta kertaa, ja sitä rataa.
Eipä ihme, että jo Brecht runossaan sanoi: "Suomalaiset vaikenevat kahdella kielellä."

4)   Geil. Vanhassa saksassa sana tarkoitti iloista. Sitten merkitys kapeni tarkoittamaan seksuaalisesti himokasta. Ja nykysaksassa sen ottivat etenkin nuoret taas tarkoittamaan iloista, hyvää, mahtavaa.  Vielä vahvempi muoto on sitten tuo ”megageil” eli ”sikahyvä”.

5)   Mach’s gut!  Iloinen, hyväntahtoinen hyvästely tuttujen ja ystävien kesken. 




6)   Na? on yhtä kuin mitä kuuluu, tai mitä ajattelet. Muita vastaavia, eri puolilla Saksaa: Nicht wahr? Nicht? Ga? Gell? Oder?


 
Tyttäreni kuunteli kerran yhdessä museossa Lindaussa esitelmää, jossa sanottiin jonkun huonekalun olevan 1500-luvulta ja heti perään kuului tuo ”oder?” Se ei siis tarkoittanut, että esitelmöijä kyseenalaisti sen 1500-luvun, vaan toimi murrealueensa mukaisesti vahvistamalla edellä sanomansa. Meidän suomalaisten mielestä tuollainen vakuuttelu on hassua.


7)   Se on kyllä myös ärsyttävää, että "eihän sulla voi olla kylmä kun olet Suomesta". Saksalaiset luulevat, että Suomessa on aina kylmä. Ja onhan se totta! Se yksi vitsi kuuluu näin: Suomalainen kehuu toiselle kesää: ”Se oli niin lämmin ja ihana ja… ja se oli yksi perjantai.”

8)   Genau. Katso kohta 3. Niin, aivan, kyllä kyllä. Samaa vakuuttelua ovat nämä: super, fein, jawohl, gut so, wunderbar…

9)   Halt’ die Ohren steif! Ei mitään korvat pystyssä, vaan "pidä puolesi", tai "tsemppiä sinulle".

10)  Ich wünch’ dir was! Suurinpiirtein ”kaikkea hyvää”.

11)  Ey! sen sijaan on epäkohteliasta. Perään tulevalla ”Alte” ei ole mitään epäkohteliasta merkitystä, se on lähinnä kumppanuuden ilmaus.

12)  Habe die Ehre! Iloinen, kohtelias, vähän vanhahtava tapa toivottaa toinen tervetulleeksi.

13)  Alter Schwede! Pohjoissaksalainen hämmästymisen ilmaus, jos sitä ei kohdisteta johonkin henkilöön. Jos sanotaan ”Du alter Schwede”,  edelleen hämmästymisen ilmaus, mutta se ei tarkoita mitään pahaa eikä varsinkaan mitään kaunaa ruotsalaisia kohtaan, aivan päinvastoin. Saattaa tarkoittaa myös kumppanuuden ilmaisemista, samaa kuin ”du Alte”. 30-vuotisessa sodassa ruotsalaisia pidettiin arvossa ja he saivat mm. kouluttaa muita sotilaita.
Sama asia siis kuin ”Mein lieber Schwan!” tai ”Freundchen!”


14)  Ich bedanke mich.  Ei siinä itseä kiitellä, johtuen etuliitteestä –be. = Ich danke Dir/Ihnen. Etuliite ei käännä kiittämisen kohdetta itseemme, vaan käntää sen objektiin eli vahvistaa kiitoksen kohteen!  Muita esimerkkejä: bekämpfen, beleidigen, bekräftigen, betäuben, bekleiden…  Huolimatta tästä kaikesta sanonta on hassu ja erikoinen käänteinen ilmaus, jota ei ole missään muussa kielessä.

Etuliitteissä kannattaa olla huolellinen. Minua hämäsivät sanonnat ”Aufgeschoben ist nicht aufbehoben” merkityksenään ”myöhempään ajankohtaan siirretty ei ole poistettu”, kun taas sana aufheben (auf-heben = nostaa-ylös) saattaa tarkoittaa myös säilyttämistä.


