lauantai 5. toukokuuta 2018

Ranskaa metsämiehille

Ei metsästäjille, vaan metsureille sekä metsäkoneen- ja metsäautonkuljettajille. Toisena joulupäivänä 1999 Keski-Euroopassa kävi kova myrsky, joka kaatoi suurimman osan Schwarzwaldin ja Itä-Ranskan metsistä. Sen seurauksena kaikista maista tulvi pilvin pimein metsätyöntekijöitä metsänkorjuuseen. Niin myös Suomesta. Ja siitä seurauksena minulla ei tahtonut riittää kapasiteetti, vaan jouduin palkkaamaan kaksikin toimistotyöntekijää. 

Jarin työmaalle Elsassiin mennessä tapasin kysyä: "Missä olet?" Ja Jari aina vastasi: "Puistossa." 



Saksaa osasi joku suomalainen, mutta ranskaa ei kukaan. Niinpä opetin muutamalle ranskan alkeita. Näitä papereita löytyi hiljan muun arkistoidun joukosta. Tässä sinullekin ranskan alkeet - s'il te plaît.  Lausutaan "sil tö plee" (enemmän plää kuin plee).




Lähettänyt klo Ei kommentteja:
Tunnisteet: ,

perjantai 4. toukokuuta 2018

Leveämpiä olkapäitä ei tullutkaan

Rakennutimme Kalajoen hiekkasärkille tsasounan. Paljon oli vastatuulta ja epäilijöitä, mutta vielä enemmän innostuneita tekijöitä. Saimme jopa Keski-Pohjanmaan säätiön palkinnon onnistuneesta talkootyöstä. Rakennus on useimpien mielestä Särkkien kaunein rakennus. 



Mutta sitten. Harmittaa. Alkuinnostus on sammunut. Leveämpiä hartioita ei tullutkaan. Laskelmat eivät toteutuneetkaan. Turisteja ei tullutkaan. Tai tuli, mutta liian vähän.

Kalajoen ortodoksisen rukoushuoneen kannatusyhdistys ry:n tili on tyhjä. Kannatusyhdistyksellä oli vuonna 2017 kolehtituloja noin 500 euroa. Menopuolella vuokra 550 euroa, vakuutus 1000 euroa, kiinteistövero 1000 euroa, sähkö, sähkönsiirto ja vesi yhteensä 1500 euroa (summat pyöristettyjä). Tämä yhtälö ei toimi. Jotain on tehtävä.

Kannatusyhdistyksessä oli vuonna 2017 kymmenen jäsentä, jäsenmaksua 15 euroa per henkilö. Yhdistys piti vuosikokouksen keskiviikkona. Ajoimme kokoukseen Kalajoelta kotoamme Jyväskylästä ja olimme hotellissa yötä. Paikalla kokouksessa oli meidän lisäksemme tsasounan yhteyshenkilö Jane, joka on toiminut oven avaajana ja tapahtumien järjestäjänä itse asiassa enemmän kuin mitä resursseiltaan siihen pystyisi.

Vierailijat pistävät yleensä muutaman kolikon lippaaseen, josta tulot koostuvat. Tapahtumia on kyllä ollut, kiitos vierailijoille! Mutta ovet eivät ole olleet auki - poismuuttomme jälkeen ei ole ilmaantunut ketään, joka olisi kertaakaan halunnut päivystää tsasounalla. Paikkakunnalla asuessamme sen teimme me kahdestaan.

Rakennuksen valmistumisen jälkeen olen käyttänyt tsasounaan vuosittain pari tuhatta omaa rahaa. Mukaan lukien omavastuuosuus ELY-keskuksen avustuksen saamiseksi omaa rahaamme on tähän mennessä tsasounaan kulunut yhteensä yli 50.000 euroa.

Rakennuksella on ehkä merkitystä Kalajoen kaupungin nähtävyytenä. On kuitenkin raskasta maksaa vuokraa ja kiinteistöveroa juuri kaupungille, joka kuitenkin ehkä ainoana rakennuksesta hyötyy. Mieheni eläke on hyvin pieni, syystä että hän opiskeli vasta varttuneella iällä, lisäksi hän saa pienen lisän kansaneläkettä.  Minä olen ylittänyt virallisen eläkeiän jo toista vuotta, mutta olen edelleen täysipäiväisessä työssä. Onneksi työni maahanmuuttajien kouluttajana on aivan ihanaa. Koska tulen saamaan eläkkeeni Saksasta, se on sen maan lakien mukainen ja pitkien kotiäitivuosien takia myös minimieläke. Sinä päivänä, jolloin jään pois työelämästä, tiedän, että emme enää pysty maksamaan tsasounan kuluja, eikä se päivä ole enää kaukana.

