sunnuntai 31. maaliskuuta 2013

Maailman suurin pääsiäispuu




10.000 munaa koristaa omenapuuta Saalfeldissä Thüringenissä.  Joka vuosi Volker Kraft koristelee Saksan suurimman pääsiäispuun. Kraftien kotisivulta löytyy vaikka mitä. Klikkailkaapa kotisivun munia.

http://upload.wikimedia.org/wikipedia/de/e/e3/Eierbaum-Saalfeld-2009-2.jpg

Melkein puolet paastonajasta Volker Kraft käyttää puunsa koristelemiseen. Munat ovat oikeita kananmunia, tyhjäksi puhallettuja ja käsin maalattuja. Puusta on tullut maanlaajuinen nähtävyys. 

Ei ole kahta samanlaista! ”Melkein kaikki ovat käyneet meidän keittiömme kautta”, kertoo 77-vuotias mies lehdistölle. Apuna hänellä on vaimo Christa ja tytär Gabriela. 

Ei heillä ollut aikomustakaan maalata ja koristella noin montaa munaa. Vuonna 1965 he koristelivat pienen siirtolaispuutarhansa omenapuun kahdeksallatoista muovimunalla. Mutta puu kasvoi…  Ennen Saksojen yhdistymistä vuonna 1989 munia oli jo joitakin satoja. Vuonna 1996 ylitettiin tuhannen raja. 

Nyt maassa on vielä lunta. Kun kevät kuitenkin aina kohisten tulee, on munat saatava alas ennen kuin puu alkaa kukkia. Vuosittain särkyy noin 250 munaa. 

Motiiveina ovat kaupunki, kuten kaupungin portti tai kotiseutumuseo, mutta myös maailman kuuluisat rakennukset. Jotkut munat on koristeltu virkkaamalla niiden ympärille malleja ja se suojaa niitä säältä. Joka vuosi tulee uusia motiiveja ja tekniikkoja. Jotkut arvokkaat munat eivät päädykään puuhun, vaan niitä säilytetään lasivitriineissä. 

”Voi luontoa”, sanoo Kraft ja muistelee myrskyä, joka rikkoi yli 700 munaa. Tämän puun perinne ei ole varsin vanha, mutta maalattuja munia on kyllä ollut Saksassa jo keskiajalta alkaen. Niiden tarkoitus on muistuttaa Jeesuksen ylösnousemuksesta. Tapana oli muinoin siunata munat pääsiäisen ateriaa varten. 

Saalfeld on täällä: 
 

Guinnessin kirjaan Kraftien puu ei päässyt:  maailman suurimman pääsiäispuun voiton vei Rostockin eläintarha vuonna 2007. Siellä riippui 76.596 munaa. 

Saksassa on aikakirjoihin merkitty ensimmäiset maalatut munat 1200-luvun alussa. 1553 kirjoitetaan pääsiäisenä syödyn punaisia munia. Sana ”pääsiäismuna” löytyy Strassburgista vuodelta 1615. Vuonna 1617 kirjoittaa E. Puteanus värjätyistä munista, ja vuonna 1682 S. Frank kertoo niitä myös piilotetun. 


Munat ripustetaan tavallisissa kodeissa koivunoksiin, ja sitä kutsutaan pääsiäiskimpuksi. Mekin niitä joka vuosi maalasimme ja meilläkin oli joka pääsiäinen sellainen pääsiäiskorsitekimppu. Ja lapset etsivät munia pääsiäisaamuna ihan kyllästymiseen asti... Jotkut ripustavat munia pihapensaisiin. Saksan pieni vähemmistö sorbit käyttävät munia myös muissa juhlissa kuin pääsiäisenä.

Väreilläkin on joillakin seuduilla merkitystä: 

-         - punainen on Kristuksen sovituskuoleman symboli
-          -keltainen on viisauden ja valaistumisen toivon merkki
-          -valkoinen on puhtauden väri
-          -vihreä symbolisoi nuoruutta ja viattomuutta
-          -oranssi on voiman, pitkäjännitteisyyden ja kunnianhimon väri.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti