lauantai 16. tammikuuta 2016

"Koulu tuottaa välinpitämättömiä velvollisuudentäyttäjiä“


…sanoi Gerald Hüther itävaltalaisen Standard-lehden haastattelussa pilatuista matematiikan urista – ja siitä, mitä tarvitaan, että lasten tarvitsisi viettää koulussa vain viidennes siitä ajasta mitä nykyisin. 

 
STANDARD:
Te sanotte, että jotta tieto pysyisi oppilaan päässä, aivot tarvitsevat ennen kaikkea innostumista. Mutta voiko ilman pakkoa ylipäänsä oppia?

Gerald Hüther:
Aivotutkimus on osoittanut, että aivoissa tapahtuu muutoksia vain silloin, kun tieto  menee ”luihin ja ytimiin”. Aivot eivät ole lihas, jota voi harjoittaa siten, että harjoittelee paljon. Aivoissa tapahtuu vasta sitten, kun oppija itse kokee tiedon itselleen tarpeelliseksi. Vain silloin tieto koskettaa aivojen tunnekeskuksia. Ja aina kun nämä keskukset aivoissa akativoituvat, tapahtuu eräänlainen lannoittaminen. Ne paikat aivoissa saavat ravintoa, jotka innostus on saanut aktivoitua. Se johtaa siihen, että kaikki mitä opitaan innostuneena, pysyy.

STANDARD:
Miksi pienet lapset oppivat niin paljon niin helposti?

Hüther:
Kolmivuotias innostuu joka päivä 50 – 100 kertaa, ja joka kerran innostuksen kastelukannu kastelee aivoja ja lannoittaa niitä. Sitten laitamme lapset kouluun. Jokuhan on pielessä, sillä jos juuri siellä, missä tätä innostusta pitäisi käyttää hyväksi, menee tärkein hukkaan eli se, mikä mahdollistaa uusien kokemusten ankkuroitumista aivoihin. Selvästikin meidän koulujärjestelmämme siis vie harhateille. 

STANDARD::
Millainen koulun siis pitäisi tulevaisuudessa olla?

Hüther:
Näitä toisenlaisia kouluja on jo olemassa. Kouluja, joissa oppilaille annetaan jotain, joka saa heidät hurmoksiin. Se ei tapahdu siten, että lapsia aletaan opettaa. On iso virhe ajatella, että kun toiselle sanoo, miten hänen on asia tehtävä, aivoissa tapahtuisi muutoksia ja hän sen oppisi. Niin oppiminen ei tapahdu. Oppimista tapahtuu vain silloin, kutn tieto koskettaa oppilasta. Kun hän siitä innostuu. Kun se on hänestä suurenmoista. Silloin oppilas haluaa tietää. Kun hän haluaa tietää, hän myös oppii. Riittäisi hyvin, jos lapset olisivat koulussa vain viidenneksen siitä ajasta mitä nyt, jos sinä aikana tapahtuisi jotain. 

STANDARD:
Entä mitä arvosanat kertovat oppilaasta?

Hüther:
Hyviä numeroita saavat ne, jotka parhaiten sopeutuvat systeemiin. He saavat kympin ylioppilastodistuksen, mutta tärkein on hukassa, nimittäin into. Se häviää, kun esimerkiksi viidesluokkalaisena alan kiinnostua perhosista, mutta minun täytyy opiskella äidinkieltä ja matematiikkaa silloin, kun haluaisin tietää enemmän perhosista. Niinpä koulujärjestelmämme tuottaa ylimmällä tasolla, josta parhaat tulevat, vain nuoria, jotka kyllä toimivat hyvin, mutta  ilkeästi sanottuna he ovat tylsiä velvollisuudentäyttäjiä. Ja sellaisia ei maan talous enää tarvitse. 

STANDARD:
Sen sijaan valtio tarvitsee kouluja, joissa yksilön osaaminen pääsee esiin. Miten siihen päästään?

Hüther:
Koko luokan pitäisi muodostua tiimiksi, joka ihan välttämättä haluaisi tietää, miten fotosynteesi toimii. Tai miksi Shakespeare kirjoitti Machbethin. Voitte siis arvata, että lapset tarvitsevat kaksi viikkoa tuon kaiken tiedon löytääkseen. Mutta he olisivat sen tiedon itse omaksuneet. Sitä he eivät unohtaisi. Tietoa ei voi kaataa päähän ulkopuolelta, päinvastoin se jopa häiritsee, jos joku kertoo fotosynteesistä tai Shakespearen kirjoittamismotiiveista. Jokainen selitys, jonka lapsille antaa, estää heitä itse esittämästä kysymyksiä ja löytämästä vastauksia.

STANDARD:
Opettajan persoonallisuus on siis tärkeä?

Hüther:
Opettajat säälittävät minua. Hehän yrittävät auttaa lapsia oppimaan. Se, että he voivat niin huonosti, johtuu osaltaan siitä, että heillä ei juurikaan ole pelivaraa. Opettajat ovat oikeastaan samassa tilanteessa kuin oppilaatkin. Ei ihme, jos opettaja luovuttaa. Luovuttanut opettaja ei silloin enää kannusta, vaan yrittää itse selvitä eläkeikään asti. Tämä on katastrofi! Kukaan ei ole vielä ajatellut tätä asiaa talouden kannalta ja laskenut, mitä tämä kaikki maksaa, kun väsynyt matemaatikko saa joka vuosi parikymmentä oppilasta inhoamaan matematiikkaa. Pahaksi onneksi inho ei rajoitu matematiikkaan, vaan myös luonnontieteisiin. Tapahtuu vahinko, jota ei ehkä koskaan saada korjattua ja lapsen koko tulevaisuus kärsii. Jos sitten laskettaisiin kaikki nämä kulut yhteen, voisi tulos olla, että olisi parempi laittaa tuo opettaja täydellä palkalla kotiin kuin antaa hänen tuottaa vahinkoa päivääkään pitempään.

(Karin Riss, DER STANDARD, Itävalta, 16.4.2012)
GERALD HÜTHER (61) on neurologian professori Göttingenin Ylisoopiston psykiatrian laitokselta.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti