sunnuntai 16. syyskuuta 2018

Satiiri vallitsee ja hallitsee - Die Prinzen

Saksalainen hittibändi "Die Prinzen" – prinssit – ja sen musiikki 

Saksaa puhuvissa maissa kaikki tuntevat ”prinssit”. Bändi valtasi hittilistat 1980-90-luvuilla lauluillaan kuten ”Deutschland” ja ”Millionär”. Ryhmän laulut ovat täynnä satiiria saksalaisesta yhteiskunnasta.  


Meillä kaikki tykkäsivät: minä, herra professori-ex-mieheni, molemmat teini-ikäisemme ja tarhaikäinen pikkupoikamme. Tämä nuorimmaiseni, jolla oli hänelläkin jo pienenä tarkka nuottikorva ja vahva lauluääni, hoilotti tarhassa ”Das Leben ist grausam und schrecklich gemein” (elämä on hirveää ja kamalan epäoikeudenmukaista) tai ”Ich wär’ so gerne Millionär” (olisin niin mielelläni miljonääri)… ei oikein päiväkoti-ikäisen tekstiä. Ei meillä noin huonosti mennyt. Piti oikein selitellä, että hänellä on isosisko ja isoveli, jotka kuuntelevat prinssien biisiä ”Gabi ja Klaus”. 

Prinssit on yksi Saksan suosituimpia ja tunnetuimpia bändejä. Sillä on 14 kultalevyä ja kuusi platinalevyä. Ennen kuin pojista tuli tuon niminen bändi, he olivat kuuluisan Leipzigin Tuomas-kirkon Tuomas-poikakuoron jäseniä. Tuomas-kirkko puolestaan on kuuluisa Johan Sebastian Bach -kanttoristaan ja myöhemmin hieman ennen DDR:n päättymistä maanantairukouksistaan. Kuorotaustastaan johtuen nuoret miehet erikoistuivat laulamaan a capella – eli ilman säestäviä soittimia. 

1980-luvulla mukana olivat Sebastian Krumbiegel, Wolfgang Lenk, Jens Sembner ja Henri Schmidt. Laulut ovat useimmiten satiiria ja huumoria sekä kritiikkiä Saksan hallitukselle ja saksalaiselle yhteiskunnalle. 

Vuonna 1990 albumillaan “Das Leben ist grausam” (Elämä on hirveää) ja singleistä "Gabi und Klaus" and "Millionär" (Miljonääri) tuli suuria hittejä. Bändi sai kuuluisuutta lisää esiintyessään Saksan ”rokkivaarin” Udo Lindenbergin kanssa vuonna 1992. 

Toinen albumi “Küssen verboten” (Suuteleminen kielletty) samannimisine kappaleineen myi hyvin. Myöhemmillä levyillä on mukana teknosäestys. Pienen 1990-luvun lopulla olleen hiljaisemman kauden jälkeen Prinssit pääsivät uudelleen suosioon kappaleellaan "​Olli Kahn" – viitaten World Cup -tähteen Oliver Kahniin. Bändi on esiintynyt paljon Saksassa, Itävallassa, Sveitsissä ja Luxemburgissa ja esiintyy edelleen. 

Monet bändin kappaleet ovat olleet todella isoja hittejä. Sellaisia ovat esimerkiksi kappaleet
  • "Millionär" - (1987) Album "Das Leben ist grausam"
  • "Alles nur geklaut" (1993) Album: "Alles nur geklaut"
  • "Küssen verboten" (1992) Album: "Küssen verboten"
  • "Schwein sein" (1995) Album: "Schweine"
  • "Schlottersteinhymne" (1996) Album: "Die CD mit der maus"
  • "Deutschland" (2001) Album: "D
  •  

"Deutschland" -sanat


"Deutschland" (Saksa) on halveksiva, epäkunnioittava, satiirinen kappale, joka on täynnä kommentteja Prinssien kotimaasta Saksasta. Se on albumilla “D”, joka julkaistiin vuonna 2001, koska Berliinin muurin rakentamisesta oli kulunut 40 vuotta. 

Jotkut lauseet ovat suoria lainauksia uusnatsien teksteistä ja alku ”Deutsch, deutsch, deutsch…” muistuttaa natsiajoista. Kappale on satiiria patriotismille ja muulle käyttäytymiselle, joka on ”tyypillisesti saksalaista”. Jotta tulisi selväksi, että kyseessä on satiiri, Prinssit käyttävät lopussa lempisanaansa ”Schwein” (sika) tarkoituksenaan korvata sana ”sein” (olla). Sanalla ”Schwein” on puhekielessä oikeastaan kaksi merkitystä: se normaali sika tai sitten kuten suomessakin negatiivisessa merkityksessä, mutta toisaalta ”Schwein haben” on suomeksi ”olla onnekas, hyvä tuuri”. 
Alla alkuperäinen sekä käännös. 

Saksankielinen teksti
Kääännös
Natürlich hat ein Deutscher "Wetten, dass"* erfunden
Vielen Dank für die schönen Stunden
Wir sind die freundlichsten Kunden auf dieser Welt
Wir sind bescheiden - wir haben Geld
Die Allerbesten in jedem Sport
Die Steuern hier sind Weltrekord
Bereisen Sie Deutschland und bleiben Sie hier
Auf diese Art von Besuchern warten wir
Es kann jeder hier wohnen, dem es gefällt
Wir sind das freundlichste Volk auf dieser Welt
Totta kai saksalainen keksi “Wetten dass”-tv-ohjelman*,
- kiitos  nautinnollisista hetkistä -
me olemme tämän mailman ystävällisimmät asiakkaat,
me olemme vaatimattomia – meillä on rahaa
Me olemme parhaita kaikissa urheilulajeissa
täällä verot ovat maailman huippuluokkaa
Tulkaa Saksaan ja jääkää tänne
sellaisia vieraita me odotamme
Täällä saa asua ihan kuka haluaa
Me olemme maailman ystävällisin kansa




Nur eine Kleinigkeit ist hier verkehrt
Und zwar, dass Schumacher keinen Mercedes fährt
Vain yksi asia menee väärin
ja se on, että Schumacher ei aja mersua




Refrain:
Das alles ist Deutschland - das alles sind wir
Das gibt es nirgendwo anders - nur hier, nur hier
Das alles ist Deutschland - das sind alles wir
Wir leben und wir sterben hier
Kertosäe:
Tämä kaikki on Saksa – se kaikki olemme me
Sellaista ei ole missään muualla – vain täällä
Tämä kaikki on Saksa – se kaikki olemme me
Me elämme ja kuolemme täällä





Es bilden sich viele was auf Deutschland ein
Und mancher findet es geil, ein Arschloch zu sein
Es gibt manchen, der sich gern über Kanaken beschwert
Und zum Ficken jedes Jahr nach Thailand fährt
Wir lieben unsere Autos mehr als unsere Frau'n
Denn deutschen Autos können wir vertrau'n
Gott hat die Erde nur einmal geküsst
Genau an dieser Stelle, wo jetzt Deutschland ist
Wir sind überall die besten - natürlich auch im Bett
Und zu Hunden und Katzen besonders nett
Monet ovat Saksasta ylpeitä ja olevinaan
Ja monista on hienoa olla paskiainen
On niitä, jotka valittavat maahanmuuttajista
Ja joka vuosi matkustavat Thaimaahan paneskelemaan
Me rakastamme saksalaisia autojamme enemmän kuin naisiamme
Sillä saksalaisiin autoihin voimme luottaa
Jumala suuteli maapalloa vain kerran
ja tarkalleen tähän paikkaan, missä nyt on Saksa
Me olemme kaikessa maailman parhaita – totta kai myös sänkyhommissa
Ja erityisen kilttejä olemme koirille ja kissoille




Wir sind besonders gut im Auf-die-Fresse-hau'n
auch im Feuerlegen kann man uns vertrau'n
Wir steh'n auf Ordnung und Sauberkeit
Wir sind jederzeit für 'nen Krieg bereit
Schönen Gruß an die Welt, seht es endlich ein
Wir können stolz auf Deutschland...
SCHWEIN!
Me olemme tosi hyviä hakkaamaan toisia
ja meihin voi luottaa, kun sytyttää tulia
Me tykkäämme järjestyksestä ja siisteydestä
Ja olemme aina valmiita sotiin
Ystävälliset terveiset maailmalle, koettakaa nyt vihdoinkin ymmärtää, että
Me voimme olla ylpeitä Saksasta!
(Olemme Saksasta ylpeitä – SIKOJA!)

*”Wetten dass” on saksalainen tv-show, jossa lyödään vetoa milloin mistäkin, yleensä täysin älyttömistä asioista. Kuten esimerkiksi sytyttää taskusytytin kaivinkoneen kauhalla (1983) tai 13 uimaria vetämässä 312 tonnia painavaa laivaa 25 metriä (1995). Tärkeässä roolissa olivat toki kutsutut kuuluisat vieraat. 

 

"Millionär" -sanat

 Albumi: "Das Leben ist grausam" (Elämä on hirveää) vuodelta 1987
https://www.youtube.com/watch?v=2PlRVd9ib50
 
"Millionär" (Miljonääri) on toinen Prinssien hitti. Se kertoo siitä, miten hienoa olisi olla miljonääri ja, kuten näette, aivan varmasti täyttä satiiria. Tai ainakin hölynpölyä…

Saksankieliset sanat
Käännös
Ich wär' so gerne Millionär
Dann wär mein Konto niemals leer
Ich wär' so gerne Millionär
Millionenschwer
Ich wär' so gerne Millionär
Olisin mielelläni miljonääri
Tilini ei olisi koskaan tyhjä
Olisin mielelläni miljonääri
Miljoonien arvoinen
Olisin mielelläni miljonääri




(Geld, Geld, Geld...)
(Raha, raha, raha...)




Ich hab' kein Geld hab' keine Ahnung, doch ich hab 'n großes Maul
Bin weder Doktor noch Professor, aber ich bin stinkend faul
Ich habe keine reiche Freundin und keinen reichen Freund
Von viel Kohle hab' ich bisher leider nur geträumt
Ei minulla ole rahaa enkä tiedä mistään mitään, mutta minulla on suuri suu
En ole tohtori enkä professori, mutta olen patalaiska
Minulla ei ole rikasta tyttöystävää eikä rikasta miespuolista ystävää
Isosta rahasta olen tähän mennessä vain unelmoinut




Was soll ich tun, was soll ich machen, bin vor Kummer schon halb krank
Hab' mir schon paar Mal überlegt: Vielleicht knackst du eine Bank
Doch das ist leider sehr gefährlich, bestimmt werd' ich gefasst
Und außerdem bin ich doch ehrlich und will nicht in den Knast
Mitä minun pitäisi tehdä, mitä kokeilla? Olen huolesta melkein sairas
Jo pari kertaa olen ajatellut ryöstää pankin
Mutta se on vaarallista, mitä jos jään
Sitä paitsi olen rehellinen enkä halua vankilaan




Es gibt so viele reiche Witwen, die begehr'n mich sehr
Sie sind scharf auf meinen Körper, doch den geb' ich nicht her
Ich glaub' das würd' ich nicht verkraften um keinen Preis der Welt
Deswegen werd' ich lieber Popstar und schwimm' in meinem Geld
On paljon rikkaita leskiä, jotka haluavat minua
He haluavat minun kehoni, mutta sitä en anna
En usko, että selviäisin siitä mitenkään
Sen takia minusta tulee mieluummin poptähti
ja kylven rahassa

Audi victoria - sanat
Albumi “Alles mit’m Mund” (Kaikki suulla) vuodelta 1996

https://www.youtube.com/watch?v=fbue81n2SWY

 

 Kappale on kuin gregoriaaninen koraali. Sanat eivät kuitenkaan ole latinaa… 😊  Tähän kappaleeseen mahtuvat Schumacherin kolari, Jensin impotenssi, huumeet, puutarhanäyttely, Kelly family, itäsaksalainen vasemmistopoliitikko Gregor Gysi, jalkapallotähti Lothar Matthäus…  Kannattaa kuunnella, tai ainakin lukea ääneen. Jos tämä ei ole satiiria, niin mikä sitten…

Ja varmaan tiesittekin: ”Audi” on oikeasti latinaa, suomeksi ”Kuule!” ja ”Victoria” on suomeksi ”voitto”. Audin nimi tulee mutkien kautta: firman perustajan nimi on August Horch, “Hoch” on suomeksi “Kuule”. Siis latinaksi “Audi”. 

 

Audi, audi, audi audi
Audi, audi, audi, audi victoria
Victoria, victoria camelia
Cannabis Hastalavista – penisex
Iens impotens doctores pur caelli familia
Servus incest lila manta rosa cactus gysi
Vicepraesidentius in chemikalis lipsiensis
Chumi chumi carambolagis ferrari destructus
Chumi chumi grand prix locus
Dita lolita matthaeus rex coitus interruptus

Henkilökohtaisesti minua eniten viehättävät kappaleet ”40 Jahre” (kestävä rakkaus...), ”Mein Fahrrad” (satiiri liikenteestä), ”Wer ist der Typ” (mitä kaikkea elämässä tietää tai pitäisi tietää), , "Vergammelte Speisen" (Saksan osavaltiot), "Betriebsdirektor" (ongelma ympäristösaasteet), ”Ganz oben”, "Es geht immmer weiter" ja ”Es ist wie es ist” (kaikki nämä kappaleet peräänkuuluttavat peräänantamattomuutta), "Sandmännchen" (Mitä jos nukkumatti ei tule), "Mein bester Freund" (ihanteet),  "Suleiman" (ulkomaankauppa), "Was soll ich ihr schenken" (tavaranpaljous).

lauantai 4. elokuuta 2018

Paluumuuttajan ajatuksia


Varaston kätköistä löytyi mappi, johon olin jokunen vuosi sitten kerännyt aineistoa blogistani mahdollista uutta julkaisua varten. Kyse oli Saksasta tulleen paluumuuttajan ajatuksista.  Vuosikymmenien jälkeen kotimaahan paluu on kaikkea muuta kuin helppoa. Ihan kaikki asiat pitää opetella uudestaan, paikallistiedoissa on isoja aukkoja, ja sitä, mitä on maailmalla oppinut, joko vähätellään tai peräti haukutaan. Paluumuutto on ollut useimmille Suomeen palanneille shokki. 


Satu Rommi on kirjoittanut paluumuutosta kirjasen ”Loskalauluja”. Hän kirjoittaa:

”Suomeen palaava päätyy pakostakin pohdiskelemaan itseään, identiteettiään ja omaa suomalaisuuttaan. Kuinka paljon oma identiteetti on sidoksissa suomalaisuuteen?”

Olen tullut siihen tulokseen, ettei minun tarvitse sopeutua yhtään mihinkään. Sille tosiasialle, että ulkomaan kokemusten myötä yksinkertaisesti tietää enemmän asioita kuin paikallaan pysynyt suomalainen, ei voi mitään. Se herättää kateutta, vaikkei yhtään leventelisi, mutta se ei niinkään kerro paluumuuttajasta, vaan paikalleen jääneestä itsestään. Sellainen pitää vain hyväksyä. Ei kaikkien ihmisten kanssa tarvitse olla kaveri.

Ehkä siksi olen nyt oikeassa ammatissa maahanmuuttajien kouluttajana. Olenhan itse tehnyt kaikki ne virheet, mistä heitä nyt varoittelen. Monet opiskelijani ovat sanoneet, että en ole ”oikea suomalainen”, kun en pidä Suomea maailman parhaana maana. Suomalaiset itse kun kehuvat olevansa maailman parhaita kaikissa asioissa - joita ei objektiivisesti voi mitata. Totta kai asuminen ulkomailla, kokemukseni Ranskassa, Saksassa ja Venäjällä kasvattavat ja avartavat silmiä. On sitä paitsi ihan eri asia käydä turistina jossain kuin asua siellä. Tämähän ei tarkoita, että väheksyisin hyviä asioita Suomessa. Mutta että kaikki pitäisi aina ja edelleen tehdä niin kuin on aina tehty – sitä en ymmärrä. Suomihan on juuri siitä kehittynyt, että se on ottanut vaarin muualta tulleista vaikutteista. Pahinta Suomelle on joidenkin ehdoton vaatimus laittaa rajat kiinni. Meidän pitää ennemminkin hyödyntää se tietotaito, jonka maahanmuuttajat tuovat tullessaan. Maahanmuuttajat, eivät edes pakolaiset ole valkoisia tauluja, johon me voimme kirjoitella mitä haluamme. Kannustan heitä hyväksymään maan tavat ja toimimaan hyvien tapojen puitteissa, mutta samalla muistamaan oman alkuperänsä ja olemaan siitä ylpeitä.


perjantai 3. elokuuta 2018

Tuulivoiman takia kuolemaa ja sairautta


 

12. 11.2014

Jo yli 14 vuotta olemme kärsineet tuulivoimasta. 
Ensimmäinen tuulivoimala (v. 2000) rakennettiin meidän pellollemme. Uskoimme suunnittelijoita: taloudellista ei ydinvoimaa, ei välkettä, ei melua… ja maanvuokrankin saimme. Kolme vuotta myöhemmin meille tehtiin toinen tarjous (ja luvattiin paljon enemmän rahaa), mutta sitä emme ottaneet vastaan. Liian selvästi ymmärsimme: ei taloudellista (1000 toimintatuntia vuodessa), ei korvaa perinteisiä voimaloita, osin melua; inframelusta ei tuolloin tiedetty (valitettavasti).

Ikävä kyllä, silloin aloittivat naapurimme. Nyt meillä on 6 tuulivoimalaa länsipuolella ja terveydelliset haitat ovat mittavia.

Eläimemme (lehmät) kärsivät, paljon kuolleita vasikoita tai keskenmenoja. Yksin vuonna 2007 lehmistä kuoli 50% (!!!): kaikki olivat kantavia! Sen jälkeen, kun rakennettiin kaksi Enercon 101 –voimalaa lähistölle (kaikki 380 ja 1200 metrin etäisyydelle), 75% lehmistä ei tule ollenkaan tiineiksi. Ainoa vasikka, mikä meillä on, on aliravittu eikä käytännössä kasva enää lainkaan.

5 hengen perheessämme on seuraavia terveysongelmia:

Korkea verenpaine (usein lääkärin puheilla), säänsärkyä, korvasärkyä, verenvuotoa nenästä, usein väsymystä, tunne ettei jaksa mitään, yliherkkää kuuloa, hermostuneisuutta, tasapaino-ongelmia…

Naapurit, jotka saavat suuria vuokria maastaan, pilkkaavat meitä, että meillä olisi psyykkisiä ongelmia ja levittävät tätä tietoa julkisesti. Nyt toimeentulomme on uhattuna, sillä paikallinen energiayhtiö ei enää anna meille toimeksiantoja (koska olemme ryhtyneet juristisiin toimiin), se on sidoksissa tuulivoimatoimijaan.

Tuulivoimatoimija on jo vuosia pettänyt sijoittajia liian suurilla tuottolupauksilla, ja sekä osavaltion hallinto että paikallishallinto uskovat sokeasti sen ideologisiin utopioihin. Niin myös rakennuslupia annettiin ilman kunnollisia esitutkimuksia (ei tutkimusta vaikutuksista kasvistoon tai eläimiin, eikä varsinkaan isohaarahaukkaan eikä metsoon, manipuloituja melututkimuksia, todelliset varjovaikutukset paljon suuremmat).

Juristinen riita pitkittyy pitkittymistään, koska piirivirasto nostaa esiin mitättömiä asioita väärin perustein ja valittaa niistä.  Huomionarvoista on, että virastolla on meluvaikutuksista vain heikot tiedot. Uusista mittaustekniikoista viranomaisilla ei ole mitään aavistusta, koska heitä ei ole siihen koulutettu.

Baden-Württembergissä on katastrofaalista, miten suuresti tuulivoimaa poliittisesti edistetään, huolimatta siitä, että se on taloudellisesti täysin hyödytöntä (keskimäärin 1200 täyskäyttötuntia vuodessa). Baden-Württembergin osavaltion hallitus seuraa vain ideologiaa – ei verkon varmuutta, taloudellista kestävyyttä, CO2-säästöjä, kansalaisten hyvinvointia… heitä kiinnostaa vain valta (osavaltion pääministeri Kretschmann).

Kaunein luonto tuhotaan tahallisesti!
Liian korkeat maanvuokrat pilaavat vuosisatoja hyvin toimineet naapuruussuhteet. Kunnat riitelevät kuntien rajoilla siitä, kenelle rakennusoikeuksia annetaan.  Pienet sijoittajat menettävät rahansa liian suurien lupausten takia, eläimet katoavat tuulivoimaloiden ympäristöstä, lähistöllä asuvat ihmiset ja eläimet sairastuvat ja kuolevat, rakennukset menettävät arvonsa, ennen rauhallisia seutuja hallitsevat yli 200 metriä korkeat jättiläiset, edes toisen maailmansodan pommit eivät ole saaneet näin pahaa tuhoa aikaan kuin nämä Saksan yli 24.000 tuulimyllyä. Ja tämä kaikki sen takia, että saadaan pieni määrä sattumasähköä, joka tekee toimitusvarmuuden yhä vaikeammaksi. Saksalle nauravat kaikki muut eurooppalaiset!

Meillä on kaksi sähköverkkoa:
Ensinnäkin hyvin toimiva perinteisten sähköntuottajien verkko (ydinvoima, hiili, kaasu) ja sitten kallis sattumasähköverkko („uusiutuvat“), joka pakotettiin varman verkon päälle ja on olemassa vain sitä varten, että vihreät ideologit olivat tyytyväisiä. Tuulivoimalat ja aurinkovoimalat ovat hyötysuhteeltaan tehottomimpia ja epäluotettavimpia energianlähteitä! Eikä CO2-valhe ota loppuakseen…

Etsimme toista kotia, taloa tai 5 huoneen asuntoa, koska emme enää kestä näitä terveyshaittoja.
Terveys on meille tärkeämpi kuin kotiseuturakkaus. Kiitämme siis täten rahanahneita ja häikäilemättömiä naapureitamme, naapurikuntaa, tuulivoimaloiden suunnittelijoita ja toimijoita, energiakonsernia, paikallisia viranomaisia, Freiburgin piiriviranomaisia, kaikkia virastoja sekä osavaltion valtuutettuja (erityisesti vihreitä hulluuden ideologeja) Stuttgartissa siitä, että veitte meiltä toimeentulomme ja kotiseutumme. Kiitos siitä, että tuhositte luonnonkauniin ja eläimistä rikkaan metsäseudun pystyttämällä sinne teollisuusjättiläisiä, joista ei ole yhteiskunnallemme mitään hyötyä, vaan jotka lihottavat 3-4 henkilön tai pienen ryhmän rahapussia.

Jätämme maatilamme, jota sukumme on viljellyt monien sukupolvien ajan, jossa monet ovat työssään hikoilleet saadakseen toimeentulon, ja nyt sitten tulee pari ideologia ja haluavat pelastaa maailman yli 200 metriä korkeilla torneillaan, jotka eivät tuota energiaa. Miten tyhmä ja ahne pitääkään olla, että pystyy pilaamaan kauniin maansa, vaikka meillä on ollut internetkin käytössä jo hyvin kauan…

Konrad Saum