keskiviikko 16. heinäkuuta 2014

"Ruotsalainen osaa myydä", sanoo Finpron myyntijohtaja Kimmo Pekari

Enpä voi muuta sanoa kuin että Kimmo Pekari sanoo lähes sanasta sanaa sen, mitä olen yrittänyt Saksassa asuessani selittää suomalaisille yrittäjille, vaikka vertailumaani ei ollut Ruotsi vaan Saksa. Siksi kopioin alla Helsingin Sanomissa 13.7.2014 ilmestynyttä artekkielia. 

Minua ei kukaan kuunnellut, sain kaikenlaisia syytöksiä osaamattomuudestani ja sitä rataa. Sain kuulla monet kerrat, että en ymmärrä Suomesta mitään. Lisäksi mielestäni nyt käymäni Vaasan yliopiston kauppatieteiden koulutuksen markkinointiosiossa olisi kosolti parantamisen varaa, sekin menee mielestäni ohi tarpeen. Eikä taaskaan kukaan kuunnellut. Voi meitä suomalaisia!

Pukari puuttuu yrittäjälle asetettuihin hankaluuksiin, maahanmuuttoon, keskustelu- ja viestintätaitojen puutteeseen. Jos me haluamme hyvinvointivaltiomme säilyvän, meidän tulee ottaa Pukarin neuvot vakavasti.

.................................


Finpron myyntijohtaja: "Ruotsi on kauppiaiden maa,
Suomi insinöörien"


Finpron myyntijohtaja Kimmo Pekari tietää monta syytä, miksi ruotsalaiset yritykset myyvät tuotteitaan maailmalle paremmin kuin suomalaiset.

Maailman kallein työvoima, raskain verotus ja parhaat tuotot. Ei, tällainen ei ole Suomi, vaan rakas naapurimaamme Ruotsi.

Suomessa mietitään, miten vientiteollisuus muuttuisi monipuolisemmaksi. Voisiko jotain oppia – taas kerran – ruotsalaisilta, jotka näyttävät myyvän maailmalle niin vaatteita, huonekaluja, popmusiikkia kuin lihapulliakin tehokkaammin kuin suomalaiset?

"Ruotsi on kauppiaiden maa, Suomi insinöörien", kiteyttää Finpron myyntijohtaja Kimmo Pekari, joka asui Ruotsissa vuosina 2000–2009.

.................

Yhteenvetona artikkelissa on viisi vinkkiä, mitä Pukarin mielestä Suomi voisi oppia Ruotsilta. Tätä yhteenvetoa ei löydy nettiversiosta, vain painetusta lehdestä. 

1. Vähemmän byrokratiaa aloittaville yrityksille.

2. Sääntöjä voi soveltaa joustavammin. 

3. Maahanmuutosta hyötyy, kun avaa ovet kaikille. 

4. Kouluissa voisi opettaa enemmän vuorovaikutusta ja esiintymistä. 

5. Johtamisessa voisi vähentää armeijamaisia piirteitä.






maanantai 14. heinäkuuta 2014

Pitkiä ja pätkiä


Keskustelupalstalta poimittua. Suomalaisnaiset rakastuvat ulkomaalaisiin miehiin, koska nämä ovat pitkiä? Uskokaa tai älkää, tummat maahanmuuttajat vetävät nuoria vaaleita naisiamme puoleensa kuin kärpästarrat konsanaan. Tämä ei ole satua, näen sen itse. 

Muistan hyvin, miten saksalaiset nuoret miehet aikoinaan kerskuivat sillä, että heistä kuka hyvänsä saa koska vaan suomalaisen naisen, sillä suomalaiset nuoret naiset ovat halukkaita... Näin jälkeenpäin mietin, olisiko jotain, mitä suomalaisilta miehiltä puuttui tuolloin, ja puuttuu edelleen? Kylläpä vain: sujuva, kohtelias käytös ja elämän ilo. Ja kuka kasvattaa lapset? Aivan. Äidit, ja opettajat, jotka ovat Suomessa lähes kaikki naisia. Revi siitä! 


http://fi.wikipedia.org/wiki/Ihmisen_pituus

Tuossa on ihan taulukko asiasta. Suomalaismiehet ovat eurooppalaisella mittapuulla keskimääräistä pitempiä, maailman mittakaavassa huippupitkiä.


Usein tälläkin palstalla näkee näitä suomalaisnaisten höpöhöpö-juttuja siitä, että Turkki/Marokko jne. akselin miehet olisivat pitkiä.

