tiistai 24. elokuuta 2010

Siisteydestä. Suomalaiset huoltoasemien kahvilat.

Siisteydestä suomalaisilla huoltoasemilla olen puhunut suu vaahdossa, mutta kukaan ei kuuntele. Liekö syynä se, että henkilökunta ei välitä, omistaja ei välitä, henkilökunta on liian kallista (ay-liike kuunnelkoon tässä, osuiko omaan nilkkaan), vai yleisö ei välitä, koska ei ole vaihtoehtoja? Oletko ikinä nähnyt siistiä huoltoaseman kahvilan pöytää? Siistiä huoltoaseman vessaa?

Jos sellaisen näen, kiitän siitä aina erikseen. Minä liikun paljon Suomessa. Moniko on kiitosta saanut?

Millä perusteella me suomalaiset arvostelemme venäläisiä vessoja likaisiksi? Olemmeko me täysin sokeita, vai mistä on kyse?

Ilmeisesti Suomesta puuttuu kokonaan kahvilakulttuuri. Viehättäviä kahviloita Suomessa toki on, harvassa, mutta on; miksi huoltoasemien kahvilat sataprosenttisesti ovat suttuisia, ahtaita, pimeitä? Suomessa pestään paniikinomaisesti käsiä jokaisella sairaalan sisäänkäynnillä, mutta miksi minun aina pitää istua pöytään, joka on täynnä pullanmuruja?

Kuljinpa muutaman Lappeenrannasta Joensuuhun ja kävin muutamankin kerran itäsuomalaisessa huoltoaseman kahvilassa. Kahvi vaihteeksi normaalia. Vessasta puuttui lamppu, oli siis pilkkopimeää. Huomautin tästä, ja tyttö lupasi vaihtaa lampun. Samassa kahvilassa pari kuukautta myöhemmin oli samaisessa vessassa yhtä pimeää. Huomautin, että olin huomauttanut asiasta aiemminkin, mutta mitään ei ollut tapahtunut. Tyttö kohautti olkapäitään ja sanoi, että oli ilmoittanut asiasta. Sitten kävin samaisessa kahvilassa muutamaa kuukautta myöhemmin. Samaisessa vessassa ei edelleenkään ollut valoja. Huomautin, asiasta, sain kipakan vastauksen mutta lamppu vaihdettiin heti.

Tämäkö on asiakaspalvelua?

Muistan hyvin Karlsruhen liikennelaitoksen teknisen päällikön kommentin siisteydestä. Hän sanoi, että kun ensimmäinenkin naarmu tai piirros tai lovi ilmenee mihin hyvänsä raitiovaunuun, se siistitään ja korjataan heti, sillä epäsiisteys tuottaa heti lisää epäsiisteyttä. Sillä hetkellä tosin täysin toimintakelpoisen vaunun poistaminen liikenteestä maksaa, mutta maksaa monin verroin enemmän jättää se siistimättä.

Yksi kipakka huomautus vielä kahvista. ABC:n asemilla on kahviloissa ainakin tilaa hengittää, pää ei osu kattoon kun astuu sisään, kuten muilla ketjuilla. Vaan miksi kahvi on niin määrättömän pahanmakuista? Sen saman valituksen kahvin mausta kuulen lähes päivittäin milloin keneltäkin ja kysyn, miksi ette sitten valita. Vastaus on aina sama: ”Ei Suomessa voi valittaa, kun kuitenkaan ei tapahdu mitään”. Samainen valitus kuuluu myös ruuan yksitoikkoisuudesta, ja kuitenkin ja yhä edelleenkin jokaisessa noutopöydässä on ruoka samanlaista. Vai oletteko oikeasti sitä mieltä, että Sokos-hotellien ravintoloiden ja Rossojen salaattipöytää kannattaa edes katsoa?

Näinkö pitkälle on menty? Kuka päättää huoltoaseman, kahvilan, ravintolan tasosta, jos ei juuri asiakas? Kuka omistajalle tuo toimeentulon, jos ei juuri asiakas? Jos kerran ay-liike ja kartellit yhdessä ovat saaneet aikaan sen, että Suomi on kallis maa, niin samalla periaatteella voisimme me asiakkaat vaatia myös siisteyttä, ja ruualle ja kahville makua.

Viihtyisyydestä en vielä sanonut mitään. Missä se kuuluisa suomalainen design? Tuokaa näytille!

Voi meitä narutettuja hölmöjä, kyyristelijöitä.

1 kommentti:

  1. Totta! ABC:n kahvi on pahaa. Laitankin saman tien palautetta... :-)

    VastaaPoista