Naisten työt, miesten työt

Otan puheeksi "kliseen". Jotkut älähtävät. 

Minun mielestäni Suomi on erittäin sukupuolittunut maa. Kärjistettynä: naiset hoitavat hoivatyön, miehet johtotehtävät. Toki naisiakin on johtotehtävissä, mutta etupäässä julkishallinnossa, yritysjohtajat ovat etupäässä miehiä. Ja totta kai on hoivatyössä olevia miehiä, mutta mikä on prosentti naisiin verrattuna? Ja mikä on minkäkin ammatin palkkaus?

Eron jälkeen Saksassa ex esitti, että ”en ollut tehnyt mitään”. Tarkalleen ottaen - tein kaiken. En vain hoitanut lapsia ja taloutta, tein myös kaikki perheen paperityöt veroilmoitusta myöten, huolsin autot ja puutarhat ja remontit,  puhumattakaan lukuisista vapaaehtoistehtävistä, käännöstöistä tai kielikouluissa opettamisesta.  25 vuotta joka päivä ruokaa perheelle - seuraus: osaan tehdä ruokaa, mutta inhoan ruoanlaittoa.

Ikävä, että tuota työtä ei arvosteta. Ei Suomessakaan. Täällä näes pitää olla  joka asiata ”paperi”. 

 

Jenny Lehtinen kiteyttää allaolevassa artikkelissaan perheen äidin tekemiset. Kopioin tekstin suoraan tähän, sen verran pidän sitä totena. Lukekaa myös muut Lehtisen tekstit. 

On myös useissa tutkimuksissa todettu, että yritykset, joiden johtoportaissa on naisia, menestyvät paremmin kuin ne, joissa ei ole. Miksi tämä ei herätä yleistä mielenkiintoa? Ei edes Suomessa, joka sanoo olevansa tasa-arvoinen yhteiskunta!

Jenny Lehtinen: Metatyö räjäyttää äidin pään!

Julkaistu 29.10.2015 - 17:02. Päivitetty 02.11.2015 - 20:42

“Miksi me aina odotetaan naisia?” kysyy pieni poika isältään autossa. Perheen olisi pitänyt olla jo matkalla ystäväperheen juhliin. “En tiedä, poikani, en tiedä, mutta niin se vaan menee,” vastaa isä naurahtaen.

Aika pitkään minuakin nauratti kyseinen tosielämässä käyty dialogi ja tunnistin siinä itseni: tuotahan se on ollut läpi elämän. Kun olin nuorempi, se tarkoitti, että aina piti vielä kerran katsoa, että vaatteet on varmasti hyvin, meikki kunnossa ja tarvittavat tilpehöörit käsilaukussa.

Enää tuo tarina ei naurata, koska minulla on perhe.

Ja kuten jäävuoresta näkyy vain huippu, myös lapsiperheiden todellisesta työtaakasta näkyviä kotitöitä on vain osa.

Kun lapsi syntyy, alkaa perheessä aivan uudenlainen työnjaon aika. Kuka saa tai joutuu käymään palkkatöissä, kuka on kotona? Tekeekö kotona oleva kaikki kotityöt vai riittääkö hänen panoksekseen “pelkkä” lasten hoitaminen? 

Ja kuten jäävuoresta näkyy vain huippu, myös lapsiperheiden todellisesta työtaakasta näkyviä kotitöitä on vain osa. Vähintään yhtä suuri osa on työtä, jota on vaikea havaita. 

Otetaan esimerkkinä vaikka lasten syntymäpäiväjuhlat. Itse juhlat kestävät yleensä vain kaksi tuntia. Omien lasteni syntymäpäiväjuhlat on isä hoitanut muutaman kerran. Tämä on tarkoittanut sitä, että mies on laittanut tarjoilut pöytään, grillannut lapsille hodareita ja luotsannut lapsilauman läpi juhlien. Mutta hoitiko isä siis todella tuossa tapauksessa lastenkutsut?

