Kävin katsomassa Eku Louhimiehen elokuvan ”Lapin sota”. Sota on aina traaginen, tavalliset ihmiset kärsivät voimatta tehdä suurvaltojen politiikalle yhtään mitään.
"Lapin sota oli tosiaan Neuvostoliiton Suomelle määräämä inhottava erillisrangaistus/kiristysmenetelmä aseveljeydestä Saksan kanssa." -lukijakommentti sivulta https://yle.fi/a/74-20132391
Filmissä käsitellään ihmisten kohtaloita ja kohtelua sodan aikana. Pitkään Rovaniemellä asunut edesmennyt mieheni oli myös sitä mieltä, että suomalaiset naiset olivat kevytkenkäisiä, kun rakastuivat saksalaisiin sotilaisiin. Hän oli tosin myös sitä mieltä, että minäkin olin maanpetturi, kun muutin ulkomaille...
Oliko näin?
Ehkä kannattaisi tutustua historiaan hieman lähemmin.
Ensinnäkin naisten oli viime vuosisadan alussa Suomessa vaikea löytää töitä ja työtähän saksalaiset tarjosivat. Naiset toimivat monenlaisissa tärkeissä tehtävissä. Totta kai silloin syntyy ihmissuhteita. Ja kun nuoret aikuiset kohtaavat, syntyy myös lapsia.
Ensin tapeltiin ylivoimaista Neuvostoliittoa vastaan. Rauhansopimuksessa Neuvostoliitto vaati alueluovutusten ja sotakorvausten lisäksi Suomea poistamaan entisen ystävän ja auttajan ja nyt siis vihollisen, Saksan, pois Suomesta, ja näin syntyi Lapin sota. Taustalla vaikutti sitä paitsi myös edellinen sota, kansalaissota, jossa puolet suomalaisista eli punaiset halusivat kommunismia ja toinen puoli eli valkoisot ei, ja Saksahan auttoi valkoisia, jotka sitten voittivat verisen sisällissodan.
Ja lapset ja äidit saavat sitten kärsiä.
Saksalaiset eivät lainkaan ymmärtäneet, miksi ystävä Suomi olikin yhtäkkiä verivihollinen. Saksalaiset polttivat Lapin vetäytyessään Pohjois-Suomesta syksyllä 1944. Keskeiset syyt tähän olivat
-Poltetun maan taktiikka: Saksalaiset halusivat estää eteneviä suomalais- ja neuvostojoukkoja saamasta haltuunsa majoitustiloja, teitä, siltoja, huoltoyhteyksiä ja infrastruktuuria.
-Katkera kosto: Kun Suomi teki erillisrauhan Neuvostoliiton kanssa ja suomalaisjoukot aloittivat sotatoimet saksalaisia vastaan (kuten Tornion maihinnousun), saksalaisten komentaja kenraalieversti Lothar Rendulic määräsi laajat tuhot kostona entiselle aseveljelle.
-Selustan turvaaminen: Saksalaisten oli pakko vetäytyä kohti pohjoista ja Norjaa, ja he halusivat pitää omat vetäytymisreittinsä turvattuina tuhoamalla kaiken jälkeensä jäävän.
Kauhea katastrofi köyhälle kansalle.
Pian tuon kaiken jälkeen Saksa antautui, ja sodan seurauksista se kärsii
edelleen. Se ei poista Saksan hirmutekoja, mutta asettaa Euroopan nykypolitiikan
oikeisiin mittasuhteisiin.
Teemu Keskisarja kertoo Lapin sodasta näin: https://www.mtvuutiset.fi/videot/video/prog21162352
***
Vanha saksalainen naapurini Saksassa kertoi minulle sota-ajoista. Hän oli ollut Suomessa sodan aikana, rakasti Suomea ja piti suomalaisia hienoina ihmisinä.
Oma appeni kertoi toisenlaista tarinaa sodasta. Hän oli ollut Leningradia valloittamassa. Oli kireä pakkanen, eikä saksalaisilla ollut talvivarusteita eikä kunnon ruokaa. Siksi hän ei myöhemmin suostunut tulemaan Suomeen muuten kuin häihimme. Kun hän sodassa haavoittui ja palasi Saksaan ja kuuli, että rautateillä tarvitaan henkilökuntaa, hän kouluttautui rautateiden palvelukseen ja toimi sitten siellä koko ikänsä.
Oma isäni oli myös kutsuttu rintamalle heti armeijakoulutuksen suoritettuaan. Hän oli kolme vuotta Syvärillä asemasodan aikana ja pakeni sitten suurhyökkäyksen aikaan muiden mukana Suomeen. Mutta enoni ei selvinnyt, hän kaatui sodassa.
Tunsin hyvän ystäväni edesmenneen miesystävän, joka oli suomalaisen äidin ja saksalaisen sotilaan lapsi. Tämä mies kertoi minulle lapsuudestaan. Hänen isänsä haki hänet, hänen äitinsä ja sisarensa sodan jälkeen Suomesta.
Tunnen myös toisen hyvän Venäjän Karjalasta Suomeen muuttaneen ystäväni velipuolen tarinan. Veli oli venäjänkarjalaisen naisen ja suomalaisen sotilaan avioton lapsi, siltä ajalta, jolloin Suomi miehitti Petroskoita. Nainen oli raskaana, mutta häntä ei laskettu Suomeen. Myöhemmin sisar lähti etsimään Suomesta veljensä sukulaisia. Kävi ilmi, että miehellä oli ollut Suomessa jo sodan aikana perhe ja neljä lasta. Perhe Suomessa otti sisaren lämpimästi vastaan.
Ja samoin tunnen saksaisen vuokranantajani tarinan. Asuin Sveitsin rajalla mutta Saksassa. Saksahan miehitti sodassa Ranskan. Niistä ajoista anoppini myöhempi partneri on kirjoittanut muistelmateoksen. Tämä vuokranantajani on saksalaisen äidin ja ranskalaisen sotilaan avioton lapsi. Mies ei koskaan oppinut isäänsä tuntemaan eikä koskaan halunnut hänestä puhua, hänen vaimonsa kertoi minulle hänen tarinansa.
Kaikki nämä miehet ja naiset ja kaikki nämä sodan aikana syntyneet lapset ovat kärsineet sodasta ja sen seurauksista, itse täysin syyttöminä.
Ja sitten me haukumme sotaa paenneet maahanmuuttajamme.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti