lauantai 1. elokuuta 2015

Ei ole muuta tekemistä kuin hymyillä...


”… I’ve got nothing to do today but smile…”  (Simon &Carfunkel)

Mitään ei ole tehtävissä. Suomi ei nouse uuteen nousuun. Ei niin kauan kuin ihmiset ovat niin itsekkäitä ja kylmä kuin mitä ovat nyt. Unohtuneet ovat sotavuodet, Karjalan pakolaiset ja elintasopakolaiset Suomesta Ruotsiin.

Kukaan Suomessa ei oikeasti tunnu pitävän sitä totena, että Nyky-Suoemessa voisi jäädä ilman minkäänlaista tuloa tai sosiaaliturvvaa. Olen väliinputoaja. "Eihän sellaista Suomessa voi olla, meillähän on maailman paras… meillehän tulee pilvin pimein pakolaisia elämään sosiaaliturvan varassa…" Laajasta tuttavapiiristäni vain harva on reagoinut koko asiaan, ja heistäkin yksi asuu Saksassa. Sattumaa? Ei. Kyseiset Suomessa asuvat ovat ovat itse kokeneet, mitä tämä tilanne tarkoittaa, ja ovat kansainvälisiä, tosin hyvin eri syistä. Saksassa asuva taas ymmärtää, mistä on kyse, vaikkei itse olekaan samassa tilanteessa, ja ryhtyi heti jakamaan minulle käytännön neuvoja. Muut eivät joko tiedä, ymmärrä tai välitä. Ei, en odota, että joku toisi minulle rahaa tai maksaisi laskut puolestani. Odotan vain empatiaa - jota ei ole tullut.
Ei, tänne ei tule kukaan elämään sosiaaliturvan varassa. Se on niin pieni raha, että sillä ei elä. Tällä hetkellä en saa edes sitä… ei ole tuloja, ei työtä, ei työttömyysrahaa, ei takuueläkettä, eikä sosiaaliavustusta. Eikä Suomi ole mitenkään muutoinkaan se toivottu paratiisi, sillä täällä on kylmä. Ihmekö tuo, että suomalaiset sankoin joukoin jättävät Suomen, kuka minnekin – joka kuudes suomalainenhan asuu ulkomailla! Euroopanlaajuisesti Turun yliopistossa hiljan tehty tutkimus suomalaisten kotiinpaluuhaluista toi tyrmäävän tuloksen: juuri kukaan ei halunnut takaisin Suomeen, ja jos, vain pakon edessä.

Saksassa sen sijaan on olemassa oikeaa empatiaa. Mistäkö tiedän? Kokemuksesta. Immoset eivät tätä tiedä. Heillä on vain oma itse, kuten hyvin monilla suomalaisilla muillakin. Onhan se iso asia, jos joku on päässyt Nivalasta ihan Ouluun asti.

En tiedä, olisiko Karjalassa erilaista. Nyt olen Pohjois-Pohjanmaalla. Hämmästelen ihmisten välinpitämättömyyttä, suoranaista ilkeyttä ja selkään puukottamista. Sellaista näin suuressa määrin kuin Kalajoella en ole vielä missään tavannut. Mistäkö tiedän? Kokemuksesta. Olen asunut monessa maassa ja monella paikkakunnalla, minulla on vertailukohteita.

Rasistejakin täällä on hämmästyttävän suuri määrä. He tosin itse sanovat olevansa ”maahanmuuttokriittisiä”, mutta käyttäytyvät kuten rasistit. Kriittisyys olisi sitä, että kritisoidaan Suomen byrokratian maahanmuuttajille aiheuttamia hankaluuksia ja alettaisiin niitä järkevöittää - eikä taivasteltaisi ihmisiä ja heidän perinteisiä tapojaan. On unohdettu, että juuri Suomi on nyt ja on aina ollut monikulttuurinen. Juuri kukaan ei tunnu huomaavan tarpeettoman viranomaisviidakon tuomaa hankaluutta jokapäiväiselle elämälle, todetaan vain että ”Suomessa tehdään näin”. Suomessa olen törmäillyt moniin asioihin, joilla ei ole mielestäni mitään todellista tarvetta, mutta hankaloitetaan tavallisen kansalaisen elämää. En ole vielä keksinyt, mihin muuhun kuin paperinpyörittelyyn esimerkiksi tarvitaan kehitysyhtiöitä, ELY-keskuksia tai työvoimatoimistoa.

Uskonto on ainakin olevinaan yksi, kaikki väittävät olevansa kristittyjä, mutta suomalaisten uskonto lokeroitunut niin, että jos et kuulu juuri siihen joukkoon - erilaisiin herännäisryhmiin, erilaisiin lestadiolaisryhmiin, tai mitä niitä onkaan, et ole "oikea" uskovainen. Jopa ortodokseja on pidetty lahkona, vaikka se onkin maailman vanhin kirkko ja yhä noudattaa perinteisiä tapoja. Mielestäni tämä kaikki edustaa lähinnä tietämättömyyttä, nurkkakuntalaisuutta. Tällaista lokeroitumista enkä toisten uskon mollaamista nähnyt Saksassa missään. Eipä ihme, että muslimit sitten täällä mielletään maailman lopun kansalaisiksi ja heitä pelätään kuin ruttoa konsanaan. 

