perjantai 13. heinäkuuta 2012

Tilauksia. Rahaa kasinosta

Tarina rahasta jota ei ollut. Kun järjestelin tupaantuliaisiani muutettuani uuteen asuntoon Hilzingenissä, siellä tulivuoren rinteessä Sveitsin rajalla, olin tilannut vierailleni ruokaa ja juomaa, mutta en ollut saanut asiakkailtani suorituksia, joten minulla ei ollut millä ne maksaa. Aikaa seuraavaan puoleenpäivään - kyse oli vain kahdestasadasta, mutta kun ei ole niin ei ole; olinkin siis jo valmiiksi miettinyt keneltä sen lainaisin. Kaiken varalta kuitenkin "tilasin" ostoksiani varten tarpeeksi rahaa, sanoen - taas kerran - asian itsekseni ja ääneen.

Minulla oli edellisenä iltana nettitreffit Sveitsissä, ja illastimme sinä kauniina kesäiltana viehättävässä ravintolassa Steckbornissa, järven rannalla. Ihana kesäilta, kyllä. Oi aikoja, ihanhan tässä tippa silmään tulee... on siellä Bodenjärvellä niin kaunista.

Jouduin sitten kuitenkin sanomaan tälle miehelle muina naisina, että en ole nyt oikein parhaimmillani, koska minulla on ongelma: ei ole rahaa maksaa tilaamiani ruokia ja juomia. Tämä nettituttu ei lainkaan hämmästynyt, tuumasipa vain että no sehän järjestyy. Ehdotti illallisen lopuksi, että lähtisimme kasinoon tienaamaan sen rahan.

Minä pidin häntä vähän höynähtäneenä. En ollut koskaan pelannut kasinossa, toisekseen minulla ei ollut sellaiseen rahaa, eikä hänkään ollut mikään peluri, oli vain kerran aiemmin käynyt katsomassa peliä. Emme siis olleet mitään kasinokonkareita kumpikaan. Suostuttelun jälkeen lähdin kuitenkin, ihan uteliaisuuttani, sillä mitäpä menetettävää minulla olisi ollutkaan. Aamuun oli vielä monta tuntia. Uusi asia se oli minulle muutenkin, että paikalliset asukkaat saivat mennä kasinoon, sillä aiemmin se oli sallittua vain toispaikkakuntalaisille.

Seuralaiseni vaihtoi Sveitsin frangeja kuuseksisadaksi euroksi, osti rahalla pelimerkit, antoi niistä puolet minulle sanoen: "Pelaa!" Ajattelin, että vai niin: ventovieraan rahalla. Entäs jos menetän rahat? Ja enhän tiedä ruletista höykäsen pöläystä. Seuralaiseni jatkoi yllyttämistään. "Mennään sentään katsomaan, mitä muut tekevät". Katselin aikani ja totesin tehtävän mahdottomaksi.



Joimme kahvit, juttelimme niitä näitä. Menimme uudestaan katsomaan. Alkoi olla puoliyö. Jossain vaiheessa uskaltauduin sitten laittamaan merkkejä pöydälle, seuralaiseni samoin. Emme puhuneet juuri mitään, keskityimme siihen mitä teimme. Vähän ajan kuluttua hän aivan yllättäen sanoi: "Lähdetään kotiin nyt." Laskin äkkiä kädessäni olleet merkit: päässäni kävi, että en ainakaan ollut menettänyt mitään, taisin olla voiton puolella, ja huokasin itsekseni helpotuksesta.

Vaihdoimme merkit rahaksi. Ällistykseni oli melkoinen: rahaa oli tuhat euroa... mies keräsi omansa kuusisataa, sanoi että no, tässä tätä nyt sitten on, mene ja hae ostoksesi... Kaksi kertaa se rahamäärä mitä olin "tilannut"! En millään olisi uskaltanut ottaa rahaa vastaan, sillä pesämunahan ei ollut minun. Seuralaiseni naurahti, sanoi ettei ollut menettänyt mitään, oli viettänyt ihanan illan kanssani ja saanut käydä kasinossa - mitä siis epäröin?

Palasin asunnolle aamuyöstä. Harjoittelijani nukkui, minä kolistelin sisään. Talon isäntäväki kysyi aamulla, oliko nuori harjoittelijani ollut yöjuoksuilla. Tunnustin että minä itse... ja kerroin tapahtuneesta. Yleistä ihmettelyä. Soitin oitis myös jo silloin aikuisille lapsilleni ja kerroin mitä oli tapahtunut. Poikani naurahti: "Niinpä niin, äiti, ethän sinä ikinä tee mitään kuten muut ihmiset, sinulle aina sattuu ja tapahtuu..."

keskiviikko 11. heinäkuuta 2012

Suomi-brändi. Suomea ei edelleenkään osata markkinoida Saksassa.

Mieleen tulee ensimmäiseksi se, että ehkä saksalaisia ei halutakaan Suomeen? Venäläisethän tulevat joka tapauksessa, siitäkin huolimatta, että suomalaisten yritysten suuri huoli on, ettei Suomessa osata venäjää. Venäläiset oikeasti vievät suomalaisten työpaikat matkailualalla.

Niin niillä saksalaisilla kuin venäläisilläkin, jotka Suomeen asti tulevat, on rahaa. He myös käyttävät sitä, toisin kuin suomalaiset matkalle lähtijät omine eväineen.

Tässä alla Matkailun edistämiskeskuksen tilaama raportti Suomen matkailumainonnasta Saksassa. Suomalaiset matkailualan tahot eivät ole vieläkään käsittäneet, mikä Suomen valtti on. Se ei ole tapahtumien määrä. Se on luonto, luonto, luonto. Eikä kukaan tule ulkomailta Kalajoelle hienojen mökkien takia.

”Haastatteluista kävi selkeästi ilmi, että jos Suomea tunnettaisiin paremmin, se vetäisi myös paremmin matkailumaana. Muutama haastatelluista otti jopa kantaa siihen, kuinka Suomen pitäisi markkinoida itseään huomattavasti nykyistä näkyvämmin Saksassa.”

Suomi sulkeutuu elokuun puolivälissä, kun koulut alkavat. Keski- ja Etelä-Euroopassa lomat alkavat heinäkuun lopussa ja näin ollen turistit tulevat elokuussa. Tuhannen monen ulkomaalaisen olen kuullut kysyvän, miksi mistään ei elokuun puolestavälistä saa enää mitään. Mitäpä matkailualan yrittäjät tähän sanovat?! "Tehdään näin koska on aina ennenkin tehty näin..."?





Mielikuvia Suomen matkailumarkkinoista Saksassa 2011

MEK:in tilaama ja Newsbrokers Oy:n tuottama Hiljainen reportaasi™ antaa tietoa saksalaisten matkailutottumuksista, –odotuksista ja –kokemuksista ja tarkemmin mahdollisesta kiinnostuksesta matkustaa lomamatkalle Suomeen.

Omana osa¬alueenaan raportissa haluttiin selvittää sitä, miten matkaideat syntyvät eli mitä tapahtuu ennen kuin ollaan siinä pisteessä, jossa potentiaalinen Suomen-matkaaja ryhtyy googlaamaan tietoja jostakin jo ideoidusta matkakohteesta. Aineisto perustuu henkilökohtaisille syvähaastatteluille joita tehtiin huhtikuussa 2011 yhteensä 13 Berliinissä ja Düsseldorfissa.

Reportaasia varten tehtyjen haastattelujen perusteella Suomi matkailumaana tunnetaan Saksassa kummallisen huonosti ja Suomeen liittyy paljon vääriä mutta oiottavissa olevia mielikuvia. Monille maassa käymättömille saksalaisille Suomi on tuntematon, epärealistisen etäinen ja kallis maa, joskin itse suomalaisiin liitetään pääasiassa myönteisiä mielikuvia. Ne, jotka ovat Suomessa käyneet ovat usein tulleet uudestaan ja kokeneet matkailun maassa palkitsevana.

Suomea arvostetaan kohteena, jossa on paljon tilaa, luonnon rauhaa, tilaisuus keskittyä omaan itseensä ja jossa kaikki toimii. Myös Suomen historia ja selviäminen Venäjän naapurissa koetaan kiinnostavaksi ja osalle saksalaisista juuri historia nostaa Suomen kiinnostavammaksi ohi muun muassa Ruotsin. Erityisen sopivana Suomea pidettiin lapsiperheiden mökkilomakohteena, maana jossa ei joudu kokemaan epämiellyttäviä yllätyksiä.

Markkinoinnin kohderyhmistä erottuu muutama selvä potentiaali. Nuoret samoilijat ja seikkailijat, joille Suomi on luonnonvaraisempi, tyhjempi ja vähemmän organisoitunut eli eksoottisempi matkakohde kuin Tanska tai Ruotsi.

Toisen selkeän ryhmän muodostavat lapsiperheet, jotka haluavat nauttia luonnosta, mutta joille on lasten vuoksi tärkeää, että kaikki on suunniteltavissa etukäteen ja kaikki toimii kuten luvataan.

Kolmas potentiaalinen ryhmä ovat herkuttelijat, joille Suomi voi tarjota paitsi Euroopan puhtaimmissa olosuhteissa tuotettua ruokaa, myös Michelin-tähtien arvoisia kulinaarisia elämyksiä.

Matkaideoiden syntymisessä sukulaisten, tuttujen ja kaverien jutuilla on keskeinen rooli. Niiden leviämisen edistämiseksi kannattaa tehokkaasti hyödyntää sosiaalisen median tarjoamia, kasvavia mahdollisuuksia.


Mielikuvia Suomen matkailumarkkinoista Saksassa 2011
Author: Mika Horelli, Wim Schwerdtner, Samuli Vierikko
Newsbrokers Oy
Helsinki: Matkailun edistämiskeskus, 2011
Pages: 29 s
ISBN: 978-952-6632-00-1(nid.), 978-952-6632-01-8 (PDF)


Koko raportti löytyy täältä: http://www.mek.fi/w5/mekfi/index.nsf/6dbe7db571ccef1cc225678b004e73ed/350448f964abaed6c2257899002bf769/$FILE/MEK-Saksan-Hiljainen%20reportaasi_NB.pdf
Lisää tietoa Saksasta tulevista matkailijoista:
http://www.mek.fi/w5/mekfi/index.nsf/6dbe7db571ccef1cc225678b004e73ed/c439283caa37a49ac22571e000548e92/$FILE/Saksa%20Germany%202010.pdf

maanantai 9. heinäkuuta 2012

Miten kiintiöpakolaiset valitaan Suomeen

Näin pakolaiset valitaan Suomeen: ”Perusteellinen syyni”

Uusi Suomi 5.3.2010


Somalipakolaisia leirillä Keniassa.
Kuva: EPA / All Over Press

Maahanmuuttoviraston turvapaikkayksikön tulosalueen johtaja Susanne Tengman selittää Suomen Kuvalehden haastattelussa, miten Suomeen tulevien kiintiöpakolaisten valinta tapahtuu.

– Suomeen tulevat pakolaiset käyvät läpi perusteellisen syynin. Jokainen pakolainen on erittäin harkittu tapaus, hän sanoo SK:lle.

Valintaprosessi alkaa Tengmanin mukaan siitä, että YK:n pakolaisjärjestö esivalitsee perheitä, joiden henkilötietolomakkeet virasto käy läpi huolella. Tämän jälkeen lennetään paikan päälle, missä jokaista perhettä haastatellaan noin puolitoista tuntia.

Haastatteluissa on paikalla muun muassa suojelupoliisi arvioimassa ehdokkaiden mahdollisia turvallisuusriskejä sekä muita viranomaisia arvioimassa pakolaisten kotoutumispotentiaalia.

Valinnassa painotetaan Tengmanin mukaan ensisijaisesti pakolaisen suojelun tarvetta ja uudelleen sijoittamisen tarvetta. Myös kielitaidolla ja kotoutumismahdollisuuksilla on merkitystä.

Suomeen ei tule pelkästään ”pakolaisten eliittiä”.

– Irakista tulleet ovat olleet hyvin koulutettuja, toisaalta taas Burmasta ja Kongosta ei ole edes mahdollista saada kovin koulutettua väkeä, Tengman sanoo lehdelle.

...........................

Sain olla mukana seminaarissa Kärsämäellä 1.6.2012, joka oli otsikoitu "Kiintiöpakolaisesta kuntalaiseksi". Siellä kiintiöpakolaisten tilanteesta ja valinnasta kertoi Työ- ja elinkeinoministeriön Haapa-hankkeen projektipäällikkö Marisel Soto Godoy. Olinhan siellä puhumassa minäkin. Seminaari oli kaikin puolin antoisa. Toivoisin, että tästä(kin) aihepiiristä olisi enemmän yleistä tietoa, ettei aina kaikkea, mitä ei tunneta, niputettaisi samaan ryhmään.

Maailman n. 42 miljoonsta pakolaisesta suurin osa elää pakolaisleireillä yhtä köyhissä naapurimaissa kuin mistä pakolaiset ovat lähteneet. Suomessa eduskunta päättää pakolaiskiintiöstä. Se on ollut 750 vuodesta 2001. Pakolaiskiintiö on jäänyt useana vuonna vajaaksi, koska Suomen kriteerit täyttäviä pakolaisia ei ole ollut.

lauantai 7. heinäkuuta 2012

Vieraita Kiinasta. Ottomoottoreita, hedelmäsalaattia ja origamia

Tietyllä tavalla kansainvälistä on elämä aina ollut. Tai siis sen jälkeen, kun Ranskaan lähdin. Todella pitkään olin saksalais-japanilaisen ja saksalais-intialaisen seuran jäsen, no tietenkin myös saksalais-suomalaisen – ja olen sitä yhä.

Meillä kotona oli töissä kiinalainen ohjelmoija, ex-miehelläni kollegana intialainen ja kiinalainen. Vaikka en lasten syntymän jälkeen päässytkään enää mieheni työmatkoille eri puolille maailmaa, hän toi tullessaan meille kotiin vaikka ketä.

Yksi näistä oli kiinalainen professori Gao, sittemmin Jiangsun yliopiston rehtori. Varmaankin nyt eläkkeellä. Hän oli opiskellut Itävallassa ja puhui siksi sujuvasti saksaa. Myöhemmin myös hänen tyttärensä meni naimisiin itävaltalaisen kanssa. Hän kävi meillä Saksassa monta kertaa ja kerran myös hänen vaimonsa oli mukana. Gaot olivat molemmat tekniikan tohtoreita.


Professori Gao ja hänen vaimonsa kertoivat Maon ajoista, siitä miten heidän akateemisesti koulutettujen oli pakko lähteä vuosiksi maalle ja millaista kohtelu siellä oli.

Olivatpa kerran taas meillä. Asuimme tuolloin Rodheimissa, siinä Frankfurtin kupeessa. Oli kaunis kesä. Lähtivät mieheni kanssa ajelulle maaseudulle Pfalziin ja tarkoitus oli myös tutustus Bad Homburgin linnaan. Minä olin luvannut tehdä ruuan ja grillata lihat valmiiksi tiettyyn kellonaikaan mennessä. Pfalz on se seutu Frankfurtista länteen, jossa virtaa Mosel ja joka on laajaa, kumpuilevaa, vehreää pelto- ja metsämaisemaa.


Mutta eipä väkeä kuulunutkaan takaisin. Grillilihat ehtivät kypsyä liiaksikin.

Tulivathan he sitten vihdoin. Tarina oli tämä: olivat ajelleet Schwarzwaldissa ja jossain pikkukylässä sattumalta nähneet kyltin „Otto-museo”. Gaot olivat tietenkin halunneet tutustua siihen. Museo oli ollut kiinni, mutta löytyipä pihapiirista museon ylläpitäjä… joka puhui sujuvaa kiinaa! Kiinalainen Gao oli tehnyt tohtorintyönsä juuri ottomoottorista, joten kysyttävää hänellä oli riittänyt.

Olivat sitten jatkaneet matkaa Bad Homburgin linnaan – ja kuinka ollakaan: myös siellä oli ollut sujuvasti kiinaa puhuva opas! Nythän täytyy tietää, että vaikka Saksassa toki kiinalaisia on, niin ei ole tavallista, että kaikkien museoiden henkilökunta puhuu kiinaa. :-)

Syötiin ylikypsät lihat sitten ja vieraamme olivat ylionnellisia. Hämmästystä herätti jälkiruokani: hedelmäsalaatti. Sellaista he eivät olleet koskaan ennen nähneet!

Gaot kertoivat, miten heidät oli Maon aikana laitettu työleirille, koska olivat akateemisesti koulutettuja. Siellä he joutuivat eri paikkakunnille ja olivat leirillä kymmenen vuotta, mutta säilyivät sentään hengissä. Työ oli raskasta maatyötä. 

Lapsemme eivät tykänneet ollenkaan siitä, että vieraita tuli Kiinasta. Gaot tämän havaittuaan pyysivät pari arkkia paperia ja ryhtyivät paperia taittelemaan. He saivat aikaiseksi fantastisia origamiluomuksia. Kysyin hiljan nykyisiltä kiinalaisilta oppilailtani, onko tavallista, että Kiinassa osataan origamin taito - taito, jonka me tavallisesti asetamme Japaniin. Kyllä vain, he vastasivat!




Tämän jälkeen lapset eivät olisi millään laskeneet vieraitamme pois.

Sellaisia ovat kiinalaiset…

torstai 5. heinäkuuta 2012

Raparperipiiras

Periaatteessa samoja kasveja kasvaa Saksassa kuin Suomessakin. Sen lisäksi paljon muita kasveja. Istutin minäkin kerran mansikantaimia jouluaattona, sillä maa ei silloin ollut vielä kuurassa. Lumi tuli sitten vasta tammikuussa.
Saksan kakkuperinne on monipuolinen ja suosittu. Tässä taas yksi maistiaisiksi.

Raparperipiiras

250 g voita
350 g sokeria
1 tl vaniljasokeria
6 kananmunan keltuaista
¼ maitoa
500 g vehnäjauhoa
1 tl leivinjauhetta
1 ½ kg raparperia, puhdistettuna ja palasiksi leikattuna

Vaahdota voi ja yli puolet sokerista sekä vaniljasokeri. lisää varoen keltuaiset. Sitten lisää jauho, maito ja leivinjauhe. Levitä pellille, ripottele päälle raparperipalaset ja paista 180 asteessa 10-15 minuuttia.

Vatkaa valkuaiset kovaksi, lisää loput sokerista ja jatka vatkaamista vielä vähän. Levittele munavaahto piiraalle ja paista vielä 10-15 minuuttia.

tiistai 3. heinäkuuta 2012

Bilderberg-klubi. Ketkä meitä hallitsevat?

Ei suinkaan kansan valitsema eduskunta, ei edes enemmistöhallitus. En ota kantaa siihen, onko tämä alla kirjoitettu totta. Lehtiä ja nettiä lukiessa muilla kielillä löytyy paljon tietoa, jota ei ikinä tarvitse, mutta myös tietoa, jota täältä Suomesta ei saa.

Hyvin kummallista minusta oli Urpilaisen osanotto kokoukseen yksityishenkilönä, mutta eduskunnan maksamana. Kuka maksaa eduskunnan? Minun yksityismatkojani ei maksa kukaan muu kuin minä itse.

Kaikesta alla kirjoitetusta tulee mieleen, että kävikö käsky, että Vanhasen on väistyttävä, ja Kataisen ja Urpilaisen on hyväksyttävä tukipaketit?!

...................................................


Bilderberg-klubi, valtaeliitin ja maailmanvaltiaiden ryhmä

© Markus Kienappel


Kolmen päivän ajan joka vuosi eniten valtaa omaavat maailman poliitikot ja talousjohtajat tapaavat luksushotelleissa, ”yksityisesti” ja maailmanpolitiikan kulissien takana, vain keskustellakseen epävirallisesti?


Se on sellainen tapaaminen, jossa osanottajat keskustelevat vapaasi ja avoimesti kansainvälisistä asioista, ilman että mitään tietoa tulee julkisuuteen! Näin siis väitetään.


Eihän tässä tarvita mitään salaseurateoreetikkoja näkemään, että salaseurastahan tässä on kyse. Siinä pelataan shakkia suurilla panoksilla ja johdetaan ihmiskuntaa, ilman että hallitukset tai äänestäjät voivat tehdä mitään. Minkäänlaista informaatiota median kautta ei tule. Salainen hallitus, joka pyrkii säilyttämään vallan ja rikkaudet, ja pyrkii uuteen maailman järjestykseen. Aseenaan globalisaatio.


Bilderbergin historia ja rakenne

Die Bilderberg-ryhmä on kokoontunut vuodesta 1954 joka vuosi. Nimi johtuu ensimmäisestä kokouspaikasta Oosterbeekissä, Hollannissa, joka oli hotelli Bilderberg. Se ei ollut Bilderberg Garden Hotel Amsterdamissa, kuten jotkut uskovat. ”Tärkein henkilö, jonka nimi tuodaan perustamisen yhteyteen, on puolalainen Joseph H. Retinger. Hänen kerrotaan ehdottaneen Hollannin prinssi Bernhardille, että pidettäisiin salainen kaikkien NATO-johtajien kokous suljettujen ovien takana. Alun perin pelosta, että Atlantin molempien puolen valtioiden (Länsi-Eurooppa ja Pohjois-Amerikka) välit saattaisivat viiletä.

Joseph H. Retingeristä tuli nuorena pappi ja hän eli noviisina jesuiittien luostarissa Roomassa. Hänellä ei ollut suhteita vain kuningasperheisiin, vaan myös kaikkiin Euroopan ja Amerikan tärkeimpiin henkilöihin, niin kutsuttuun valtaeliittiin. Hänen toiveensa oli yhdistynyt Eurooppa. Päästäkseen lähemmäksi päämääräänsä hän ehdotti tuolloiselle Ranskan pääministerille Georges Clemenceau’lle, että Itävallasta, Unkarista ja Puolasta tehtäisiin kuningaskunta, jota johtaisi jesuiittihallitus. Tämä idea teki hänestä ”vatikaanin agentin”, joka toimi paavin ja jesuiittojen välimiehenä. 1946 hän perusti Euroopan Talousyhteisön (European League for Economic Cooperation, ELEC) ja siinä siis Eurooppa-liikkeen. Koska hän oli johtavassa asemassa ELEC:issä, Retingeristä tuli EU:n ensimmäinen pääsihteeri ja sen mukana ”Euroopan Unionin isä”. Tämä jesuiitta siis sai aikaan sen, että kansainväliset huippujohtajat kokoontuivat perustaakseen yhdistyneen Euroopan.

”Muistan, miten Retinger otti USA:ssa heti puhelimen käteensä ja sopi tapaamisen presidentin kanssa. Euroopassa hänellä oli pääsy kaikkiin poliittisiin piireihin, jonka hän oli saanut luottamuksesta ja uskollisuudestaan.” Sir Edward Bedington-Behrens Rettigerin hautajaisissa 1960.

Oletus, että Bilderberg-ryhmä ja muut valtaa pitävät ” ryhmät olisivat syntyneet yli 50 vuotta sitten ”tyhjästä”, olisi liian hyväuskoista. Bilderberg-klubilla on ikivanhoja struktuureja, vain uudessa ilmenemismuodossa.


Bilderberg-ryhmä on muodostettu kuten monet muutkin ryhmät ja sitä johtaa Rotschildit, Rockefellerit ja muut imperiumit. Järjestelmä koostuu monista piireistä. Sisäpiirissä on puheenjohtaja (Chairman), jota avustaa kaksi pääsihteeriä. Seuraavaa piiriä kutsutaan neuvoa antavaksi ryhmäksi (Member Advisory Group). Virallisesti tämä ryhmä on vain David Rockefeller. Ulompi piiri, johtoryhmäksi kutsuttu (Steering Committee), koostuu 35 jäsenestä, jotka valitaan sisäisesti neljäksi vuodeksi ja he ovat vastuussa ohjelmasta (die Agenda) sekä muiden osanottajien valinnasta. Nämä kolme ryhmää muodostavat Bilderberg-klubin eliittiytimen. He tuntevat ohjelman ja tekevät kukin omassa vaikutuspiirissään jatkuvasti sen hyväksi. Ne noin sata osanottajaa, etupäässä poliitikkoja sekä muiden tärkeiden vaikuttajatahojen jäseniä, muodostavat viimeisen piirin ja tuntevat ohjelman vain osittain tai ei ollenkaan. Heidät kutsutaan kerran tai joskus useampiinkin konferensseihin, jotta he lähenisivät puolueen linjaa.

Bilderberg-kokousten osanottajat

Joka vuosi noin 120-130 vaikutusvaltaista henkilöä ottaa Bilderberg-klubin kokoukseen osaa. Kaikki osanottajat valitaan huolella ja heidän on suhtauduttava positiivisesti valtaeliittiin. He tulevat eri puolilta maailmaa, pääasiassa Euroopasta ja Pohjois-Amerikasta. Osanottajilla on huomattavia asemia talouden (pankit, konsernit), politiikan (presidentit, kanslerit, pääministerit, valtionjohtajat, EU-komissaarit, YK-pääsihteerit, EU-ministerineuvokset, NATO-johtajat jne.), median, koulutuksen (korkeakoulut), tiedemaailman, teollisuuden (ase-, öljy-, lääke-, autoteollisuus), puolustuksen, Think Thankien, ammattiyhdistysten, säätiöiden (Rockefeller, Carnegie), aatelin (Hollannin, Belgian, Espanjan, Ruotsin ja Britannian kuningashuoneet) ja kirkon piiristä. Kaikki ottavat osaa kokouksiin vain yksityishenkilöinä eikä virallisessa roolissaan (mutta ainakin poliitikkojen matkat maksaa silti Saksan parlamentti).

Hollannissa sijaitsevasta Leidenista voi sihteeristöltä saada Bilderberg-ryhmän konferenssien osanottajalistan. Kun katsoo vanhoja listoja, huomaa erikoisia asioita. Joitakin tärkeitä henkilöitä ei listoilla ole, ja kuitenkin heidät on nähty joissakin kokouksissa.

Bilderberg-ryhmän ytimeen (lista on muodostettu erittäin usein mukana olleiden säännöllisten osallistumisten mukaan) kuuluvat: Lord Rothschild, David Rockefeller, Henry A. Kissinger (jonka nimi löytyy kaikkialta), Richard C. Holbrooke, Peter D. Sutherland, Lord Carrington, Etienne Davignon (nykyinen Chairman), George Soros, Richard N. Perle, Zbigniew K. Brzezinski sekä Hollannin, Belgian, Espanjan, Ruotsin ja (harvemmin) Britannian kuningashuoneen hallitsujat.

Bilderberg-kokouksia seuranneet urakehitykset

”Politiikassa mitään ei tapahdu sattumalta! Jos jotain tapahtuu, voi olla varma, että se oli tällä tavoin suunniteltua”. Frank Delano Roosevelt (Entinen Yhdysvaltojen presidentti ja vapaamuurari).

Bilderberg-ryhmän ei sanota ottavan aktiiviroolia taloudellisissa tapahtumissa tai poliittisissa päätöksissä, ryhmä on vain foorumi, jossa vaihdetaan erilaisia mielipiteitä. Tässä pari esimerkkiä, jotka kuitenkin puhuvat aivan toista kieltä.

•Olaf Scholzista tuli 20.2.2010 valtavan sosiaalidemokraattien vaalimenestyksen jälkeen Hampurin pormestari. 8 kuukautta aiemmin hän oli ottanut osaa Stigesissä, Espanjassa Bilderberg-kokoukseen.
•Herman van Rompuy’sta, tuntemattomasta belgialaisesta, tuli vuonna 2009 pidetyn ”Bilderberg-illallisen” jälkeen EU-ministerineuvoston presidentti.
•2008 Virginiassa (USA), Barack Obama ja Hillary Clinton järjestivät itsensä 6.6.2008 yhteiseen kokoukseen. Ei kuten suunniteltu oli Hillaryn tilalla, vaan Pohjois-Virginiassa, missä ”sattumalta” oli vuosittainen Bilderberg-kokous. Joulukuussa 2008 Obamasta tuli Yhdysvaltojen presidentti.
•Guido Westerwelle pääsi varakansleriksi osallistuttuaan 2007 kokoukseen Istanbulissa.
•2006 Ottawassa (Kanadassa) ja 2007 Robert Zoellick otti osaa Bilderberg-kokouksiin. Vuodesta 2007 hän on ollut maailmanpankin presidentti.
•2005 Rottach-Egernssä (Saksassa) Angela Merkel ja Gerhard Schröder ottivat molemmat kokoukseen osaa. Valittu kansleri Schröder ei ollut listalla, hän piti vain tervetuliaispuheen. Kesäkuussa 2005, pian kokouksen jälkeen Schröder esitti luottamuskysymyksen, jossa hänen selvästikin piti hävitä, jotta voisi tehdä tilaa uudelle kanslerille Merkelille.
•Paul Wolfowitzista tuli maailmanpankin presidentti vuonna 2005 heti kokoukseen osallistumisensa jälkeen.
•Bilderberg-kokous 2003 Versailles’ssa (Ranskassa) oli Jean-Claude Trichetille ja José Manuel Durao Barrosolle myös hyvin suotuisa. Trichetistä tuli marraskuussa 2003 Euroopan keskuspankin presidentti. Barrososta tuli vuotta myöhemmin Euroopan komission presidentti.
•Romani Prodi sai Euroopan komission presidentin viran syyskuussa 1999 osallistuttuaan ”maailmanvaltiaiden klubin” kokoukseen.
•George Robertsonista tuli NATO:n pääsihteeri, sen jälkeen kun hän oli osallistunut kokoukseen 1998 Turnburryssä (Skottlannissa).
•1994 Helsingissä ja 1995 Bürgenstückissä (Sveitsissä) kokoukseen otti osaa James David Wolfensohn ja hänestä tuli 1995 maailmanpankin presidentti.
•1993 Vouliagmenissa (Kreikassa) oli läsnä Tony Blair ja sen jälkeen hänen uransa nousi nopeasti. 1994 hänestä tuli työväenpuolueen puheenjohtaja, ja 1997 Yhdistyneiden Kuningaskuntien pääministeri.
•1991 Baden-Badenissa (Saksassa) Bill Clintonista, tuolloin Arkansasin osavaltion kuvernööristä, tuli USA:n 42. presidentti (1992).
•Helmut Kohl otti osaa ainakin kolmeen kokoukseen. 1980, 1982 ja 1988. Vuoden 1982 kokouksen jälkeen hänestä tuli kansleri ja vuotta viimeisen osallistumisensa jälkeen kaatui Berliinin muuri.
•Margaret Thatcher oli kokouksissa vuosina 1977 ja 1989. 1979 hänestä tuli Yhdistyneiden Kuningaskuntien pääministeri, ja seuraavan vuoden osallistumisensa jälkeen 1990 hän joutui luopumaan virastaan, koska ei suostunut luopumaan brittien itsenäisyydestä vuodelle 1992 suunnitellun eurooppalaisen supervaltion hyväksi.
•Helmut Schmidtistä 81973, 1977, 1980) tuli kansleri 1974 ja 1982 häntä seurasi virassa Helmut Kohl.

Nämä ovat vain joitain esimerkkejä. Lista voisi jatkua loputtomiin. Bilderberg-kokouksissa näkyy päätettävän kuka saa minkä viran ja milloin, tai sitten kyseessä on loputon ketju hyvin merkillisiä sattumia?

Eikä Bilderberg-klubi ole vain vastuussa urakehityksistä, vaan myös suuresta joukosta sodanjälkeisen historian tapahtumista. Irakin sota oli mahdollinen vain siksi, että viha Osama Bin Ladenin oletetun terrori-iskun 11.9.2001 seurauksena johdatettiin irakilaiseen diktaattoriin Saddam Husseiniin. Saksan yhdistyminen ilmeisesti 1990 päätettiin Telfs-Buchenin kokouksessa 1988. Vuoden 1973 öljykriisi on bilderbergien tekoa. Raakaöljyn tahallisesta vähentämisestä päätettiin Saltsjöbadenissa bilderbergien toimesta.

Globalisaatio, valtaeliitin ase

Euroopassa on kansallisvaltioiden suvereniteetti ja itsevalta jo poistettu. EU:ssa on nyt 27 jäsenvaltiota. Valuutat yhtenäistetään, resurssit vapautetaan ja yksityistetään, markkinat keskitetään. Vanha järjestyksen särkeminen on meneillään. Meidät pakotetaan globalisaatioon. Bilderberg-klubi on se foorumi, jossa valmistellaan maailman hallitusta.

"Osia maailmasta alueellisiksi ryhmiksi väliaikamuotona maailmanhallituksen suuntaan. Kansan on helpompi hyväksyä paikalliset johtajat kuin maailman johtajat. Myöhemmin paikalliset ryhmät voidaan yhdistää ja muodostaa maailmanhallitus.” Joseph Stalin (1992).

Ihmisjoukot manipuloidaan hyväksymään keskitetty maailmanhallitus koko ihmiskunnalle. Globalisaatio hyväksytään välttämättömänä pahana. Vain harvat ajattelevat mitä oikeasti tapahtuu. Sitä argumenttia vastaan, että kansat lähestyvät toisiaan ja sen seurauksena ei ole enää sotia, puhuu lisääntyvä köyhyys ja hallitsematon työttömyys. Nk. köyhien maiden varallisuus voitaisiin aivan hyvin nostaa nk. rikkaiden maiden tasolle, mutta nyt käy juuri päinvastoin. Vapautta rajoitetaan jatkuvasti ja ihmiskuntaa, joka on riippuvainen talousjärjestelmästä. Globalisoitu maailma on suuryritysten maailma, jossa oikeuksia vähennetään ja pääomaa lisätään. Seurauksena on orjuus.

Jokainen, joka vastustaa Bilderberg-ryhmää, tai sen päämäärää uuden maailmanvallan saavuttamista, on vaarassa, tai hänet syrjäytetään tavalla tai toisella. Näin ollen saksalainen kirjailija Andreas von Rétyi pohtii, olisivatko he vastuussa Alfred Herrhausenin ja Olof Palmen murhista, koska nämä asettuivat heitä vastaan.

“Jotkut USA:n suurmiehet talouden ja tuotannon aloilla pelkäävät jotain. He tietävät, että jossain on olemassa valta, sillä tavalla organisoitu, hienovarainen, tarkkaavainen, verkostoitunut, täydellinen, läpitunkeva, että he eivät koskaan puhu sen tuomitsemisesta muutoin kuin hiljaa kuiskaten.” Woodrow Wilson (entinen US-presidentti ja vapaamuurari).

Joka vuosi johtavat talouseliitit kokoontuvat vaikuttaakseen poliittisiin päätöksiin, määrätäkseen kansallisista, eurooppalaisista ja maailmanlaajuisista toimintatavoista, ja päättääkseen siitä, miten seuraavina vuosina toimitaan. Poliitikot, konsernijohtajat ja lehdistö kutsutaan strategiakeskusteluihin sekä hakemaan ohjeita uuden maailmanjärjestyksen saavuttamiseksi.

”Pieni ihminen seisoo kuin jähmettyneenä salaliittoteorian edessä, joka on niin hirvittävä, että sitä ei voi mitenkään käsittää.” J. Edgar Hoover (FBI:n johtaja ja vapaamuurari).

Demokratia jää maailmanpolitiikan ohjaamisessa auttamattomasti jälkeen, sillä demokratia on vähemmän hallittavaa.

"Demokratia on parhaassa tapauksessa valhetta ja pahimmassa diktatuurin alku, josta sitten tulee uusi maailmanjärjestys.” ”Maailmanhallitus, sitten kun se menestyy, tulee tekemään kaiken sen mistä Hitler uneksi ja missä hän ei onnistunut.” Daniel Estulin.

Median rooli

Bilderberg-ryhmä on kokoontunut jo li 50 vuoden ajan, mutta vain harvat tietävät sen olemassaolosta. Kesti vuosia, ennen kuin yhtään mitään vuosi suurelle yleisölle. Kokoukset ovat armeijan ja poliisin hermeettisesti eristämiä. Siksi varmaankin massamedia oli vaiti, koska ottavathan median edustajat säännöllisesti osaa kokoukseen. Tiedotusvälineiden raportointia ei juurikaan ole, lukuun ottamatta lyhyitä ja huomaamattomia triviaaliraportteja. Tavalliset kansalaiset pidetään tarkoituksella pimeässä, jotta he eivät häiritsisi valtaeliitin tavoitteita. Tavalliset ihmiset kieltäytyvät huomaamasta, että lehdistö on tapahtumissa täysillä mukana.

"Me olemme kiitollisia Washington Postille, New York Timesille, Time Magazinelle ja muille julkaisuille. Niiden johtajat ovat olleet mukana kokouksissamme, ja ne ovat pitäneet vaitiololupauksensa jo melkein 40 vuoden ajan. Olisi ollut mahdotonta kehitellä suunnitelmiamme maailmaa varten, jos olisimme joutuneet olemaan näinä vuosina julkisuuden valokiilassa.” David Rockefeller (1991).

Lähteet
1. "Drahtzieher der Macht", Gerhard Wisnewski
2. "Die wahre Geschichte der Bilderberger”, Daniel Estulin
3. "Bilderberger - Das geheime Zentrum der Macht", Andreas von Rétyi
4. "Die Bilderberger - Hinter den Kulissen der Macht", Grazyna Fosar ja Franz Bludorf
5. bilderbergmeetings.org:in julkiset tiedotteet

Bilderberg-klubi ja muut ryhmittymät

Bilderberg-ryhmä on etusijalla maailman etujärjestöjen ja salaseurojen verkostossa.
•Council on Foreign Relations (CFR), suomeksi Ulkomaansuhteiden neuvosto
•Trilateral Commission (TC) on yksityinen organisaation, jonka perusti David Rockefeller
•Chatham House (aiemmin Royal Institute for International Affairs)
•Yhdistyneet Kansakunnat (YK)
•Johtavien teollisuusmaiden G8-ryhmä
•Skull & Bones (jota rahoittaa Russel Trust Association) johon kuuluu mm. Bushin klaani
•Illuminati
•Vapaamuurarit
•Die Federal Reserve (sen kuten CFR:n perustivat Rotschildit, Rockefellerit, Warburgit jne.)
•Der Bohemian Club (mm. Henry Kissinger, Dick Cheney)
•Vatikaani
•The Club of Rome

Lähteet:
http://equapio.com/de/politik/bilderberg-club/
http://www.flegel-g.de/index-bilderberger.html

maanantai 2. heinäkuuta 2012

23 hyvää syytä miksi sinun ei kannata tulla Suomeen

Niin suuri määrä vihreää pilaa silmäsi ja nostaa lääkärikulusi järkyttävän suureksi.

Eksyt, koska maa on niin laaja, etkä ikinä pääse kotiin.

Sinusta tulee sääsken tai karhun ruokaa. Ihanko totta haluat sitä?

Keski-Euroopasta ei voi ostaa tarpeeksi lämpimiä vaatteita Suomea varten.

Haluatko maksaa pikkuruisetkin ostokset luottokortilla ja kestää kotona kassanhoitajan vihaisen katseen?

Älä hyvä ihminen suostu seisomaan aina ja kaikkialla jonossa. Bussia odottaessasi tai lihaa ostaessasi.

Suomen kieli on melodinen. Miten ihmeessä jaksat kuunnella sitä päiväkausia?

Täydellinen hiljaisuus ja rauha ovat hermoillesi liikaa. Tulet hulluksi.

Et mitenkään jaksa kantaa kotiin niin paljon lakritsia kuin mitä tulevaisuudessa tarvitset.

Alkoholia et Suomessa pysty maksamaan. Haluatko ihan tosissasi lähteä käymään Tallinnassa joka ikisen tipan takia?

Pisa on pahasti tarttuva juttu. Miten tyydytät koulutuksennälkäsi, kun olet palannut kotimaahan?

Tylsistyt kuoliaaksi. Kesällä päivä on pitkä ja televisio-ohjelmapäivä lyhyt.

Suomessa suomalainen sauna on erilainen kuin Keski-Euroopassa. Sinähän nolaat itsesi.

Suomi tekee riippuvaiseksi. Mistä otat kotiin palattuasi niin paljon jäätä, että pääsisit uimaan avannossa?

Suomessa ei tunneta auktoriteetteja. Opettajia ja presidenttejä kylmästi vain sinutellaan. Sinäkö olet seuraava sinuteltava?

Viimeistään silloin kadut matkaasi, kun bussissa kaikki kääntyvät sinua katsomaan, koska et osannut pitää suutasi kiinni.

Suomalaiset ovat jäätelön ja suklaan syönnin maailmanmestareita. Ja kahvinjuonnin. Varjele terveyttäsi!

Epäilet elämän tarkoitusta, kun näet, että aikaa voi viettää myös heittämällä kännykkää tai saapasta.

Suomi on kaukana tapahtumien keskipisteestä ja oikeastaan vain individualisteillehttp://www.blogger.com/img/blank.gif. Tykkäätkö olla sivullinen?

Berlusconista suomalainen ruoka on kamalaa. Ja sinäkö et ymmärrä hyvän ruuan päälle mitään?

Kaikkialla vihaista ja kiukkuista väkeä. Haluatko sinä tulla yhdeksi heistä?

Kaikki suomalaiset osaavat laulaa ja tanssia tangoa. Haluatko tehdä itsesi naurettavaksi?

Mennäkö autolla Suomeen? Se kestää liian kauan. Lennä mieluummin.

©http://www.youtube.com/watch?v=Qc9DVNAixBc&feature=relmfu



Mielenkiintoiselta sivustolta "Maan mitta -verkkonäyttely"
http://www.karttakaaro.fi/verkkonayttely/pelto
Kuva: www.maanmittauslaitos.fi

sunnuntai 1. heinäkuuta 2012

Deutsches Museum Münchenissä ja Deutsches Technikmuseum Berliinissä

Saksalainen insinööritaito vitriinissä
Deutsches Museum Münchenissä on maailman suurin tekniikan museo.

Teksti: Petja Partanen, TEK – Tekniikan akateemisten jäsenlehti 4/2012

Saksan-matkalla ei voi ohittaa Berliinin ja Münchenin tekniikan museoita. Päivä insinöörien saavutusten parissa menee hujauksessa.

Münchenissä huomaa, että saksalaiset arvostavat insinööritaitoa. Kaupungin suurin museo Deutsches Museum on myös maailman suurin tekniikan museo. 100.000 esineen kokoelmassa on monta maailman ensimmäistä tekniikan saavutusta, kuten ohjelmoitava tietokone Z3 (1941) ja auto (1886).



Puolitoista miljoonaa kävijää vuodessa ei ole väärässä. TEK:in sisarjärjestö VDI:n (Verein Deutscher Ingenieure) vuonna 1903 perustama museo on käymisen väärti. Olipa kyse sähkötekniikan kehityksestä tai lentokoneenrakennuksesta, saksalaisinsinööreillä on ollut näppinsä pelissä teknologian kehityksessä, yleensä sen eturintamassa. Ainakin maailman valloittaneista innovaatioista on olemassa saksalaisversio.

Deutsches Museumin jättimäisessä lentokonehallissa ei ole amerikkalaisia bisnesjettejä, vaan saksalaisvalmisteinen HFB-320 Hansa jet. Wright-veljesten maailman ensimmäinen moottorilentokone on sentään näytillä.

Maan sotaisa historia tulee selväksi, vaikkei sitä kävijälle erityisesti tyrkytetä. Vaikea kokoelmista olisi jättää poiskaan esimerkiksi maailman eniten valmistettua lentokonetta Messerschmitt ME 109:ää, joka tuli tunnetuksi toisen maailmansodan saksalaishävittäjänä. Näytillä on myös maailman ensimmäinen ballistinen, ohjus, V2-raketti, joka kylvi kauhua Lontoossa ja Amsterdamissa toisen maailmansodan loppuvaiheessa.



Koko perheen keidas

Berliinin Deutsches Technikmuseum on ilmeeltään modernimpi. Vaikka kävijämäärät ovat Müncheniä pienemmät, yli puoli miljoonaa vierasta vuodessa peittoaa Helsinkiin kaavaillun Guggenheim-museon rohkeimmatkin kävijäarvot. Taannoisen rautaesiripun itäpuolisessa Kreuzbergin kaupunginosassa sijaitsevan museon päärakennus on uutta lasiteräsarkkitehtuuria. Viitteenä historiaan on sisäänkäynnin katolle nostettu C-47-kuljetuskone. Vuoden 1949 Berliinin saarron aikaan nämä ”rusinapommittajat” laskeutuivat puolentoista minuutin välein läheiselle Tempelhofin lentokentälle turvaten jaetun kaupungin ruokahuollon.

Saksassa kun ollaan, kulkuvälineet ovat museossa väkevästi läsnä. Maailman ensimmäinen auto, Karl Benzin 1886 patentoima bensiinikäyttöinen kolmipyöräinen ajopeli, on replica, alkuperäinen kun on näytillä Münchenissä. Kolmimoottorinen Junkers JU 52 on tärkeä osa siviili-ilmailun historiaa. Finnairin edeltäjän Aero Oy:nkin käyttämä Ju 52 pystyi kuljettamaan 17 matkustajaa Berliinistä Roomaan kahdeksassa tunnissa. Koneita valmistettiin lähes 5.000 kappaletta.

Junista kiinnostuneelle Deutsches Technikmuseum on todellinen aarreaitta. Puistoalueelle levittäytyvässä vanhassa veturihallissa on nelisenkymmentä erilaista veturia ja junanvaunua. Kesäisenä päivänä puisto on koko perheen keidas. Tekniikan historiasta kiinnostuneille näytillä on tuuli- ja vesimyllyjä ja tietenkin panimo, olutmaassa kun ollaan.

perjantai 29. kesäkuuta 2012

Saksassa asuvien suomalaisten kielelliset olot, erityisesti äidinkielen köyhtyminen vieraskielisessä ympäristössä

FL Maria Baierin saksan kielen ja kulttuurin alaan kuuluva väitöskirja

Sprachliche Situation der in Deutschland lebenden Finnen unter besonderer Berücksichtigung der Rezession der Muttersprache (Saksassa asuvien suomalaisten kielelliset olot, erityisesti äidinkielen köyhtyminen vieraskielisessä ympäristössä)

tarkastettiin 29.9.2007 Tampereen yliopistossa.



Maria Baier on syntynyt Lehtimäellä ja hän on suorittanut filosofian lisensiaatin tutkinnon Tampereen yliopistossa. Nykyisin hän työskentelee Saksassa Bielefeldin yliopiston suomen kielen lehtorina.

Baierin väitöskirja ilmestyi sarjassa Acta Universitatis Tamperensis; 1249, Tampere University Press, Tampere 2007. ISBN 978-951-44-7033-2, ISSN 1455-1616. Väitöskirja ilmestyi myös sähköisenä sarjassa Acta Electronica Universitatis Tamperensis; 642, Tampereen yliopisto 2007. ISBN 978-951-44-7034-9, ISSN 1456-954X.
http://acta.uta.fi.

Väitöskirjan tilausosoite: Verkkokirjakauppa Granum, http://granum.uta.fi, tai Tiedekirjakauppa TAJU, PL 617, 33014 Tampereen yliopisto, puh. (03) 3551 6055, e-mail: taju@uta.fi.


LEHDISTÖTIEDOTE

Suomalaisten siirtolaisuus Saksaan on lähinnä toisen maailmansodan jälkeinen ilmiö. Saksassa asuu n. 15 000 syntyperäistä suomalaista, joista 80 prosenttia on saksalaisten kanssa avioituneita suomalaisia naisia. Juuri tämä piirre erottaa suomalaiset muista Saksassa asuvista siirtolaisryhmistä. Suomalaiset ovat organisoituneet Saksassa hyvin; tästä ovat esimerkkinä mm. Suomen evankelisluterilaiseen kirkkoon kuuluvat seurakunnat sekä opetushallituksen alaiset suomalaiset kielikoulut ympäri Saksaa. Saksansuomalaiset mieltävät itsensä vuosikymmenienkin siirtolaisuuden jälkeen ennen kaikkea suomalaisiksi ja ovat ylpeitä juuristaan. Tämä ilmenee voimakkaasti paitsi oman kulttuurin myös ennen kaikkea ensikielen vaalimisessa sekä sen siirtämisessä omille lapsille.

Tutkimus valottaa saksansuomalaisten kielellisiä oloja. Tavoitteena on tarkastella saksansuomalaisten kielellisiä domaineja ja selvittää erityisesti ensikielen köyhtymiseen johtavia tekijöitä vieraskielisessä ympäristössä. Lähtökohta on sosiolingvistinen: työssä pyritään selvittämään kielen ilmaisuvaihtoehtojen valinnan taustalla vaikuttavia sosiolingvistisiä tekijöitä sekä niiden vaikutusta yksilön kielen kehitykseen ja hänen identiteettiinsä. Työn runko muodostuu neljästä temaattisesta kokonaisuudesta:
1) kielen domainit sekä kaksikielisyys
2) aikuiset kielenoppijoina (suomalaiset saksan kielen oppijoina)
3) kieli ja identiteetti
4) kielen köyhtyminen vieraskielisessä ympäristössä (saksan kielen vaikutus suomen kieleen)

Empiirisen tutkimuksen tulokset perustuvat seuraaviin sosiolingvistiikan metodeihin:
- kirjallinen kysely saksansuomalaisten keskuudessa
- kuusi syvähaastattelua
- spontaanin puheen tallentaminen
- havainnointi, omat kokemukset

Saksansuomalaisten kielellistä tilannetta lähdetään tarkastelemaan heidän subjektiivisesta arviostaan omasta kaksikielisyydestään sekä kuvauksestaan saksan ja suomen kielen domaineista jokapäiväisessä elämässä. Vieraskielisessä ympäristössä ensikieli voi menettää merkitystään, mikäli se ei esimerkiksi ole perheen yhteinen kieli. Ajan myötä ulkosuomalaisen kieli saattaa köyhtyä ja pahimmassa tapauksessa jopa kokonaan unohtua. Kielen köyhtymiseen vaikuttaa ennen kaikkea se että kieltä ei kuule eikä sitä käytä aktiivisesti. Kielitaito ruostuu, mikä ilmenee voimakkaasti esimerkiksi sanaston unohtamisena. Uudissanasto jää usein kokonaan oppimatta. Toisaalta vieras kieli voi vaikuttaa sanastoon (interferenssit) ja ääntämykseen. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää ennen kaikkea saksansuomalaisten suomen kielen muuttumista (esimerkiksi sanaston köyhtymistä ja muuttumista) emigraation kuluessa sekä saksan kielen vaikutusta heidän äidinkieleensä (esimerkiksi ensikieleen tulleita ”vieraita” elementtejä kuten suomen kielelle outo sanjärjestys tai suorat käännökset saksan kielen idiomeista).

Koska on oletettavaa, että samat tekijät, jotka motivoivat vieraan kielen oppimiseen, toisaalta vaikuttavat myös siihen, että ensikieli vieraassa kieliympäristössä köyhtyy, tarkastellaan työssä myös vieraan kielen oppimista aikuisiässä ja tämän taustalla vaikuttavia sosiaalisia, kulttuurisia ja affektiivisia tekijöitä. Aikuiset kielenoppijoina (ts. suomalaiset saksan kielen oppijoina) muodostavat domainien ja kaksikielisyyden arvioinnin sekä kielen köyhtymisen ohella oman kokonaisuutensa. Toisinaan heikko ensikielen hallinta juontaa juurensa muuhun kuin vuosien saatossa tapahtuneeseen kielitaidon rappeutumiseen. Kielen kieltäminen voi olla tietoinen päätös, jonka taustalla voivat vaikuttaa esimerkiksi negatiiviset kokemukset entisessä kotimaassa. Jos ajatellaan, että äidinkieli on se kieli, jonka avulla jäsennämme ympäröivää todellisuutta ja jonka varaan rakennamme kokemusmaailmamme, niin minkälaiset vaikutukset kielteisellä suhtautumisellamme on identiteetillemme? Kielen avulla tunnistamme itsemme sellaisiksi kuin olemme. Onko siis kysymys halusta luoda täysin uusi identiteetti? Työssä pyritään hahmottamaan saksansuomalaisten tuntemuksia ja subjektiivista näkemystä omasta (saksalais)suomalaisesta identiteetistä.

Työ sisältää runsaasti sitaatteja kirjallisesta kyselystä sekä kuudesta syvähaastattelusta ja antaa näin tutkimuksen kohderyhmän, saksansuomalaisten, kertoa ”omalla äänellään” kielellisistä oloistaan. Kielen köyhtymisen konkreettisia ilmenemismuotoja tarkastellaan ensisijaisesti syvähaastattelujen sekä suomalaisen teemaillan nauhoituksista saadun materiaalin pohjalta. Teoriaosa pohjautuu suurimmaksi osaksi kaksikielisyyteen, vieraan kielen oppimiseen, identiteettiin ja kielen köyhtymiseen liittyvään kirjallisuuteen. Koska mm. kielen köyhtymisestä on olemassa verrattain vähän kirjallisuutta, on empiirisellä tutkimuksella aiheen käsittelyssä keskeinen osa.

keskiviikko 27. kesäkuuta 2012

Tilastoja. Velkakriisi ja EU-laajennus tuovat paljon maahanmuuttajia Saksaan.

Saksaan on tullut enemmän väkeä kuin koskaan viimeisen viidentoista vuoden aikana. Kun luvuista vähennetään maasta lähteneet, Saksaan tuli vuonna 2011 kokonaista 279.000 maahanmuuttajaa. Vuotta aiemmin tämä luku oli yli puolet vähemmän, 128.000.

Eniten väkeä tuli kriisimaista Kreikasta ja Espanjasta. Sama tapahtui vuonna 2007, jolloin Bulgaria ja Romania olivat EU-kandidaatteja: väkeä tuli näistä maista paljon. Ja sama muista uusista EU-maista vuonna 2004.

Kreikasta tuli 90 prosenttia enemmän kuin edellisvuonna, Italiasta 23 prosenttia. Espanjasta lisäys oli 52 prosenttia, Portugalista 28 prosenttia.

Enimmät maahanmuuttajat asettuivat väkirikkaimpaan osavaltioon Nordrhein-Westfaleniin, seuraavaksi enimmät Bayeriin, Baden-Württembergiin ja Hesseniin.

Aasian maista lisäys oli 11 prosenttia, Amerikasta 10 ja Afrikasta vain yksi prosentti.

Saksasta muutti pois 140.000 ihmistä, joka on 24.000 enemmän kuin mitä saksalaisia tuli takaisin. Asiantuntijoiden mukaan syynä olivat paremmat palkat Sveitsissä ja USA:ssa.

Saksassa on asukkaita noin 82 miljoonaa.

Työttömyysprosentti Saksassa koko maassa 5,6% (maaliskuu 2012).

Työttömyysprosentti Saksassa vaihtelee Baijerin 3,5 prosentista Brandenburgin 10 prosenttiin.

Ulkomaalaisia Saksassa on väestöstä 8,8 %, Suomessa 2,7%.

Nämä ovat tilastotietoja. Saksa elättää siis varsin suuresta maahanmuuttajaväestöstään huolimatta noin 15-kertaisen määrän ihmisiä kuin Suomi, mutta vähemmillä luonnonvaroilla. Syynä ilmasto yksin?

maanantai 25. kesäkuuta 2012

Saksa on helppo kieli

Saksan kieli on suhteellisen helppoa. Se joka osaa latinaa ja on tottunut sanapäätteisiin, oppii sitä vaivattomasti. Niinhän saksan kielen professorit tapaavat sanoa aina ensimmäisellä oppitunnilla. Sitten aletaan opiskella artikkeleita der, das, den, dem sekä die, joiden sanotaan olevan ihan loogisia. Jotta ymmärtäisimme, miten helppoa se on, otetaanpa esimerkki.

Aluksi, ostakaapa suurenmoinen saksankielinen kirja, joka kertoo hottentottien tavoista (auf Deutsch: Hottentotten). Kirjassa kerrotaan kenguruista (Beutelratten), joita pyydystetään ja laitetaan häkkiin (Kotter), jotka ovat kankaalla (Lattengitter) peitetty. Näitä kankaalla peitettyjä häkkejä kutsutaan saksaksi nimellä Lattengitterkotter ja koska niissä on kenguru sisällä, niistä tulee siis Lattengitterkotterbeutelratten.

Sattuipa kerran niin, että hottentotit saivat kiinni murhaajan (Attentäter), jota syytetään erään äidin (Mutter), siis hottentottiäidin (Hottentottenmutter) murhasta. Tällä äidillä on tyhmä ja tankkaava poika (Stottertrottel).

Tämän vuoksi äitiä kutsutaan saksaksi nimellä Hottentottenstottertrottelmutter ja hänen murhaajaansa Hottentottenstottertrottelmutterattentäter. Poliisi nappaa murhaajan kiinni ja laittaa hänet väliaikaisesti kenguruhäkkiin (Beutelrattenlattengitterkotter), mutta voi! Vanki pääsee karkuun.

Suuretsinnät alkavat välittömästi ja eipä aikaakaan, kun eräs nuori soturi palaa kylään huutaen: ”Sain murhaajan (Attentäter) kiinni!”

”Niinkö? Kenet?” kysyy päällikkö.

”Lattengitterkotterbeutelrattenattentäter”, vastaa soturi.

”Mitä? Senkö murhaajan, joka oli kankaalla päällystetyssä kenguruhäkissä?” kysyy hottentottien päällikkö.

”No sen juuri”, vastaa hottentotti. ”Hottentottenstottertrottelmutterattentäter (murhaajan, joka tappoi hottentottiäidin, jolla oli tyhmä ja tankkaava poika).”

”Mutta siinä tapauksessa”, sanoo päällikkö, ”olisit voinut heti sanoa, että sait kiinni Hottentottenstottertrottelmutterlattengitterkotterbeutelrattenattentäter!”


Copyrights © Riemurasia 2003-2011

torstai 21. kesäkuuta 2012

Juhannus Saksassa


Johannisbeere, viinimarja

Lyhyesti: juhannusta ei ole. On tietenkin vuoden lyhin yö, mutta kun aina joka tapauksessa tulee yöllä pimeää, sillä ei sinänsä ole mitään erityistä merkitystä. Ranskalaiset ja saksalaiset eivät lainkaan käsitä, miksi juhannus on suomalaisille tärkeä. Varsin vihainen bisnesväki oli suomalaisille siitä, että suomalaiset yksinkertaisesti häviävät töistään juhannukseksi ja sitä seuraavaksi lomakaudeksi. Ei mitään viestiä, ei minkäänlaista ilmoitusta, sitä vain hävitään kuten savu haihtuu nuotiosta.

Onhan niitä kesäjuhlia Saksassa toki, voi sentään: kyllästymiseen asti ihan joka viikonloppu. Mutta ne ajoittuvat koko kesälle, ei ole olemassa mitään erityistä juopottelupäivää. Juopottelua toki on, mutta on hyvin suuri häpeä olla julkisella paikalla humalassa… joten tätä suomalaisten tokkurointia et Saksassa näe. Ja roskaaminen saadaan Saksassa kuriin laittamalla panttimaksut niin suuriksi, että suurin osa tyhjästä tavarasta palautuu… olisikohan Suomessakin aiheellista laittaa vaikkapa kaljapullon pantiksi viisi tai kymmenen euroa…?  Oluttahan ei Saksassa myydä pulloittain vaan tuopeittain, ja niistä menee julma pantti.

Ranskassa olen tavannut kokkoja kyllä, heti rajan takana.

Juhannuksella on toki historiansa silläkin. Kristinusko sopivasti asetteli kristittyjen juhlat vanhojen pakanallisten paikalle. Niin juhannuksenkin, siis Johannes Kastajan päivän. Kokon tarkoitus taas oli karkottaa pahat henget. Tapa löytyy kirjallisena jo 1200-luvulta. Kuten muutama muukin asia, vaikkapa nimipäivät, sekin tapa on aikojen saatossa hävinnyt Saksasta.

Varsinkin yrttien keruu oli tärkeää juuri alkukesästä. Kesä tosin on alkanut jo kuukautta ennen meidän pohjoisen kesäämme… Kesän lyhin yö 21.6. on yrttien siunaamisen päivä. Tästä päivästä aina elokuulle yrttien vaikutus on suurimmillaan. Tästä syystä juhannukseen liittyy monia ikivanhoja tapoja. Saduissa kerrotaan, että juhannuksena vuoret avautuat ja peikot pääsevät kertomaan, mistä löytyy kadotettuja aarteita. Uponneiden kellojen äänet kuuluvat vesistöistä. Ja joka osaa kuunnella, voi ymmärtää eläinten puhetta.

Minä valitettavasti ymmärrän vain sen, että kun sääski laulaa, on parasta suojautua. Saksassa myydään sääskenkarkoitusainetta nimeltä ”Autan”. Olisikohan tuo sana suomea?!


Hyökkäys - puolustus

Juhannusyönä sidotaan seitsemästä yrtistä kranssi ja sitä sitten heilautellaan nuotion savun kanssa pahojen henkien karkoittamiseksi. Tämä lienee periytynyt suomalaisille tytöille juhannusyön taikoihin. Nämä yrtit ovat mäkikuisma, tinjami, pujo, rautayrtti, valeriaana, tuoksuruuta, kehäkukka, rohtotulikukka.

Suomen rohtotulikukka on saksaksi Königskerze, kuninkaan kynttilä. Se on juuri sen näköinen! Se kasvaa luonnossa ja mutta on rauhoitettu. Minäkin sain sen pari kertaa pihalleni tekemättä mitään.



Juhannus nimenä on siirtynyt joihinkin kasvimaailman ja maatalouden sanoihin. Juhannus-alkuisia sanoja on saksassa useita. Johanniskraut (Hypericum perforatum), suomeksi siis mäkikuisma, on lääkekasvi. Nykyisin sitä käytetään depression hoitoon.

Johannisbeere, suomeksi viinimarja, ei esittelyjä kaivanne. Viininmarjathan kypsyvät juuri juhannukseksi. Älkää ihmetelkö, jos samaa marjaa kutsutaan eri seuduilla eri nimillä – ja näitähän on kymmenkunta.

Johanniskäfer eli Leuchtkäfer eli Glühwürmchen on yksinkertaisesti tulikärpänen.


Johanniskraut, mäkikuisma

Suomalaiset ja ruotsalaiset sytyttävät kokon joka vuosi. Bodenjärvellä asuvien suomalaisten kokko sytytettiin aina Sveitsin puoleisella rannalle, koska avotulen tekopaikan löytäminen Saksassa on hankalaa. Kai se siellä tänäkin vuonna palaa... Konstanzin yliopiston opiskelijat eivät tyydy paikallisten suomalaisten kokkoihin, vaan polttavat aina oman kokkonsa...

keskiviikko 20. kesäkuuta 2012

Saksa ilman maahanmuuttajia

Pitt von Bebenburg, Matthias Thieme: Deutschland ohne Ausländer. Ein Szenario, Redline-Verlag, 240 sivua, hinta 19,99 euroa



Ei italialaista pitsaa, ei kebabia, ei ranskalaista jalkapalloilijaa Franck Ribéry`tä? Yllämainitun kirjan lukijat kutsutaan kuvitteelliselle matkalle sellaiseen Saksaan. Kirjan tekijät tulevat siihen tulokseen, että Saksa ilman maahanmuuttajia olisi Saksan loppu.

”Se päivä, jolloin ulkomaalaiset lähtivät, oli aurinkoinen ja lämmin. (…) Lähtöpäiväksi oli valittu sunnuntai, jotta poislähtevät ulkomaalaisia eivät saksalaiset kuorma-autot häiritsisi.” Alku on kuin kauhukertomus. Rauhallinen, idyllinen kuvakirjamaisema vie katsojat kauniiseen, ihanteelliseen maailmaan ja samalla tapahtuu kauheita.

Mitä sitten tapahtuisi, jos kaikki ne, joilla ei ole Saksan passia, lähtisivät pois Saksasta?

Saksassa olisi seitsemän miljoonaa ihmistä vähemmän. Ei rakkautta, ei prostituoituja, ei henkilökohtaisia kontakteja, ei kulinaarisia nautintoja, ei erikoispalveluja. Ei palveluja vanhuksille, ei jalkapalloa, ei automekaanikkoja, ei tutkijoita, ei gourmet-ravintoloita.

Maahanmuuttajat pois maasta?

Nimekkäät gallup-instituutit kuten Allensbach tai TNS Emnid, ovat todenneet, että saksalaiset ovat sitä mieltä, että maahanmuuttajia on liikaa. Puolet väestöstä on tätä mieltä. Vuonna 2011 tehty tutkimus osoitti jopa, että 30 prosenttia saksalaisista on tätä mieltä: ”Jos Saksassa työpaikat vähenevät, ulkomaalaisten on lähdettävä kotimaihinsa.”

Mutta kirjassa kerrotaan, mikä on totuus. Siinä saavat sananvuoron monet tunnetut nimet.

Kävisi myös niin, että monet saksalaisetkin lähtisivät, sillä he ovat läheisissä suhteissa maahanmuuttajiin tai ovat muuten heidän puolellaan. Saksalaisimmat saksalaiset jäisivät asumaan keskenään.

Ja sitten se yllätys: monet maahanmuuttajat eivät olekaan maahanmuuttajia. 8,6 miljoonaa maahanmuuttajaa ovatkin saksalaisia.

Pahinta kuitenkin olisi se, että Saksa lakkaisi olemasta talousmahti. Ulkomaalaiset yritykset lähtisivät, Saksan luottoluokitus huononisi, sillä luottamus hallitukseen olisi mennyt. Pörssi kaatuisi.

Kirjan kirjoittajat huomauttavat, että maahanmuuttajavastaiset ajatukset ovat ahttp://www.blogger.com/img/blank.gifina silloin vallalla, kun ajat huononevat.

Kirja-arvostelu © Kristina Machalke, FOCUS-Online, 28.5.2012

http://www.focus.de/kultur/buecher/neuerscheinung-retourkutsche-auf-alle-sarrazins_aid_754634.html

maanantai 18. kesäkuuta 2012

Kieli saa vaihtua kesken lauseen

Kaksi- ja monikielisyys on todettu hyväksi ihmisen aivoille, sanoo Helsingin yliopiston humanistisen tiedekunnan dekaani ja englantilaisen filologian professori Anna Mauranen.

Tärkeämpää on oppia monia kieliä vähän kuin yhtä täydellisesti, sanoo englannin professori. Kielioppi kaipaa päivitystä.

Englantia ei opiskella, jotta voitaisiin puhua brittien ja jenkkien kanssa, täräyttää professori Anna Mauranen Helsingin Yliopistosta.

- Intiassa on englannin puhujia jo enemmän kuin Britanniassa ja Yhdysvalloissa yhteensä. Silti koulussa altistutaan vain jälkimmäisten aksenteille, ja nekin ovat näyttelijöiden puhumia eivätkä aitoja, Mauranen ihmettelee.

Kieliä opiskeltaessa taitoja verrataan kieltä äidinkielenään puhuvien taitoihin. Yleensä päädytään opiskelemaan yksi tai kaksi kieltä todella hyvin, kun Maurasen mielestä tärkeämpää olisi opiskella monia kieliä edes kurssin tai parin verran. Vaikka viestinnällisyys on ollut tavoitteena jo vuosikymmeniä, standardien tuijottaminen jatkuu.

Tämä ei Maurasen mielestä palvele työelämänkään tarpeita.

- Työnantajat kaipaavat suullisia esiintymistaitoja ja eri kielien osaamista.
Kieltenopetus on Maurasen mielestä Suomessa pääasiassa hyvätasoista, mutta esimerkiksi kielioppi on jäänyt jälkeen nykyajasta. Yleensä oppimateriaalit ovat opettajien tekemiä, eivät tutkijoiden.

-oppimateriaali ei perustu uusimpaan tutkimustietoon vaan suosituimpiin opetusmenetelmiin. Kielioppiakin pitäisi silti opetella kielen käytön lähtökohdista.
Englannista on tullut Maurasen mielestä jo kansalaistaito, ja sen ja ruotsin lisiäsi suomalaiset lukevat koulussa eniten saksaa ja ranskaa. Mauranen toivoisi kuitenkin, että katse ulotettaisiin eurooppalaisten kielien ulkopuolelle.

- Tiettyjä kieliä ei lasketa kieliksi yhtä paljon kuin tosia Esimerkiksi Afrikan kieliä ja venäjää pidetään jopa haitallisina. Kouluissa valitetaan, että luokassa on liian monta keiltä.

Kaksi- tai monikielisyys on todettu hyväksi ihmisen aivoille. Siksi Mauranen ihmettelee, miksi kielten sekoittamista paheksutaan.

- Kielen vaihtaminen kesken puheen on yleistä, mutta vieläkin ajatellaan, että näin ei saisi tehdä.

STT, © Kiira Koskela; luin ylläolevan jutun Etelä-Saimaasta 13.6.2012.



Oma yli kolmen vuosikymmenen kokemukseni osoittaa, että ei ole olemassa yhtäkään menetelmää, joka olisi se yksi ja ainoa menetelmä opetella kieli. Me emme tarvitse kielioppitermejä oikein mihinkään, meidän tarvitsee enemminkin tietää, milloin joskus sanotaan näin ja joskus noin. On taas yleensä vain ihan kiva tietää miksi. Lisäksi oppilas tarvitse päämäärän, joka voi olla mitä vaan välttävästä selviämisestä aina kääntäjän tutkintoon asti. Eli oppilas tarvitsee motivaation. Pakolla saadaan aikaan vain vahinkoa.

Minulla ei ole pedagogista koulutusta, eikä Jyväskylän yliopisto hyväksynyt minua pedagogiikan opiskelijaksi. Mutta sen tiedän, että aina on tullut tulosta, ja senkin tiedän, että olen pätevämpi opettaja kuin sellainen, joka on juuri valmistunut yliopistosta kielten opettajaksi. Suomessa ei kuitenkaan kysytä osaamista, kysytään vain papereita. Kaiken lisäksi opettaminen on minusta hauskaa. En seuraa mitään oppikirjaa orjallisesti, koska oppilaat ovat yksiköitä ja oppivat eri tavoin. Motivaatio on se juttu, ja oikeat, oikeasti tapahtuvat asiat, ei se, mitä kirjoissa sanotaan.

Suomessa opetetaan monessakin ammattikorkeakoulussa englanniksi. Hämmästynyt olen siitä, että jo useamman kerran olen törmännyt siihen, että näistä valmistuneet suomalaiset opiskelijat osaavatkin englantia varsin kehnosti. Ja toinen, isompi ongelma: ulkomaiset englanniksi Suomessa opiskelevat joutuvat palaamaan kotimaihinsa, koska heille ei opeteta suomea.

Olen sitä mieltä, että pakkoruotsi estää tehokkaasti Suomen kaksi- ja monikielisyyden. Suomihan ei ole kaksikielinen valtio. Eli onko niin, että kaikki kielitaitoiset ihmiset ovat syntyneet Benelux-maissa ja Sveitsissä?

Sen verran paljon olen lukenut kirjallisuutta ja omia havaintoja tehnyt, että oikeasti monikieliset ihmiset ovat jostain syystä nimenomaan matematiikassa lahjakkaita. Mikä yhteys on, en tiedä, mutta sen johtopäätöksen voin tehdä, että kielet ja matematiikka eivät ole toistensa vastakohtia.

En koe saksaa enkä ranskaa mitenkään vaikeina kielinä, tai ainakaan sen vaikeampina kuin englantia tai ruotsiakaan. Sen sijaan koen venäjän ja espanjan hankaliksi. Miksi? Tarvitsen niitä harvoin. Näin käy kaikille muillekin ja kaikissa asioissa. Asiat joita tarvitsee harvoin, tuntuvat hankalilta. Ja jos siihen vielä lisätään pelko siitä, että tapahtuu jotain kamalaa, jos tekee jotain väärin, niin miten suuri onkaan motivaatio tehdä juuri sitä asiaa?!

Ja kun saksalainen sitten päivittelee, että suomi on vaikea kieli, niin voin vain todeta, että niin oli minullekin saksa, ja opin sitä kuitenkin, ja että tunnen lukemattomia saksalaisia, jotka puhuvat suomea hyvin.

Ihmiset etsivät aina helpoimman tien kommunikoidakseen toistensa kanssa. Vieraassa maassa ja vierasta kieltä puhuvat usein sanovat sanoja sen mukaan, mitä sattuvat muistamaan. Entä sitten? On ihan eri asia toimia tulkkina kuin kysyä tietä...

lauantai 16. kesäkuuta 2012

Lapset, koirat

Tätä voimme itse kukin miettiä tykönämme.

Lapsia pitää olla, muuten kansakunta kuolee. Saksa ei todellakaan ole maailman lapsirakkain valtio, yhä edelleenkin puuttuvat yksinkertaisetkin edellytykset työtätekevälle äidille. Ei tarvitse muuta kuin nähdä aikuisten hermostuneet katseet, kun he näkevät huutavia lapsia. Lasten leikkipaikat ovat kyllä kerrostaloille pakollisia, mutta niillä leikkivien lasten melunpidosta riidellään oikeudessa. Kunpa lapset olisivat aina hiljaa eivätkä tekisi niin paljon sotkua!

Riitaa tuli siitä, kun meidän seurakunnassa eivät vanhemmat pitäneet siitä, että lapsia tuotiin kirkkoon. En puhu niistä vanhemmista, jotka eivät osaa asettaa lapsilleen mitään rajoja.



Aivan toisin koirien kohdalla. Ne saavat tehdä mitä vaan. Myös ravintoloissa. Kuolaavat saksanpaimenkoirat saavat nostaa kuononsa ruokapäydälle odottamaan herkkupaloja. Karvaiset pikkukoirat saavat istua penkillä ja syödä samaa ruokaa kuin isäntäkin. Sellainen ajatus, että sellainen saattaisi inhottaa pöytänaapuria, ei tule kenenkään mieleen.



Kyllä koirille on kakkapusseja ja periaatteessa omistaja on velvollinen korjaamaan jäännökset. Minulla on tuttava, jonka etupihan laidassa oli kyltti: ”Älkää antako koiranne kakkia minun pihalleni. Eivät minunkaan lapseni kaki teidän pihallenne.”

Ei, en minä ole koiravihaaja. Katselen vain ja ihmettelen ihmisten asenteita. Kuten eläinlääkärituttuni Saksassa sanoi: "Mene eläinlääkärille, kun haluat tehokasta lääkettä itsellesi."

torstai 14. kesäkuuta 2012

Kuka tekee?



Olipa kerran neljä kaverusta Jokainen, Joku, Kuka tahansa ja Ei Kukaan.

Muuan tärkeä työ pidi saada tehdyksi ja Jokaista pyydettiin tekemään se. Jokainen oli varma, että Joku tekisi sen.

Kuka tahansa olisi osannut sen tehdä, mutta kuka sen teki? Ei kukaan. Joku oli siitä vihainen, koska Jokaisen piti se tehdä.

Jokainen ajatteli, että Kuka tahansa osaisi sen tehdä, mutta kuka tajusi, että Jokainen ei sitä voi tehdä? Ei kukaan.

Kuka sen teki? Ei kukaan, vaikka Kuka tahansa olisi voinut sen tehdä. Siksi lopputuloksena oli, että Joka sai Jokaiselta syyn päälleen.

.......................

Juu.

Nobody is perfect.

I must be nobody.

tiistai 12. kesäkuuta 2012

Työmuseo "Museum der Arbeit" Hampurissa

Onko työläisten yhteisvoimalla saatu mitään aikaan?

Eduskuntavaalien tiimoilta käydyn tiimellyksen kevättalvella tauottua, Satunnainen matkailija suuntasi lomareissunsa Saksan-maalle. Tiukka pariviikkoinen autokierros yhdeksässä saksalaisessa suurkaupungissa osoitti ainakin sen, ettei me suomalaiset ei tiedetä ruuhkista yhtään mitään. Kun moottoritien kaikki kolme kaistaa on yli kymmenen kilometrin matkalta täynnä autoja, voi vain kuvitella, kuinka kauan tuon suman purkautuminen kestää.

Moneen erilaiseen matkailu- ja kulttuurikohteeseen tutustuminen pisti välillä matkailijan pään pahasti pyörälle, mutta yksi museo jäi lähtemättömästä mieleen. Tuo museo, Museum der Arbeit, vapaasti käännettynä Työ-museo, sijaitsee Hampurissa. Museon moninaiseen tarjontaan sisältyy niin vanhaa kirjapainotekniikkaa kuin entisajan teollisuustyötä aina tunnelinkaivusta viestintään. Toki tunnelinporauskoneen pienoismalli oli uusinta uutta tekniikkaa, sillä entisaikaan ”maan alle menolla” on jo pitkät perinteet, onhan esim. Hampurissa Elbe-joen alittava vanha tunneli jo yli 100 vuotta vanha.


Painotekniikkaa vuosien varrelta.

Työsopimus vuodelta 1892

Saippuatehtaan yli 100 vuotta vanhaa työsopimusta tutkimme tulkin kanssa tarkkaan. Saksalaisella täsmällisyydellä siihen oli kirjattu tärkeimmät työntekijän velvollisuudet. Työläisten oikeuksistahan tuohon aikaan ei paljoa puhuttu, saati, että niitä olisi oikein sopimukseen kirjattu.

Tuohon aikaan näyttää olleen käytössä jo kesäaika. Ainakin työaika oli vuoden valoisimpina aikoina tunnin pidempi kuin syksyllä ja talvella. Työaika nimittäin oli huhtikuun alusta lokakuunloppuun aamukuudesta ilta seitsemään, kun se muuna aikana oli 7 – 19. Tosin tuohon työaikaan sisältyi ruoka-aika klo 12.00 – 13.30 välillä. Työviikko puolestaan oli kuusipäiväinen.

Palkan suuruudesta, tai pienuudesta, sopimuksessa ei puhuttu mitään, ja vaikeaahan sitä olisi nykypäivään suhteuttaakaan. Joka lauantai oli kuitenkin palkkapäivä ja ylitöitä oli pakko tehdä, jos johto niin päätti. Naiset olivat tuolloinkin eriarvoisessa asemassa, sillä miesten ylityöpalkka oli kaksinkertainen naisiin verrattuna. Naisilla tosin oli yksi etu enemmän kuin miehillä, olihan heillä vapaata lauantaisin ja aattopäivinä klo 13.30 – 17.30 välisenä aikana.