Ennen kuin juhliin on päästy, on tehty valtava määrä valmistelevaa työtä. Se tarkoittaa sitä, että jonkun on pitänyt tehdä mm. seuraavat asiat:

• Miettiä mikä olisi sopiva päivä ja aika juhliin, jotta mahdollisimman moni, tai ainakin ne tärkeimmät lapsen ystävät pääsisivät paikalle
• Valita juhliin teema ja miettiä sopiva ohjelma
• Tehdä kutsut ja toimittaa ne pienille vieraille
• Selvittää kaikkien vieraiden mahdolliset allergiat tai muut ruokarajoitteet ja miettiä tarjottavat niiden edellyttämällä tavalla
• Hankkia tarjottavat ja kenties pikkulahjat kaikille vieraille, valmistella kakut ja muut pöydän antimet sekä pussittaa pikkulahjat valmiiksi
• Sekä tietysti juhlien jälkeen tämän jonkun pitää siivota paikat ennalleen

Lapsiperheen perusarki sisältää mielettömän määrän juuri tätä hommaa, jota minä kutsun metatyöksi. Se on osittain näkyviä pieniä ekstrahommia, kuten valokuvauslappusten täyttöä kouluihin ja päiväkoteihin, erilaisia harrastuskuljetusten organisointeja, vanhempainyhdistysten myyjäisiä ja tapahtumia tai juuri noita lastenkutsujen järjestelyjä. 

Metatyö on aivan jatkuvaa aivotyötä.

Mutta vielä enemmän metatyö on aivan jatkuvaa aivotyötä. Talvi tulee, onko kaikilla kolmella lapsella varmasti tarpeeksi sopivia talvivaatteita? Kuka tarvitsee lisää ja mitä? Mistä ne hankitaan? Entä luistimet ja sukset, onko niitä? Pitäisikö ne lainata ja keneltä, kun emme kuitenkaan ole se eniten luistelusta nauttiva perhe? Naapurikin kysyi juuri, löytyisikö meiltä pieneksi jääneitä heidän lapsilleen? Missähän ne ylipäätään ovat... Ja niin edelleen. Eikä tässä ollut vielä edes mukana ihan jokapäiväistä rullaa, joka pyörii vanhemman päässä liittyen lapsen kouluun, päiväkotiin, harrastuksiin ja kaikkeen mahdolliseen.

Metatyön tunnistaminen yhdeksi erittäin suureksi osaksi vanhempien perustyötä on vaikeaa, koska se hiipii arkeen pikkuhiljaa. Vauvan kanssa varsinaista hoitotyötä on paljon, mutta metatyötä vielä vähän. Lapsen kasvaessa ja sosiaalistuessa myös metatyön määrä kasvaa jatkuvasti teini-ikään asti, jonka jälkeen lapsi alkaa pikkuhiljaa itse ottamaan vastuuta kyseisistä asioista.

Metatyö on uuvuttavaa juuri siksi, että se saapuu elämään salaa ja on vaikeasti tunnistettavissa. On helppo katsoa, kuka on imuroinut ja kuka tiskannut. Mutta sen jäljittäminen, kumpi vanhempi joutuu kantamaan loputonta projektipäällikköyttä koko perheen asioissa, voi olla vaikea tunnistaa. 

Oma ja ystäväpiirin kokemus kertoo, että kun äiti vauvan synnyttyä ottaa lapsiin liittyvän vetovastuun, siitä ei niin vain pääsekään eroon. Eikä sitä edes tajua. Kun omassa perheessäni päätettiin, että lasten isä hoitaa lasten uimakoulut, se tarkoitti käytännössä sitä, että mies nappasi uimakassin ja lapsen matkaansa ja kävi uimakoulussa.

Jälleen jäi huomiotta se, että ensin oli täytynyt:

• Huomata, että lapsen olisi ehkä hyvä mennä uimakouluun
• Kartoittaa lähialueen uimakoulutarjonta ja valita sieltä lapsen osaamistasolle sopiva ryhmä
• Yrittää ehtiä juuri oikeana päivänä oikealla kellonlyömällä ilmoittautua kyseiseen ryhmään
• (Epäonnistua siinä ja sen jälkeen käydä sähköpostisotaa, jotta lapsi pääsee varasijalta ryhmään)
• Hankkia lapselle sopivat uimavarusteet
• Sekä tietysti pakata uimakassi valmiiksi ja tajuta purkaa se uimakoulun jälkeen, sillä muuten uimakoulu viikon kuluttua sisältää epämiellyttäviä hajuhaittoja
  

Kyse ei ole siitä, että toinen vanhempi tahallaan jättäisi asioita tekemättä. Miten siitä edes voisi olla kyse, kun ei metatyön mestari itsekään tajua mistä on kysymys. Kunhan vain tuntee pikkuhiljaa kasvavaa ärtymystä ja uupumusta. Metatyö ei myöskään väsytä hetkessä, mutta kun kymmenen vuotta arjen mestarointia on mittarissa, alkaa tekijä olla oikeasti vähän väsynyt. 