Kalajoen kaupunki teki päätöksen ajaa meidät pois Kalajoelta. Ei ilkeydestä, mutta varmasti tietämättömyydestä, tyhmyydestä ja dollarin kuvat silmissä kunnan kassan hyväksi. Mekään emme aiemmin tuulivoimaa kannattaessamme tienneet, miten vakavia terveyshaittoja ne tulisivat aiheuttamaan, puhumattakaan muista haitoista, joita aiheutuu koko yhteiskunnalle. Koska Kalajoki on muuttotappiokunta ja myynnissä oleva talomme myllyjen ympäröimä, sitä ei ole vielä kukaan halunnut.

Etteivät ongelmat tähän päättyisi, tapahtui tsasounalla huhtikuussa isohko vesivahinko: lämminvesivaraaja oli rikkoontunut ja vettä pääsi runsain mitoin lattialle ja lattian alle. Siitähän puurakennus ja arvokkaat ikonit erityisesti tykkäävät… Rakennuksen keittiö ja WC-tilahan pidettiin onneksi myös talvet peruslämpimänä, jotta putket eivät pakkasella jäädy, joten vesiputket eivät ole haljenneet. Vakuutusyhtiö ilmoittaa, että omavastuuta olisi tuhat euroa plus uusi lämminvesivaraaja. Mistä siihen rahat? Joillekin on tyydyttävää olla jälkiviisas. Miksi kukaan, ei kukaan kertonut aiemmin, että tätä vahinkoa ei olisi tullut, jos olisimme tienneet, miten varsin helposti katkaista veden tulo!

Mitä siis tehdä? Erityisesti harmittaa niiden puolesta, jotka ovat olleet uskollisesti mukana tukki- ja tavaralahjoituksin mahdollisuuksiensa mukaan, mutta heilläkään ei ole niitä summia, joita nyt tarvittaisiin, eikä se edes ratkaisisi ongelmaa. Harmittavat myös täysin ulkopuolisten kommentit, kuten vaikkapa: ”Jos vielä siivoaisitte pihan, voisi vuokraus onnistua helpommin.” Teki mieli olla ilkeä ja vastata: ”Tervetuloa siivoamaan!” Onko suomalaisten perusominaisuus vain kiusata? 

En odota miljoonien vahingonkorvausta mistään, sillä joka ikinen joutuu itse vastaamaan teoistaan olosuhteista riippumatta, ja ne eivät aina mene omien suunnitelmien mukaan. Aina pitää toimia sen tilanteen mukaan, joka vastaan tulee. Lopetan siis valittamisen tähän ja ryhdyn laatimaan myyntitarjousta. Siinäkin pieni ongelma: rakennusta ei voi käyttää muuhun kuin yleishyödylliseen tarkoitukseen ELY-keskuksen avustuksen takia…

Kalajoen ortodoksisen rukoushuoneen kannatusyhdistys ry:n tilinumero on FI88 5099 0720 0659 20.


Lähettänyt klo Ei kommentteja:
Tunnisteet:

keskiviikko 18. huhtikuuta 2018

Energiakäänne: valtiovarain- ja energiaministeri Altmaier myöntää todellisen tilanteen


Die Welt / Daniel Wetzel | 17.04.2018 / (käännös)

Jo ympäristöministerinä muutama vuosi sitten Peter Altmaier saavutti sen, mitä sitä ennen vain harvalle tuossa asemassa olevalle poliitikolle oli onnistunut: totaalisesti suututtaa ympäristö- ja ilmastonsuojeluihmiset.  Koska tämä kristillisdemokraattien mies vaati jarruja sähkön hinnalle ja koska hän varoitti energiakäänteen ”biljoonakuluista”, hän menetti nopeasti uusiutuvan energian tuottajien suosion. 


Jännitys oli siis suuri, kun Altmaier piti viikon alussa energiapoliittisen periaatepuheensa, tällä kertaa uutena valtiovarain- ja energiaministerinä. Kun kerran Altmaier ympäristöpoliitikkona ei käsitellyt omaa asiakaskuntaansa juurikaan varoen, miten hän sitten toimisi valtiovarainministerinä toisin?

Hänen esiintymisensä kansainvälisessä energiakääneekonferenssissa Berliinissä osoittikin pian, että uusiutuvan energian toimijat olivat oikeassa siinä, että pahinta odottivat.
 
”Energiakäänne onnistuu vain, jos siitä tehdään maailmanlaajuinen”
 
Noin 40 ministeriä ja valtiosihteeriä koko maailmasta oli koolla ulkoministeriössä Berliinissä neuvottelemassa maailmanlaajuisen energiakäänteen mahdollisuuksista. Kaiken kaikkiaan 2000 johtajaa, poliitikkoa, lähettilästä, ympäristö- ja ilmastoaktivistia 90 maasta oli tullut ”Berlin Energy Transition Dialogue” –konferenssiin. 
  
Jos Altmaier olisi, kuten tällaisissa tapahtumissa tavallista, kehunut Saksan energiakäännettä esikuvana, hän olisi saanut varmat suosionosoitukset. Olihan Saksan hallitus yhdessä uusiutuvan energian liiton, aurinkoyhdistys BSW:n, Saksan energia-agentuurin sekä konsulttiyhtiö eclareonin kanssa tähän konferenssiin kutsunut. Vastaavissa tapahtumissa muut poliitikot olisivat todennäköisesti yrittäneet lämmittää tarua Saksasta ilmastonsuojelun esikuvana.

Altmaier ei tehnyt näin. Tämä aiempi ympäristö- ja kanslerivirastoministeri vältti kaikenlaista viittaamista Saksaan esikuvana tai edelläkävijänä. Päinvastoin: ”Energiakäänne jatkuu vain, jos siitä tehdään maailmanlaajuinen”, hän painotti. Se ”ei ole yksittäisten valtioiden asia.”

Energiakäänteestä on kylläkin tullut ”maailmanlaajuinen ilmiö”, Altmaier myönsi. ”Monet maailman maat luottavat omassa energiantuotannossaan uusiutuvaan energiaan ja parannettuun energian hyödyntämiseen.” Mutta että siinä olisi kyse ilmastonsuojelusta, sitä Altmaier ei väittänyt. Sellainen väite ei olisikaan ollut jo Saksan noin kymmenen vuotta paikallaan pysyneen CO2-tasapainon takia aiheellista.

Ympäristöministerinä hän sai vihat niskoilleen

Sen sijaan Altmaier sanoi: ”Minulle tärkein energiakäänteen argumentti on se, että se auttaa levittämään hyvinvointia koko maailmaan.” Samalla tavalla sanoi puheessaan ulkoministeriön esimies Heiko Maaß (sosiaalidemokraatit), että uusiutuvan energian lisääntyminen auttaa estämään maahanmuuttoa ja parantamaan paikallista vakautta.

Yleensäkään valtiovarainministeri Altmaier ei ollut esiintyessään mitenkään erilainen kuin aiempi ympäristöministeri Altmaier. Siitä on kuusi vuotta, kun hän Merkelin uskottuna oli hoitanut sitä virkaa.

Ilmastonsuojelu maksaa meille 2.300 miljardia euroa

Saksan  täytyy investoida 2,3 biljoonaa euroa lisää pitkän aikavälin 2050 ilmastonsuojelutavoitteisiin. Tämä selviää uudesta Saksan teollisuuden liiton tutkimuksesta.

Altmaier oli aiemmin saanut päälleen vihreän linjan vihan julkaisemalla kauhuluvun: energiakäänne tulee maksamaan biljoonan eli tuhat miljardia. Nyt Saksan tekniikan alan tutkija-akatemia sekä konsulttiyhtiöt Prognos ja Boston Consulting vahvistavat, että Altmaier ei ollutkaan niin kovin väärässä tuossa biljoonalaskelmassaan.

Myös vaatiessaan „sähkön hinnalle jarrua“ Altmaier oli jo ympäristöministerinä vuonna 2012 ollut valmis konflikteihin – josta syystä hänestä ei pidetty. Hän vaati tuolloin, että uusiutuvan energian tuottajien olisi pitänyt osallistua jo liikaa kasvavaan tukimaksuun eräänlaisen ”energia-solidaarisuuden” kautta. Valtion takaama tuki uusiutuvalle energialle olisi korvattava markkinoiden ja kilpailun avulla. Vihreän energian kannattajat olivat raivoissaan.

„The new boss of the german Energiewende“

Ei ihmetytä, että nyt valtiovarainministerinä Altmaier on edelleen samaa mieltä. Saksan uusiutuvan energian tuen hän mainitsi Berliinin konferenssissa vain siten, että tämä aiemmin ”maailman anteliain tukijärjestelmä” oli ollut syynä energiakäänteessä muutama vuosi sitten tapahtuneeseen ”vakavaan kriisiin”. Näistä ”menneisyyden virheistä” muut maat voivat ottaa oppia.

Altmaierin huolestuttava viesti kansainväliselle uusiutuvan energian alalle: Energiakäänne on vaikeampi toteuttaa kuin mitä uskotaan ja kestää kauemmin kuin monet luulevat. Ekologinen muutos on kuin ”kansantalouden avoimeen sydämeen tehtävä leikkaus” ja sen lisäksi ”pitkäkestoinen projekti”. Altmaierin neuvo ulkomaisille poliitikoille: ”Aloittakaa heti, jos haluatte nähdä tuloksia vielä 20 vuoden kuluttua.”

Kansainväliset energiakäänteen päähenkilöt olivat kaiketi odottaneet Altmaierilta enemmän kannatusta. Brittijuontajahan esitteli hänet sanoilla ”Saksan energiakäänteen uusi pomo”. Sen sijaan ministeri jopa uskalsi tämän yleisön edessä puhua ”kovasta taistelusta täydellistä energiakatkosta vastaan” ja käyttää siis sellaista sanaa, joka on ollut ja on edelleen uusiutuvan energian piirissä täydellinen tabu. Eikä siinä edes kaikki.

Uusiutuvan tuet loppumassa

Niinpä tämä uusi energiakäänteen pomo ennusti pikaista valtion avustusten päättymistä uusiutuville – ja totta kai aiheutti sillä tukiin tottuneille uusiutuvien toimijoille täydellisen mielenmasennuksen: ”Oletan, että uusiutuvat jo lähiaikoina, siis jo 4 - 5 vuoden kuluttua ovat saavuttaneet kilpailukykynsä täydessä mitassa ja että sitten me voimme rahoittaa uusiutuvan energian ilman tukimaksuja.”

Sellaisesta puheesta ei pidetty. ”Altmaierin pitäisi järjestää suunnitteluvarmuus ja selvät reunaehdot, eikä aiheuttaa uusiutuvien alalla lisää epävarmuutta”, vihreiden parlamentaarikko Anton Hofreiter menosi.

Eikä energiakäänne ole mikään pitkäaikaisprojekti: ” Seuraava tärkeä askel uusiutuvien menestymiselle on hiilen käytön lopettaminen”, Hofreiter sanoi. ”Saksan hallituksen on huolehdittava siitä heti.” Greenpeacekin oli sitä mieltä, että ”Altmaier kiertää kuumaa puuroa”, sen on ”vielä tänä vuonna lopetettava likaisimmat hiilivoimalaitokset.”

Altmeier ei paennut kritiikkiä. Saksan hallitus haluaa edelleen, että hiilisähkön päästöt vähenevät 60 prosenttia vuoteen 2030 mennessä. Mutta koska Saksa päätti G7-huippukokouksessa luopua ydinenergiasta, on haaste nyt ”kaksinkertainen”. Neljän ministerin johtaman komission on määrä neuvotella hiilivoimaloiden lopettamisen mahdollisuudesta lähikuukausien aikana.


© Axel Springer SE. 



Lähettänyt klo 1 kommentti:
Tunnisteet: ,

sunnuntai 15. huhtikuuta 2018

Häätö Rossenthinista




Artikkeli julkaistu 18.3.2006, ”Pommersche Zeitung” (suomennettuna Pommerin lehti) –sanomalehdessä. Lehti ilmestyy Lyypekissä. Lehtileike oli ostamani kirjan ”Die deutschen Vertriebenen” (Saksalaiset pakolaiset) välissä. Kirja käsittelee 12-14  miljoonan saksalaisen ja saksalaissyntyisen asukkaan kohtelua Neuvostoliiton valloittamilla alueilla ja pakoa noilta alueilta sodan jälkeen. Saksalaiset olivat asuttaneet noita seutuja jo noin kuuudensadan vuoden ajan. 
 
http://www.pommersche-landsmannschaft.de/Pommersche_Zeitung/index.html
  
 



 Saksa 1937

Pommeri on historiallinen ja maantieteellinen alue Keski-Euroopassa. Se käsittää Saksan koillisen ja Puolan luoteisen osan, eli Oder-joen suistoa ympäröivän Itämeren etelärannikon. Pommeri sijaitsee Itämeren Pommerinlahden rannoilla ja Oderinhaffin (eli Stettininhaffin tai Szczecininhaffin) ympärillä.

Rossenthinin kyllä ennen sotia


Kylän valloituksesta alkoi naisiin ja tyttöihin kohdistunut vaino

4. maaliskuuta 1945, sunnuntaina, aamulla kello 5, tulivat venäläiset meidän kyläämme Rossenthiniin.  He olivat tulleet kuuden kilometrin päähän Kolbergistä ja asettautuivat asemiin kylään ja pelloille. Edellisenä iltana meille ilmoitettiin, että meidän pitäisi laittaa vaunut valmiiksi lähtöön. Meidän tilallamme olin minä neljän tyttäreni, joista nuorin oli 11, sekä nuoren venäläisen kanssa, joka oli meille ohjattu työntekijäksi. Hän oli rauhallinen, hiljainen poika, josta kovasti pidimme ja joka halusi paeta kanssamme.

Mieheni oli kutsuttu vielä kansanrynnäkköön. (Volkssturm, kirjaimellisesti kansanrynnäkkö, oli natsi-Saksan viimeisinä kuukausinaan nostama kansallinen puolisotilaallinen organisaatio, eräänlaiset kodinturvajoukot. Se oli suurimman osan henkilöstöresursseistaan loppuun kuluttaneen Saksan viimeinen hätäkeino toisen maailmansodan lopussa, vihollisen tunkeutuessa Saksaan sekä idästä että lännestä.) Olimme pakanneet yöllä emmekä olleet nukkuneet lainkaan. Kun kuulimme kadulla vaimeaa huutoa, luulimme meidän sotilaiden olevan asialla. Mutta heti kohta iskettiin ovet ja ikkunat säpäleiksi. Koko sisustus rikottiin päivän kuluessa ja vuoteet silvottiin auki. Me pakenimme ulos naapuriin, mutta yhdessä heidän kanssaan meidän oli asetuttava seinän viereen ja me luulimme viimeisen hetkemme koittaneen. Meidät kuitenkin vain tutkittiin, ja kuulimme yhä uudelleen sanan ”uuri”. Kaikkialla näimme konepistooleja, jotka osoittivat meitä kohti.  Äkkiä alkoi sekava ampuminen, kylä peittyi sumuun ja yllämme lensi koneita, jotka pudottivat pommeja kylän lähelle. Samana iltana alkoi tyttöjen ja naisten ajojahti. Villisti huitova tataari repi yhden tytön, joka oli vielä lapsi, luokseen. Tyttö yritti pitää äidistään kiinni. Kirkuvista avunhuudoista eikä kuolemaa pelkäävistä silmistä välitetty mitään.

Yksi äiti, joka piti kiinni molemmista nuorimmista tyttäristään ja yritti paeta venäläisen otetta, ammuttiin kaikkien nähden. Vanhinta sisaruksista pahoinpideltiin niin, että hän kuoli vammoihinsa myöhemmin hirvittävän tuskallisesti. Koko hänen kehonsa oli täynnä ruhjeita. Hän ei ollut ainoa, joka kuoli pahoinpitelyn seurauksena. Puolalaiset sotilaat tekivät samaa mitä venäläisetkin. Nuoret puolalaiset olivat kärkyttäjiä, he istuivat hevosten selässä, heillä oli pitkät ruoskat kädessä ja he ajoivat tyttöjä peltojen yli venäläisten leiriin. Pyysin yhtä puolalaista sotilasta, joka haukkui meitä saksan kielellä, ampumaan meidät kaikki, jotta kaikki tämä päättyisi. Eiväthän tällaista meille tekevät olleet ollenkaan edes ihmisiä.

Ammuntaa kesti aina 18. maaliskuuta asti. Koko aikana emme voineet riisua vaatteitamme emmekä saaneet hetkenkään rauhaa, jotta olisimme voineet edes vähän levätä. Kun Kolberg menetettiin, kylässä tuli hiljaista, mutta venäläiset tulivat silti isoina joukkoina takaisin. Me olimme laittaneet vaunut valmiiksi ja kun oli vaarallista, siitä kulki viesti. Mutta miltä kylä nyt näytti? Meidän taloon ei voinut mennä, hirveä haju. Lattialla oli ulosteita ja likaa, me menimme piiloon heinävintille.