Tässä hyödyllinen lista:
http://www.welt-im-web.de/?N%C3%BCtzliches_in_Dateiform:Deutsche_Vorsilben




Lyhykäisesti sanoisin, että on hauska lukea toisten ihmisten kommentteja, mutta kysymyksiin sanoisin: katsokaapa
www.gidf.de!

keskiviikko 11. syyskuuta 2013

Vielä Saksan taloudesta



Miten on mahdollista, että Saksan talous taas tai yhä vieläkin kukoistaa? Ensimmäisen maailmansodan jälkeen Saksalle annettiin niin suuret korvausvaatimukset, että se sortui niihin, tuli nälänhätää ja Hitler, joka käytti tilaisuutta hyväkseen antamalla väelle työtä ja toimeentuloa…  Toisen maailmansodan jälkeen Saksa joutui luovuttamaan kaikki patenttinsa ja kultavarantonsa ja aloittamaan alusta. Tilanteen teki vaikeaksi myös se, että useimmat älyköt olivat paenneet Yhdysvaltoihin ja jääneet sinne.

Saksalaiset eivät niinkään halunneet mitään liittoja, vaan Euroopan hiili- ja teräsyhyteisön takana oli Ranska, joka ei halunnut lisää riitoja Saksan kanssa.

Sitaatti EU:n sivustolta:

” 1945 - 1959
Rauhan aika Euroopassa – yhteistyö alkaa

Euroopan yhdentyminen alkaa. Sen tavoitteena on lopettaa pysyvästi naapurusten väliset toistuvat ja tuhoisat sodat, joista tuorein oli toinen maailmansota. Euroopan maiden taloudellisen ja poliittisen yhteistyön ensimmäinen askel on Euroopan hiili- ja teräsyhteisön (EHTY) perustaminen vuonna 1950. EHTY:n kuusi perustajamaata ovat Alankomaat, Belgia, Italia, Luxemburg, Ranska ja Saksa. 1950-lukua hallitsee idän ja lännen välinen kylmä sota. Unkarissa Neuvostoliiton tankit tukahduttavat kommunistihallinnon vastaisen kansannousun vuonna 1956. Seuraavana vuonna 1957 Neuvostoliitto ottaa johdon suurvaltojen välisessä avaruuskilpailussa, kun se lähettää matkaan ensimmäisen keinotekoisen satelliitin, Sputnik 1:n. Samana vuonna allekirjoitetaan Rooman sopimus, jolla perustetaan Euroopan talousyhteisö (EEC) eli yhteismarkkinat.”

Saksalaiset ovat ahkeria. En osaa sanoa millaista verenperintöä se on, mutta saksalaiset systemaattisesti ihmettelevät suomalaisten rentoa ja aikaa vievää toimintatapaa. Ahkeruudesta seuraa vauraus. Oikeammin se seuraa tuottavuuden kasvusta, ja se taas innovaatioista, jotka toteutetaan. Huolimatta korkeasta automaatiosta ei Saksassa ole sen enempää työttömiä kuin Suomessakaan – taitaapa taas olla jopa päinvastoin.

Lueskelin luetteloa Saksan suurimmista yrityksistä. Lista alkaa Volkswagenilla, mitenkäs muutenkaan. Sitten seuraavat Daimer, E.ON, Siemens, Metro, BASF, Deutsche Telekom, BMW,… osa seuraavista listan nimistä ei sano suomalaiselle mitään. Hochtief, jolle aikoinaan tein käännöksiä, on listassa numero 24. 

Suurin työnantaja on Edeka-ryhmä, siis elintarvikkeiden vähittäiskauppakonserni, 302.000 työntekijää. Volkswagenilla on ”vain” 224.000 työntekijää. Listassa kolmanneksi suurimpana työnantajana on toinen elintarvikkeiden vähittäiskauppakonserni Rewe, 222.000 . Siis myös saksalaisten pitää syödä, ja he ostavat ruokansa isoilta – mutta myös pieniltä! Ketjuja ja yksittäiskauppiaita on lukemattomia, ei vain kaksi ja sitten Lidl, kuten Suomessa. 


http://cdn3.spiegel.de/images/image-59012-panoV9free-woiu.jpg

Suomi katsoo Saksaan. Pienellä maalla on toisenlaiset ongelmat kuin suurilla, mutta hyvistä käytänteistä voisi varmaan ottaa mallia? Esimerkiksi: Suomessa julkisen hallinnon palveluksessa on 25% työväestöstä, Saksassa 11%... jotain siis tekevät tehokkaammin…! (Lähde: OECD:n tilasto) Ja nämä jäljelle jäävät 14% tekevät siis jotain tuottavaa työtä, ja osaavat jopa markkinoida tuotteensa jonnekin…