He tulevat. Mitä me teemme? Keskustelua pakolaisista Saksassa – osa 2 (vastaan)

Emme voi ottaa kaikkia vastaan!

Kyllä, me voimme ottaa vastaan enemmän pakolaisia Saksaan ja Eurooppaan. Paljon enemmän. Näin haluamme tehdä, näin meidän pitää tehdä.

Mutta ei kaikkia. Vaatimus rajojen avaamisesta johtaa tähän: joka tämän tekee, hänen on oltava valmis majoittamaan mahdollisesti miljoonia ihmisiä Eurooppaan. Sitten ei ole ”saa tulla” ja ”ei saa tulla” –vaihtoehtoja, ei ole ”meitä” ja ”heitä”. Kuulostaa hienolta. Mutta seuraukset eivät ole hienoja. Ei niille, jotka jo ovat täällä, eikä niille, jotka tulevat. Ja sitten sana kiirisi koko maailmaan, että Euroopassa otetaan kaikki vastaan.

Idealistinen vaatimus ottaa vastaan kaikki on siitä hieno, ettei tarvitse miettiä niitä elämään vääjäämättä kuuluvia vastakohtaisuuksia. On kuitenkin politiikkojen tehtävä punnita kilpailevia arvoja, etuja ja velvollisuuksia ja tarjota ratkaisuja. Ei nimittäin ole ollenkaan sitten kaikki hyvin, kun pakolaiset pääsevät kuivin jaloin Eurooppaan. Silloin ongelmat vasta alkavat.

Max Frisch on sanonut: ”Me kutsuimme työntekijöitä, ja tuli ihmisiä.” Tulee ihmisiä. Jotka rikastuttavat maatamme. Mutta tulee myös sellaisia ihmisiä, joilla on epämääräinen käsitys elämästä meidän maassamme. Ihmisiä, jotka tuovat mukanaan ongelmia ja saavat aikaan konflikteja. Tulee myös rikollisia ja terroristeja.

Kuka siitä kärsii eniten? Eivät ne, jotka lähettävät lapsensa yksityiskouluihin, voivat valita asuinpaikkansa ja eristäytyvät normaalista arkipäivästä. Jos kaikki lasketaan maahan, lähimmäisenrakkaus uhrataan sitä seuraavien lähimmäisenrakkaudelle.

Helposti syntyy mielikuva: tässä moraali, tuolla kylmä käytännöllisyys. Mutta myös se on väärin. Eurooppaan tulevan maahanmuuton inhimillinen järjestämisen puolesta on käytännöllisiä argumentteja – ja moraalisia.

Ensin ne käytännölliset: myös rikkaimman maan resurssit ovat rajalliset. Kansaa voi kyllä kouluttaa solidaariseksi, jos toimii viisaasti. Mutta ei rajattomasti, ja jopa myötätunto on rajallista. Mikään maa maailmassa ei voi antaa kaikkien vain tulla maahan.

Jotkut väittävät, että vasta ”pelottetupolitiikka” saa aikaan pelkoja vierasmaalaisia kohtaan. Siitä ei ole mitään näyttöä. Maahanmuuttomyönteisyys on viime vuosina kasvanut, ei laskenut. Pakolaisten elinehtoja on parannettu, virheitä korjattu ja keskustelu on vähemmän myrkyllistä kuin aiemmin. Eikä historiassa ole vielä ollut yhtään esimerkkiä massamuutosta ennestään väkirikkaalle alueelle, joka olisi ollut rauhallinen.  

Se joka ei ota vastaan kaikkia pakolaisia, tappaa ne, joita ei hyväksy, on niiden argumentti, jotka haluavat poistaa kaikki rajat. Onko näin, mekö olemme syypäivä hukkumisiin? Ei, emme ole. Syypäitä pakolaisten hätään ovat heidän kotimaittensa hallitukset, jotka eivät lopeta sotia, kärsimyksiä, kaaosta. Syypäitä hukkumiseen ovat rikolliset välittäjät, jotka käyttävät hyväksi uhrejaan, raiskaavat ja pakottavat ylikansoitettuihin veneisiin. Syypäitä ovat välinpitämättömät kapteenit, jotka lähtevät ja jättävät laivansa keskelle merta.

Totta kai voimme auttaa. Mahdollisuutemme puuttua asioihin toisella puolella maailmaa ovat rajalliset. Emmekä ole ihan kaikesta vastuussa. Ei maailmassa ole olemassa vain hukkuvia pakolaisia ja Saksan valtiota. On myös vastuuhenkilöt niissä maissa, joista pakolaiset tulevat. On näiden maiden naapurimaita, on muita maita Euroopassa.

Meidän poliitikoillamme ei ole vastuu pelkästään pakolaisista, vaan myös niistä ihmisistä, jotka ovat heidät valinneet. Myös se asettaa moraalisen vastuun, joka suuri onkin. Oikeastaan ei olekaan kyse moraalista etujen vastakohtana, vaan aina vain tasapuolisuudesta. Ehkä Saksa voi ottaa vastaan 300.000 ihmistä vuodessa ja huolehtia heistä. Ehkä 500.000 tai miljoonan, joka tapauksessa enemmän kuin nyt.

Ei ole olemassa mitään matemaattista kaavaa – eikä varsinkaan poliittista  - miten monta maahanmuuttajaa voidaan ottaa vastaan. On vain kokeilu, jonka maailman tilanne meille on tuonut, ja on meidän omatuntomme ja meidän etumme. Mutta olisi väärin väittää, että voimme tehdä valikoimatta ihan kaiken.

Jos kerran kaikkia ei voida vastaanottaa, täytyy keksiä sääntöjä. Ja niitä on myös noudatettava. Kun kiintiöt ovat täynnä, on vain sanottava ei. Tai lähetettävä takaisin. Ei todellakaan mukava tehtävä, ei myöskään poliiseille. Mutta vain säännöillä, joita noudatetaan, on merkitystä oikeudenmukaisuuden, tasapainon ja luotettavuuden kannalta niille, jotka tulevat. Ja niille, jotka ovat jo täällä.

              
Artikkelikokoelmasta Die Zeit -lehdessä 23.4.2015.