Hyvin korkea sekä itsemurhatilasto että perheväkivaltatilasto löytyy juuri maailman parhaasta Suomesta. Alkoholia ja humalatilaa ihannoidaan. Olisikohan koulutus sittenkin pahasti epäonnistunut?


Tein töitä toistakymmentä vuotta suomalaisille yrityksille. Paljon tuli tehtyä, paljon jäi hyviä muistoja. Paljon olen Suomen hyväksi tehnyt. Olin myös Ulkosuomalaisparlamentin valittu jäsen. Mutta paljon myös jäi – rahaa saamatta. Hyvin hyvin monet suomalaiet eivät maksaneet laskujaan sovitusta ja tehdystä työstä. Ne suomalaiset jättivät maksamatta, joiden toimeentulosta huolehdin. Miksi sitten en laittanut perintää perään? Kyllä laitoin. Sain Justiinalta (Intrumilta siis) vastauksia samassa kirjeessä kolmella kielellä, aina seuraava lause seuraavalla kielellä (englanti, saksa, suomi) ja lihavan laskun perään, mutta mitään ei tapahtunut. Justiinan on muuten ilmeisen vaikeaa ymmärtää, että yksi kieli hyvin riittää, ja että suomalainen ymmärtää suomea. Eli Justiina tuntuu olevan byrokratian kehto sekin. Kuten muuten myös Helsingin Sanomat, sillä sieltäkin vastattiin samassa kirjeessä kolmella eri kielellä, aina seuraava lause seuraavalla kielellä – englanniksi, saksaksi ja suomeksi.

Vienti ei vedä. Esko Aho ja Lauri Ihalainen taannoin haastattelussa valittelivat, että Suomeen ei investoida. Osaan ihan käytännön kokemuksen kautta kertoa miksi: byrokratia ja pankkien itsevalta on niin mahdotonta, että ei kannata. Ulkomaiset rahoittajat ja pankkiirit ovat minulle tämän ihan itse kertoneet. Asioita täällä hoidetaan virkamiesmäisesti ja sovittuja sääntöjä noudatetaan miten sattuu. Sanovat ulkomaalaiset. Lisäksi suomalaiset tuotteet eivät suinkaan ole maailman parhaita, vaan - taas käytännön kokemuksen kautta - sanon, että ei ole laatua. Ja aina on valmistajan mielestä myyjän vika, jos tuote ei myy, olipa laatu mitä hyvänsä. Lisäksi suomalaiset tuotteet ovat kansainvälisesti katsoen kalliitta. 

Ei, kukaan ei käskenyt minua investoimaan Kalajoen tsasounaan. Siellä ovat myymäni, isän perintönä saamani Saimaan mökin tuotto sekä kaikki se, mitä normaalista työstäni ylitse jäi, josta syystä mitään ei ole varastossa. Sitä varten otin myös lainaa, jota nyt maksan takaisin, joskaan en juuri tällä hetkellä tiedä, mistä rahasta. Ihan itse olen omaan tilanteeseeni syypää. Ensinnäkin kompastuin itse siihen byrokratiaan, mistä aina ja menestyksellä asiakkaitani varoittelin ja monesta pulasta pelastin. Toisekseen, en aikoinaan hankkinut pedagogista pätevyyttä, koska en kuvitellut sitä saati muita papereita ikinä tarvitsevani. En ollut ajatellut muuttaa takaisin Suomeen, sen tein vain pakon edessä. Myöhemmin Suomessa minulta evättiin pääsy pedagogiikan opiskeluun, kun ei ollut sitä ja tätä paperia. Hassua asiassa on se, että itse olen vuosikausia muita opettajia opettanut… Nyt olen liian vanha. Liian nuori eläkkeelle ja liian vanha työhön.

Minua ei uskota, koska en huuda enkä riehu enkä moiti, vaan yhä jaksan hymyillä ja olla ihmisille ystävällinen. Kuitenkin juuri nyt jokainen kilometri tekee kipeää, ja tarkkaan pitää ruokakaupassa harkita, mitä hyllystä ottaa. Ei, en ole tehnyt konkurssia enkä ole millään protestilistalla. Asioistaan pitää huolehtia, tapahtuipa mitä tahansa.

Ei, Suomi ei nouse uuteen nousuun niin kauan kuin ihmisten väliltä puuttuu solidaarisuus. Olen kyyninen? Kyllä.

Vaan tiedättekö mitä? Ensinnäkään en tyrmää kaikkia ihmisiä, mutta kukin menköön itseensä. Ja kun minä itse teen kaikkeni selvitäkseni tästä tilanteesta, niin Luoja kyllä auttaa. Mistäkö tiedän? Kokemuksesta. :-)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti