lauantai 29. elokuuta 2015

Henkisesti vahvat ihmiset


En yleensä lue – enää – minkäänmaalaisia naistenlehtiä enkä kotiaiheisia lehtiä, en tunne saavani niistä mitään. Tämä ei tarkoita sitä, etteikö niitä pitäisi tai voisi lukea, tämä on vain minun oma mielipiteeni. Aikoinaan ulkomailla asuessa oli ihanaa saada yleensä suomenkielisiä lehtiä, kaikkea kotimaista oli mukava lukea. Sitä paitsi suomalaiset makutottumukset esimerkiksi kodin sisustustuksessa poikkeavat huomattavasti kaikenkirjavankukoistavasta muun maailman mausta. Me suomalaiset tuppaamme niille muille vain nauramaan - unohtaen kokonaan, että makuasia on makuasia!

 
Arja Kuittinen kirjoittaa Kodin Kuvalehdessä 10.12.1014  vahvojen ihmisten ominaisuuksista. Tämä on asiaa.
Kopioin tekstin tähän ihan luvatta. :-)


Vahvat ihmiset...
1. Eivät haaskaa aikaa itsesääliin.
Henkisesti vahvat eivät surkuttele olosuhteita tai sitä, miten muut ovat heitä kohdelleet. Sen sijaan he ottavat vastuun elämästään ja roolistaan siinä. Elämä ei aina ole helppoa tai reilua.

2. Eivät anna pois omaa voimaansa.
Henkisesti vahvat eivät anna muiden määrätä itseään. He eivät syytä pomoa, joka "tekee työstäni kamalaa". He ymmärtävät, että voivat hallita omia tunteitaan ja valita, miten reagoivat asioihin.

3. Eivät karta muutosta.
Henkisesti vahvat eivät yritä välttää muutoksiin joutumista. He ymmärtävät, että joskus muutos on väistämätöntä, ja uskovat kykyynsä selvitä siitä.

4. Eivät haaskaa aikaa asioihin, joita eivät voi hallita.
Henkisesti vahvat eivät marise kadonneesta matkalaukusta tai pahasta liikenneruuhkasta. He keskittyvät asioihin, joille voivat tehdä jotakin. Ja tietävät, että joskus eivät voi tehdä millekään muulle mitään paitsi omalle asenteelleen.

5. Eivät huolehdi kaikkien miellyttämisestä.
Henkisesti vahvat ymmärtävät, ettei kaikkia tarvitse koko ajan miellyttää. He osaavat tarpeen tullen avata suunsa tai kieltäytyä. Mieluiten he ovat ystävällisiä, mutta kestävät senkin, jos joku ei tullut heidän toimistaan onnelliseksi.

6. Eivät pelkää harkittujen riskien ottamista.
Henkisesti vahvat voivat ottaa riskejä, jotka ovat järkeviä. He harkitsevat asioita ennen päätöksen tekemistä ja tiedostavat mahdollisesti syntyvät haitat.

7. Eivät vello menneessä.
Henkisesti vahvat eivät kuluta aikaa sen pohtimiseen, miten asiat olisivat voineet mennä toisin. Menneestä he ottavat lähinnä opikseen. He eivät palauta mieleensä pieleen menneitä tapahtumia vähän väliä, vaan elävät tässä ja nyt. Ja suunnittelevat tulevaa.

8. Eivät toista samoja virheitä.
Henkisesti vahvat ottavat vastuun omasta käytöksestään ja oppivat virheistään. Siksi he eivät toista samoja virheitä yhä uudestaan.

9. Eivät paheksu toisten menestystä.
Henkisesti vahvat arvostavat ja kunnioittavat toisten menestystä eivätkä kadehdi sitä. He ovat valmiita tekemään töitä, jos haluavat myös itse menestyä.

10. Eivät anna periksi ensimmäisen epäonnistumisen jälkeen.
Henkisesti vahvat eivät näe epäonnistumista syynä antaa periksi vaan syynä oppia lisää. He harjoittelevat, kunnes onnistuvat.

11. Eivät pelkää yksin olemista.
Henkisesti vahvat viihtyvät myös yksin ja hiljaisuudessa. He eivät pelkää olla yksin ajatustensa kanssa, vaan viihtyvät omassa seurassaan. Muiden ei tarvitse olla heitä jatkuvasti viihdyttämässä.

12. Eivät tunne, että maailma on heille mitään velkaa.
Henkisesti vahvat eivät ajattele olevansa erityisesti oikeutettuja mihinkään. Heistä muiden ei kuulu pitää heistä huolta eikä maailma ole heille velkaa. He pyrkivät siihen, mihin omilla voimillaan pystyvät.

Lähde: Lifehack.org






Mutta arvaapas mitä! Näitä ohjeita on antanut moni...










Ei kommentteja:

Lähetä kommentti