Vuosi- tai muista lomista sopimuksessa ei mainittu sanaakaan, mutta lamppujen käsittelystä siinä oli erityismaininta, niitä työläisten tuli käsitellä erityisen varovasti.

Mutta kun oikein tarkkaan työsopimusta luki, niin löytyihän sieltä työntekijöillekin yksi myönnytys, jota voisi luonnehtia jopa henkilökuntaeduksi. Saippuatehtaalla kun kerran töissä oltiin, niin jokainen työntekijä sai 500g saippuaa viikossa.


Henkilökuntaetumaininta vuodelta 1892: saippuaa 500g viikossa.

Yllä olevaa ”sopimustekstiä” lukiessaan jokainen voi nyt sitten tykönään miettiä, onko työläisten yhteen hiileen puhaltaminen ja ay-liikkeen toimilla saatu mitään aikaan?

© Pekka Kuosmanen, julkaistu Varsinais-Suomen Rakentajat -lehdessä 2/2007.

..........

P.S. Minä olin se tulkki :-)

sunnuntai 10. kesäkuuta 2012

Vilkaisu maailmaan



Jos kutistaa maailman väestön sadan asukkaan kyläksi, tulos on tämä. Kylässä asuisi:

57 aasialaista, 21 eurooppalaista,
14 amerikkalaista ja 8 afrikkalaista.
Heistä 52 olisi naisia ja 48 miehiä.
70 olisi ei-valkoisia ja 30 valkoisia.
70 olisi ei-kristittyjä ja 30 kristittyjä.
89 olisi heteroita ja 11 homoseksuaaleja.
6 ihmistä omistaisi 59 prosenttia koko kylän omaisuudesta ja kaikki kuusi olisivat Yhdysvalloista.
80 asuisi ala-arvoisessa asunnossa, 30 ei osaisi lukea.
50 kärsisi aliravitsemuksesta.

1 olisi kuolemaisillaan. 1 olisi syntymässä.
1 olisi käynyt korkeakoulun.
1 omistaisi tietokoneen.

Kun katsoo maailmaa tiivistetyssä muodossa,
tarve hyväksyntään, ymmärrykseen ja
koulutukseen näkyy ilmeisen selvästi.


Myös seuraavia asioita kannattaa miettiä:

Jos heräsit tänä aamuna hyvässä kunnossa, olet onnekkaampi kuin ne miljoona ihmistä, jotka eivät selviä tästä viikosta hengissä.

Jos et ole koskaan pelännyt sodassa, istunut vankilassa, tullut kidutetuksi tai nähnyt nälkää, olet paremmassa asemassa kuin 500 miljoonaa maailman ihmistä.

Jos voit käydä kirkossa tulematta ahdistelluksi, vangituksi, kidutetuksi tai tapetuksi, olet onnellisempi kuin kaksi miljoonaa ihmistä.

Jos sinulla on ruokaa jääkaapissa, vaatteet päällä ja koti tai paikka missä nukkua, olet rikkaampi kuin 75 prosenttia maailman väestöstä.

Jos sinulla on puhdasta juomavettä, sinulla on enemmän kuin miljardilla muulla ihmisellä.

Jos sinulla on vielä rahaa pankissa, kukkarossa tai sukanvarressa, olet yksi maailman rikkaimpia ja kuulut sen 8 prosentin joukkoon,
joka on maailman taloudellista pintakermaa.

Jos vanhempasi ovat vielä elossa ja naimisissa, olet erittäin harvinainen.

Joku on sanonut: minkä taakseen jättää, sen edestään löytää.
Työskentele, kuten et tarvitsisi rahaa.
Rakasta, kuten sinua ei olisi koskaan satutettu. [...]

Tiedot keräsi ja kirjoitti tuntematon.

Lähde: Abu-Hanna, Umayya: Sinut (s. 85-86)



Kuva: Taloussanomat, arkikkelissa "Vallan menetys repii kuin avioero"

perjantai 8. kesäkuuta 2012

The happy world of Haribo


"The happy world of Haribo" - tämähän on sitä kolmatta kotimaista?!!!

Vuodesta 1935 Haribon mainoslause Saksassa on ollut sama: ”Haribo macht Kinder froh” – ”Haribo tekee lapset onnellisiksi”. 1962 tähän lisättiin ”und Erwachsene ebenso” – ”ja aikuiset myös”. Mikä muu yritys on ikinä pystynyt markkinoimaan tavaraansa aina samalla mainoslauseella?!

Nimi Haribo tulee perustajan nimestä Hans Riegel, Bonn. Hän perusti ensimmäisen tuotantolaitoksensa vuonna 1922. Tuotantolaitoksia on nykyisin Saksassa viisi ja yhteensä 13 Euroopassa. Työntekijöitä on noin 6000, liikevaihtoa noin 100 miljoonaa euroa. Myyntiä on sataan maahan.



Kuka syö nallekarkkeja? Lapset? No toki. Suurimpia makeisten syöjiä ovat kuitenkin aikuiset! Totta kai Pekka Puska ja kumppanit hikeentyvät tästä suuresti ja alkavat pitää saarnaa sokerin epäterveellisyydestä. Mutta makealla on myös toinen puolensa: se on lempeyden mittari. Karkit ovat mielenterveydelle hyväksi…

Värit: tummanpunainen: vaapukka; kirkaanpunainen: mansikka; vihreä: mansikka ja omena; keltainen: sitruuna, oranssi: appelsiini; vaalea oranssi: ananas

Jalkapallon euroopanmestaruusvuoden kunniaksi vuonna 2008 Haribo valmisti Saksan lipun värisiä nallekarkkeja. On myös mustia karkkeja; niiden väriaine on seljanmarja (Holunder).


Thomas Gottschalk kuuluu Saksan tunnetuimpiin TV-juontajiin. Hänen ohjelmansa "Wetten dass" eli "Vedetään vetoa että" oli ja on suosituimpia TV-ohjelmia. Hän juonsi ohjelmaa aina vuoteen 2011, viimeisinä vuosina toisen juontajan kanssa yhdessä. Mitä kummallisimpia vedonlyöntejä, sitä suositumpi... Ojelmassa sitten esiintyi myös Kultanalle, Haribon symboli. Mikäpä sen parempaa mainosta olisikaan!

Minä en ole nallekarkkien ystävä, en välitä isommin Mariannesta enkä Sisuista. . Mutta tunnenpa kokolailla paljon ihmisiä, jotka ovat nallekarkkien himosyöjiä… Ja ihan terveitä ja sutjakoita muodoltaan. Viimeisten tutkimusten mukaan karkkeja syövät ovat jopa hoikempia kuin ne jotka eivät syö… lihavuus siis lieneekin liikunnan puutetta? Autolla työpöydän ääreen vaan, parkkipaikka oven taakse eteiseen?

Mutta hauskoja nallekarkit ovat! Kun lapset olivat pieniä, tein pieniin ja isoihin juhliin usein vain pellillisen sokerikakkutaikinaa ja koristelin sen nallekarkeilla. Se oli se suosituimmista suosituin kakku.

keskiviikko 6. kesäkuuta 2012

Itä-Saksa, Länsi-Saksa



Kuva: Burkhard Mohr, Parlamenttirakennuksessa 2006 pidetystä näyttelystä 1+1=1
http://www.bundestag.de/kulturundgeschichte/ausstellungen/parl_hist/1_1eins/index.html


Länsi- ja Itä-Saksa. Wessis und Ossis. Onko eroja?

O - W, siis lyhenteet suomeksi "itä - länsi"
lausutaan "oo vee" eli suomeksi "voi hyvänen aika".


Saksalaiset eivät pidä siitä, että länsisaksalaista pidetään itsäsaksalaisena ja päinvastoin. Vaan mitenpä me ulkomaalaiset heidät erottelisimme?

Saksat yhdistyivät vuonna 1989. Ja yhä on olemassa kyräilyä puoleen ja toiseen.

Ei siellä siis erotella vain saksalaisia, ulkomaalaisia ja maahanmuuttajia. Tietyllä tavalla Saksojen välillä on yhä raja, näkymätön raja. Eipä ihme. Ei hätäinen, pikainen yhdistyminen juuri hyväksi ollut, joskin ymmärrän, miksi Helmut Kohl näin teki. Ongelmia oli ongelmien perään. Esimerkiksi se, että rajan avautumisen jälkeen itäsaksalaiset halusivat vain länsitavaroita, läntiset entiset omistajat saivat omaisuutensa takaisin vasta vuosien epäselvyyksien jälkeen, itäsaksalaisten työmoraali oli aluksi opetteleva, isot länsisaksalaiset ketjut ostivat idästä kaiken minkä saivat… ja kaikesta tästä johtuen työttömyys idässä nousi ennätyslukemiin, josta sitten heräsi uusnatsismi… onneksi kuitenkin vain pienen väestöryhmän keskuudessa. Itäsaksalaisille ympättiin kaikki lännestä, ja se mikä oli siellä hyvää kuten vaikkapa lastentarhat yksinkertaisesti lopetettiin… Länsisaksalaiset maksavat edelleenkin nk. solidaarisuusveroa, vaikka sen piti olla voimassa vain yhden vuoden. Saksa on silti Euroopan talousmahti, huolimatta mahtavista maksuista Itä-Saksan kohentamiseksi.

Tämä ei ole tyhjentävä esitys saksitusta Saksasta. Minulta kuitenkin usein tätä asiaa kysytään. Silloin, heti rajan kaatumisen jälkeen, kävimme toki uteliaisuuttamme katsomassa, millainen todellisuus oli, sillä tiesimme varsin hyvin, että tilanne muuttuu nopeasti. Todellisuus oli karmea. Vaan ei sitä nyt missään enää näe.

Minusta itäsaksalaiset ovat edelleenkin leppoisempia kuin länsisaksalaiset, mutta sehän on vain mielipide. Kaupungit joka tapauksessa ovat taas hyvin kauniita! Weimarista olenkin jo kirjoittanut. Berliini tai Leipzig …



Näitä juttuja on sitten satoja:

”On olemassa kolme tapaa saattaa yritys perikatoon.
1. alkoholi – se on varmin tapa.
2. naiset – se on kaunein.
3. ottaa itäsaksalainen töihin – se on nopein.”

”Mitä itäsaksalainen tekee kun saa tyhjän paperiarkin? Lukee siitä, mitkä ovat hänen oikeutensa.”

”Mikä on itäsaksalaisen ja länsisaksalaisen ero?
Itäsaksalainen on fiksu ja on olevinaan tyhmä.
Länsisaksalainen on tyhmä ja on olevinaan fiksu…”


Miksi Länsi-Saksassa tarvitaan 13 vuotta, ennen kuin pääsee ylioppilaaksi?
Koska yksi vuosi on näyttelijäkoulutusta…”
(Nykyisin 12 vuotta.)


”Mikä ero on Jumalalla ja länsisaksalaisella? Jumala tietää kaiken, länsisaksalainen tietää kaiken paremmin.”

Stereotypioita sielläkin siis on ihan omassa maassa. Eihän vain meillä, ei tietenkään…?