Ulkona lojui kuolleita loppuun ajettuja eläinraatoja ja hevoskärryjen hevosia, jotka eivät olleet jaksaneet enempää. Kaduilla ja ojissa makasi kuolleita sotilaita, lapsia ja vanha metsänhoitaja univormussaan. Kadulla kaatuneita ajopelejä, jotka panssarit olivat särkeneet käyttökelvottomiksi. Kylämme asukkaat olivat kaivaneet hautoja kuolleille. Meidän oli lähdettävä kylästä, meidän sotavangeillemme järjestettiin leiri. Venäläiset perustivat päämajoja, sinne ajettiin myös kotieläimet. Meidän piti tehdä siellä työtä, korjasimme myös viljan ja puimme vuorokauden ympäri. Ruokaa oli niukasti. Vähäsen leipää, silloin tällöin tapettiin sairas eläin. Puhkesi lavantauti, paljon ihmisiä kuoli.

Yhä lisää puolalaisia tuli kyläämme. Syyskuussa joka puolelle oli naulattu julisteita, että meidän on lähdettävä maasta. Belgardissa koottiin junia, jotka tulivat Scheuneen asti. Monet olivatkin jo menossa sinne. Yksi tuttu tuli takaisin ja sanoi meille, ettemme menisi Belgardiin. Puolalaiset pitivät siellä kauheaa majaansa. Ihmiset pakotettiin karjavaunuihin ja junat seisoivat jossain maastossa päiväkausia. Jos he tulivat levottomuksi, heidän päälleen heitettiin valkoista jauhetta, ja he alkoivat käyttäytyä järjettömästi. Minä en ollut tuollaisessa mukana, mutta kuulin sitä muutamalta kylämme asukkaalta, jotka olivat olleet noissa vaunuissa.

Emme sitten menneet lokakuun alussa Belgardiin, vaan Kolbergin satamaan ja odotimme siellä tilaisuutta päästä pois. Siellä oli vähemmän puolalaisia, mutta sitäkin enemmän venäläisiä. Vihdoin, marraskuun lopulla meitä onnisti. Swinemündiläinen kalastaja, joka palveli venäläisiä ajopelillään satamassa, otti meidät mukaansa. Satamassa meillä oli vielä useita vaikeita viikkoja, sinne oli tullut yhä enemmän väkeä, jotka kaikki halusivat pois, ja kun illalla tuli pimeää, kuului joka puolella huutoa. Siellä myös ammuskeltiin ja monet kuolivat. Venäläiset ryöstelivät. Swinemündestä päästiin Wolgastin ja Stralsundin kautta Berliiniin.

Oli vaikea ymmärtää, miten maailma siellä voi olla niin rauhallinen. Voimme käydä yöksi pitkäksemme, joskaan ei ollut olkia eikä peittoja eikä lämmintä ateriaa. Kun pakolaisjunamme saapui aamulla viideltä Berliinin asemalle, taas kerran venäläiset ottivat meidät vastaan. Jos heistä joku piti jotain kädessään, hän pääsi siitä nopeasti eroon. Joulukuun puoliväli oli jo ohi, joulu tulossa.  Uuden vuoden puolelle olimme vielä Berliinissä leirissä, armeijan seppäoppipojan tiloissa, ilman ikkunoita mutta jossa tyhjät sängyt, ja oli lämmintä ruokaa, joskin vain vesilientä ja pala kuivaa leipää.

Tammikuussa tulimme sairaina perille Hannoveriin. Hyvä hoiva, jota saimme tosin vain yhden päivän, oli meille liikaa. Hannoveriin emme voineet jäädä, joten menimme maalle sukulaisten luo.

Nöyryydellä ja kiitollisuudella muistelen vieläkin uskomatonta pelastumistamme ja samalla muistelen hiljaisella ikävällä menetettyä kotiamme.

Erna Stein, s. Steinkrauß †

Lähettänyt Irene Greschik-Stein, kirjoittajan tytär. Teksti oli kirjoitettu vain muutama kuukausi tapahtuneen jälkeen. 

 Berliinissä sairaalassa hoidetaan nälkiintynyttä naista.

Lähettänyt klo Ei kommentteja:
Tunnisteet: ,
Tilaa: Blogitekstit (Atom)