Ennen lapsia minuakin odotettiin autossa huulipunan viimeistelyn takia. Lasten syntymän jälkeen odottelu on johtunut siitä, että olen juossut kuin vauhko lammas ympäri kämppää etsimässä kaikkea reissuun todennäköisesti tai edes mahdollisesti mukaan tarvittavaa tavaraa. Onhan nimittäin ollut itsestäänselvää, että jos minä en vaippoja tai varavaatteita matkaan pakkaa, ei sitä tee kukaan muukaan. 

Nauru loppui kymmenen vuoden kohdalla.

Kuolema vain lavastettu: Wolfgang Amadeus Mozart löytyi Hawaiilta.

 

Torstaina, 28. tammikuuta 2016

Honolulu (dpo) – Todellinen sensaatio! Häntä pidettiin vuosikausia kuolleena – eilen eräs maailman loistokkaimmista ja lahjakkaimmista muusikoista on tullut takaisin. Muusiikin harrastaja ja amatöörisellisti Wanne Eickel huomasi lomallaan Hawaiilla rantabaarissa, että siellä oli Mozart, joka siemaili tyytyväisenä cocktailiaan.

 

Aluksi hän väitti, ettei ollut tuo kuuluisa säveltäjä. Mutta ihailijan painostettua hän oli ilmeisesti nopeasti päättänyt lopettaa piilottelun ja palata estradille.

Kuolemansa 5. joulukuuta 1791 Salzburgin ihmelapsi oli – omien sanojensa mukaan – vain lavastanut. ”Kaikki minuun kohdistunut ympärilläni ollut teki minut hulluksi!” kertoo pikku-Wolfgang erikoishaastattlussa, jonka hän antoi musiikkilehdelle ”Rolling Postillone*.

 

 

"Kirjoitin ensimmäiset sävellykseni viisivuotiaana, ja jo heti seuraavana vuonna isävainaani kierrätti meitä ympäri Euroopan. Koko lapsuuteni vietin pianon ääressä – siltä ainakin tuntui.“ 

 Kärsi kunnianhimoisen isänsä takia: Wolfgang Amadeus Mozart kuusivuotiaana

 

Sitten seurasi jatkuva juhlittujen serenadien ja seuraelämän temppujen, kiitettyjen oopperoiden ja nopeiden laskujen kausi. ”Kun sitä nyt ajattelen, tuntuu siltä kuin olisin vain halunnut täyttää tyhjyyden jatkuvalla menemiselläni”, Mozart kertoo.

Mutta myös taloudelliset vaikeudet saivat taiteilijan jättämään taakseen entisen elämänsä ja lavastamaan kuolemansa. ”Päätin asian niin äkkiä, että en edes ehtinyt saamaan Requiemiani valmiiksi. Harmi, se oli hyvä kappale. Mutta uuden elämän voin aloittaa vain silloin, jos ihmiset oikeasti uskoivat minun kuolleen.” Päätöksestäni tiesi vain haudankaivaja ja sisareni Maria Anna.

 Mozart (pianon ääressä, missäpä muuallakaan?) vuonna 1770

"Minusta oli hassua, miten kaikki uskoivat valheeseeni“, velikulta kertoo. Yhä vieläkin historioitsijat riitelevät Mozartin kuoleman yksityiskohdista.

 

Uuden elämän Mozart aloitti Etelä-Italiassa, ennen muuttoaan Hawaiille, jossa hän eli nimellä Joannes Chrysostomus Wolfgangus Theophilus Müller. Elantonsa hän hankki pienemmillä toimeksiannoilla musiikin alalla, tehden mainoksia, radiospotteja, musiikkia puhelinvastaajiin ja erotiikkalyhytfilmeillä.

 

Nyt kassikkomestari on taas ramppivaloissa ja suunnittelee tulevaisuuttaan: Fis-mollisinfonia Lady Gagalle ja suurelle orkesterille ensiesitetään vielä tänä vuonna.  

