perjantai 15. toukokuuta 2015

Pitsa? Würzburgistahan se.

Vuonna 1952  Würzburgissa, Elefantengassella tapahtui jotain, mikä muutti Saksan ja monen muunkin maan ruokakulttuurin perusteellisesti. Frankkien lihaa syövässä valtakunnassa, entisen panimon kapakassa avattiin ravintola, jossa oli tarjolla taikinaleipäsiä. Saksan ensimmäisessä pitseriassa oli pitsaan vain muutama täyte. Mutta ravintola ”Caprista” tulikin niin suosittu, että sen piti rakentaa lisärakennus – ja matkijoita tuli pian pilvin pimein. 


  
Entäpä tänään? Saksalainen Marin Trenk on kirjoittanut kirjan ruokakulttuurien muutoksista. Sellaista se on: hänen asuntonsa ikkunasta Frankfurtissa näkyy useita italialaisia ravintoloita, sen lisäksi kreikkalainen taverna, espanjalainen tapas-baari sekä useita kebab- ja aasialaisia ravintoloita. Perisaksalaista omenaviinikapakkaa sen sijaan on jo vähään hankalampaa löytää, saati sitten perinteistä saksalaista ruokaa.

   
Sekä peruna että tomaatti eivät kuitenkaan ole Italiasta, vaan tulivat meille 500 vuotta sitten Atlantin yli. Vaikka teknologiamme ovatkin uusia ja muuttuvat nopeasti, ruokakulttuurimme on aina ollut kansainvälistä.

Kristoffer Kolumbus lähti vuonna 1492 etsimään uutta maata, jossa pippuri kasvaa, ja löysi maanosan, jossa kasvatettiin perunaa, tomaattia ja chiliä. Tutkimusmatkailijat toivat Eurooppaan tullessaan myös valmistusmenetelmiä – niin esimerkiksi suklaan, toisaalta maasta muuttajat veivät myös omat ruokakulttuurinsa mukanaan. Monta reseptiä syntyi itse matkalla. Tikka masala ei syntynyt Intiassa, vaan on sekoitus kanaa ja Intiaa. Chopsueytä ei keksitty Kiinassa, vaan Kaliforniassa. Humalaiset kullanhuuhtojat murtautuivat yöllä kiinalaiseen kahvilaan ja söivät siellä kaiken – eli ”zaap seoi”, joka on kanttoonin kielellä ”ruuantähteitä”.

Tiedä häntä, mitä aiheutti se, että italialainen Nico di Camillo, koska oli kokki, joutui sodan jälkeen USA:n armeijan apulaiseksi Saksaan ja sai vieraakseen amerikkalaiset upseeerit, jotka pitivät pitsasta. Liekö se ollut syynä pitsan suosioon, vaiko tuo würzburgilainen ravintola ”Capri”? Mene tiedä. Italiassa nimittäin pitsaa syötiin tuolloin vain kotona.

Ja meillähän on perisuomalainen kahvimme. Hullunkurisinta lienee kansallisruokamme karjalanpiirakat, joita Karjalassa riisipiirakoiksi kutsutaan. Karjalassa kun ei riisiä kasva!

Hyvin muistan oman ensimmäisen pitsani. Opettajamme tarjosi meille pitsat Lappeenrannan keskustassa, Adrianon baarissa, Suomen ensimmäisessä pitseriassa. Lienee ollut joskus 1960-luvulla. Oi ihmettä siinä kerrakseen!

 
Ja minne minä menin ystäväni kanssa toissaviikolla Hampurissa syömään? ”Portugalilaiskortteliin”, joka sijaitsee ihan merimieskirkkoa vastapäätä. Kuvassa näkyy, että väki ei Saksassa istuskele yömyöhään ravintoloissa. Useassa ravintolassa olen käynyt siellä syömässä ja herkullista on. Mutta ei saksalaista, vaan portugalilaista. Lienee tosin vieressä sijaitsevalla satamalla asian kanssa jotain tekemistä…



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti