Tietokoneita ja tietokoneen korjausta

Elämä on tällaista: Näitä vanhoja juttuja löytyi, kun tyhjensin webmailin tallentamia vanhoja tietoja monien vuosien takaa. Allaolevan, sentään 2000-luvulla kirjoitetun viestin olen lähettänyt aikoinaan Suomeen. Mitä tästä opimme? Ei pidä luovuttaa, vaan kysyä vielä kerran. Eikä ekspertit aina ole eksperttejä ollenkaan. On vain niin helppoa sanoa kun ei osaa, että ei käy.

" Muistatko, miten toivoin itselleni toimivaa tietokonetta? No tein "tilauksen" Luojalle/maailmankaikkeudelle, että toimita tietokone minulle heti kun tulen Suomesta, ja saa maksaa minulle korkeintaan kaksisataa. Niin sitten kävi, että Suomi24-treffeillä netissä yks kaveri halusi välttämättä jutella mun kanssa ilmaisen skype-puhelinohjelman kautta ja minä sanoin, että ei vanhaan koneeseen mahdu äänikorttia. Kerroin sille tämän koneen tarinan, että joku pöpö keväällä rikkoi tämän paremman, uudemman koneen, ja ekspertit sanoo, että mitään ei ole korjattavissa, eikä minulla ole varaa ostaa uutta. Se kuunteli aikansa ja sanoi sitten että höpsis, annas minä autan. Ja niin se vain teki, antoi ohjeita netissä kirjoittamalla - ja sain koneen toimimaan!!! Eikä maksanut mitään."

........................................

En ollut koneiden kanssa ihan untuva. Ensimmäinen oma tietokone minulla oli vuonna 1986, tuolloin joku Amstrad, XT, jolla kirjoittelin kääntämiäni tekstejä Hochtief AG:lle.

Sitä ennen töissä minulla oli Olivettin tallentava kirjoituskone ja heti perään IBM. Sitä varten käytiin ihan koulutuksessa. Ei ollut tietokoneita. Oi aikoja. 

Asunto Itä-Saksasta?

Saksojen yhdistymisen jälkeen tehtiin massiivisia elvytystoimia Saksan itäisten osien hyväksi. Yksi näitä oli verohelpotukset niille, jotka ostivat ja korjasivat Itä-Saksan asuntokantaa. Paljon paljon muutakin toki. Yhdistyminen oli aluksi kova pala Saksan taloudelle, mutta sai samalla aikaan suuren rakennusbuumin ja sen myötä talouskasvun. 

Niinpä mekin päätimme sijoittaa valtakunnan itäosaan. Tykästyimme Leipizigin kaupunkiin. Ensimmäistä kertaa rajan avautumisen jälkeen olimme käyneet Leipzigissa ja todenneet, että kaupunki olisi kaunis – jos. Jos korjattaisiin. Kävimme sitten monta kertaa katsomassa tilannetta. Leipzigiin on Konstanzista kuuden tunnin matka. Tai ainakin oli  tokihan ajoimme tuhatta ja sataa, mutta tuolloin se oli Saksan baanoilla mahdollista.

Ei mikään asunto missään ole ilmainen, mutta laskimme, että ottamalla lainan, vakuutena jo olemassa oleva omaisuus, saisimme hankinnan kannattamaan. Näinhän se sitten olikin. Mutta ensin halusimme varman sijoituskohteen ja varman myyjän. Kävimme Leipzigissa sitä varten monta kertaa yksin sekä eri välittäjien kanssa.

Sijoitusnevojamme Peter Riedmüller (suosittelen lämpimästi!) sanoi, että olimme ihan ainoita, jotka oikeasti halusivat nähdä kohteen, useimmat vaan ostivat… se oli minusta perin kummallista. Ostaa asunto ilman että on sen nähnyt – sika säkissä. Eli tästä ymmärrän, että on paljon ihmisiä, joilla on rajattomasti rahaa. Tilastot sanovat, että Saksassa on yli miljoona miljonääriä eli noin 1,3% väestöstä. Suomessa 25.000 eli jotain 0,5%...

Pyysimme paikallista asianajajaa Stefan Schillingiä (suosittelen lämpimästi!) käymään läpi sopimukset, jotta emme tekisi virheitä. Ja aina löytyi jotain vilpppiä ja vilunkia ja aloitimme asunnon etsimisen aina alusta. Loppujen lopuksi koko hanke oli kaatua siihen, että verohelpotukset loppuisivat sen vuoden loppuun. Pidimme kiirettä, asianajajamme ei pitänyt. Suurkiitos hänelle siitä! Kävi nimittäin loppujen lopuksi niin, että hänen varovaisuutensa palkittiin meille tuhansin kerroin: se viimeinen kyseessä ollut firma teki vuoden loppuun konkurssin, josta syystä olisimme menettäneet rahamme kokonaan.

Seuraavana vuonna sitten kuitenkin jatkoimme etsintää ja onnistuimmekin siinä. Asunto ostettiin aivan Leipzigin keskusrautatieaseman läheisyydestä. Se osake on kai siellä vieläkin, se vaan ei ole minun… Elämä on kummallista. Raha tulee ja menee. Mikään ei ole ikuista.  

Leipzig on kuin suuri puisto. Uskomattoman paljon kaunista rakennuskantaa! Tokihan kaupunki sitten tuli varsin tutuksi. Nyt en ole käynyt siellä vuosiin – turistina viimeksi vuonna 2007 ja senkin jälkeen ostamassa asiakkaan laskuun ja hakemassa yhden asuntoauton.  Vaan ehkä taas ihan pian, vielä tässä kuussa…