 

*Saksan suurin musiikkijulkaisu

Lähde: http://www.der-postillon.com/2016/01/tod-nur-vorgetauscht-wolfgang-amadeus.html

Rasisti vai huolestunut kansalainen?

Sveitsiläinen terapeutti ja yritysneuvoja Hans-Peter Zimmermann selittää eron… tai oikeammin: hän kertoo, että eroa ei ole.

"En ole rasisti; olen vain huolestunut." Tämän lauseen kuulee usein, tietenkin ilman puolipistettä, sillä mitä välimerkkeihin tulee, tuollaisen lauseen sanonut ei niistä juuri tiedä. 

Tässä huolestuneen kansalaisen argumentit ja Zimmermannin kommentit niihin. 

"En ole rasisti; olen vain huolestunut."

 
Huolet ovat edellytys rasismille. Oikeastaan ei pitäisi ollenkaan puhua huolista, vaan peloista. Pelkoja on suhteellisen helppo poistaa, tietenkin vain, mikäli asiakas on valmis auttamaan itseään. 

Se, joka uskoo pelkojensa johtuvan pakolaisaallosta, käyttää projektion suojamekanismia. Sitä kutsutaan rasismiksi. 

"Ulkomaalaiset lisäävät pienrikollisuutta, eikä sitä saa sanoa ilman että tulee leimatuksi äärioikeistolaiseksi."

 
Lauseen ensimmäinen osa on totta. Se on myös tunnettu tosiasia, eli sen saa sanoa. Äärioikeistolaiseksi nimetään silloin, jos tuosta asiasta vetää väärät johtopäätökset. 

Esimerkiksi, jos unohtaa, että meillä on ollut vuosikymmeniä paljon suurrikollisia, siis: asekauppiaita, pörssimeklareita ja veronkiertäjiä. Ja että he ovat pääasiallsia syyllisiä siihen, että niin monet pakenevat tänne. 

Mutta onhan helpompaa haukkua pieniä voimattomia kuin asettua suuria, vahvoja vastaan. 

"Meidän on asetettava maahanmuutolle rajat. Emme voi ottaa vastaan kaikkia."

 
Ei siitä vielä kovin kauaa ole (192), kun Markus Imhofin filmi ”Ei pelkkää hunajaa” nimettiin Sveitsissä parhaaksi ulkomaalaiseksi elokuvaksi. Kun tavallinen kansalainen näki filmin, hän tuohtui siitä, miten sveitsiläiset lähettivät juutalaisia natsiaikana varmaan kuolemaan.

Vuonna 2000 DDR:n johtaja Egon Krenz joutui istumaan tuomionsa vankilassa, koska hän oli ylläpitänyt ampumakäskyä kahden Saksan sisärajallla. Tänään juuri ne, jotka tuolloin olivat uhreja, vaativat Kreikkaa suojelemaan ulkorajojaan. Onko heille selvää, että ”suojeleminen” tarkoittaa samalla ampumakäskyä? 

Sen, joka vaatii ampumakäskyä, olisi hyvä mennä itse rajalle ja nähdä vapaaehtoisvoimien toiminta Kreikassa.

"1000 miestä häiritsi naisia uudenvuoden yönä Kölnissä. Eikä Kölnin poliisi kertonut, että mukana oli ulkomaalaisia."

Totta. Oli tietty määrä ulkomaalaisia mukana. Ja lisäksi tietty määrä saksalaisia kirvesmiehiä, pankkivirkailijoita ja ehkä yksi jos toinen sosiaaliavustusten saaja. No, mitä sitten? Muuttaako tämä meidän käsityksemme kirvesmiehistä ja sosiaaliavustusten saajista?

Arvasiko Kölnin poliisi, että oikeistoradikaalit ottaisivat tämän syyksi levitellä rasistisia viestejä ja heitellä muutamia polttopulloja vastaanottokeskuksiin?

"Jos emme pidä puoliamme, olemme kohta sellaisessa maailmassa, joka ei meitä miellytä."

Se joka noin sanoo, on jo pitkään ja ihan itse syypäänä ja vapaaehtoisesti elänyt maailmassa, joka ei häntä miellytä. Politiikka ei voi sitä asiaa mitenkään muuttaa.