 Niinpä.
Suomi 176,6 cm (miehet 15-25 v.  180,2 cm)
Turkki 174 cm
Tunisia 172,3 cm
Marokko 172,7 cm
Iran 173,4 cm
Irak 165,4 cm
Intia 164,5 cm
Egypti 172,3 cm
Espanja 170,0 cm (miehet 15-25 172,3 cm)
Algeria 172,7 cm


Taulukon mukaan nuoria suomalaismiehiä keskimäärin pitempiä löytyy vain Hollannista, Tanskasta ja Saksasta.

Suomalaiset miehet ovat kyllä aika pätkiä, sanokoon tilastot mitä sanovat. Vai missä ne pitkät uroot piileksii? Minun mieheni on 182 cm pitkä ja aina on ihmisjoukossa muita pitempi... mutta eipä hätiä mitiä, tässä monia syitä pätkien miesten iloita pätkyydestä:

+ voit matkustaa lastenlipulla

+ voit pitää korkokenkiä (eikä miehen tarvitse silti tuntea itseään lyhyeksi)

+ näytät ikäistäsi nuoremmalta

+ mahdut sänkyyn kuin sänkyyn, teltta ei voi olla liian pieni, ja hätätapauksessa voit nukkua vaikka autossa

+ mahdut seisomaan pienenkin veneen sisätiloissa

+ voit ostaa pienen urheiluauton

+ varvastelu kehittää hyvät pohjelihakset

+ et liukastu helposti talvikeleillä

+ sulaudut helposti massaan

+ sinua ei pidetä uhkana

+ hassuttelu on luontevaa

+ et ole koskaan

näköesteenä

+ olet ketterä ja nopea

+ pää ei kolahda kamanaan, lamppuja ei tarvitse väistellä

+ löydät lastenosastolta edullisia vaatteita

+ voit oikoa jalkoja lennolla turistiluokassakin, eikä autoissa ole jalkatilan puutetta

+ ruokaa (ja juomaa) kuluu vähemmän

+ mahdut nukkumaan poikittain bussin/junan penkeille

+ piilosta leikkiessä löydät hyviä piilopaikkoja

+ mahdut käpertymään rakkaan kainaloon

+ housunlahkeet eivät ole koskaan liian lyhyet

+ ryhtisi pysyy hyvänä

+ itsetuntosi on vahva, kun olet koko ikäsi kuunnellut pätkävitsejä

sunnuntai 13. heinäkuuta 2014

"Rasisti meissä" –filmi Saksan television kakkoskanavalla



Sinisilmäiset vastaan ruskeasilmäiset: miten syntyy rasismi? Ja miltä se tuntuu? ZDF neo – Saksan TV:n kakkoskanavalla – näyttää filmillään kamalan esimerkin.  

 
Miksi sinisilmäisille ihmisille ajatteleminen on vaikeaa? Siksi, että ihmisrotu syntyi Afrikassa, ja siellähän on useimmiten hyvin kuuma. Tumma iho ja ruskeat silmät kehittyivät siis ensimmäisille ihmisille elinehdoksi. Melaniini suojaa ihoa kovalta auringonpaisteelta. Sinisilmäisiltä tämä ominaisuus on aikojen kuluessa hävinnyt. Heidän silmänsä ovat vaaleat, ja siksi aurinko vaikuttaa suoraan heidän aivoihinsa, jossa se tuhoaa neurooneja. Ja siksipä sinisilmäiset eivät ole niitä kaikkein älykkäimpiä ihmisiä. Heidän aivonsa ovat hieman kärsineet. 

Tietenkin yllä oleva on täyttä hölynpölyä. Mutta silti Jürgen Schilcherin onnistuu vakuuttaa työpajassaan ihmiset tästä keksitystä asiasta. Uskomatonta, kuka uskoisi tuollaista? Niin, miten meidän ennakkoluulojemme laita oikein onkaan, jotka perustuvat ihmisten ulkonäköön? Esimerkiksi ihonväriin, seksuaaliseen suuntautumiseen, sukupuoleen? Ne syyt, joita yleensä kuulee, ovat usein aivan älyttömiä kuten yllä oleva sinisilmäisten tyhmyys – ja kuitenkin näitä kaikenlaisia ennakkoluuloja on olemassa. Tämän ilmiön ymmärtämiseen Jürgen Schilcherin työpajaa meni seuraamaan tuottaja Amiaz Habtu, tämän TV-ohjelman tekijä. 

Inhottavaa ja väheksyttävää

On yksi asia ymmärtää asioita. Toinen on se, tuntuuko asia oikealta vai ei. Vajaa 40 henkilöä kävi läpi Schilcherin kokeen – siis tuntuuko joku asia oikealta vai ei. Schilcher jakaa kokelaat kahteen ryhmään: ruskea- ja sinisilmäisiin. Ensimmäisessä ryhmässä olevia  kohtaan hän on kohtelias, ystävällinen, kehuu heitä, kertoo heille, miksi he ovat parempia kuin nuo toiset. Parempia kuin sinisilmäiset, joita kohtaan mustaan pukeutunut Schilcher käyttäytyy epäystävällisesti ja alentavan inhottavasti. Ensin sinisilmäiset erotetaan omaksi ryhmäkseen, heidän pitää laittaa ylleen sininen kaulus, ja lopuksi heitä kiusataan. 


Koko koe perustuu amerikkalaisen peruskoulun opettajan Jane Elliottin vuonna 1968 kehittämään rasismiharjoitukseen – ja koko koe saa katsojat värisemään kauhusta.

Katsojalle tulee sellainen olo, että hänet on viety jonnekin psykokultin kouriin. Mieleen muistuu tunnettu Stanfordin vankilakoe, jossa vankilasimulaatio meni pahasti vikaan. Katsoja näkee, miten eri osapuolet eläytyvät rooleihinsa. Hän näkee, että näin toimii syrjintä, näin syntyy rasismi. Katsoja päättää, että itse toimisi toisin. Selvästi näkee, että voisi olla jompikumpi, kiusaaja tai uhri, mutta tehdäkseen jotain oikeasti pitäisi itse olla kokeessa mukana. Eli ei tee mitään.

lauantai 12. heinäkuuta 2014

Päärynäleipäset


500 g kuivattuja päärynöitä ja
250 g kuivattuja luumuja liotetaan ja keitetään noin 15 minuuttia.

Tehdään hiivataikina:
500 g vehnäjauhoa,
40 g hiivaa,
200 g sokeria,
hyppysellinen suolaa ja sekoitetaan siihen
päärynä-luumuseos. Lisätään vielä
250 g viikunoita,
125 g appelsiini- ja sitruunasukaattia kumpaakin,
250 g korintteja ja rusinoita kumpaakin,
250 g mantelirouhetta,
150 g saksanpähkinärouhetta. Maustetaan seos
2 tl kanelia,
½ tl jauhettua anista,
1 tl neilikkaa ja maustepippuria kumpaakin,
yhden sitruunan raastelulla kuori ja
2 ruokalusikallista kirsikkaviinaa.

Taikinan annetaan nousta yön yli lämpimässä huoneessa. Siitä tehdään noin 12 kämmenenkokoista leipästä, annetaan nousta ja paistetaan 25-35 minuuttia kiertolämpöuunissa noin 160 asteessa. Paistamisen jälkeen sivellään lämpimällä hedelmämehulla. Tarjoillaan voin kanssa.



Rakkaalla lapsella hedelmäleivällä on monta nimeä: Früchtebrot, Berewecke, Birnenbrot, Hutzenbrot, Hutzelbrot, Kletzenbrot, Schnitzbrot, Zelten ovat sanoja, joita saatat kuulla, kun kuljet eri seuduilla Saksassa. Sitä samaa sukua eli hedelmäleipää on myös joululeivonnainen ”Stollen”.


perjantai 11. heinäkuuta 2014

Elintasopakolaisuus

Kopioin tähän suoraan Reijo Siipolan lukijankirjoituksen "Puolueet ja maastapako", joka on julkaistu Keskipohjanmaassa 18.6.2014.

Me keskustelemme maahanmuutosta jonain kamalana asiana Suomelle, eikä kukaan ajattele, miten me itse olemme sisäsokeita eli itse aiheutamme itsellemme sen, että  Ihmiset eivät pääsääntöisesti noudata muuta kuin omaa etuaan, eivätkä suomalaiset mitenkään tästä poikkea. Entäpä, jos muut maat olisivat evänneet suomalaisten maahantulon? Eivät tehneet niin, sillä maahan tulleet kasvattivat maan elintasoa  - poikkeuksetta. 






Puolueet ja maastapako

Heimo Linnan kirjoitus (Kp 14.6.) alkoi huolen ilmaisulla Suomessakin kehittyvästä pakolaisuudesta. Linna halusi, että yritämme vaikuttaa asiaan seuraavissa vaaleissa äänestämällä tiettyä puoluetta. 

Pakoa Suomesta on tosiaan tapahtunut. Puolueiden vaikutusta siihen voi yrittää selvittä historian avulla. 

1800-luvun jälkipuoliskolla alkoi elintasopakolaksia muuttaa Atlantin taakse. Äänestäjiä nuoleskelemassa meillä taisi tuolloin olla vain kaksi kielipuoluetta. Vasta vuosisadan vaihteen tienoilla perustettiin SDP ja pian myös Maalaisliitto. Siirtolaisuus valtameren taakse jatkui. 

Kansallinen Kokoomus perustettiin vuonna 1918. Samana vuonna pakolaiset perustivat Moskovassa SKP:n.

Kallion hallitus vangitutti vuonna 1923 Suomen kommunistien johtavat henkilöt. Pakolaisuutta suuntautui Neuvostoliittoon. 

Sotien jälkeen Kommunistinen puolue rekisteröitiin ja IKL lakkautettiin. SKDL perustettiin vuonna 1944.

Äärivasemmisto pääsi mukaan politiikkaan 1945 vaaleissa. Työväestön muutto Ruotsiin alkoi. 

1950-luvulla SKDL:stä tuli suurin puolue eduskuntapaikoilla mitattuna. Kekkonen tuli presidentiksi. Alkoi hyvinvointiyhteiskunnan rakentaminen. Työttömiä alettiin lähettää siirtotyömaaleireille. Muutto Ruotsiin lisääntyi. 

1960-luvulla pääministeri oli useimmiten Maalaisliitosta. Kekkonen jatkoi presidenttinä. 

Myös pientalonpoikien puolue nousi voimalla, ja pian taisi viimeinenkin pienviljelijä joutua lyömään laudat ikkunoihin ja lähtemään Ruotsiin. Maaseutu autioitui. Maalaisliitto muutti nimensä keskustapuolueeksi.

Kokoomus oli pitkään hallitusboikotissa. Nyt kun se suurimpana on ollut pääministeripuolue, teollisuutta pakenee maasta ja varakkaapaa väkeä lähtee veropakolaisiksi.

Kykymme vastata kaikkiin ongelmiin maastapaolla on puoluekentässä jokseenkin yksimielisesti huomioitu myös osaksi puolustuspolitiikkaa. Tarvitsee vain liittoutua Ruotsin kanssa ja lukea pakkoruotsia. 

Historia näyttää osoittavan, että kukin puolue on ajanut maanpakoon nimenomaan omaa peruskannattajakuntaansa. Tarvitaan parempi vaalivaltti.

torstai 10. heinäkuuta 2014

Kenkäfetisisteille pakollinen: Christian Dior ja Roger Vivier Offenbachin nahkamuseossa


Näyttely antaa värikkään kuvan kahden neron yhteistyöstä – Roger Vivier ja Christian Dior – aikana jolloin ”käyttö” ja ”tarkoituksenmukaisuus” miellettiin mahdottomaksi yhtälöksi. 

Kenkäsuunnittelija Vivier aloitti kenkäsuunnittelun 1930-luvulla. Hän näki kengät veistoksina. Hän ammensi useista lähteistä, mukaan lukien Pariisin Louvre ja Prado, ja monilta eksoottisilta matkoiltaan samoin kuin historian tapautumista. Vivier käytti monenlaisia materiaaleja, aina ilmavasta sifongista hienostuneisiin korukirjailuihin. 

Vivier oli ainoa suunnittelija, joka sai suunnitella Diorille. Näyttelyssä on esillä yli 100 kenkää, jotka Vivier hänelle suunnitteli.


Vivier'n   jännittävimmät kokeilu kohdistuivat korkoihin, joista parhaiten tunnettu lienee sisäänpäin kaartuva “comma heel” tai Virgule (pilkku), vuodelta 1963.



Näyttely on avoinna nahkamuseossa 2.11.2014 asti. 




DLM Deutsche Ledermuseum Offenbach eli Saksan nahkamuseo yhdistää kolme eri museota saman katon alle: Saksan kenkämuseon, taideteollisuusmuseon ja etnologisen museon.  Museo on pieni helmi historiallisten museoiden joukossa.

Offenbach sijaitsee aivan Frankfurtin lähellä, sen eteläpuolella. Älä sekoita  Offenbachia Offenburgiin! Jälkimmäinen sijaitsee Schwarzwaldissa.


Deutsches Ledermuseum

Frankfurter Str. 86, Offenbach

    Roomalaisen sotilaan jalkine, 1. vuosisata j.Kr.

Pariisi, 1870